Heippa. Totean heti alkuun etten tiedä kumpaan lokeroon kuulun, lopettajiin vai vähentäjiin. Vähentäjien kuvaus sopii tämän hetkiseen tilanteeseen paremmin, siihen mihin tulevaisuudessa haluaisin päästä. En tiedä onko se realistista. Mutta en mieti sitä nyt. Tällä hetkellä tavoitteena on olla tipattomalla ensi kevääseen ja tarkistella sitten tilannetta uudelleen. Ei siis avata korkkia samoin tein, vaan tarkistella fiiliksiä.
Oma luisuni on ollut suhteellisen nopea. Ehkä noin kuutisen vuotta sitten en olisi uskonut, että tällaisen ongelman onnistun itselleni kehittämään. Alkoholinkäyttöni on ollut aina pääasiassa humalahakuista, mutta kuitenkin satunnaista ja viihdepainotteista. Onhan tässä perhettäkin.
Ehkä kuusi seitsemän vuotta sitten havahduin siihen, että viikonloppuna alkoi säännöllisesti menemään muutamia oluita netflixiä illalla katsoessa. Pientä tissuttelua rentoutumiseen. Jossain kohtaa huomasin että pahaan stressiin saatoin ottaa ne samaiset muutamat iltasella. Tätä mentiin jonkin aikaa.
Todelliset ongelmat alkoivat viimeistään koronan ja sen tuomisten seurauksena. Aloin lääkitsemään olotilojani ja uupumustani alkoholilla pikkuhiljaa yhä enenevissä määrin. Etätyöt mahdollistivat tämän kuvion. Lopputulos onkin sitten aikamoista, siitä ei nyt tässä sen enempää.
Viime keväänä tuli jokatapauksessa herätys. Ensinnäkin korkin oli mentävä kiinni ja toiseksi moniin asioihin oli tultava muutos, jotta tämä elo ei ole jatkuvaa pahaa oloa.
Monet mieltä kuormittaneet asiat ovatkin lähteneet aukeamaan pikkuhiljaa. Olin keväällä pari kuukautta tipattomalla. Tarkoitus oli olla huomattavasti pidempään, mutta jotenkin tuntui siltä että asiathan ovat nyt paremmin ja satunnaisesti teki ne muutamat mieli ottaa. Pääasiahan olisi etten ota huonoon oloon. Näin järkeilin miehelleni.
Pari kuukautta meni treenatessa ja tuumatessa että hyvinhän tämä sujuu. Seuraavat pari kuukautta olikin sitten jo vahvat viitteet ilmassa. Unohtui tämä ei huonoon oloon -sääntö. Ehkä.
Näin ollen elättelen takaraivossa ajatusta siitä, että alkoholia voisin vielä joskus tulevaisuudessa ottaa. Koska “ongelmattomista” ajoista ei niin kovin pitkä aika ole, ja koska asia on kiertynyt vahvasti itsensä lääkitsemispuolelle huonoissa olotiloissa. Toisaalta tiedostan että kyllä minulla alkoholiongelma on, ainakin tällä hetkellä. Ja jos sen rajan yli on kerran mennyt, niin saako sitä enää tekemättömäksi. Jokatapauksessa tässä on niin paljon käsiteltävää muissa asioissa, että keskityn nyt niihin ja korkkiasiaa mietin myöhemmin. Tai siis sitä pitää kylläkin miettiä ihan joka pvä sen suhteen että se pysyy kiinni. Siksi tulin tänne, jos tästäkin saisi kaiken muun lisäksi tukea. Jokatapauksessa 22 pvää tänään juomatta. En tiedä tuliko tästä kirjoituksesta nyt ihan päätön, mutta tällainen tämä tarina on😄
Tervetuloa mukaan @Elea!
Eipä sillä ole niin väliä, että kummalla puolella sitä kirjoittaa, mielestäni pelkkä halu tutkiskella omaa alkoholinkäyttöä ja ehkä tehdä sille sitten jotain on ainakin minun mielestäni aivan riittävästi.
