[i]Edit: Tästä avauksesta on hyvän alun jälkeen seurannut myöhemmillä sivuilla yhä tympeämpää ja kypsyttävämpää jankkausta. joten sensuroitakoon koko aloitus veks.
Unohtakaa mitä tässä luki. 
Kiitos. [/i]
Ehkä synnynnäisiä taipumuksia dipsomaniaan, joka on yksi alkoholismin muoto. Voiko olla siis synnynnäinen alkoholisti? (uskon että voi). Dipsomaaneilla homma menee juomauran alusta lähtien niin överiksi, ettei samanlaista riippuvuutta kuin esim. vuosikausia tissuttelevilla ehdi kehittyä. Joko kunto tai psyyke pettää tai sitten ongelman tajuaa ajoissa. Kaikki mahdollisuudet on kuitenkin nopeaan alamäkeen. Alkoholisti, mutta vain lievästi riippuvainen…??? hmm…
Taisin analysoida tässä lähinnä itseni. 
Toi sun touhu kuulostaa osittain vaan niin tutulta.
No sepä se!
Kun en mä aina oo ollut samanlainen. Luulin itteeni aikoinaan kokopäivä-alkkikseksi, kun Juopottelin joka päivä puolen vuoden ajan vuonna 2006, ja harva se päivä sitä hieman ennenkin.
Nyttemin alkoholismini on sitten kai muuttanut muotoaan dipsomaniaan, että riittää 2 - 3 päivän putki kerran kuussa. 
Muuten ei yleesä tee edes mieli. Weirdoo.
No toisaalta ehkä ihan turha aihe pohtia. Jos alkoholi aiheuttaa ongelmia, sitten ei juo. On sitten alkoholisti tai mikälie. Very simple :mrgreen:
No, niimpä.
Kysymystäsi on pohdittu kaiketi ihmiskunnan alkuhämärästä saakka. Raamatun sivuilta Jack Londonin erämaatarinoihin ja Jerry Cottonin sivuille. Tyhjentävää vastausta tuskin koskaan saadaan, mutta toivottavasti tukea ja lisää informaatiota.
Toki alkoholistiksi voidaan luokitella käytössä olevin menetelmin, etenkin liikajuomisen tarkkailuun löytyy oivia mittareita. Voisiko kysymystä lähestyä siten, että muuttaako alkoholismi muotoaan? Toleranssi kasvaa mutta lisääntyvätkö sosiaaliset ja terveydelliset haitat vuosien mittaan? Jos sosiaalinen dokaaminen ja ylläpitoryyppy ilman suuria ongelmia tuntuu mielekkäältä, niin mikä ettei. Mutta kaltevalla pinnalla liikutaan kun drinkin kanssa hytkytään peilipallon alla.
Oma juomiseni oli lopulta täysin itsetuhoista. Viikon juomaputkea seurasi bentsoilla lievitetty krapula/vieroitusoireet. Meni pitkään ennenkuin tajusi olevansa auttamatta koukussa. Viihdyin keskustan kuppiloissa ja hallitsin käyttäytymiseni ja rahaa tuntui riittävän. Lopulta terveys petti, mutta viinan juonti jatkui. Seurasi kierre jolla ei ollut ihmismäisen elämän kanssa mitään tekemistä. Psyyke hajosi ja elämääni hallitsi viina, katkaisuhoito, psykiatrinen sairaala. Lopulta en tiennyt kumpi tuli ensin; alkoholihaitat vai mielen hajoaminen.
