Toinen päivä kesäkuuta. Kummasti väsyttää, vaikka aika hyvin nukuin. Ensimmäinen ajatus herätessä oli ilon tunne siitä, ettei ole eilen juonut tippaakaan. Sää on sateinen, ei ollenkaan kesäinen. Vähän apeaksi tekee.
Kaipa se tästä iloksi muuttuu, kun kunnolla herää.
Lillemor, ihana kuulla sinustakin, että olet ollut alkotta, mihin en itse pystynyt vaan vedin alkoa sen yhdeksännenkin päivän loivennellen. Kun kuulen näitä onnistumisia teiltä, yritän päästä itsekin mielentilaan, jossa tämän päivän jälkeen voisin sanoa, että minäkin onnistuin olemaan alkotta sen yhden eli ensimmäisen päivän. Sehän riittää alkuun. Asia on tämänkin päivän mieleni syövereissä prosessissa, kuten on ollut jo pitkään. Tunne on kuin luopuisi ystävästä, joka on kulkenut vierellä uskollisesti. Palaan kertomaan, kun onnistun saamaan raittiin päivän loppuun asti ja sitä myöten krapulattoman aamun itselleni. Yritän tsempata nyt.
Hienoa ajatustyötä!
Täällä mennään samanlaisten ajatuksien kanssa. Olen viimeaikoina yrittänyt ymmärtää, että elämäni ja asenteeni vaatii syvällisempää tutkimista. Ennenkaikkea tunteiden kanssa opettelua ja tässä hetkessä läsnäolon opettelua. Tulkita ja ymmärtää itseään. Purkaa menneisyydessä syntyneitä “vikoja”. Hyväksymistä ja anteeksiantoa.
Se on todella vaikeaa ja paikoin erittäin ahdistavaa työtä, mutta olen toiveikas. Kuulemma helpottuu ajan myötä, kun oppii tulkitsemaan olojaan ja saa toistoja.
Toivon että sitä kautta juomahalutkin vähenisi, ja juomattomat kaudet olisi helpompia. Aidompia. Eikä vain hampaat irvessä suorittamista ja raittiushumalassa hehkuttamista.
Juominen ei ihme kyllä ole ollut viimepäivinä mielessä, kun on tuota muuta pohtimista ja mielen harjoittelua. Käykääs kurkkaamassa oivamieli.fi
Täällä ainakin tsempataan täysillä sinua onnistumaan! Kiekkokatsomossakin se onnistui, joten yritys on kova. Ja kun onnistut, on tuuletus sen mukainen. :mrgreen:
Minulla tosiaan henkilökohtaisesti päivä… öööh… kuusi tipattomana. Ja perjantainenkin oli yksittäinen juomiskerta, mikä ei tosin tuntunut hyvältä. Tuntuuhan tämä helpommalta nyt, kun viime vuoden lopussa palstailua aloitellessa. Silloin kun oli viikkokaupalla tissutteluiltoja taustalla. Silloin kuudes päivä ilman todellakin tiedettiin laskematta, ei tarvinnut erikseen miettiä monesko menossa. Se oli jo ihan käsittämätön saavutus, melkein itkin onnesta. Jos en nyt ihan väärin muista, niin silloin sinä, Lempeä kettu, olit pidemmällä tipattomalla ja tsemppasit viisailla sanoillasi eteenpäin. Se vaihe on sinullakin taas pian edessä. 
Eikä tämä siis minullakaan mitään lastenleikkiä ole, lähtihän se ottaminen taas lipsumaan käsistä vielä reilut kuukausi sitten. Kyllähän huurteinen (pari… muutama…) varmasti maistuisi vielä monen monta kertaa. Mutta ne vaihdetaan nyt alkoholittomiin. Tänään on iltavuoro ja pääsen vasta ysin jälkeen. Se on aika hyvä, kun ei edes voi käydä ostamassa, vaikka voi pojat, että joskus työvuoron jälkeen tekisikin mieli.
Hurjan paljon tsemppiä kaikille muillekin!