Turhaan pitää kynnystä liian korkealla vertaistuen suhteen, parhaimman hyödyn siitä kuitenkin saa, kun hyppää varhaisessa vaiheessa mukaan.
Tervetuloa mukaan, minäkin olen kohtuu uusi tällä palstalla.
Sen verran kommentoin, kun kysyt, että tuliko tästä kirkoituksesta ihan päätön. Ei tullut. Hyvin samankaltaisia tarinoita löytyy monelta ja sitäkin useampaan yhtymäkohtaan voi varmasti moni samaistua. Minä olen vasta reilun viikon palstaa lukenut ja kirjoitellut tänne ja sen hyväksi havainnut.
Tuosta lääkitsemisestä ja pahaan oloon juomisesta… Se on paha, koska alkoholi itsessään aiheuttaa lisää sitä pahaa oloa, jota pitää taas lääkitä alkoholilla jne. Eli kierre on valmis.
Kiitos! Jonkun aikaa lueskellut kirjoituksia täällä ja samaistumispintaa löytyy. Se on kummallista miten jälkikäteen ymmärtää että asiaan olisi pitänyt hakea apua paljon aiemmin. Silloin kun joitain huolestuttavia merkkejä oli ilmoilla, mutta ei vielä vakavampaa. Mutta aina sitä ajatteli että kyllä minä tämän homman ruotuun saan. Liian suurelta ja häpeälliseltä esiintulolta tuntui lähteä terveydenhuollosta tms. neuvoja hakemaan. Sitä miettii merkintöjä papereissa jne. Vaikka tuskin siitä sen kummempaa olisi tullut. Käynyt keskustelemassa alkoholinkäytöstä ja muusta jonkun kanssa.
Keskustelemassa olen käynyt säännöllisestikin, mutta alkoholinkäytöstäni olen ollut hiljaa. Sitä kulissia pidin pystyssä vankkumattomasti. Tuntui liian hirveältä ajatukselta mitä terapeuttikin minusta ajattelisi jos tietäisi. Osittain se kulissi on nyt kaatunut, koska tilanteet etenivät sellaiseen pisteeseen.
Sietämättömiin tunteisiin juominen on paha. Pahentaahan se olotilaa entisestään. Mutta niin inhimillistä. Kun mitään muuta ei enää jaksa eikä pysty ja kaikki ilo hävinnyt aikoja sitten niin korkkaaminen ei paljoa vaadi ja tuloksena hetken helpotus. Luin joskus jostain että kun uupumusta aletaan lääkitsemään alkolla niin ollaan jo aika syvällä uupumuksessa. Näin varmasti on.
Tämä pysäytti, kun juuri kirjoitin, miten juon uupuneena enkä silti jaksa aina edes levätä. Minulla on vaativa persoonallisuus, mikä ei oikein salli edes lepäämistä ja on varmasti myös yksi syy, miksi olen ylipäänsä alkanut juomaan. Sisäistä vaativuutta voi toki olla ilman vaativaa persoonallisuuttakin ja uskon, että monella juojalla onkin. Vaikuttaa siltä, että on aika yleistä alkaa juomaan, että jaksaisi ylläpitää suorittavaa elämäntapaa.
Minä en ole varannut terveydenhuollosta alkoholiongelman takia aikaa, mutta traumapsykoterapiassa olen ollut avoin juomisestani ja se tuntuu tosi tärkeältä. Puhumme juomisestani joka kerta, vaikka puhumme myös paljon muustakin, terapia kun on kyseessä. Minun terapeuttini ymmärtää miksi en uskalla kertoa asiasta terveydenhuollossa. Hän on nähnyt sitä, että psyykkinen apu loppuu, jos hakee päihdeongelmaan apua. Silti en voi olla kehottamatta hakemaan apua, jos sitä tarvitsee. Välillä itsekin toivoisin olevani niin rohkea ja ottavani riskin. Toistaiseksi sitä ei ole näköpiirissä. Mutta terapeuteilla on vaitiolovelvollisuus ja kehotan siksi kertomaan vähintään terapeutille. Se on parhaimmillaan tosi helpottavaa! Ja sitten on edes joku “virallinen” taho, missä käsitellä juomista.
