Alkoholistiäidin musertama

Kotikanava
1

Tällä hetkellä oon 20-vuotias omillaan asuva opiskelija. Aion nyt jokseenkin hallitsemattomasti avautua, koska mul ei oikeestaan oo ketään kenelle voisin tästä puhua. Pahottelen siis jo valmiiks sekavaa tekstiä.

Äitini kanssa oon asunu viimeks 15-vuotiaana, kunnes oli pakko päästä pois ja muutin isän luokse. Äiti on juonu niin kauan ku muistan, tosin viime vuosina sen alkoholismi on vaan pahentunu ja pää pehmentyny ihan ennätysvauhtia.

Äiti on ollu työtön aina, joten sillä on ollu aikaa ryypätä ihan koko mun lapsuus ja nuoruus. Isä halus avioeron äitistä sillon ku olin 3-vuotias - se ei enää kestäny kattella äitin juomista. Jostain kumman syystä me lapset jouduttiin äitin luokse eron jälkeen ja siitähän se helvetti alko. Oon kokenu niin henkistä ku fyysistäki väkivaltaa ihan pienestä lapsesta lähtien. Aluks se repi vaan hiuksista, töni tai heitteli jollain tavaroilla, mutta vähitellen väkivalta paheni. Kun olin 9-vuotias, äiti otti mua vaatteista kiinni ja heitti seinään niin, että löin pääni siihen tosi kovaa. Sekään ei hidastanu sen vauhtia, vaikka mua sattu tosi paljon. Lapsesta asti oon myös saanu kuulla olevani ruma, lihava, lehmä, huora ja vaikka mitä. Äiti on lytänny mun itsetuntoo aina ja kaikilla mahollisilla tavoilla, joten tiiätte varmaan ettei mun minäkäsitys voi olla mikään kauheen normaali. Se on esimerkiks räkiny mun päälle ja sanonu inhoovalla äänellä, että tämmösen “ruman ja lihavan lapsen” pitäis kuolla pois (tässä välissä voisin mainita, etten taida olla ylipainonen kuitenkaan). Inhoon itteeni niin paljon, että joskus mietin kuinka pitkälle tämmöstä inhoo voi ees kestää. Oon jatkuvasti huonolla tuulella ja tosi kiukkunen, koska ajattelen vaan sitä kuinka ruma, läski ja huono ihminen oon. Pahoista univaikeuksista oon kärsiny jo ihan lapsesta asti, itsetuhosista ajatuksista noin kuuden vuoden ajan.

Vasta viimesen vuoden aikana oon alkanu enemmän kelaileen mun lapsuutta ja miettimään, kuinka se vaikuttaa siihen millanen ihminen oon nyt. Seuraukset on aika ilmiselvät ja sen on ihan ammattilainenki todennu. Oon kuitenkin päättäny, etten haluu elää tämmöstä paskaa elämää, vaan oon viimein päässy avun piiriin. Aika näyttää, kuinka alan “eheytyä” (jos niin voi sanoo). Tällä hetkellä mun elämä on kaukana normaalista, mutta toivon sen paranevan.

Olisin halunnu sanoo tässä viestissä niin paljon muutakin, mutta musta tuntuu et tästä tuli niin pitkä ja sekava muutenkin ettei kukaan tätä lue.

