alkoholistin auttaminen

Kotikanava
1

Miten voi auttaa alkoholistia joka ei halua apua?
Kyseessä on isäni jonka juominen on lähtenyt käsistä. Hän on käynyt kerran katkolla mutta juominen alkoi aika pian uudelleen. Hän sanoo joka viikko että yrittää vielä itse, mutta hän on jo niin syvällä suossa etten usko sen koskaan onnistuvan. Ymmärrän etten voi ketään pakottaa, mutta haluan olla hänen elämässään mukana, ja haluan että hän saa apua ja selviää. Tietenkin mitä pikimmin sen parempi.
Olen niin turhautunut kun sanotaan ettei saa mahdollistaa tai suojella tms, mutta kun kyseessä on rakas ihminen. En halua jättää häntä yksin ongelman kanssa. Pelkään että hän juo itsensä hengiltä, ja pystyisinkö sitten elämään itseni kanssa.
Mitä ihmettä voin tehdä? En todella halua hylätä häntä tai katkaista välejä, mutten myöskään voi tuputtaa apuani sellaiselle joka sitä ei halua. Ihan kuin vastaus olisi antaa hänen tehdä mitä haluaa (juoda) ja katsella vierestä itsetuhoista elämää, kodin saastaisuutta, kunnon huononemista yms. Se tuntuu niin pahalta.

Tämä viesti on aika sekava, olen vain niin loppu ja väsynyt ja huolestunut.
Tarvitsen ihan käytännön vinkkejä miten toimia.

2

Ikävä kyllä et voi auttaa ihmistä, joka ei apua halua ottaa vastaan vaikka kuinka haluaisit sitä hänelle tarjota. Voit auttaa vain itseäsi. Turhautuminen, ahdistus ja syylllisyydentunteet ovat hyvin tyypillisiä ihmiselle, joka joutuu elämään alkoholistin läheisenä.

Suosittelen että alat etsiä apua itsellesi. Al anonista saa vertaistuka ja terapiatukea löytyy A-klinikoilta.

3

Olen lukenut kymmenittäin kirjoja alkoholismista ja al.anon toiminnasta, ja silti haluaisin kuulla miten alkoholistille sitten kävi. Kun läheinen on hoidettu ja voi hyvin, mitä on tapahtunut alkoholistille? Juoko hän edelleen, onko hänet jätetty yksin selvittämään asiansa, onko hän hakenut itse apua…
Niitä tarinoita lukisin mielelläni. Sen puolen tarinasta haluaisin kuulla.

4

Ihan ymmärrettävä tunne, että haluaa tietää/kuulla, mitä alkoholistille on tapahtunut, miten on selvinnyt jne. Eiköhän se kuitenkin riipu siitä alkoholistista itsestään, eli siis siitä, haluaako hän parantua ja selvitä. Niin surullista ja surkeaa kuin se onkin, varsinkin jos kyseessä on läheinen ihminen itselleen.

Kylmä tosiasia on kuitenkin se, että ketään ei voi pakottaa muuttumaan tai parantumaan, jos hän ei sitä itse halua. Voi kyllä itkeä ja huutaa ja vaipua epätoivoon ja nalkuttaa ja huolehtia ja surra itsensä hengiltä, kun yrittää saada toista tajuamaan. Mutta onko siinä mitään järkeä?

Itse yritin 2-3 vuoden ajan sopeutua elämään alkoholistimiehen kanssa, samalla kuitenkin stressaten ja huolehtien itseni ihan väsymyksen partaalle hänen tilansa takia. Ja mitään muuta en saanut palkaksi, kun miehen paskaista naurua, ukailua, haukkumista, vähättelyä. Päätin sitten, että vapaudun siitä kaikesta ja jätin hänet.

Ei minun tarvitse pilata elämääni, vaikka joku muu haluaakin pilata omansa alkoholilla.