En hakenut apua ns. oma-aloitteisesti. Tai oikeastaan hain, mutta se ei tapahtunut mitenkään suunnitelmallisesti ja järkevästi. Työterveydessä en asiaa ole ottanut esiin -enkä aiokaan.
Mietin lähinnä sitä, että silloin kun asiat eivät olleet vielä niin pahoissa kantimissa, niin olisiko pitänyt uskaltaa ottaa asia esiin esim. työterveydessä (hmm, niin, tiedän että on nyt kyllä hieman ristiriitaista tämä). Kyllähän sieltä laitetaan muutaman kerran psykologin juttusille muutenkin niin siinä samalla sitäkin olisi voinut sivuta. Ei tuosta mitään kummempaa diagnoosia olisi vielä oletettavasti laitettu. Tai en tiedä. Mutta lähinnä koska uupumus/masennus on ymmärtääkseni jonkinlainen kohonnut riski päihteiden haitalliseen käyttöön, niin siksi tuntuu hieman hassulta että näistä asioista ei pahemmin lääkärikään ota puheeksi. Tai pari kyselylomaketta lätkäistiin eteen, mutta eihän niihin nyt tietenkään totuutta laita. Mutta joo. Ehkä tämän asian kanssa tulevaisuudessa asiat paremmin. Ja se oikeastaan edellyttää avoimuutta ihan yhteiskunnan tasolla. Kaikenlainen häpeily ja salailu minkä tahansa asian ympärillä ei asioita paranna. Jos miettii mielenterveyden ongelmiakin. Nykyään näistä puhutaan avoimemmin ja tietynlainen häpeällisyys on hälvennyt ainakin jonkin verran. Mutta niin. En tosiaan tiedä. Mietin vain sitäkin että kun sanotaan että tiettyjä merkkejä havaitessaan kannattaa hakea apua. Aikamoinen kynnys kyllä on. Etenkin kun sitä tuppaa ajattelemaan että kyllä minä tämän selvitän. Ja sitten miettii vaan merkintöjä. Että onko olemassa joku matalan ja varhaisen kynnyksen taho, mistä ei jää merkintää. En ole ainakaan kuullut.
Itselleni ei enää ajankohtainen ongelma. Merkintöjä löytyy ja mitäpä niistä.
Illansuussa huomasin vaivihkaisia taka-ajatuksia muutamasta. Sellaisia joita ei meinaa oikein rekisteröidäkään. Suunnittelin sitten illan skarpisti nukkumaanmenoon asti, näillä eteenpäin👌
27 pvää juomatta tämän pvän päätteeksi. Tajusin että tässähän on kk kohta plakkarissa. Mutta en juhli vielä, pvä kerrallaan mennään.
Päivän ajatuksia: hyvä ettei vähään aikaan ole tiedossa illanviettoja joihin liittyy alkoholi. Selkeitä vaaranpaikkoja, en ole valmis. Tai yksi olisi ollut, mutta tuumasin etten lähde. Ehkä sitten myöhemmin. Mietin myös tarvitsenko alkotonta kokemusta tuollaisesta. En tiedä, jätän asian hautumaan. Kun kerran tavoitteenani on selvittää voinko vielä jonain pvänä alkoholia ottaa ilman että homma lähtee hanskasta, niin välttämättömät askeleethan oli a) olla juomatta kevääseen asti (jolloin siis tarkastelen alkoholinkäyttöasiaa uudemman kerran) ja b) saada elämääni ja tunteiden käsittelyä paremmalle saralle. Niin en tiedä tarvitsenko. Mutta eipä siitä haittaakaan olisi. Täytyy pohtia.