Ymmärrän ajatuksen, että seilaaminen raittiushumalan ja retkahdusten välillä voi olla henkisesti rankkaa ja tuottaa pettymyksiä, mutta toisaalta kun se raittiushumala usein tukee alkuraittiutta hyvin, niin miksipä siitä ei nauttisi? Kunnioitan siis kaikkia, jotka on AA:n avulla päässeet raittiiksi, mutta mä en ainakaan jaksa sitä ajatusmallia että syntisiä juoppoja tässä ollaan ja raitistuminenkin tehdään väärin jos siitä nauttii. Ihminen, sen kummemmin kuin mikään muukaan elukka, ei loputtomiin pysty masokismista nauttimaan. Mä oon ainakin ihan hyvällä omallatunnolla sitä mieltä että onpas pirun kiva kun ei närästä ja unenlaatu oli hyvää, ja on ihan ookoo vertailla sitä olotilaa juomisen jälkitiloihin.
Voi toki olla, että pelkillään se ei päihdeongelmaa ratkaise, kun aika kultaa muistot ja jossain vaiheessa ei enää muista kuinka mälsä olo tissuttelusta oikeasti tulee. Mutta: asiaa voisi ajatella myös niinkin, että ei-päihdeongelmaisilla ihmisillä ne on nimenomaan ne darrat jotka yleensä estää päihdeongelman muodostumisen. Käyttö ei heidän näkökulmastaan ole niin tajunnanmullistavaa, että moisen ilon takia jaksais kestää jatkuvia darroja, ja niinpä se juominen jääkin sitten suvijuhliin ja satunnaisiin tyttöjen/poikien baari-iltoihin joista seuraavat darrat (jos niitä edes juomalla hankitaan) kärsitään kiltisti ilman tasoittavia.
Hyvä fiilis täällä, siis. Voimaa ja keskittymistä tuntuu taas löytyvän kuin pienestä kylästä!
Tuun kans mukaan juhannukseen asti. Vähemmän on tullut taas kirjoteltua tänne, mutta tämmönen yhteistsemppi aina piristää kummasti. Tsempit kaikille! 
Luin kevään mittaan Juhani Salosen kirjan Selvästi juovuksissa, jossa kirjailija itse pystyi pitään vuoden tauon juomisesta. Hän toi vahvasti esiin alkoholittoman oluen ja sitä mäkin nyt testaan ”lumelääkkeeksi”. Huomaan, että oon tosi ehdollistunut tölkkien ostoon, reagoin kuin Pavlovin koira tölkin aukasuääneen, koen suunnatonta vapautta ja itsemääräämisoikeutta tölkki kädessä takapihan terassilla istuessa. Tämä ilta tulee olemaan kuudes raitis ilta putkeen ja se on toiseksi paras suoritus koko vuoden ajalta. Edellinen ennätys 8 iltaa. Totta vieköön tämä ei ole helppoa ja sitten vielä pedantti piru sisälläni lällättelee, että ethän sä nytkään onnistunut, kun kuitenkin tarvit tota alkoholitonta olutta - juurikin siksi tuttipulloksi!
Pedantille pirulle jauhot suuhun! Alkoholittomasta oluesta saa nauttia, eikä siitä ole sun aivoille tai sisuskaluille mitään haittaa. Sehän on terveellisempää kuin vaikka sokerilimu. Voi tietty aiheuttaa häpeää tai muita hankalia fiiliksiä kun se alkoholiton olut yhdistyy mielessä juomiseen, josta haluaa eroon, mutta oikeastihan sä juot harmitonta (ja halpaa) ohravettä. Mun mielestä on hyvä vaan, jos vapauden tunteen saa aikaan alkoholittomalla oluella - sillonhan sä et oikeastaan alunperinkään kaipaa alkoholia, vaan rentoutumista esim työpäivästä tai arkijyystöstä. Jos sua auttaa pääsemään rentoutumismoodiin se että kädessä on jotain viileää mikä raksahtaa, niin miksei? En tiiä tulisko sama fiilis jääkaappikylmästä tonnikalatölkistä, mutta kyllä ihminen saa virvokkeita nauttia ilman synnintuntoja 
Mä muistan kun ehkä kakskutosena olin tipattomalla ja ostin Ikeasta holittoman siiderin ja join sen kotimatkalla ja musta tuntui että se meni päähän ja ajattelin että apua, oon niin alkkis että saan placebohumalan. Mutta sit tajusin että ei, mulla oli varmaan ollu jano ja verensokerit alhaalla, niin totta kai se holiton siideri auttoi siihen vetämättömään olotilaan kun kroppa sai nestettä ja energiaa. Sitähän se sun holiton olueskin on.