Tietysti tilanne isän kanssa on erilainen, kun isä nyt on isä, eikä kuka tahansa mies, josta voi itsensä irrottaa. Tilanne kuitenkin isänkin kanssa on sama: ei häntä voi pakottaa muuttumaan, jos hän ei sitä itse halua. Ymmärrän, että isästään haluaa pitää huolta, mutta usein sillä huolenpidolla vaan mahdollistaa alkoholistin sairautta ja juomisen jatkumista. Hänen kun ei tarvitse koskaan pelätä jäävänsä yksin tai ilman huolenpitoa, jos tytär tai poika on aina katsomassa perään.

LISÄYS:

Kukaan toinen ei voi ottaa vastuuta toisen elämästä. No okei, vanhemmat ovat vastuussa lastensa elämästä ja turvallisuudesta, kun nämä ovat vielä pieniä ja tarvitsevat huolenpitoa. Mutta aikuisesta ihmisestä ei voi olla kukaan vastuussa. On todella surullista, jos läheinen ihminen juo itsensä hengiltä. Syyllisyyttä siitä on kuitenkin kenenkään turhaa kantaa. Koska mitä lopulta voi tehdä? Lukita alkoholistin johonkin tyrmään ja heittää avaimen pois, jottei pääse juomaan? Vaikeaa on. :frowning: Ja surkeaa.

5

Isä on se, joka yleensä on opettanut tyttärellle että näin huolehditaan alkoholismiehestä niin että oma sydän repeää rinnasta ja oma elämä jää elämättä ja näin alkoholistia huolehditaan siten ettei hän varmasti koskaan raitistu vaan saa haukkua muita ja syyllistää, sekä silti esittää säälittävää jotta häntä hoivattaisiin.

Eli mulla ainakin kaiken ensimmäinen juoppo on juuri isä, ja kun hänestä saan irrottauduttua rakkaudella, niin ei kukaan muukaan mies tule enää minulle suutansa soittelemaan. Koska on varmaan se vaikein:D
Muut miehethän on vain jatkoa isälle, eli pitää ottaa alkoholistmies sentakia, että ei ole pärjännyt isälle niin pitää raitistaa sitten joku joka muistuttaa häntä. Sattumoisin voisikohan jäädä sinkuksi jos hoitaa isää liian myöhäiselle iälle asti?

Kyllä isästään voi irtautua ja pitääkin. Terapia? Se voi olla yllätys isällekin että tytär ei enää reagoi samalla tavalla ärsykkeissiin kuin ennen, koska alkaa muuttua ne läheiselle kaikkein tyypillisimmät reaktiotavat asiohin. Voi jopa auttaa tilannetta, jos mikään edes auttaa.

6

Ehkä joskus paras kun ei tee mitään, ja todellakin irrottautuu toisen alkoholiongelmasta.
Mutta se ei tarkoita sitä, että ei enää välitä tai että hylkää, tai “antaa toisen juoda”…koska sun pitää muistaa että sulla ei ole valtaa antaa, taikka olla antamatta hänen juoda. Sinulla ei ole siihen valtaa.
Ei mitään valtaa. Kun tämä on poissuljettu ajatuksista, kun on hyväksynyt sen etten voi antaa toisen juoda tai olla antamatta toisen juoda, minulla ei ole siihen valtaa. NIin sitten alkaa se oma elämä,
missä sinä hoidat itsesi terveeksi.
Mitä tekemistä tämä on? Enhän minä silloin tee mitään ja isähän on sairas etkä minä? Niinhän?
Mutta…
Tällä on se vaikutus että sinä muutut rehellisemmäksi itselle ja toisille. Sinä saat voimaa kertoa isällesi ne kaikki asiat, missä hän on ollut hyvä. Saat kerrottua että rakastat häntä. Saat ajateltua häntä niin, ettei siihen ole mitään ehtoja. Ei ole ehtona, että sinun pitäisi tavata häntä, mikäli hän ei koskaan ole selvinpäin edes jotta häntä voisi tavata. Sinulla on pääomaa, ihmisistä, niin ettei se vaadi kenenkään näkemistä. Se ei vaadi sitä että sinä näet mitä hän tekee ja miten hänellä on asiat.
Sinä voit antaa hänelle kortin, missä on puhelinnumerot jos hän haluaa apua. Voit voittaa hänen luottamuksensa kunnioittamalla häntä kuin kunningasta, mutta pitämällä silti huolen omista rajoistasi ja kerrot sillä että arvostat itseäsi. Se joka arvostaa itseään, niin muutkin kokevat häneltä saadun arvostuksen arvokkaana, koska ihminen joka tietää mikä arvo on itsellä ja toisilla, niin häneen on helppo luottaa. Voit käydä asiantuntijan pakeilla ja kysyä mitä voit tehdä. JA kannattaakin. Kannattaa kysyä nämä asiat, missä menee raja, mitä tehdä jos vaikka löydät hänet sammuneena mistä tiedät mitä voi tehdä.
Mutta saat oltua rakkaudellinen ihminen, joka hyväksyy toisen, eikä patista tai yritä manipuloida. Eikä yritä manipuloida siten että esimerkkisi uhrautuu, ja sitten toisen pitäisi tästä palkinnoksi raitistua. Mitään ei kannata antaa toisille, mihin ei ole itsellä varaa.

