Minulle oli silmät avaava elämys, kun rupesin käymään AA-palavereissa ja siellä oli kiertävä puheenvuoro. Silloin kaikki kuuntelivat tylsimmätkin jorinat, niin minun kuin muutamien muidenkin. Vähitellen niitten muitten pitkästyttävistä jorinoista rupesin kuulemaan jotain sellaista, että ei ole tarvinnut lähteä ottamaan kuppia.
Tällaista tänään, en viitsi ruveta saarnaamaan käyttämäni metodin lukuisista muistakin hyvistä puolista kuin raittius.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
PikkuNikki,
se, että olet “henkinen raakile” ei tee sinuata kaikkeen kelpaamatonta ihmistä. Ihmisen kehnous on enemmän uskon asia, ei fakta. Kerkeästi vain ryhtyy elämään sen mukaan, minkä “oikeaksi” uskoo: jos pitää itseään huonona, on vaikeaa onnistuakaan. Jokainen ajan myötä nuupahtava yritys taasen on omiaan tarjoamaan yhä vain vahvempia “todisteita” huonoudesta, mikä taas ainoastaan kiihdyttää yritys-sinnittely-retkahdus-karusellin tahtia. Mainitut “todisteet” ovat harhaa. Olet ihminen, johon sattuu, ihminen, et aikapommi tai ympäristökatastrofi.
Työhön tai kouluun en sinua ole patistamassa, sen päätöksen teet itse jaksamisesi pohjalta. Mutta merkittävää on juuri se, että kyse on valinnasta: että valitset toipuaksesi, et luovu huonouttasi.
Ja ne jorinasi - jokainen ihminen on kiinnostava. Sinä olet.
Max, mitä kuuluu?
Älä laita hyvinvointiasi liikaa ulkoisten tapahtumien (kuten kirjoitetaanko sulle plinkissä) vastuulle. Sanon nyt suoraan ja toivon, ettet loukkaannu. Viimeksi, kun sulla oli juomattomuus menossa, oli uutta tyttöystävää ja opinahjoa ja hyvin pyyhki, mulle tuli heti fiilis, että sä tuut vielä juomaan. Enkä sano tätä yhtään pahalla.
Se muutos, minkä tarvitset raitistuaksesi, on tultava ensisijaisesti sinusta, oman mielesi sisäisistä asioista. Ei laittamalla elämä “kerralla” ulkoisesti kuntoon tai uuteen uskoon. Yritä löytää nöyryyttä tän asian edessä, hyväksymistä ja kasoittain kärsivällisyyttä. Helppoa ei ole, mutta kannattaa silti jatkaa.
Muistan sillon, kun aloitin tän oman raitistumiseni, hehkutin minäkin kamalasti niitä hyvien fiiliksien huippuja. Odotin niitä ja tein niistä itseisarvon; aivan kuin raittiina olo olisi yhtä hyvää oloa! Ja mitä vielä. Aallonpohjan tullessa olinkin sitten ihan maani myynyt ja lähes poikkeuksetta päädyin juomaan. Sen jälkeen taas pakolla ja järjellä yritin saamaan itseni olemaan juomatta ja lopettamaan juomisen. Huhhuh, miten mä rämmin ja räpiköin. Vasta, kun oikeasti pysähdyin, rauhotuin ja nöyrryin tän asian äärelle, aloin oivaltamaan tän ongelman dynamiikkaa.
Ensinnäkin, kannattaa luopua kaikenlaisesta pakosta. Esim. mäkin tänä syksynäkin olen antanut itselleni luvan juoda (tai lähinnä antanut luvan ajatella, että mitäs jos juon tänään) tai valita juomatta oleminen. Rauhassa, kun olen pohtinut, että okei, jos juon, mitkä on ne seuraukset, teenkö itselleni hyvää juomalla ja haluanko oikeasti juoda vai mitä haluan. Entäs jos en juo, mitkä on ne plussat. Niin oon sit joka kerta valinnut olla juomatta enkä ole katunut.
Toiseks, suosittelen myös hyväksymään, että vaikeaa tulee olemaan. Sitä omaa päättäväisyyttä kannattaa käyttää siihen, että sitoutuu kestämään niitä vaikeita oloja. Sen kun tekee, ei sit useimmiten enää tarvitsekaan edes välttämättä ajatella juomista. Voi vaan vaikka onnitella itseään, että selvisin, vaikka oli kamalaa, ja sit nauttia niistä paremmista fiiliksistä sen, minkä kestävät.