27 pvän saldoa: fiilis on parempi sen puolesta ettei ole alkoholin aiheuttamaa mielialan laskua. Tämä onkin hyvä ja varsinkin nyt kun tämä pimeä aika taas alkoi. Olen yrittänyt pureutua ahdistuksen ja negatiivisten tuntemusten juurisyihin. Olen jopa toiminut näiden “analyysien” perusteella. Koska on pakko, ei tästä muuten mitään tule. Muussa tapauksessa voin sanoa kohtuukäyttötoiveille heipat jo heti lähdössä ja alkaa odottelemaan repsahdusta. Aloittelin näitä keväällä mutta sitten tuo vähän jäi. Varovaisen hyviä pieniä askeleita on siis plakkarissa.
Tänään oivalsin taas yhden kumman ajatuksenjuoksun.
Jos olin tehnyt jonkun aikavälin tipattomuuspäätöksen enemmän tai vähemmän tosissani, se saattoi katketa kauppaan hyvin nopeasti. Juomahyllyn ohittaessa huomasin että onhan täällä nyt muitakin ostoksilla. Miksen minäkin nyt muutamaa voi ostaa, tässähän on mennyt ihan kivasti x pvää. Tai vaikka vähän enemmän, eihän näitä kaikkia tarvitse juoda.
Ei olisi tullut mieleenkään normiaikoina kiinnittää huomiota muiden touhuihin juomahyllyillä tai tehdä juomispäätöksiä sen perusteella.
Eikä käynyt mielessäkään että ehkä joku näistäkin ihan tavallisen näköisistä ihmisistä on kiikun kaakun ongelman puolella. Vähän niinkuin minä. No, jonkun tason riippuvuus, sehän nämä kummat ajatukset selittää. Ja luultavasti näissäkin tilanteissa oli ajatuksen lipsuminen alkanut salakavalasti jo aiemmin, mutta jokatapauksessa, hyvin sitä on järkeillyt itselleen.
Huh. Tänään kävi mielessä jo aika pahasti että nyt sitten lähtee. Sellainen perusperjantai; työvko ja normaali lapsiperhevko alla, aivot väsyksissä, mukulat meuhkaa, tappelee ja pälpättää, kämppä muistuttaa räjähdystilaa ja sielu huutaa syvää hiljaisuutta loppuillan ja mielellään koko seuraavan viikon. Nämä ovat sellaisia sudenhetkiä itselleni, sitä miettii tosi epätoivoisena että miten missään maailmassa tätä voi kestää selvinpäin enkä tule tästä selviämään repsahtamatta ennen pitkää. Viikonloppuhan kun ei tarkoita välttämättä mitään rentoutusta, vaikka sen kuinka yrittäisi sitä silmällä pitäen suunnitella.
Sain jonkun verran itseäni tasailtua pahimmasta nyt lähtee -ajatuksesta. Ja jonkun ajan päästä kävi mielessä ihan puhdas ajatus että ehkä voisin ottaa ihan vain pari. Tuumailin siinä ajatusta sitten. Mitä tapahtuisi jos ottaisin parit: voi olla että jäisi siihen (koska melko lailla kk nyt alla juomatta), voi olla että ei. Ellei jäisi niin jessus miten hirveä olotila olisi huomenna. Lauantaista ei ainakaan tulisi enää rentouttava. Ja jos jäisi niin siinä tapauksessa olisi tosi vaikeata palata taas tähän ensi kevääseen tipaton -tavoitteeseen. Tunnen itseni ja siinähän se portti olisi taas levällään auki. Seuraavalla kerralla, oli syy mikä hyvänsä, kynnys olisi huomattavasti matalampi. Ja siitähän se sitten taas lähtisi lirumaan. En ole missään mielessä vielä valmis lähtemään liikkeelle tämän suhteen.
Kävin siinä sitten kaupassa yksin ja rauhoituin. Taidan karsia jotain velvollisuutta viikonlopusta pois näillä spekseillä ja kiinnittää nyt ihan erityisesti huomiota siihen mitä tunnen tarvitsevani, jotta saan paineita tasailtua.