Niin on. Oma tontti kannattaa hoitaa niin hyvin kuin mahdollista. Pitää huoli että itse toimii arvojensa mukaan ja hoitaa itseään: Muiden tekemisistä en ole vastuussa. JOs huolehtii itsestään ja tietää tämän, ja välittää sen saman viestin muillekin mitä on halunnut sanoa, niin ei ainakaan jää itseään syyttämään. Pitää tiedostaa se että mihin voin vaikuttaa ja mihin en, ja sitten se syyllisyyskin poistuu koska ei ainakaan osallistu huonolla tavalla toisen juomiseen, eikä ota sitä henkilökohtaisesti.

7

Totta joka sana. Tarkoitin siis sillä tavalla isästä (verrattuna kehen tahansa äijänretkuun) irrottautuminen on vaikeampaa, että isä on kuitenkin aina isä, ja häneen on aina olemassa se side. Vähintään biologinen. Toisilla side on vahvempi, toisilla heikompi, joillakin sitä ei välttämättä ole koskaan ollutkaan. Kyllä mä kuvittelisin, että jos oma isäni alkaisi yhtäkkiä ryyppäämään ja alkoholisoituisi (hän ei juurikaan juo), niin varmasti olisi vaikea sillä tavalla irrottautua, ettenkö koko aikaa olisi suremassa ja murehtimassa hänen asioitaan. Vaikka se turhaa olisikin. Eri asia ehkä tapauksissa, joissa omaa isäänsä ei edes muista muuna kuin alkoholistina, ja tilanne on aina ollut se.

Tietenkin vanhemmistaan pitää sillä tavalla irrottautua, että kykenee elämään omaa ja itsenäistä, aikuisen ihmisen elämää. Huoli kuitenkin usein on ja pysyy. Vaikeaa. Ja kylmää, kun kukaan muu kuin alkoholisti itse ei voi lopulta häntä auttaa.

8

Mun mielestä se vaikein side aina toistuu. Eli jos minulla on ratkaisemattomia ongelmia vanhempiin nähden, niin toistan niitä myös suhteissa niinkauan, että niihin tulee ratkaisu. Joko asianomaisen itsensä kanssa, tai jonkun häntä muistuttavan:D
Side on vaikea siksi, että sama ihminen on kasvattanut. Ja kun alkoholisti kasvattaa lasta, sen tietää melkeinpä…
Toisaalta jos alkoholismi on kehittynyt myöhemmin, kun olen jo aikuinen? Mutta…harvinaista ehkä.
Mullahan on tää tilanne että sekä isä että kaikki miehet on alk. Läheisriippuvaisen aikuisen naisen rakkaus muistuttaa samaa sidettä…sentakia etät siinä on samoja piirteitä. Vain se “yksi” mies voi olla oikea, jos hylkään hänet niin katastrofi on molemmin puolinen, kun olen kerran alkanut en voi koskaan jättää, hän on se komein ja saa hameen pyörimään jalassa, yksikään mies ei ole “hän”…
Samanlaisia idyllejä sitä varmaan jokainen lapsi kuvittelee vanhemmistaan, että oli ne vanhemmat minkälaisia tahansa niin ne on aina ne omat ja täydellisimmät…
Samanlaisia kohtalonomaisia rakkaustarinoita sitten… Siksi sitä on jonkun random puliukon kanssa pitkään aikaan, vaikka muitakkiin olisi tarjolla koska on mielestään vain se yksi joka tuoksuu juuri oikealta ja on muka se mahtava mies. Kuka on kaikkein paras mies. isä tietenkin. Siksi lapsenkengissä monet suhteet, koska sisältävät sen kehitysvaiheen tunteita mihin isä on opettanut jäämään kun lapsena on tunteita opeteltu joko mallioppimisen tai muun kautta käsittelemään.