Toipuminen alkoi kun piti valita viina tai elämä. Sisuskalut eivät yksinkertaisesti kestäneet ja talous meni kuralle. Elämä ilman viinaa johti henkiseen epätasapainoon. Tunsin itseni Kamikaze-pilotiksi, joka oli korjannut syöksykierteen muttei tiennyt minne suuntaisi tai olisiko voimia edes jatkaa. Eipä ollut, onneksi löytyi apua. Yritän selvitä selvin päin ja hoidan kupoliani lääkärin määräämin lääkkein. Kovin on hataraa, kuin upottavalla suolla remeltäisi. Ja huominen pelottaa… 
Vaikutat piilevältä alkoholistilta. Tähän mennessä ilmenneet oireet eivät vielä riitä luokittelemaan alkoholistiksi mutta niitä on ollut sen verran että alkoholismin täysin poissulkeminenkaan ei aivan onnistu. Tilastasi ei oikein saa kunnon kuvaa nyt kun olet tehnyt päätöksen keskeyttää alkoholinkäyttösi. Voihan olla että pelkällä päättäväisyydellä ja tahdonvoimallasi voit pitää juomisen aisoissa jonkun vahvan muun motiivin (esim. opiskelu) tukemana . Olet eräällä tapaa rajatapaus (ei siis rajatilatapaus )
Itse suunnilleen sinun iässäsi ,paljon rankemman juomahistorian jälkeen, tein itse itsestäni diagnoosin että olen alkoholisti. Nyt kun olen ollut jo pitkään juomatta niin voisihan se olla niinkin että tekemäni diagnoosi ei olisi enää voimassa. Mutta sen seikan selventäminen vaatisi minua kokeilemaan juomista ja siihen en halua ryhtyä -en ainakaan tänään… Enhän mene heikoille jäillekään kävelemään vaikka olenkin uimataitoinen. Ja jos olisikin niin hassusti käynyt että olisin elänyt pari vuosikymmentä itse itselleni luoman väärän diagnoosin mukaan täysin raittiina, niin tuo pidättäytyminen alkoholista lienee kaikista maailman hoitovirheistä lievin.
Sinuna olisin koko loppuelämäni melko varuillani alkoholin suhteen ja tarkkailisin juomistani ja pitäisin mielessä ne kokemukset ja sen tiedon mitä olen asiasta saanut tietooni.
Kannattaa huomata että esim. AA toveriseuraan ei ole vaatimuksena jäsenyydelle se että on alkoholisti vaan että omaa halun lopettaa juomisen.
Vinetto
Tarkoitetaanko piilevällä alkoholismilla samaa kuin synnynnäisellä alkoholismilla? Eli synnynnäisellä alkoholismilla tarkoitan ihmisen taipumusta ongelmakäyttöön, joka johtuu mm. aivokemioiden epätasapainosta ja perimästä. Ilmenee jo melko varhaisessa vaiheessa tarpeena juoda niin paljon kuin on tarjolla, kyvyttömyys kontrolloida jne.
Hyvä kysymys !
Piilevä ei ehkä ole paras sana. Sitä tosin käytetään AA:n opuksessa 12&12 (Bill W:n kommentaarikirja ohjelmasta ) sen ekassa askeleessa. Piti oikein tarkistaa alkukielisestä laitoksesta ja siellä sanotaan “…young people who were scarcely more than potential alcoholics…”…AA:n ensimmäiset jäsenet tri Bob, Bill W ja Bill D ym. olivat toivottomia alkoholisteja jota kaikki läpäisivät kaikki silloiset alkoholismin kriteerit kirkkaasti ja joita ei mikään silloinen tiedossa ollut hoitomenetelmä ollut kyennyt auttamaan. Erotukseksi näistä finaalivaiheen miehistä jo AA:n alkuaikoina pantiin mielihyvällä merkille että vasta alkoholismin varhaisvaiheen juoppoja hakeutui liikkeen avun piiriin.
En tiedä mikä olisi täsmällisempi käännös ? Piilevä tosiaan viittaa ikäänkuin sairaus olisi latenttina ihmisessä - kenties jo syntymästä saakka.