Hei, hyviä kommentteja ja mietteitä sinulla. Ajattelin itsekin ryhtyä kirjoittamaan tänne Vähentäjiin, koska ryhmässä hivenen turhan rauhallista. Semppiä alkavaan viikkoon!
Teillä on sitten hyvin asiat! Mie olin 16 päivää selvin päin ja aioin lopettaa, heh heh!!
Miulla kehittyi juuri tuo alkoholismi pikkuhiljaa, olen tällä hetkellä 42 v ja muistan kun 25 vuotiaana ei ollut mitään ongelmaa. Elämän pettymykset (puolisoni ei halunnut lapsia, minä halusin) ja en jaksanut katsoa kun toinen kittasi kaljaa tämän tästä, ajattelin että noh! Vedetään sitten! Ois ehkä viisaampana pitänyt jättää suhde, mutta minusta ei ollut siihen. Kuvittelin että siinä suhteessa eletään hautaan asti. Erosin hänestä sitten 14 v jälkeen ja nyt minulla on 10 v poika ja kolmas suhde, aivan ihana mies mutta arvatkaapas… Hän on myös alkoholisti! Ei se omena kauas puusta pudonnut… Mutta olen hyvilläni siitä että minulla on poika ja hyvä mies. Hän kuitenkin tukee minua päätöksessäni, ehkä hänkin joskus vielä vähentää/lopettaa. Mutta tän hetkinen tilanne on että ajatus on lähtenyt tosissaan liikkeelle/itsetutkiskelu alkoholin suhteen ja olen tiedostanut jo vuosia sitten että minulla on alkoholiongelma, en vaan pysty lopettamaan, yksinkertaisesti!
Tänään viisi vkoa juomatta. Muutama pvä on mennyt nyt kummallisen tasaisesti. En muista koska viimeksi olisi tuntunut tältä. Minulle on ominaisempaa että tunteet seilaavat laidasta laitaan ja uupumusta sun muuta taustoilla niin sekin värittää. Mutta joka tapauksessa ihmettelen nyt tällaista olotilaa ja kauan mahtaa kestää.
Maanantain kovaan työpvään varustauduin oikein toden teolla repsahdusta silmällä pitäen. Ja yllättäen tuo menikin ilman suurempaa hermonvingutusta. Väsytti jne. mutta ei ollut repsahdusvaaraa työstressin takia.
Kuulostaa hyvältä, jatka samaan malliin! Tuo ennakointi on yksi olennaisimpia asioita juomisen lopettamisessa/vähentämisessä. Luin yhdestä addiktioita käsittelevästä kirjasta, että jos ajatukset ehtii mennä liian pitkälle ja dopamiinimielihyvärata vilkkuu jo punaisella kuin jouluvalot, on jo liian myöhäistä saada retkahdusta estettyä. Minäkin yritän uudelleen opetella ennakointia, kun se on aivan surkealla tolalla. Oppia ikä kaikki!
Kiitos, kova on yritys! Bongasin mainintasi dopamiinimielihyväradoista jostain vanhemmasta keskustelusta ja se jäi todella mieleen. Eli sille tilalle, jossa tuntuu että juna on jo rytisten liikkeellä, eikä sitä mikään voi estää, on olemassa ihan tieteellinen selitys. Tämä oli hyvä tieto itselle. Kiitos tästä!
Aiemmissa tipattomuusyrityksissä ennakointi on loistanut melko lailla poissaolollaan. Tai on jotain pientä ollut, mutta aika pitkälle luottanut siihen edellisen hirveän olotilan muistoon, joka ennen pitkää kyllä unohtuu. Valitettavasti. Ja etenkin jos käsillä on elämässä sitä mitä on, sitä on niin inhimillistä avata se korkki siinä kohtaa.
Ja sitten sen ongelman määrittely. Se on ollut itselleni hirveän hankalaa. Liittyykö alkoholin kanssa läträäminen vain uupumukseen, ahdistukseen ja monien hankalien elämäntilanteiden aiheuttamaan stressiin? Jos nämä kaikki, tai edes osa (jotenkin maagisesti tietenkin) katoaisivat, niin häviäisikö tämäkin ongelma samalla?