9

Jaa-a. Tähän voisin kirjoittaa pitkän vastauksen. Mutta tuli mieleeni mitä AA:ssa tehdään, jos sinne tulee alkoholisti, joka ei halua apua. Kuulemma lyövät kossupullon käteen, ja käskevät häipyä juomaan, kunnes on tarpeeksi omalle kohdalle viinaa saatu, ja lopettaminen alkaa kiinnostamaan. Eli AA:n ideologian mukaan jokaisella on oma “viinakiintiönsä”, ja jos se ei ole täynnä, ei juomari voi lopettaa juomista. Tämä kai tarkoittaa sitä, että alkoholisti ei myönnä itseään alkoholistiksi, ennen kuin kohtaa pohjansa. Läheiset helposti vain haittaavat pohjan löytämistä, hyysäämällä ja rakastamalla alkoholistia, kantamalla vastuuta tämän puolesta, siivoamalla, huolehtimalla, häpeämällä tämän puolesta, vihaamalla tämän puolesta jne. En tiedä, voiko läheinen jopa estää alkoholistin pohjan löytymistä. Sen tiedän, että jotkut alkoholistit ovat lopettaneet siinä vaiheessa kun läheiset ovat kääntäneet selkänsä ja kadonneet, se on ollut se vaadittava pohja. Tavallaan, kun miettii isääsikin, eikö hänen ole aika turvallista jatkaa ryyppäämistä, kun tietää että tytär ei jätä, ei hylkää, tai käännä selkäänsä? Addiktit osaavat manipuloida, ja pitää olosuhteista kiinni.

Alkoholistiksi voivat tulla ihan taviksetkin vain tarpeeksi viinaa juomalla. Ihmisten asenteet juomista kohtaan saisivat vähitellen muuttua, niin tämä kansantauti Suomessa vähenisi. Mielestäni paras keino tukea alkoholistia on kääntää hänelle selkänsä, ja keskittyä omaan elämään, sekä lopettaa omalta kohdalta alkoholin käyttäminen kokonaan. Tehdä kannanotto, että viina ei ole hyväksi, kenellekään, missään muodossa. Itse olen läheisriippuvainen, mutta lopetin silti alkoholin käytön, vaikka en olekaan alkoholisti, ihan vaan periaatteesta. On mielestäni tekopyhää arvostella ketään juomisesta, jos itse kuitenkin käyttää. Kohtuukäytön ihannointi on yksi syy alkoholismisairauden rehottamiselle Suomessa.

Heh, tästähän tuli MORAALIpuhe. :mrgreen: Sorry, en tiedä sinun juomatottumuksistasi mitään, tämä purkaus vain syntyi tähän kun näppis alkoi juoksemaan omia teitään. Ei siis varsinaisesti liity kysymykseesi millään tavalla, mutta olisihan se tavallaan kaikkien alkoholistien auttamista, kun lopettaisi itse juomisen kokonaan. Esimerkin voimalla maailma etenee, luulisin. Asenteet tarttuvat. Ainakin lasten olisi hyvä nähdä alkoholismi-perheissä myös aikuinen, joka ei käytä lainkaan, ihan oman tulevaisuutensa vuoksi. Jokaisen alkoholistin puolison luulisi tietävän, mitä juominen voi aiheuttaa, ja muistavan, että alkoholistiksi tullaan JUOMALLA, eli se vaara on olemassa jokaisella joka lasia kallistelee.