2

Hei,
Olen jonkin verran sinua vanhempi alkoholistiäidin tytär. Halusin vain sanoa että voit selvitä ja elämässä on paljon, paljon enemmän hyvää ja ihanaa kuin olet vielä päässyt kokemaan. Se helvetti missä olet elänyt, on kamala, mutta se on helvetti, ei mikään normi, ei se todellisuus missä suurin osa ihmisistä elää ja missä sinäkin voit tulevaisuudessa elää. Halusin sanoa että ainakin mulle jokainen vuosi poissa kotoa ja vanhempien vaikutuspiiristä on tehnyt elämästä helpompaa, valoisampaa ja antoisampaa. Terapia, johon uskaltauduin kolme vuotta sitten, on saanut mut melkein kuin “syntymään uudelleen”, tajuamaan että myös hyvyyttä ja rakkautta on oikeasti olemassa, jopa enemmän kuin pahuutta ja mustaa. Tärkeintä on rohkeasti ryhtyä itsensä puolustusasianajajaksi, olla oman hyvinvointinsa ja onnellisuutensa puolella! Ansaitset itseesi sellaisen osan, joka sanoo “Olen kaunis! Ansaitsen hyvää!” ja joka puolustautuu niitä itsetuhoisia ja itsesyyttäviä ääniä vastaan. Ne äänet on tuttuja varmaan kaikille alkoholistien lapsille, ja sinä vielä olet saanut kuulla hirveämpää mitätöintiä kuin moni kestäisi. Olet vahva ihminen! Olet niin vahva, että ulkopuolisen avun tuella saat vähennettyä tuskan taakkaa todella paljon ja kasvettua ihanaksi itseksesi! Voimia kanssasisarelta.

3

Tiedän, miltä susta tuntuu.

Olen saman ikäinen kun sä ja ollut poissa alkoholisti isäni luota kaksi vuotta. En ole kokenut fyysistä väkivaltaa, mutta henkistä väkivaltaa kotona ja koulussa koulukiusattuna. Näkisin kuitenkin olevani omassa parantumisprosessissani pidemmällä kuin sinä, koska olen ottanut ulkopuolelta apua, oletko tehnyt itse sitä? Ainakin kun olet täällä, olet askeleen lähempänä sellaista elämää, kuin haluat sen olevan.

Lähdetään ihan siitä, että yritä lopettaa itsesi ylimääräinen syyttely. Tiedän, että se on vaikeaa, mutta anna tunteiden tulla. Sinua on loukattu. Oikeuksiesi ylitse on kävelty. Kysy itseltäsi, miltä se tuntuu ja anna sen tunteen ja ajatuksien tulla. Ja sen perään voi todeta, että se ei ole sinun syytäsi. Pitää erottaa ne asiat, mihin sinä voit itse vaikuttaa. Äitisi on ollut ja on edelleen aikuinen ihminen, joka on tehnyt omat valintansa. Et ole vastuussa niistä.

Jos olet vihainen, anna sen tulla. Jos olet katkera, älä pado sitä sisällesi. Päästä irti menneestä, opettele hyväksymään se sellaisena kuin se on ollut ja yritä erottaa ne asiat mihin SINÄ voit itse vaikuttaa ja mihin SINÄ et voi vaikuttaa.

4

Kiitos teille molemmille tosi paljon vastauksista. Ne paransi mun oloo ja lohduttikin.

Itse asiassa tänään kävin tapaamassa psykologia ekaa kertaa, mutta ei oikein päästy mihinkään alkuun vielä. Seuraavaan aikaankin on vielä kuukausi, mutta se on mun mielestä ihan hyvä.

Ja vielä Elinalle: yritän nimenomaan psykologin kanssa käsitellä mm. mun lapsuutta sillä tavalla, että osaisin tavallaan päästää siitä irti. En enää haluu, että se on sellanen yks pelottava möykky mun menneisyydessä. Toivoisin, että voisin muistaa sen omana kokonaisuutenaan ihan “normaalisti”, vaikka se olikin hankala ja inhottava. Toivottavasti onnistun siinä.

5

Jos twill
On mandolines jättää tuollaiset vanhemmat joa haukku hakkaa lyö ja loukkaa eli sanoilla niin kuin alkuperäinen kirjoitt äidistään että äiti sanoi omalle tyttärelle '. Olisit mielummin kuollut! Ei tuollainen äiti ansaitse titteliä " äiti!
Jättäkää tuollaiset vanhemmat he pilaavat koko elämäsi!
Usko pois, ja ei tarvitse sääliä tuollaista ihmistä joka heittää oma lapsensa päin seinää!!! Ei tuollainen tyyppi mikään äiti tai isä ole! Vaan egoistinen kylmä tunteeton paskiainen!!! En katsoisi taakse jos lähtisin kotoa pois jonkun väkivaltaisen välipitämättömän juopon lolita pois!!!