Mä pääsin aikanaan röökistä eroon nikotiinisuihkeella. Vedin sitä suihketta varmaan melkein vuoden, ja niinhän ne suositteleekin. Oon kerran repsahtanut kun jouduin osastohoitoon ja mulla iskettiin autistiselle ihmiselle täysin sopimattomat lääkkeet ja rööki oli ainoo jolla sai aivot jostain dopamiinia irti, plus ainoo tekeminen siellä osastolla. Kotiuduttua pääsin röökistä varsin nopeasti irti, jälleen nikotiinisuihkeiden avulla, mutta tällä kertaa en tainnut tarvita kuin yhden tai kaks putkiloa. Että kun aina jauhetaan miten alkoholismi on etenevä aivosairaus ja plaa plaa niin mä sanoisin kyllä että toi ajattelu vasta ihmisiä hautaan ajaakin. Myös onnistuneista tauoista, lopetuksista, jne jne jää aivoihin jälki.
Samaa mieltä. Entäs sitten, jos tarvitaankin korviketuttipulloa. Ei kun sellainen käteen sitten vaan. Minulla se on vissy. Näköjään muistelen nyt paljon palstailuni alkua, kun olin tissutellut viikkokausia lähes joka ilta. Mutta sen kun lopetin, vissyä meni pullokaupalla. Nimenomaan sellaisia pikkupulloja ja välillä myös tölkkejä. Koska se fiilis, se fiilis. Nyt juon ylipäätään vähemmän ja ihan silkkaa vettäkin. Jossain vaiheessa varmaan ostan alkoholitonta lonkeroa ja muuta, enkä siitä kyllä aio itseäni ruoskia.
Se on jo päivä kolme tätä haastehommelia jotakuinkin ohi. Hyvä me!
Oon saanut teidän kirjoituksista paljon voimaa. ? Kiitos! Olen ollut jo ikuisuudelta tuntuvan ajan raittiina eli kokonaiset 2 päivää!!! Tänään päivällä kävelin niin ylpeänä itsestäni, olin kuin uusi ihminen, elämää täynnä ja itsearvostusta, koska minä tein sen!! Nyt kun päivä kääntyy iltaan niin on jo 2 päivää tehty raittiuden eteen hommia, ajatustyötä, hetkessä elämistä… Se tuntuu uskomattoman hienolta, koska en uskonut, että pystyn tähän. Riippuvuus on jo niin suuri oman kokemuksen mukaan. Ja testeillä mitattuna myös vahva riippuvuus (tein eilen nettitestin SADD:n). Otan asian vakavasti. Koska riippuvuuteni on vahvaa, niin testin mukaan minä en todennäköisesti onnistu vähentämään, vaan minun olisi hyvä lopettaa kokonaan. Ja harkita päihdehoitoon hakeutumista. Mutta tätä viimeisintä en aio tehdä, koska minulla on teidät. Sitä lopettamista prosessoin joka päivä.
Elohiiri, jee, hyvä! Täällä myös juotu janoon kaikkea muuta herkullisen oloista kuin alkoa. Saan kiinni tunteestasi ja pystyn samaistumaan. ?
Olen samaa mieltä: ei ole mitään huonoa juoda alkoholittomia juomia korvikkeeksi. Mulla alkoholiton olut saunan jälkeen korvaa mainiosti oikean oluen, koska siitä tölkistä ja mausta tulee oikea fiilis. Samoin terassilla on kivempi juoda alkoholiton olut tai siideri kuin cokista. Tai jos puolisoni haluaa oluen ja minä en, niin suutun ja tekee mieli vetää perseet, mutta kiukkuni joskus laantuu, kun otan hänen seurakseen alkoholittoman oluen. Eikä hänkään ota ehkä toista oikeaa olutta, kun minä en juo. Nyt on ollut tarjouksessa 24 x 0,33 cokis-pullot. Olen ostanut pari keissiä! Niitä ajattelin kesäkuumalla juoda alkoholin sijaan. Lempeä kettu, miksi vastustat niin kovasti päihdehoitoon hakeutumista? En minäkään laitokseen halua mennä enkä pidä sitä tarpeellisena itselleni, mutta olen ollut tosi tyytyvöinen avohoidon palveluun. Tuntuu hyvältä kelata omaa juomista päihdehoitajan kanssa. En todellakaan olisi omin päin onnistunut oppinut olemaan selvin päin viikonloppuja. Vieläkin on paljon tekemistä ja oppimista, ja tarvitsen siihen tukea sekä häneltä että teiltä.