Ai niin, minun exmiestäni joka oli alkoholisti auttoi se, että menin al-anoniin ja aloin hoitaa itseäni. Siinä myös yksi apukeino alkoholistille. Alkoholisimi on sairaus, joka leviää perheessä kaikkiin jäseniin, ja yksi läheissairauden oire on alkoholistin sääliminen ja ihannointi. Itsekin rakastin melkein kuolemaksi asti alkoholistia, ja meni pitkä aika ennen kuin tajusin, että tuo rakkaus oli ihan höpöhöpöä, vain yksi läheisriippuvaisuuden oire.

10

[size=85]
Hsssh. pidetään tämä salaisuutena mutta mun mielestä pystyy. Mutta sitä ei saa sanoa koska läheisiä ei saa syyllistää mistään, koskaan, heidän pitää antaa rentoutua rauhassa ja mikään ei saa viitata siihen, että he ovat syyyyyyyllisiä johonkin eiks vaan. [/size]
Mutta siis läheisen syy ei ole koskaan, että joku on alkoholisti tai että joku juo…mutta jotain ne läheiset osaa tehdä väärinkin, itse otan ainakin vastuun ja myönnän että olen tehnyt karhunpalveluksia kerrakseen, ihan oman mukavuudnhalun tähden.

11

Hei Auttaako mikään,
Minäkin tuin exäni juomista järjestämällä puhutteluja, uhkailemalla ja hoitamalla häntä. Kesti kauan ennenkuin tervehdyin (Al-Anonissa ja muissa ihmissuhderyhmissä) niin paljon, että osasin olla puuttumatta hänen asioihinsa ja pitämällä kiinni omista oikeuksistani.
Ex raitistui, kun ei enää kyennyt juomaan kun hänen kehonsa ei enää ottanut viinaa vastaan. Osasin oikealla hetkellä auttaa hänet AA:han, silloin kun hänellä oli pahin vieroitusvaihe meneillään. Väärällä hetkellä olisi tulos ollut päinvastainen. Erosin exästä viiden vuoden raittiuden jälkeen. Yhteensä hän ehti olla raittiina 24 v, ennen kuin kuoli viime vuoden puolella.
Viisaat AA-laiset ovat saaneet minut uskomaan, ettei kenestäkään tule alkoholistia toisen ihmisen tekojen tähden.

12

Kiitos kaikille viestiini vastanneille!
Tuntui niin hyvältä lukea noita vastauksia, tuli ihan tippa silmään, kunnon vertaistukea :smiley:
Olin jo lapsena varsinainen isin tyttö ja taidan olla vähän vieläkin… Sen lisäksi että on isäni, hän on ollut myös todella hyvä ystävä. Vanhempani eivät koskaan juoneet kotona asuessani, korkeintaan lauantaisaunan jälkeen yhden oluen. Itse olen muutaman teinisekoilun jälkeen pysytellyt lähes raittiina, pari kertaa vuodessa muutama siideri on maksimi. Avioeron ja syövän läpikäytyään isä kuitenkin romahti.
Nyt kun luin viestejänne niin jotenkin se vihdoin ja viimein iski tajuntaan kunnolla tuo mahdollistaminen. Yleensä tapanani on rynnätä heti apuun kun jotain tapahtuu, mutta alkoholistin kanssa on muutettava toimintatapaa. On pakotettava itsensä, koska vaikealtahan se tuntuu. Tänään kävin isän luona ja ensimmäistä kertaa en alkanut siivota ja järjestellä paikkoja tai pestä pyykkiä ja astioita. En maininnut mitään katkaisusta tms. Pieni askel ehkä, mutta yllättäen tuntuikin hyvältä toimia niin. Olin toki surullinen kun näin isäni taas huonossa kunnossa, mutta hoidin asiani ja lähdin pois. Jospa ne asiat tästä helpottuvat!

Eli kiitos vielä teille mukaville ihmisille tuesta ja neuvoista!