Orastava alkoholisti…? : 
Vinetto
Joo. Tai potentiaalinen alkoholisti 
Aika paljon asian ympärillä kiertelet. Kukaan sitä puolestasi ei voi päättää. Aiheuttaako alkoholi elämällesi sellaisia ongelmia, joita et sen haluaisi aiheuttavan? Jos sinä otat kerran kuussa, niin onko se valinta sinulle vapaa, vai päättäkö alkoholi puolestasi?
Ehkä myöskään ei tarvitse ylipäätään pohtia, oletko alkoholisti. Riittää, kun mietit olisiko elämäsi parempaa alkoholin kanssa vai ilman? Jos alkoholia voi nauttia vapaana syyllisyyden tunteesta ja peloista kaikesta mitä päissään voi sattua, niin ei ole mitään estettä nauttia juomaa ihan reilusti
Mielenkiintoinen keskustelu.
Niiin kiertelen! Olen kierrellyt asian ympärille tässä jo muutaman vuoden niin että koko vatvomiseen alkaa jo varmaan turhautua muutkin.
Olen kai liiallisuuksiinkin asti medikalisointi-henkinen, eli haluan tarkkoja diagnooseja ja diagnostiikkaa, joihin muutamat jo viittasikin. Turhaudun ja alan vatvoa ja pyöritellä asiaa, jos kunnollista selkeää diagnoosia ei synnykään.
Ikuisuuskysymys “käytänkö minä alkoholia vai alkoholi minua” on toki aina keskeinen. En juo enkä koe pakottavaa halua juoda jos se ei sovi tilanteeseen (esim. seuraavana päivänä töitä tai muuta tärkeää). Mutta jos juominen alkaa, sitä voi olla vaikea jarruttaa.
Tokihan alkoholi aiheuttaa aina hieman ongelmia, jos juominen menee siihen määrään asti että tulee krapula. Krapula (lievät tai keskivoimakkaat, ohimenevät vierotusoireet) on mun mielestä jo jonkinlainen ongelma, vaikka olisi harvinainen ja ohimenevä.
Voi tulla joku poissaolopäivä töistä, voi käydä niin että jää hoitamatta joku asia mikä piti hoitaa. Ne on jo pieniä ongelmia. (Luoja armahtakoon isoilta ongelmilta! Niitäkin on joskus ollut)
Tuo “piilevä alkoholisti” termi on mullekin tuttu Wilsonin tekstistä. : ) Itse asiassa pätkä, jossa tuo termi vilahtaa, luettiin eräässä ryhmässä jokaisen palaverin alussa.
Se taitaa olla samoissa kohdin jossa mainitaan ne “vieläpä kaksi autoakin tallissaan”.
Semi-alkoholisti? Niin, olenhan mä joskus sanonut olevani myös semi-raitis; tipattomien kuukausien innokas harrastaja. Huvikseen tipattomana olemista viikko- tai kuukausikaupalla, ja alkoholin käytön nipistämistä mahdollisimman harvoihin (mutta railakkaisiin) juontikertoihin on kutsuttu joskus “raitisteluksi”.
Se voi olla kiikunkaakun tasapainoilua juuri sillä alkoholismin rajalla, rajatapauksena. (<- tuo oli mainio termi : )
Silla rajalla, jossa ongelmat uhkaavat mutta ne eivät ole (ainakaan vielä) konkreettisen pahoja.
Kiitos hyvistä viesteistä kaikille.
t: Rajatila-tapaus
Miksi sä juot jos pitää samalla funtsia oletko alkoholisti?
Onko alkoholismista tullut sulle jonkinasteinen pakkomielle?
Rajatila-tapaus 
Sanovat että raja siihen pisteeseen, jota ennen voi vielä jotenkin kontrolloida juomisiaan on olemassa.
Sanovat myös, että kuka sen rajan kerran on ylittänyt, ei olekaan paluuta kontrolloituun juomiseen.
Sanovat vielä niinkin, että alkoholisti on itse viimeinen ihminen, joka myöntää olevansa alkoholisti. Muut ovat sen jo nähneet hänestä.
