Aika huono aika kysellä varmaan kun joulut ja sun muut tulossa. Mutta tietääkö kukaan onko Helsingissä jonkinlaisia vertaistukiryhmiä omaan tilanteeseeni? Isäni kuoli yli puoli vuotta sitten. Ei huumeisiin koskenut, mutta joi viimeisen vuoden aika rankasti ja luultavasti kuoli siihen.Tarkalleen ei tiedetä velä kun tuntuu kestävän ruumiinavauksen tulokset yms. Oli kuitenki ratkennut juomaan 5 selvän voden jälkeen. Huomasin ratkeamisen mutta en osannut auttaa. Kamppailin itsekin jo tunteideni kanssa.Tunnen niin kovaa syyllisyyttä etten kykene itse enää näkemään maailmassa mitään elämisen arvoista. Tiedän miltä isästä tuntui. Jaoimme silloin tällöin asioitamme ja sain häneltä sellaista ymmärrystä, jota kukaan muu perheessäni ei voi minulle antaa. Mutta siis, oon parikymppinen. En tunnu pääsevän yli kuolemasta. Tuntuu etten viitti alkaa valittamaan koko juttua tänne. Ihan kun maailmassa ei olisi isompiakin ongelmia kun mun suruni. Läheisille en kyene puhumaan. Ei olla perheen kanssa erityisen läheisiä. Isä oli ainoa joka ymmärsi täysin ongelmiani ja minä hänen. Jaoimme samanlaisen luonteen. En kuitenkaan ole isäni. Olen pitkään ollut tuuliajolla muutenkin elämässä. Juuri kun tuntui että asiat alkoi vihdoin sujumaan, jouduin luopumaan tärkeästä ihmisestä. Yritän päästä eteenpäin, mutta olen niin yksin tunteideni, ajatusten ja suruni kanssa. Tuntuu että lamaannun kohta kokonaan. Onko mitään vertaistukiryhmiä, joissa voisi jakaa vastaavanlaisessa tilanteessa olevien kanssa ajatuksia?
Hei vaeltaja, murheen keskellä minäkin elän, sillä poikani kuoli puolisen vuotta sitten. En ole löytänyt/hakenut mitään ryhmiä, sillä huumeongelmaisen läheiselle ei sururyhmiä varsinaisesti olekaan. Jotkut ovat löytäneet kirkon puolelta sururyhmiä, voisit kysellä omalta paikkakunnaltasi. Kun kävin al-anon-ryhmässä, niin siellä kävi useitakin omaisia, joiden läheinen oli kuollut alkoholismiin, pitkään purkamassa omaa mielenvyyhtiään, joten myös al-anon-ryhmässä voisit saada vertaistukea. Koska aikoinaan katselin läpi kaikki Helsingin AA- kuviot netistä, niin tiedän, että sitä kautta kyllä löydät itsellesi sopivan ryhmän. Sivuillaan on tiedot ja osoitteet.
Voimaa elämääsi.
Kiitos vastauksesta ja toivon voimia ja jaksamista myös sinulle.
Saattaa olla että jossain vaiheessa katselen al-anon ryhmiä vähän tarkemmin. Itse kun en ollut varma saako sinne mennä omaiset myös vai onko se vain alkoholisteille…kaipa se selviää.
Al-anon-ryhmät ovat juuri omaisille tarkoitettuja ryhmiä, olen varma, että sellaisessa saisit itsellesi tukea. AA-ryhmät ovat ns.alkoholisteille. Koetetaan pärjätä. Juuri kirjoitin ylös muistiin viimeisiä tekstareita, joita olen saanut pojaltani. On tunne kuin vasta äsken olisin saanut ne. Olen siis pitkään tallentanut kaikki saamani viestit, aivankuin tietäen, että ne joskus ovat tärkeä “yhteys”, aivankuin ennenvanhaan olivat säilytetyt kirjeet.
Ymmärrän. Kaikki pieni mitä on jäljellä muistona tulee säilytettä. Tai semmoinen mikä on tärkeää itselle. Joskus tuntuu kuin jostain tapahtuneesta tai asiasta kuolleen kanssa olisi vähän aikaa, vaikka kuolemasta on yli puoli vuotta. Aika menee kuin huomaatta. Välillä ihmettelee miten jaksoin tänne asti. Kännykästä ei tulisi mieleenkään poistaa henkilön numeroa.
Olen alkanut pikkuhiljaa hyväksymään että kuollut on kuollut eikä takaisin tule. Vasta nyt jotenkin hyväksyn sen, vaikka vaikeita hetkiä on ja tulee varmasti vielä paljon.
Muistoissammehan kuollut on meille yhä elossa. Välillä on tunne, että hän on läsnä, kun oikein intensiivisesti häntä ajattelee, tuntuu että tarvitsisi vain kääntää päätään, ja hänet näkisi…Minulla on poikani eau de toilette: Lycky man, kylpyhuoneessani, otin sen tyhjentäessäni hänen kämppäänsä. Välillä panen silmäni kiinni, ja haistelen pulloa. Tuoksukin tuo niin elävästi poismenneen mieleen. Ja on ajatus, eihän hän voi olla poissa, kun niin elävästi on mielessäni! Ihmisen psyyke on varmaan luotu niin, että se vain vähän kerrallaan pystyy jättämään hyvästit poismenneille.
Miten olet voinut, vaeltaja? Oletko löytänyt mitään ryhmää, jossa olet voinut puhua menetyksestäsi? Suomen Mielenterveysseurallakin on sururyhmiä, muistin äskettäin. Jos et ole vielä löytänyt mitään, niin katsopa sieltä. Minut on jo hyväksytty johonkin ryhmään, joka alkaa syksyllä. Sinähän olet Helsingistä,jossa niitä ryhmiä näkyy olevan useampiakin.