Heips, raittiina mutta sairaalassa. Pitäkää peukkuja että saan apua. 
En kuole mut psyykkinen vointi heikko.
Voimia Talvikaktus! Hyvä että olet siellä missä apua on tarjolla, se on just oikein toimittu.
Sama pätee yleisesti meille kaikille ja kaikenlaisiin oirehtimisiin. Turhan usein sitä vaan vedetään suomalaisella “vielä minä perkeleeni kesytän” -asenteella päätyyn saakka. Kai se joku häpeä on joka estää hoitoon hakeutumisen silloin kun kyse on henkisen puolen jutuista. Mutta se on kyllä aivan tarpeeton pelko. Asioistaan puhuminen hoitohenkilökunnalle on vapauttavaa!
Sen verran korjaan, etten varsinaisesti vastusta. En hakeudu päihdehoitoon, koska en koe akuutisti tarvitsevani päihdehoidon palvelua. Jokaisella täytyy olla oma halu hakea ammattiapua ja silloin siitä on varmasti hyötyä. Ainoa, minkä kokisin tällä hetkellä hyväksi, ois Päihdelinkissä päihdelääkärin vierailut, jolloin voisi kysyä tiettyjä juttuja, mutta en halua mennä varsinaisesti tapaamaan päihdelääkäriä. Haluan uskoa, että riippuvuuteni on selätettävissä omin avuin ja näitä onnistumistarinoita on kyllä olemassakin.
Alkoholiriippuvuuteni on osaltaan tapariippuvuutta, joka on tosi vahva, mutta ei mahdoton. Minulla on elämä muuten kunnossa, en ole masentunut tai mitään sellaista. Joskus aiemmin juominen oli yhteydessä ahdistukseen, jota lääkitsin.
Juominen on mulle jollain tavalla palkitsevaa, oli se “juomisen syy” sitten mikä tahansa. Mikä milloinkin. Yritän nyt tätä asiaa prosessoida tässä itsekseen (teidän kanssa), jotta voin muuttaa tapojani.
Talvikaktukselle haluan toivottavaa kovasti voimia! Jokaisen meidän tarina on yksilöllinen ja ainutlaatuinen. Palaa kertomaan kuulumisia, kun olet paremmassa voinnissa. Voi hyvin ja parantele itsesi kuntoon. 
Kiitos Hjalmar ja Lempeä kettu. Nuo viimesen puolen vuoden asiat vaan rysähti niskaan. Odottelen edelleen osastopaikkaa mutta on tunne että mut otetaan vakavissaan 
Kyllä tää tästä.
Hei. Kesäkuun neljäs illasta ja tästä juhlapäivästäkin on selvitty. Mielessähän se alkoholi tuntuu olevan… Minullakin varmaan jokin tapariippuvuus. Pisimmillään olen ollut kokonaan juomatta muistaakseni vajaan vuoden aikuisikäisenä.
Addiktoidun helposti eri asioihin. Nyt sain tällä viikolla pakotettua itseni liki kymmenen kuukauden tauon jälkeen juoksulenkille. Kolmasti olen käynyt. Pitää varoa, ettei tämäkin hurahda överiksi. Kun alan tehdä jotain, siitä tulee helposti pakonomaista. Juoksin joskus aivan sairaan paljon.
Minulla on ollut lukuisia laihdutuskuureja, olen sairastanut bulimiaa. Lievä riippuvuus rauhoittaviin lääkkeisiinkin on ollut vuosia. En paljoa tarvitse niitä, mutta ilmankaan en osaa olla. Varmaankin olisin jonkinlaisen terapian tarpeessa.