Selitysten kirjo on huikea. Kuitenkin on niin, että itse on jokaisen tehtävä diagnoosi itsestään.
Tämä lienee järkähtämätön mielipiteeni. 
Paljon on heitä, jotka ovat mielestään raittiita. Minkä nyt välillä ottavat viinaa…toisinaan. :mrgreen:
^ On myös sellasia, jotka sanovat olevansa alkoholisteja, vaikkeivat he sitä itse asiassa kaikin kriteerein ole. Sellaisia on jopa asiakkaana päihdehoitopaikoissa, uskokaa tai älkää.
Päihderiippuvuus -diagnoosin tai alkoholiriippuvuus-diagnoosin voi tehdä myös lääkäri. Tosin se ei ole ihan yksi yhteen sama asia kuin alkoholismi.
Alkoholismi tiettävästi pysyy ihmisessä, vaikka riippuvuus loppuisi vierottumisen myötä.
No eiks se nyt oo ollut jo päivänselvää vuosikausia, että alkoholismi on minulle, jos nyt ei sentään pakkomielle, niin ainakin ehtymätön mielenkiinnon ja repostelun kohde.
En kai mä muuten täällä Plinkissäkään näin tiuhaan tsättisi.
Enkä mä nyt juo, enkä halua juoda… : ( Tai join mä ananas-mandariinituoremehua just. Parempi varmaan pidättäytyäkin siinä, kivennäisvedessä ja urheilujuomissa. : )
Onko tuolla väliä? Olet tai et, alkoholi ei sovi sinulle, jos se sekoittaa elämääsi enemmän kuin koet sopivaksi.
Diaknoosin etsiminen tämän sairauden osalta on hukkaan heitettyä aikaa. Diaknoosin määritelmiä on yhtä monta kuin määrittelijää.
Mitä iloa siitä on jos et ole alkoholisti, mutta juot kuin alkoholisti tai jos olet alkoholisti, mutta voit välillä olla juomatta?
Eikö fiksumpaa olisi keskittyä juomattomuuteen, kuin etsiä reikiä määritelmään. Eivätkö nämä “en olekaan alkoholisti” jutut ole juurikin niitä “sittenhän voin joskus ottaa” selityksiä, joita juova ihminen päässään rakentaa, jotta juominen ei sitten olisikaan “retkahdus” vaan täysin tietoisen harkinnan jälkeen tehty päätös.
Itse lakkasin miettimästä olenko vai enkö, kun huomasin että olin tai en, en välitä alkoholista.
Moni pähkäilee alkoholisti-sanan kanssa. Niin tein minäkin, koska tuntui siltä, että jos sen sanan kakaisen suustani, on se sitten siinä. Juominen loppuu ja sen on loputtava. Ja voi kamala! En voi enää ottaa viinaa!!!
Tuotahan se oli. Kauheata luopua viinasta, vaikka järki sanoi toista ja juomisen seuraukset näyttivät lievästi sanottuina katastrofaalisilta. Unelma ja harha kohtuukäytöstä oli vaikea unohtaa.
Jos kammoksuttaa todeta olevansa alkoholisti, niin entäpä jos vain lopettaisi juomisen. Kokonaan. Koska se ei kertakaikkiaan sovi kun tulee joka kerta jotain negatiivista juttua? Tuota en ole kokeillut, joten en voi kokemuksesta virkkaa mitään.
Toisaalta, jos meillä jotka täällä pyörimme, ei olisi mitään ongelmaa juomisen suhteen, miksi meitä kiinnostaisi koko juttu? Jotain saattaa kiinnostaa vain työn puolesta, mutta niiden uskon tyytyvän lueskeluun.
Ei se ole! Tuollainen “yhtä monta määritelmää kuin määrittelijää”-sairaus on ihan yhtä tyhjän kanssa. Ei sellainen edes ole mikään sairaus, jonka määritteleminen on silkkaa epämääräistä mutuilua.
