Uskon että se on kuten mikä tahansa riippuvuus, eli sen kanssa voi tehdä töitä ja se ei silti koskaa katoa, vaan retkahtaminen voi tapahtua mutta jos riippuvainen saa apua ja hoitaa itseään säännöllisesti niin mikä ettei voisi elää normaalia elämää.
Itsellänikin on riippuvuuksia, tosin hieman lievempiä, joten kyllä ymmärrän miten vaikeaa se on muuttaa mitä tahansa elämäntapaa tai tottumusta, mutta riippuvuus on siitäkin vielä hirveämpi asia…
Alkoi hymyilyttää kun kysyit tuota että voikohan peliriippuvuudesta päästä eroon,
ei siksi että se olisi tyhmä kysymys mitenkään, vaan siksi, että tuli mieleeni että ainiin. se ei ole meidän ongelmamme. Ihan kuin muistutuksena, että sen jälkeen kun olet eronnut, niin se ei ole sun ongelmasi.
Toisaalta, voisi sitä parisuhteessakin oppia suhtautumaan siten, että ei ole mun ongelma, ei sekoita raha-asioita miehen kanssa yhteen, ja harjoittaa vertaistukea joka päivä selvitäksee parisuhteessa jossa on läheisriippuvainen miehestään ja mies antaa siihen aihetta jatkuvasti…
ja yllättää joka päivä
No alkaahan se jo jossain vaiheessa ärsyttämään koko mies muutenkin, en ole kuullut parisuhteista jossa ei esimerkiksi tulisi kyllästymisvaiheita tai erotaan mistä tahansa syystä…
Joten valoa elämään, ajan kysymys se on monesti kuitenkin, kun yhdestä ongelmasta pääsee tulee toinen yleensä tilalle:)
Yhtäkkiä tuli mieleeni tuo, että riippuvuudesta toiseen.
Olenhan minä siitäkin kuullut paljon, että joskus ihminen esim harrastaa kunnollisena aa-kokouksia ja raitistuu…
samalla kehittyy esimerkiksi liikuntariippuvuus tai sitten läheisriippuvuus ongelma pomppaa esiin joka on ollut alla…
tai sitten ihminen alkaa vaikkapa syömään karkkia kaksin käsin, tai mitä vain.
No sitten sanotaan, että ihminen on vain vaihtanut riippuvuudesta toiseen…
Jos yrittää vaikka eroon jostain paheesta, niin eihän se paha ole jos tilalle vähäksi aikaa tulee toinen riippuvuus.
Netissä istumisriippuvuus tai joku karkinsyönti on tuskin niin paha ensialkuun, kuin vaikkapa juoda maksansa pellolle,.
Eli jokin sellainen riippuvuus, mistä sitten jatkossa voi irtaantua, mutta joka pehmentää laskua…kunhan ei jää päälle.
Mutta se on just sen riippuvaisen sitä taistelua, joka on ihan yksilöllistä. Ja toivotamma tsemiä kaikille riippuvaisille, olipa riippuvuus mikä hyvänsä
Näinhän se on…että se ei ole enää meidän ongelma. Itse en ole vielä sisäistänyt sitä ajatusta vaan olen huolissaan siitä miten hän nyt pärjää yksikseen. Eilen hän laitteli viestejä että jätän hänet hädän keskellä ja että millään ei ole enää väliä jos lähden. Sillä hän siis antaa minun ymmärttää että retkahtaa jos lähden. Viimeiset kaksi vuotta ei olla puhuttu mistään muusta kuin hänen ongelmista, kuinka hänellä on vaikeaa…En muista että hän olisi kertaakaan ollut yhtä huolissaa minun hyvinvoinnista. Hänhän tietää että keväällä mulle diagnoisoitiin alkava mahahaava, verenpainekin on heitellyt miten sattuu, päänsärkyä ja pahoinvointia on päivittäin ja uni on häiriintynyt. Lääkäri kysyi onko ollut stressia taustalla. Vai että onko! Kun selitin hänelle tilanteeni, niin lääkäri vaan totesi, että jokainen tekee elämässään omat valinnat. Jos valitsee jatkaa stressissä elämisen niin kantaa myös itse vastuun stressin aiheuttamista seurauksista.