13

Mun isä oli alkoholisti, niin kauan kun vaan muistan. Yritin hyvällä ja pahalla ja kaikilla mahdollisilla keinoilla auttaa kunnes tajusin että ketään ei pysty väkisin saamaan raittiiksi ellei tämä sitä itse halua.Se on tosi tosi vaikea asia hyväksyä mutta pakko.Lopulta vaan olin tukena kun hän sitä halusi ja oli siinä kunnossa että pystyi jonkinlaiseen järkevään keskusteluun. Hän aiheutti kännipäissään paljon pahoja asioita ja juomisen katseleminen koko lapsuuden on jättänyt jälkiä jotka ei varmaan koska katoa mutta pikkuhiljaa niitä on oppinut ymmärtämään ja elämään niiden kanssa. Kaikesta huolimatta hän oli mulle aina rakas ja itellä helpotti jotenkin se kun vihdoin aikanaan tajusi että ei hän juonut ketään kiusatakseen. Isäni kuolemasta tulee kohta neljä vuotta. Eli tässä tapauksessa viina vei vaikka kaikkeni yritin ja muut läheiset myös.

Päätin aikanaan etten koskaa ota miestä mikä juo, mutta kohtalo vei toisin. Tapasin aivan mielettömön ihanan miehen johon rakastuin päätä pahkaa (itseäni paljon vanhemman) ja olin onneni kukkuloilla. Kunnes…muutaman kuukauden jälkeen tajusin että olen tavannut isäni kopion. Eli selvisi että myös hänellä alkoholiongelma. Onnistui alkuun aika hyvin asian peittämään. Sama kaava toistui…tein kaiken.Kaadoin salaa viinoja lavuaariin, tein kyttäyskäyntejä (tiedän,ihan sairasta) ja vaikka mitä. Olin menettänyt isän, päätin että en häntä. Täydellinen mies jos ei vaan joisi. Erottiin ja taas palattiin yhteen varmaan miljoona kertaa vaikka aina vannoin ettei enää koskaan. Mutta se mitä hän oli selvinpäin…sitä rakastin niin että ei mitään rajaa. Olisin tuonut hänelle kuun taivaalta. Monesti jouduin soittamaan ambulanssin, oli jounut itsensä niin huonoon kuntoon ja muutaman kerran deliriumin takia kun näki ja kuuli harhoja rankan ryyppyputken loputtua. No, tästä voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkästi mutta lopputulos oli taas sama. Viime lokakuussa hän menehtyi kotona kun elimistö sanoi sopimuksensa irti juomisen takia. Ja silti, kaikesta huolimatta mä rakastan häntä aina.Eli,ketään ei voi pakottaa raitistumaan. Tämä mies olis halunnut mutta tilanne oli jo niin paha. Paljon pahempi kun tajusinkaan alkuun. Nyt mä kiikutan kynttilöitä vuoroin isäni, vuoroin rakkaani haudalle. Eikä tätä pohjatonta ikävää riitä mitkään sanat kuvailemaan. Ainoa asia mitä kadun on se, että en osannut suojella itseäni ja nyt kaikki on ihan rikki.

14

Hei!
omalla kohdalla aloittajan kanssa hyvinkin samanlaisessa tilanteessa ollut.Eli hyvin läheinen ihminen syöksyy syvemmälle sairauteensa koko ajan itse huomaamatta.Kaikki muut ovat väärässä ja mitä ne lääkäritkään tietää…Itse pystyn lopettamaan ,ei ole ongelma ja niin edelleen.Varmaan tuttua kaikille alkoholistien omaisille.Mutta meillä tämä loppui viikko sitten kun hänen elämänsä loppui,pullon äärellä.Se tuska ja suru, mitä on vuosia ollut sai toisenlaisen merkityksen.Ja huoli lakkasi.Ei enää pakonomaista tuskaista juomista, se kaikki on ohi.Sinulle voin tämän vast ikää kokeneena kertoa että selviät kyllä.Hän on tehnyt valintansa etkä voi pakottamalla muutosta saada aikaan.älä siivoa,tee puolesta,huolehdi itsestäsi ettet sairastu huolesta.Kaikkea hyvää sinulle.

15

Annis, olen kokenut ihan saman aika tarkkaan vuosi sitten kuin mitä sinä nyt. Voimia sinulle.

16

Hei,

Olen hyvin pitkälle samassa tilanteessa annukk8:n kanssa.