Myös jotkut psyyken sairaudet, kuten vaikka maanis-depressiivisyys ja skitsofrenia ovat joskus hyvin häilyviä, vaikeasti diagnosoitavia. Koska ne kuitenkin ovat konkeettisesti olemassa, aivan kuten alkoholismikin, on jonkinlaisia selviä kriteerejä etsittävä.
Alkoholismin suhteen on apuna mm. ICD-10 ja DSM-4 luokituksen mukaiset kriteerit päihderiippuvuudelle. Ainakin juova alkoholisti pitäisi siis sen mukaan olla diagnosoitavissa alkoholistiksi.
Raitistuneen alkoholistin diagnosointi sen sijaan on jätettävä henkilölle itselleen, koska latentissa tilassa sairaus on ulospäin täysin näkymätön ja jokseenkin oireeton. (ellei oireeksi sitten lasketa vaikkapa AA:ssa istumista : ))
Mutta kyllähän jotkut käyttää alkoholisti-titteliä myös tekosyynä juomiselleen. “Mä olen niiiiin sairas etten voi tälle mitään!” Tietysti sairauden kiistäminen on yleisempi veruke juomiselle, mutta kyllä ylenpalttista myöntelemistäkin kuulee ihan samaan tarkoitukseen.
“Voimattomuuden myöntämistä” voi yhtä lailla käyttää sekä toipumisen apuna, että sairaudessaan lillumisen ja alistumisen verukkeena.
Kyllähän mä olen “kakaissut” hyvä luoja sentään. Mä istuin kolme vuotta sitten kuukausitolkulla AA:ssa hokemassa papukaijana “Olen alkoholisti, olen alkoholisti, olen alkoholisti, olen…”.
Vähän myöhemmin aloin vasta kyseenalaistaa, että olenkohan sittenkään, ja samalla tiellä ollaan vieläkin. Toisaalta jos tilanne pysyy tässä, sekin on suht hyvä koska silloin asiat ei ainakaan oleellisesti pahene.
Opinhan myös sittemmin, että kaikilla alkoholi-ongelmaisilla ei ole varsinaista alkoholismi-sairautta, ja rajatapauksia on valtava määrä.
Asia kiehtoo vain medikalisaatioon ja tutkimiseen taipuvaista uteliasta mieltäni alinomaa! Curiosity killed the cat, kuten sananlasku sanoo.
Niin no, tässähän nämä oikeestaan siis on, sen enempiä mutuilematta! Näistä kriteereistä vähintään kolmen on oltava toteutunut viimeisen kuukauden (vai olikohan se vuoden?!) aikana, niin asia on klaari!
-
Voimakas halu tai pakonomainen tarve käyttää ainetta
-
Heikentynyt kyky kontrolloida aineen käyttöä
-
Ainetta käytetään usein kasvavia määriä ja aineen käyttöön on jatkuva halu
-
Yritykset vähentää aineen käyttöä epäonnistuvat
-
Kun aineen käyttö loppuu tai vähenee, syntyy vieroitusoireita. Oireiden välttämiseksi tulee tarve käyttää samaa tai vastaavanlaista ainetta
-
Päihtymystilan tai toivotun vaikutuksen saavuttamiseksi tarvitaan aiempaa suurempia annoksia. Aineen käytöllä on selvästi heikompi vaikutus, jos annos on jatkuvasti sama
-
Keskittyminen aineen käyttöön: muita tärkeitä mielihyvän lähteitä ja kiinnostuksen kohteita laiminlyödään
-
Aikaa käytetään runsaasti aineen hankkimiseen, käyttämiseen ja sen vaikutuksista toipumiseen
-
Aineen käyttö on jatkuvaa, vaikka sen haitat tiedostetaan
No eipä täyty yksikään kriteeri :mrgreen: