Moi, Annastiina! Hyvä, että kirjoitit tänne; täällä meitä alkoholistin läheisiä riittää.
Sulla on vähän samanlainen tilanne päällä kuin minulla, siinä mielessä, ettö alkoholisti pohjustaa juomistaan. Eli ratkeamistaan.
Meillä on yhteistä taivalta takana jo pitkään, joten olen täysin tietoinen mieheni ongelmasta. Viime syksynä tilanne lähti lapasesta, ja erinäisten sekoilujen jälkeen lopputulos oli se, että mieheni teki työnantajan kanssa kirjallisen sopimuksen kahden vuoden valvotusta raittiudesta. Käytännössä se tarkoittaa säännöllisiä käyntejä labrassa, päihdepsykologilla ja työteveydessä sekä Antabuksen valvottua käyttöä. Kaksi kertaa viikossa mies käy ottamassa lääkkeen terkkarilla. Jos töistä tulee poissaolo, heti työterveys ottaa yhteyttä ja tarkistaa tilanteen. Tätä on nyt kestänyt joulukuusta asti, ja todella hyvin on mennyt. Paitsi nyt, kun kesä lähenee…
Mies sanoi eilen, että on aatellut kesällä kaverinsa kanssa moottoripyöräreissulla ”ottaa muutaman kaljan”. Okei… Mä en ensin sanonu oikeastaan mitään, mutta vatsan pohjaan muljahti kuuma kivi välittömästi. Olin ehtinyt tuudittautua ilmeisen valheelliseen turvallisuudentunteeseen, koska mies on koko ajan puhunut, miten kiva on olla selvin päin, työt sujuu paljon paremmin ja parisuhdekin tuntuu paremmalta. Ja nyt hän sitten haluaa palata entiseen? Omien sanojensa mukaan ei tietenkään palaa entiseen ( eli jokapäiväiseen kaljotteluun, 8-12 tölkkiä joka arki-ilta, viikonloppuisin tajutonta tinttaamista aamusta iltaan). Mä sanoin sitten, että mun pää ei kestä enää paluuta entiseen. Hän kimmastui välittömästi, ja sanoi, ettei ala toisten pillin mukaan tanssia, on se kumma kun en luota häneen yhtään, kai hän nyt voi pari kaljaa kaverin kans ottaa, ei hänellä oo aikomustakaan alkaa sekoilla entiseen malliin.
No, mä hengitin pari kertaa syvään ja kysyin, miten hän haluaisi mun suhtautuvan. ”En ainakaan halua, että sä rupeet kyynelsilmin synkistelemään.” Mä en sanonu siihen muuta kuin että en halua riidellä enkä pilata mukavaa päivää. Sanoin, että turha meidän on nyt puhua siitä, mitä hän aikoo tehdä monen kuukauden päästä. Että katotaan sitten, kun asia on ajankohtainen. Ja sillä se sit rauhottui, kuten minäkin.
On jännä juttu, miten tässä vuosien mittaan mun oma kyky nostaa puolustusmuurit on lisääntynyt huimasti. En mä pysty elämään niin, että pelkään hänen ratkeavan. Hän sanoi, että haluaa kertoa mulle rehellisesti, ei halua salaa juoda. Niinku se niin pystyis tekemäänkään… 
Mutta siis, Annastiina, mun nähdäkseni niin sinun kuin minunkin miehellä on samanlainen juomisen pohjustaminen kyseessä. Jossain vaiheessa raitisteltuaan alkoholisti alkaa pedata mahdollisuutta kohtuukäyttöön (eikä suurin surminkaan myönnä, että hänelle se ei ole mahdollista). Meillä kesät on aina hankalia. Mies liittää kesän ja lämmön ja loman aina siihen kaljan lipitykseen. Tulee kuulemma paras lomafiilis sillä lailla. Just joo…
Mua surettaa, että mieheni on henkisesti näköjään lähtöpisteessä. Ei hän myönnä, että hänen pitäisi jättää alko kokonaan, lopullisesti. Koetan tsempata itseäni, etten liikaa huolehtisi etukäteen. Mutta pelko palasi vatsanpohjaan…
En osaa sulle neuvoja antaa. Tärkein läksy, jonka mä olen näiden vuosien mittaan alkanu viimein oppia, on se, että OIKEESTI mun pitää huolehtia itsestäni. Mun on pystyttävä panemaan omat rajani, ja uskallettava pitää niistä kiinni, kun tiukka paikka tulee. Meillä se tarkoittaa käytännössä sitä, että jos mies juo, minä en ole paikalla. Me asutaan eri paikkakunnilla, joten tämmöinen onnistuu. Mutta tietysti tuntuu tosi pahalta joka kerta, kun mies valitsee meidän yhteisen viikonlopun sijaan olutkorin. Mutta senkin mä tiedän, että en ole halukas enkä millään tavalla valmis lähtemään tästä parisuhteesta. Jos asuttais yhdessä, tilanne ois varmaankin toinen.
Kyllä se taitaa niin olla, kuten täällä Kotikanavalla meistä monet sanovat, että toista ei voi rakastaa raittiiksi. Ei juomaria voi myöskään riidalla, uhkailulla tai uhriutumisella raitistaa. Alkoholistin omien korvien välissä sen naksahduksen täytyy tapahtua. Koeta Annastiina tutkia omaa sisintäsi ja miettiä, mihin olet valmis ja mihin et. Suojele itseäsi katkeroitumiselta ja uhriutumiselta. Alkoholisti on sairas eikä siinä mielessä satuta läheisiään tahallaan. Mun oma kokemus on, että pahin, mitä voin itselleni tehdä, on alkaa katkerana syyttää alkkista kaikesta ja siten kiillottaa omaa sädekehääni; miten minä kaiken tein eikä sekään riittänyt… Mä aiemmin tein juuri niin, eikä siitä ollut mitään hyötyä kellekään. Musta oli hyvää vauhtia tulossa tiukkapipoinen, katkera akka. Kaikki mun elämä pyöri miehen juomisen ympärillä. Olin läheisriippuvainen ja pahasti. Nykyisin tilanne on toinen, kiitos mm. terapian ja ennen kaikkea itsetutkiskelun. Melko raadollista kamaa löytyi omasta sisimmästä, kun vähän aloin pöyhiä… 
Mutta siis. Meillä jokaisella on yksi elämä. Kannattaa miettiä oikeasti, miten sen haluaa käyttää. Voi myös valita sen, että pysyy alkoholistin rinnalla, tuli mitä tuli, kuten minä oon tehnyt, toistaiseksi. Mulle oli tärkeä ahaa-elämys tajuta, että mä voin nyt valita näin, mutta mun ei tarvitse lukita vaihtoehtoa loppuiäksi, väkisin. Tärkeintä on, että se on aidosti oma valinta, josta kantaa myös aidosti seuraukset. Näitä olen viime vuosina miettinyt paljon.
Mä en todellakaan tarkoita, että tää mun toiminta ois kaikille oikein ja järkevää! Toivottavasti sinä Annastiina löydät sellaisen ratkaisun, jonka kanssa voit elää, oli se sitten millainen tahansa. Kerro miehellesi, mitä ajattelet ja miltä sinusta tuntuu. On hänen päätettävissään, miten hän siihen suhtautuu. Ja sinä voit sitten suhtautua hänen tekoihinsa, kuten sinusta tuntuu oikealta. Helppoahan tämä ei ole missään tapauksessa… Tsemppiä ihan hirveästi vaikeaan tilanteeseen!
Ghost