Isä on tosi huonossa kunnossa tällä hetkellä, olo on aika toivoton… Isä ei halua hoitoon, sairaalaan olen saanut vietyä aiemmin muutamaan otteeseen, mutta parin sairaalayön jälkeen ja kun olen joutunut lähtemään kotiin, sama toistuu. Isä ei syö enää juurikaan ollenkaan, vaikean leikkauksen jälkeen joutuu myös syömään vahvoja kipulääkkeitä, tietenkin viinan kanssa sekaisin. Pelkään jokaista puhelinsoittoa, että isää ei enää ole.

Kun isä saa itsensä hiukan selvemmäksi, yritys lääkkeiden vähentämisestä ja alkoholin lopettamisesta on kova… mutta sitä sattuu nykyään enää hyvin harvoin, tuskin ollenkaan ja sitä kestää vaan pari päivää. Selvinpäin isä myös yrittää syödä terveellisemmin ja ymmärtää että on heikossa kunnossa…
Isä on aivan ihana selvinpäin, kiva jutella tavallisista asioista. Humalassa isä on aivan taju poissa, kolhii itseään ja samalla hävittää omaisuuttaan.

Vanhemmat erosivat pari vuotta sitten, ihmiselämän pituisen avioliiton jälkeen. Nyt isä asuu yksin ja ei juurikaan ystäviä. Itse asun ulkomailla, täältä on vaikea lähteä töiden takia. Syyllisyys painaa, olen yrittänyt löytää töitä Suomestakin, mutta se ei tällä hetkellä ole helppoa… Soitan isälle 1-3 päivän välein.

Olen lueskellut paljon näitä samanlaisia surullisia tarinoita. Ymmärrän että minun pitäisi elää omaa elämää, mutta sitä en ole voinut tehdä pitkiin aikoihin. En pysty päästämään irti, pelottaa että menetän isän, enkä voi itselleni koskaan antaa anteeksi, että “päästin irti”. Olen 40 vuotias ja elän yksin, luulen että osittain isäni takia. En kestäisi minkäälaista ihmissuhdedraamaa tms. Nyt vielä suunnittelen työpaikan vaihtoa Suomeen, jotta voisin olla lähellä isää ja auttaa…

Kiitos kaikista kommenteista, mitä olette jo aiemmin tähän viestiketjuun kirjoittaneet.

17

Hmmm… mitähän osaisin lohduksesi, Toivoa?, sanoa… Jotenkin tulee sellainen tunne, että sinulla huoli isästäsi on suorastaan korostunut ihan sen takia, että asut kaukana ja koet vielä enemmin hätää siitä, että entä jos isän tila huononee radikaalisti etkä olekaan heti vierellä tukemassa tai ylipäätään seuraamassa, mihin suuntaan isän tila menee.

Tekee mieli sanoa, että “laske irti”, koska et ihan oikeastikaan voi asialle yhtään mitään. Sinä et isääsi paranna etkä ole missään tapauksessa vastuussa isäsi kunnosta. Tottakai sinulla on oikeus hänestä välittää - se, ettet huolehdi isäsi asioista hänen puolestaan ei todellakaan ole synonyymi sille, että olisit välinpitämätön!

Minun on vaikea samaistua tilanteeseesi, koska itselläni ei ole alkoholisoituneita vanhempia. Olen kuitenkin oppinut - kantapään kautta tosin - pitämään ennenkaikkea huolta omasta jaksamisestani ja rajannut ihan tietoisesti elämästäni pois sellaisia ihmissuhteita, joiden tiedän minua kuormittavan, olkootkin kuinka rakkaita hyvänsä. Olen näille ihmisille sanonut, että välitän heistä paljon, mutta minusta ei yksinkertaisesti riitä jakamaan heille, koska omassa arjessanikin on sen verran “kannettavaa”.

Sinä olet yksin ja siinä mielessä voin kuvitella, että koet olevasi “joutilas” tukemaan isääsi. Mieti kuitenkin, onko sinun tuestasi ollut konkreettista hyötyä ja jos tulet siihen tulokseen, että ei ole; isä jatkaa juomista, sairastelee jne, ihan sinun avustasi huolimatta, niin lopeta se huolehtiminen tai ainakin vähennä sitä. Samalla kuitenkin korostat isällesi, että hän on sinulle rakas ja tärkeä, mutta että sinulla on myös oma elämä elettävänä.