Nämä ongelmat eivät maagisesti kadonneet missään vaiheessa, mutta aloin ymmärtämään että kyllä tässä jonkun tason riippuvuus on ehtinyt syntymään. Joten ongelmanmäärittelyyn vastaus itselle on, että mulla on alkoholiongelma. Se riittää nyt tässä kohtaa. Ja sen määrittelyn pohjalta tiedän että missään mielessä en ole valmis ottamaan yhtä ainutta siihen seitsemään kuukauteen. Joka on siis seuraava etappi siihen että pohdin mikä suunnitelma jatkoon.
Keväällä pari kuukautta olin juomatta ja sitten se kipuilu alkoi. Kun asiathan tuntuvat nyt paremmilta jne. Melkein uskallan veikata, että sitä ajatusta ei tällä kertaa tule. Tai siis toivottavasti fiilis paremmasta tulee, mutta tämä juomiskipuilu. Koska niin se vain sitten lähti pikkuhiljaa samoille urille. Vaikka asiat olivat pikkuhiljaa aukeamassa. Ymmärrän että en ole millään tasolla valmis seikkailemaan alkoholin kanssa. Toipumiseni on edelleen kesken, asioita työstettävänä jne. Ja edelleen se ok fiilis johtuu luultavasti osittain juomattomuudesta. Mutta, koska nyt tietää millaista tämä on, niin voihan tuollainen itsensä huijaamisen hetkikin iskeä. Eli ennakointia👍
Jaahas, eilen tuli kuusi viikkoa täyteen. Taka-ajatuksissa on vilahdellut juomat parisen pvää.
Eilen pohdin uskallanko lähteä kaverin kanssa viikonloppuna edes syömään, hän ei tästä ongelmastani ole tietoinen, enkä aio kertoakaan. Jos tietäisi niin asiassa ei olisi niin paljoa mietittävää. Tuumasin ikäväkseni että enpä taida uskaltaa. Ainakin pitäisi olla arki-iltana tapahtuvaa, se jostain syystä tuntuu paremmalta idealta. Vaikka juominen ei viikonpäivää ole katsonutkaan. En luota itseeni tilanteessa syystä x. Mietin tuossa että onpa säälittävää. Mutta sitten se vaan on.
Ketuttaa muutenkin. Joku laittoi HALTista ja pohdiskelin töistä päästyäni mikä osa kosketti sillä hetkellä. Löytyihän niitäkin. Oli myös jotenkin tosi alavireinen, matalan energian ja erityisen huonon itsetunnon päivä. Viimeinen on se johon tosi usein tulee lääkittyä itseään. Mietin että olisipa ihanaa, kun voisi istahtaa johonkin kuppilaan hetkeksi nollaamaan taas tämäkin kela. Se oli haikea ajatus. Nollasin kotona ruuan ja rauhoittumisen merkeissä. Alkoholittoman ostin kaupasta. En nyt tiedä tulinko hullua hurskaammaksi tästä päivästä, mutta enpä ainakaan juonut.
Pvä nro 48. Tänään on ollut taas aika raskaan puoleinen päivä. Jotenkin tuntuu, että olen aivan done näiden omien ongelmieni ja itseni kanssa. Toivon että itsetuntoa jaettaisiin jossain tarvitseville, mutta ei. Jostain itsestä sitä pitäisi kaivaa, mutta kun nämä omat laarit näyttävät aika tyhjiltä. En ymmärrä miten ihmisestä on voinut kasvaa tällainen. Tai ymmärrän tietty. Tiedän että minussa ei ole ihmisenä mitään vikaa, mutta kovalevyn asetuksia ei järjellä pysty muuttamaan. On suhteellisen raskasta elää arvottomuuden tunteen kanssa. Parempina päivinä itsensä kanssa pystyy elämään ja ehkä jopa miettimään että asiat ovat edistyneet, mutta sitten taas tulee ne huonommat ja tuntuu että mikään ei ole muuttunut. Nukuin viime yönä vielä vähemmän kun normaalisti, se ainakin vaikuttanut tämän päiväisiin ajatuksiin.