6

Sorry meni pieleen kirjaimia kun kirjoitan I-Padillä ja tuo lolita sana piti olla luolta

7

Minäkin olen alkoholistiäidin tytär.

Olen saanut isoimman avun itselleni vertaistuen muodossa. Siellä olen oppinut päästämään irti, pala kerrallaan, siitä paskasta jota elämässäni on ollut alkoholistien vuoksi.

Kurkatkaapa aal.fi

8

Kaikessa surullisuudessaan näin kirjoituksessasi valoa. Valoa, koska olet todella alkanut eheytymään. Tiedostat asiat, olet alkanut ymmärtämään, että SINUSSA ei ole vikaa, vaan vika on äitisi sairaudessa nimeltä alkoholismi.
Lapsena ei tietenkään ymmärrä asiaa, vaan kaikki epänormaali paha on todella se lapsuus, jossa elää, ei ole muuta. On helppo uskoa, että todella itse on kaiken pahan alku ja juuri, epänormaali ja kaikkea muuta, mitä sairaat vanhemmat antavat joka päivä ymmärtää.
Näiden kokemusten ja uskomusten kanssa kasvaa ja kantaa mukanaan niitä joka päivä, aikuisenakin, päivästä toiseen ja suhteesta toiseen… Onneksi meillä on vaihtoehtoja!!

Olet varmasti jo oman eheytymisesi alussa! Tiedostamisesta se alkaa, seuraa asian käsittelyvaihe, joka varmasti kestää tietyssä määrin koko loppuelämän, mutta Sinä olet oman polkusi alussa!!!
Sinä et ole äitisi, Sinulla on oma polkusi. Sinä olet ainutlaatuinen, tärkeä, rakastettava ihminen.
Toivon, että jonain päivänä huomaat, että eletty elämä on tehnyt Sinusta vahvemman ja viisaamman, juuri Sinut. Se voi tuntua hyvin kaukaiselta juuri nyt, mutta on täysin mahdollista. Hae apua asioiden käsittelyyn, jos ne tuntuvat liian haastavilta miettiä yksin. Vaikka olisi ystäviä joille puhua, niin harva ymmärtää sen, mitä koet, jos ei ole itse kokenut samaa.
Negatiiviset tunteet tietysti kuuluvat vahvasti tähän yhteyteen, mutta on toivottavaa, että jonain päivänä pääset niiden yli. Viha ja katkeruus ovat kuluttavia tunteita, niistä olisi hyvä päästä eroon aikanaan. Se helpottaa omaa oloasi ja elämää eteenpäin, auttaa vapautumaan menneisyyden kahleista.
Ole avoin tunteillesi, kaikki mitä tunnet ja koet sisälläsi on koettava, jotta pääset eteenpäin. Toivon Sinulle voimia ja rakkautta!

9

Itseäni auttoi kovasti tämä blogi
http://kuningataralkoholi.sarjakuvablogit.com/

Siinä alkoholistin lapsi kuvaa sarjismuodossa tuntemuksiaan. Se on aika rankkaa luettavaa, mut samalla tosi samaistuttavaa :confused:

Myös oma äitini on alkoholisti, mikä vaikuttaa edelleen suhteettoman paljon elämääni, vaikka yritän niin kovasti liikkua eteenpäin. Siks tää palsta onkin niin ihana; teidän tarinat on kuin omasta päästäni

10

Hei!
Suosittelen lukemaan alan kirjoja, tai lähinnä sitä omaa toipumista avittavia kirjoja. Itse ostin “Tunnelukkosi”-kirjan, jota terapeutti suositteli. Äitisi ei ole tehnyt elämän alustasi helppoa, mutta tiedät järkevänä ihmisenä ettei vika ollut Sinussa! Voimia!

