Kiitos vastauksista, kummastakin.
Piiras, sepä se, kun ei tuo maksakirroosi juurikaan varoittele. Kun oireet ilmaantuvat, on yleensä jo myöhäistä. Olen miettinyt, että jos jokin vakava varoitus olisi tullut, olisi varmaan selvinnyt…nytkin lopetti kokonaan alkoholin, kun joutui ekan kerran sairaalaan ja silloin sanottiinkin, että tämä on vakava varoitus, mutta mitään peruuttamatonta vauriota ei ole. (Paitsi ettei maksa tietenkään toivu, mutta toimivaa osaa piti olla jäljellä tarpeeksi…ja olisi päässyt maksansiirtoonkin.) Pisaraakaan ei enää ottanut eikä kuulemma tehnyt edes tiukkaa, ei käynyt kertaakaan mielessä, että ottaisi. Kiva nyt elää itsesyytösten kanssa, että jospa vain olisin pakottanut hänet lääkäriin tai tilannut lääkärin kotiin esim. viime kesänä, jolloin oli väsynyt ja tuli isoja mustelmia. Olisiko nyt asiat toisin, jos, jos ja jos.
Ja kun tässä kuolemassa ei nyt ollut edes mitään “kaunista”. Ei mennyt ns. saappaat jalassa, tuskattomasti/nopeasti. Ei kuollut hidasta, “hyvää” kuolemaa, johon olisi ollut aikaa valmistautua. Ei. Kuoli sairauden päätteeksi, hiipui hitaasti, kärsi kamalia tuskia ja oli muiden armoilla, avuttomana sängyssä, puhe- ja liikuntakyvyttömänä, vaipoissa, sisäelimet ja myös ulkoiset piirteet hajoten vähitellen. Mitä lohdullista mä nyt voin tässä ajatella? Että hyvä, kun ei tarttenut kärsiä enempää - joojoo, mutta ehti kärsiä kuitenkin enemmän kuin vihamiehellenikään soisin. Kuinka monta kertaa ehdin sen viikon aikana sanoa, että jaksa vielä vähän, älä enää pelkää, kohta sä pääset pois. Eikä meinannut millään päästä - sitä hoitajatkin ihmettelivät, että odottivat menevän nopeammin. Ja itse jouduin sit ihan kylmiltään saattohoitamaan käsiin hajoavaa potilasta. Miten elää niiden kauhujen kanssa? Näen kaiken maailman painajaisia yöt, että käsivarteni muuttuvat hyökkääviksi näädiksi ja raatelevat minut kuoliaaksi.
Maksakirroosikuolema ei ole tarkoitettu ihmissilmien seurattavaksi. Muistan, että ala-asteella kansalaistaidossa opetettiin alkoholisairauksia ja joukossa maksakirroosi. Etsikääpä huviksenne netistä tietoa hakusanalla maksakirroosi+loppuvaihe tai maksakirroosi+kuolema, aika vähän löytyy kuvauksia siitä, miten kuolema näissä tapauksissa korjaa. Miksi ei puhuta ääneen siitä, miten kamala tapa kuolla se on? Tai siitä, että loppuvaiheen maksakirroosi on vakavampi tuomio kuin useimmat vakavat syövät, siis eloonjäämisprosentti on heikompi? Ja kun suurin osa kirrooseista löydetään vasta loppuvaiheessa, se on aika lailla varma kuolemantuomio!
- Paitsi sinulle, Onnenonkija, ja osaan kyllä oman katkeruudenkin läpi tuntea iloa ja hyvää mieltä siitä, että sinun tarinasi on toisenlainen. Pidä se sellaisena!
lääkäriin ei suostu menemään ja ambulanssi ku tilataan just ja just suostuu tutkimuksiin. Pelottaa että menetän isäni alkoholille,koska ratkeaa ryyppäämään useasti,oli noin 3-viikkoa juomatta mut juhannuksesta asti taas ryypännyt,oli putkassa selviämässä yhden yön ja sieltäkö pääsi pois alkoi taas kaljaa menemään,kipuja valittaa aina kun on humalassa 