Eilen aamulla olin onnellinen etten ollut krapulassa. Sunnuntaina ei mitään sen kummempaa tapahtunut, jotta olisi vaaraa ollutkaan, mutta tuli mieleen yhtäkkiä vuoden takainen tilanne. Johtui varmaan vuodenajasta ja säästä. Mietin että luojan kiitos en ole siinä tilanteessa. Tai edelleenhän tämä asia on tässä tapetilla, mutta kuitenkin.
Voi kunpa pystyisinkin antamaan sinulle jonkun viisaan neuvon tai ajatuksen, niin sen tekisin.
Mieleeni ei tule muuta, kuin että kun painii isojen asioiden kanssa, niin niiden suunta ei aivan hetkessä muutu.
Siksi ainakin itsestäni tuntuu usein, että tulee vain poljettua paikallaan, jos isoa kuvaa ei onnistu näkemään. Ja joka päivä se ei tosiaan ole selkeästi edessä.
Mutta alkoholin ollessa kyseessä, tiedän olevani paljon paremmassa paikassa ilman sitä, vaikka en olisi kasvanut ja liikahtanut eteenpäin senttiäkään.
Tänäänkään iso kuva ei ole näyttäynyt minullekaan kovin selkeänä, mutta ei tässä muuta kuin päätä tyynyyn ja silmäluomet kiinni, jos vaikka unikin jossain vaiheessa tulisi.
Huominen tulee tuskin ainakaan huonompi päivä olemaan.
Niin pitkälle kun on omista toimista kiinni seuraavan pvän asiat, niin ei se paljoa huonompi voi olla, ainoastaan siinä tapauksessa, että on hankkinut kunnon krapulan. Ja kaikki fiilikset tulee ja menee. Sitä tässä oikein tietoisesti havainnoin.
Ennen kuin aloin pulloon turvautumaan, harrastin muita juttuja tukaliin tuntemuksiin. Niistä ei tullut sen parempi olo pitkässä juoksussa, koska liittyi hallinnan tunteen ylläpitoon ja tunteiden tukahduttamiseen ja meni aivan överiksi. Joku kysyi mitä jos alkaisin taas harrastamaan säännöllisesti. Tuumasin että ei kiitos. Tai en ainakaan kello kaulassa, menen kävelylle jos tuntuu siltä. En oikein uskalla innostua mistään säännöllisestä. Pelkään, että alan taas suorittamaan. Osa suorittamista on, ettei tarvitse pysähtyä omien ikävien tunteiden äärelle. Kuulostaa varmaan kamalalta että joku ei uskalla innostua. Mutta haluaisin tosissaan oppia elämään tuntemusteni ja itseni kanssa. Ei niin että yritän paeta asioita johonkin ja hakea pikaratkaisuja ja samaan aikaan sisällä velloo selittämätön ahdistus ja paha olo, joka vain pahenee.
Vähän olen itseni kanssa viisastunut. Uupumuksen myötä aloin kuulostelemaan itseäni. Ärsyttää muuten tuo lauseenparsi, mutta ei sitä oikein muuten voi muotoilla. Menihän siinäkin opissa muutama vuosikymmen. Jos joku asia tuntuu huonolta, niin kyllä se jostain tarpeesta kertoo. Sitä kannattaa kuunnella.
Joku muuten suositteli kutomista pahimmassa kohdassa, näin siinäkin varoitusmerkit heti. Se vähän jopa huvitti.
Aloitin viime vkolla hieman uutta iltarytmiä, kymmeneltä pitäisi olla sängyssä niin hetken ehtii vielä lueskelemaan. Minulla on huono tapa valvoa liian myöhään. En stressannut tuosta alkuun, tuumasin että niin kauan kun en ole kännissä tähän kellonaikaan ja paljon myöhempään, niin ei haittaa, mutta nyt olen valmis tekemään tähän pientä säätöä.