Kolmanneks, helpottaa myös hyväksyä oma osaamattomuutensa ja keinottomuutensa, mutta niihin ei kannata jäädä kiinni. Voi rauhassa lähteä tutkailemaan mitä itselle oikeasti kuuluu, millaiset asiat ja tilanteet on niitä vaikeimpia. Millaisia keinoja voisi etsiä ja opetella, että alkaisi hiljalleen paremmin tunnistamaan, hyväksymään sekä sietämään tunteita, impulsseja ja ajatuksia. Puhumattakaan ulkoisten asioiden kohtaamisesta.
Neljänneks, sen itsensä tuntemisen ja hyväksymisen lisäks, on opittava tulemaan itsensä ja elämänsä kanssa toimeen, “vaikka mikä olisi”, selvinpäin. En suosittele hakemaan ratkaisuja itsen ulkopuolelta esim. uusi diagnoosi, uusi parisuhde tms. Ne ei muuta kuitenkaan sua, siis perimmäistä minääsi. Suosittelen, että pysähdyt itsees ja teet asioita, mitkä tuntuu hyvältä ja mitkä tukee sun hyvinvointia (esim.liikunta, muiden auttaminen [itsensä silti etusijalla pitäen] tms…tapoja on monia. ). Sitä kautta voit saada niitä voimavaroja, mitkä taas on oleellisia sen suhteen, että ylipäänsä “jaksat” raitistua.
Ja vielä viides, yksi todella tärkeä juttu: älä odota raittiudelta mitään , ole vain juomatta ja katso mitä tuleman pitää.
No tulipa nyt sanailtua pidempi teksti kuin piti, mutta meni jo. Ota, please, ihan rauhassa. Silloinkin, kun et saa heti vaikka täältä vastausta. Hengittele ja rentoutua kroppaa ja mieltä, ne on ihan oleellisia itsesäätelykeinoja, mitä tällä raitistumismatkalla tarvitset, paljon. Niitä tarvitaan elämässä ylipäänsä aika usein. Niin opiskelu-, työ- kuin vapaa-ajallakin. Ole kärsivällinen myös. Hyviä vointeja!
t. Pikku- Anna 
Jeees, Lintuanna! Ylläoleva tekstisi kannattaa printata ulos ja laittaa seinälle. Hyvin mietitty ja kirjoitettu!
Tsemppiä Pikku-Nikille! 
Kiitos Lintuannalle suorasta ja harkitusta tekstistä.
Yksi helmistä joita silloin tällöin plinkin mielipidekorin sekamelskasta löytyy.
Omaa, läheisten, kaverien ja tuttavien selviytymisiä ja myös yrityksiksi jääneitä läheltä elettyäni olen noista asioista kovasti samaa mieltä.
Se suorittamisen pakko, ulkoisten tekijöiden kuten rahan, arvostetun työn, tittelin tai oppiarvon, paisuvien hauislihasten, facebookista laskettujen tykkääjien määrän tai merkkivaategarderobin suuntaan tuijottaminen ei lopulta anna sellaista pohjaa omalle elämäntavan ja arvojen valinnalle kuin siinä innostuksen riemastuksessa mielessä kangastelee.
Paljon on elämässä hyviä asioita, jotka joidenkin kohdalla toteutuvat ja joidenkin eivät.
Itsensä kanssa toimeen tuleminen on minusta yksi perusasioista.
Eikä siihen saisi vaikuttaa edes se, viitsivätkö täällä plinkissä muut keskustelijat noteerata hengentuotteitani -aika usein minunkin juttuihini suhtaudutaan kylmäkiskoisesti, enemmän vaieten kuin keskustellen. Sekin on elämää, ja niin olen ajatellut että otettiinpa ajatuksiini kantgaa tai ei, en minä sen takia ajattelemista lopeta. En edes ajatusteni heittelemistä muiden pohdittavaksi ja kommentoitavaksi.
Älähän hättäile, aina jotain muutosta johonkin suuntaan tapahtuu! Kun yrittää.Ja yritystä sinulla on, eli myös mahdollisuuksia.
Lintuannan kirjoitus on hieno ja koskettava.
Ei raitistuminen mitenkään kivaa ja huippua ole.
Itsensäänsä tutustuminen monen vuoden jälkeen selvinpäin on voimakas tunnekuohu.
Jatkuvaa aaltoliikettä
Voimia Pikkunikki toipumiseen
Hieno kirjoitus Lintuanna, hyvä päätös tälle päivälle, kun olen istunut tuntikaupalla lukemassa p-linkkiä
Oi, kiitos teille itsellenne. Hyvä, jos en kirjoittanut “puuta heinää” .