Ketjupolttamisen lopetin yli neljä vuotta sitten tuosta vain. Ilman mitään poppakonsteja. Minä vain päätin. Luulisi saman onnistuvan juomisen suhteenkin. Ehkä lääkkeidenkin, jos vain joku saisi minut motivoitua siihen.
A-klinikasta on kokemuksia vuosien takaa, mutta ne eivät olleet hyviä. Sen sijaan asuessani tuolla jossakin maalla sain TK:n kautta lähetteen psykiatrisen sairaanhoitajan luo, jonka kanssa kemia toimi ja koin sen auttavan. Elämässäni ja lapsuudessani on tapahtunut kaikenlaista, jota olisi varmaan hyvä perata. Kaipaan kuuntelijaa ja keskusteluseuraa. Puolison kanssa ei tällaisista voi puhua.
Nykyisessä kotikaupungissa ei riitä resursseja, en kai ole riittävän sairas? Vapun jälkeen olin niin hajalla, että soitin terveyskeskukseen ja pyysin apua. Halusin tavata päihdelääkärin, heillä ei ole, suosittelivat A-klinikkaa. Olo huononi ja soitin uudelleen ja sanoin että tarvitsen lähetteen psykiatriselle osastolle tai tapahtuu jotakin ikävää. Pääsin sentään tapaamaan lääkäriä ja jotain ymmärrystä ja apua sain.
Addiktioistani vielä. Olen nyt tullut riippuvaiseksi lukemisesta 
Olen lukenut varmaan yli 40 dekkaria tämän vuoden puolella. Se on muuten hyvä unilääke. Saa romaanin maailmassa jotenkin nollattua pään omista murheista ja on sitten joskus kahden kolmen aikaan helppo nukahtaa rättiväsyneenä. Ei ole kovin vaarallinen addiktio onneksi tämä lukeminen.
Jatketaan, ystävät. Voimia meille kaikille.
Tsemppiä! ?
Jaa-a, mut kotiututettiin, hoito jatkuu terveyskeskuksessa 
No ehkä siellä asiat rullaa nyt paremmin kun on päivystävän psykiatrin kirjaukset käytettävissä. Toivon.
Lillemor, tuo lukemisharrastus onkin aivan mahtava! Hyvät teokset vievät pauloihinsa ja aika kuluu mukavasti. Minunkin pitäisi oikeastaan käydä kirjastossa, kiitos kun muistutit! ?
Minulla myös sama, että kyllä alko on pyörinyt sinnikkäästi mielessä. Olen pyrkinyt ottamaan rauhallisesti sen kanssa ja muistelemaan aiempia onnistuneita kertoja. Mullakin on yksi kokemus pidemmästä raittiudesta ja lukuisia 3-4 kuukauden juttuja. Päivä kerrallaan yritän tehdä alkon juomisen sijasta muunlaisia asioita. Pyrin rauhoittamaan tilanteen, että kun en ota sitä ensimmäistä (kiitos Lämpömittari toisessa ketjussa vinkistä) niin pysyy raittiina.
- raitis päivä on kääntynyt iltaan. Joskus nämä alkupäivät voivat olla aika isoja retkahtamisvaaran paikkoja, jos ei ole tehnyt itselleen riittävän selväksi, että tissuttelu on loppu.
Tsemppiä tarvitaan, mutta onneksi sitä täältä löytyy! Alku on aina hankalin, mutta raittius sujuu kuitenkin hyvin, eikös vaan? Talvikaktus, onneksi sinulla on tuki lähellä päivystyksen palveluissa.
Onneksi päivystys on joo lähellä! Mä tunnen, että vielä ennen kuun loppua mä olen osastolla. Ja sen takia on entistäkin tärkeämpää pysyä raittiina koska mun labrojen on oltava puhtaat että saan apua. Tunnen, miten asiat joita pidin todellisina ei enää olekaan niitä. Sit hetken aikaa oon taas kiinni nykyhetkessä (kuten nyt), mutta mulla oli tää tismalleen sama ajatus siitä että maailma on simulaatio kesällä 2020. Toivottavasti tällä kertaa pääsisin osastolle ennen kuin oon heittänyt puolet omaisuudestani roskiin ajatuksella, että maalliset asiat vain kahlitsee mua kiinni epätodelliseen