11

Ketju on ollut jo jonkin aikaa hiljainen, mutta osallistun tähän nyt kuitenkin. :slight_smile:

Itse olen alkoholistiäidin lapsi. Äitini on ollut “tuurijuoppo” koko ikäni. Teini-iässä jouduin kuin varkain äitini “holhoojaksi”. En siis mitenkään virallisesti, vaan enemmän noin henkisesti. Suvun voimakkaasta painostuksesta johtuen minusta tuli se, joka vahtii äitiäni, tarkistelee onko vain sammunut vai hengetön, lähtee mukaan lääkäriin kun halutaan lähetettä katkolle, jne, jne. Kun yritin irtautua, sain niskaani iiiiison säkillisen syyllistämistä. Kuulemma lapsella on velvollisuus auttaa vanhempiaan, onhan äidiltään saanut oman elämänsä. Kuulemma, mikäli jättäisin äitini oman onnensa nojaan, hänen mahdollinen kuolemansa päihteisiin on minun syytäni. Myös äitini syyllisti minua humalassa. Hänellä on ollut niin vaikeaa kun on omistautunut hoitamiselleni, kun oli lapsi, eikä saanut isältäni juuri apua, että pitäähän minun nyt ymmärtää että hän juo.

Tuskin tarvitsee kertoa enempää, eiköhän jokainen alkoholistin lapsi (ja muutkin) voi kuvitella loput.

Äitini on ollut välillä vuosiakin juomatta. Nyt pari viikkoa sitten pitkä raitis kausi päättyi. Tällä kertaa päätin, etten anna tämän tuhota omaa elämääni. Minun vastuullani on vain minun, ja kissojeni elämä, ei minun äitini. Minä en ole tehnyt sitä valintaa, että hän juo. Minun ei tällöin myöskään tarvitse kantaa seurauksia. Annan hänen elää omaa elämäänsä, mikäli hän tahtoo sen elää näin, se on myös hänen oikeutensa.

Ilmoitin äidilleni, että en suostu enää olemaan hänen kanssaan tekemisissä, kun hän on humalassa. Sanoin, että tuen häntä, mikäli hän tahtoo taas hakeutua päihdehoitoon. Mutta vain pyrkimyksellä elää selvää elämää, meillä voi olla jonkinlainen äiti-tytär-suhde. Sanoin, että hän voi soittaa minulle sitten, kun on valmis taas pyrkimään selvään elämään. Vielä ei ole soittoa kuulunut.

En tiedä mistä tämä voima ja päättäväisyys on tullut. Ehkä ikä on tehnyt tehtävänsä, olenhan jo pian kolmekymppinen. Varmasti myös nykyinen parisuhteeni on tuonut minulle voimaa; olenhan ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti aikuisessa ja tasapainoisessa suhteessa, jossa koen tulevani hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olen. Vuosi sitten erosin parisuhteesta alkoholistin kanssa. Se sai minut huomaamaan, kuinka paljon helpompaa elämä on, kun ei anna alkoholistin myllertää elämäänsä. Nämä kaikki varmasti synnyttivät tämän nykyisen päätöksen.

Syyllistämistä koen yhä. Teen sitä välillä hieman itsekin, mutta yritän työntää ne tunteet taustalle. Onko tämä ratkaisuni oikein vai väärin? Sitä en tiedä, se on varmasti jokaisen omassa harkinnassa. Mutta tiedän, että se on ainoa mahdollisuuteni elää normaalia, onnellista elämää. Ja katson, että minulla jo tässä iässä täytyy olla siihen oikeus.

Kommentit ovat tervetulleita. :slight_smile: