Lannistuminen ei ehkä ihan noin pienistä ole kiinni.
Vakituista työtä en ole minäkään vielä saanut, enkä enää edes usko sellaista löytäväni .
Mutta so what?
Tiedän, siitä on aina joku löytänyt syyn heittäytyä marttyyriksi jos muutaman kerran elämässä joutuu huomaamaan että tämä työ nyt sitten on tässä tehty, uutta tarttis löytää. Vaikka en ainakaan omasta mielestäni ole lainkaan ahkerimmasta päästä ollut työnhakijana niin eikös vaan aina joskus ole jotain löytynyt. Olisko niitä löytynyt kaksisataa vai viisisataa kertaa, jotain hommia joilla on nälkää saanut ainakin siirrettyä eteenpäin.
Totta on sekin, että nykyään on sen verran kattava sosiaaliturva, ettei juurikaan nälkäkuolema edes uhkaa.
Ja onko köyhyys sitten todellista ennenkuin ruuasta on puutetta, siitä sitten voidaan olla tasan kahta mieltä.
tuo heitto kyllä minusta on aika ylimielinen; “Pakolaisiahan tällaiset realiteetit ei koske. Ei sen väliä, tehdään het kymmenen mukulaa, kyllä sillä statuksella Suomen veronmaksajat elättää”
Noin lähemmin tunnen jonkun kymmenen pakolaista, ulkonäöltä kait sitten muutaman lisää. Tuntemistani ei yksikään ole oma-aloitteisesti valinnut itselleen pakolaisen statusta tässä maailmassa. Olosuhteiden pakosta, hengen ja terveyden säilyttämiseksi, useimmiten nimenomaan siksi että niiden lasten turvallisuus on ollut merkitsevää, he ovat jättäneet niin kotinsa, omaisuutensa, sukulaisensa, ystävänsä, ja paenneet.
Ei ihminen pakene ellei ole pakko.
On aivan eri asia puhua niistä jotka joko seikkailunhalusta tai rikastumisen, paremman palkan toivossa jättävät ihan asumis- ja elämiskelpoiset olosuhteet ja lähtevät maailmalle seikkailemaan.
Se on kuitenkin aivan eri asia kuin pakolaisuus. Enkä siihen ala sen kummemmin perehtymään, en myöskään väitä ettenkö olisi voinut joskus itsekin niin menetellä -toisaalta jopa kumma juttu, ettei nuorempana muljahtanut mieleen, kaikkea kun piti kokeilla.
Valtio-mies heitti keskusteluun sen köyhyyden omatoimitorjunnan, ja sanoi että onhan siinä samoja piirteitä ja tekijöitä kuin päihde- yms ongelmienkin torjunnassa, eli paljon voi tehdä asioille myös itse.
Onhan se totta. Ja olen jopa mukana -silloin tällöin- vertaistukitoiminnassa jossa yritetään uusavuttomuutta ja sitä Heliseen mainitsemaa lannistumistakin torjua. Ihan arkipäivän konsteilla, opettelemalla miten vähilläkin eväillä paremmin pärjätään, ja aivan viisasta on Valtio-miehen mainitsema uusien eväidenkin hankkiminen, vaikkapa opiskelemalla.
Ihan hyvä, että asia esiin nousi.
Kunhan muistetaan, että kaikki köyhät eivät ole köyhiä laiskuuttaan tai ilkeyttään tai jumalattomuuttaan tai mitä selityksiä sille nyt sitten olikaan. On myös niin, että yhteiskunta voisi olla sellainen, että kaikille riittäisi aivan kohtuullinen toimeentulo ja varallisuus. Jopa koko maailman laajuisesti, ja niihän tässä on pakko asioita alkaa ajattelemaan, kun ei kuitenkaan ole mahdollista jakaa tätä palloa piikkilangalla ja miinakentillä viiteensataan linnakkeeseen joidden välillä eivät ihmiset pystyisi liikkumaan ja keskenään toimimaan. Ja väitettiinpä sitten milloin minkäkin maa-alueen kuuluvan vain ja ainoastaan mille rodulle tai suvulle tai uskontokunnan jäsenistölle tai minkä tahansa firman osakkaille, niin varmaa on se, että ihmiset liikkuvat sittenkin, rikkovat niitä piikkilanka-aitoja ja tuppaavat toinen toistensa joukkoon. Se vain menee niin, täälläkin, katsottiinpa sitten meidän puhtaan sukuhaaramme yksinoikeudeksi Pähkinäsaaren rauhan rajat tai vienanmerestä laatokkaan uralin kautta koukaten ajatellut hyvät tukkimetsätkin -viimeistään seuraava sukupolvi kuitenkin sekoittaisi taas hyvin puhdistetun verenperimän.
Niin, se kuntoutuminen ja voimaantuminen, kyllä se on myös sitä, että parannellaan niitä hulivilivuosien aikana tulleita osaamattomuuden ja elämänhallinnassa tapahtuneiden kompastelujen jälkiä. Olenpa siis luultavasti Valtio-miehen kanssa hiukan samoilla linjoilla, kyllä siihen tarvetta ja mahdollisuuksia on, itsekullakin.
Ja kun alkuun pääsee, niin kyllä siinä uskaltaa ajatella hiukan omaa napaansa pitemmälle, sellaisiakin yhteisiä ja yhteiskunnallisia asioita joita pöhnän ja krapulan kiikkulaudalla ollessa ei jaksanutkaan, ja tuntuikin siltä että noillehan ei tavallinen ihminen mitään voi, pannaan nyt vaan silmät kiinni ja tulppia korviin kun tuollasista puhutaan.
Kyllä omille jaloille nouseminen ihan hyvä juttu on.
ja ehkäpä siihen kannattasikin panostaa vaikka lopettaneiden keskustelussa täällä jopa enemmän kuin kuin vanhan ryyppäämisen jälkikäteen murehtimiseen.
Kyllä se keskustelunaihe minulle sopisi.