Tästä ei nyt varmasti ollut mitään iloa, mutta toivon sinulle voimia ja rohkeutta edes jonkinlaiseen irtiottoon. Toivottavasti sinulla on antoisa työ siellä ulkomailla ja vaikka etsitkin töitä Suomesta, niin toivon, että etsit niitä lähinnä itsesi ja oman elämänlaatusi takia.

18

Hei!

Myös alkoholistien läheisille on tarjolla keskusteluapua samoista osoitteista kuin alkoholisteillekin, mm. A-klinikalta ja Avominnesta.

Lisäksi monella paikkakunnalla on vapaaehtoisuuteen perustuvia paikkoja, mihin voi mennä juttelemaan erilaisista elämän varrelle sattuneista huolista mm. kriisikeskus Osviitta Tampereella.

Voimia ja jaksamista teille kaikille!

19

Kiitos Hemmiina vastauksestasi ja lohdutuksesta.
Vaikeaahan tähän on mitään ratkaisua antaa, mutta tänne kirjoittaminen ja muiden kommenttien lukeminenkin jo vähän auttaa.

Olet varmaan oikeassa siinä, että huoli korostuu koska asun kaukana. Jos asuisin lähempänä, voisin edes helpommin piipahtaa edes joskus viikonloppuisin katsomassa, että asiat edes jotenkin menisi isällä hyvin.

Toivoisin, että pystyisin päästämään irti, mutten pysty. Isä tietää että välitän hänestä, sanon sen myös monesti, vaikka huudan puhelimessa miten huolissaan olen. Isä sanoo vaan, että ei ole minun homma huolehtia, mutta ei se niin mene…

Minulla on yksi työkaveri / kaveri, kenellä on ongelmia myös alkoholin kanssa. Olen kertonut huolestani hänellekin, mutta tällä hetkellä en hakeudu hänen seuraan (en toki välttelekään), koska en pysty käsittelemään enempää tällä hetkellä. Toivon hänelle kuitenkin kaikkea hyvää.

Olen saanut vietyä isän pari kertaa sairaalaan ja hoidellut hänen kotiasioitaan, hankkinut hänelle ruokapalvelun myös. Hän ei ollut syönyt kolmeen viikkoon (omien sanojen mukaan), kun vein hänet sairaalaan. En tiedä onko minun avusta ollut hyötyä, vai haittaa.

Soitin isälle tänään, enkä voinut olla kiljumatta… kun ei mikään mene “läpi”… Isä sanoi, että “Minusta alkaa tuntua, että me ei enää tarvita toisiamme”… Tiedän ettei se sitä oikeasti tarkoita, mutta pahaltahan se tuntuu.

Etsin töitä tosiaan Suomesta, enemmänkin siitä syystä että olisin lähempänä auttamassa, mutta kyllähän se olisi kiva muutenkin asua lähempänä perhettä.

20

Ensimmäinen ajatus, mikä tuli mieleeni sinun, Toivoa?, viimeisimmästä kirjoituksestasi, on se, että mielestäni lyöt ikäänkuin päätä seinään; joka kerta sinuun sattuu; seinä pitää itsepintaisesti puolensa, mutta sinä vaan jatkat pään hakkaamista siihen toivoen, että se lopulta jotenkin murtuu…

Selvästikin saat itsellesi mielihyvää tuosta holhoamisesta, mutta käyhän lukemassa “Selitysten parhaimmistoa” -osiosta, mitä Sitruunapippuri siellä toteaa ihmisistä, jotka eivät kykene jättämään alkoholistia. Sitris luettelee tosi monta sellaista “perustelua”, jotka ymmärtääkseni ovat ihan tutkimuksien kautta todettuja eivätkä pelkästään hänen itsensä päättelemiä. Uskoisin, että tulet löytämään itsesi sieltä kuvauksista ja ehkä sen avulla pystyt alkaa miettimään, että mikä tukisi tervettä irtautumistasi isästäsi. Se kun ei edelleenkään tarkoita, että lopettaisit hänestä välittämisen :slight_smile:

Pidä huolta itsestäsi <3 !!