Ja miksi yhä toivon sydämmessä että mies välittäisi ja ymmärttäisi ettei hän ole ainut täällä jolla menee nyt huonosti, ja että osaisi lohduttaa eikä syyllistäisi vaikka ollaankin eroamassa. Ja sitten taas tulen vihaiseksi itselleni, miksi yhä odotan häneltä jotain, ja miksi ylipäätään odotan että joku muu huolehtis itsestäni. Minun elämänihän tämä on ja minun itse on huolehdittava omasta hyvinvoinnista. Ja kaikki nämä ajatukset vahvistavat päätöstäni eroamaan ja olemaan niin kauan yksin kunnes opin rakastamaan itseäni.
Tuttuajuttua, kirjoitit viisasti, että kun tai jos uusi rakkaus vielä tulee elämään, niin se tulee olemaan vain osa meidän onnellisuutta. Tämä on kaunis ajatus, ja itselläni on vielä pitkä tie edessä sisäistääkseeni tämän ajatuksen.
Oho. Siis noin rankasti syyllistää menemään sua?
Hitsi, kun itse erosin niin sain kyllä p*skaa niskaan exältä, mutta lähinnä se oli normaalia haukkumista, että hyvää loppuelämää sitten ja niin edelleen…Hän oli ilmeisesti jo niin vahvoilla että oli lähinnä asenteella, että häntä ei kukaan nainen enää sorra. Eli ei kuulostanut yhtään, että aikoisi lähteä dokaamaan tai muutakaan…
Se uhkapeliriippuvuus oli hänellä sellaisessa säälittävässä salailuvaiheessa, “mitä se haittaa jos on jotain huvia elämässä” että ilmeisesti oli defenssit päällä sillä kertaa.
Kuitenkin, musta kuulostaa ettei sun tuo ex ole mitään oppinut noista Minnesodistansa, tai hoidoista, koska ei mun mielestä raittiin ihmisen maailmankuvaan kuulu ollenkaan syyttää toisia enää ongelmastaan. En kyl ihmettele jos on rankkaa koska kuulostaa että se on todellakin nyt päällänsä, eikä missään latenssivaiheessa. (jos termi on oikea, siis tarkoitan että riippuvuus jossa voi olettaa että ei lähde suorilta pelaamaan heti kun jokin ei mene mielen mukaisesti)
Ei kun olihan siinä hieman sitä syyttelyäkin että hän retkahtaa jos lähden, mutta vain eron 1. vaiheessa, jonka jälkeen palasin hetkeksi takaisin, ja oli ryypännyt eron takia. Toka kierrosella…vai monesko lie, nii haistatti vain
Omasta exästä tuli sen verran mieleen, että siinä oli se suuri rakkaus sitten, kun oli vuosikaudet ensin autettu justiin häntä ja ruikutettu ties mitä, niin sitten kun on ihmisen kuluttanut loppuun ja on aika jatkaa eteenpäin, niin haistattelut sieltä saa palkinnoksi eräänä päivänä Mä tosissaan tiesin kyllä jo lähtöjään, että uhrautuminen ei kannata koska siitä ei palkintoa tule olemaan, joten tappioni nielen mielelläni. Pääasia että pääsin eroon viimein.
Syyllistää ja manipuloi. Lupaa että hoitaa tämänkin riippuvuuden. Sanoo että tunteet ovat aidot eikä hän ikinä luovuta meidän suhteen. Ja tämä on siis meidän ero 2. Ekan eron jälkeen muutin pois hänen luotaan ja osittain sen seurauksena hän meni minnesotahoitoon. Päätin yrittää uudestaan koska uskoin että nyt hän yrittää tosissaan. Ja nyt siis selvisi että hänellä on lisäksi peliriippuvuus, joka on ollut ongelmallinen jo ainakin 5 vuotta. Eli se ei tullut alkoholiriippuvuuden tilalle, vaan oli koko ajan siinä mukana. Hän on pelannut joka päivä ja onnistunut salaamaan sen minulta. Miten se voi olla mahdollista!? Ihmettelin aina hän oli niin valmis käymää kaupassa vaikka meillä puuttui joku ihan pieni juttu…tai joskus jos mainittin että tekis mieli suklaata…tai jätskiä, niin tuntui niin ihanalta kun mies sanoi, että minäpä haen. No nyt selvis että hän vaan yritti päästä pois kotoa aina kun oli mahdollista PELAAMAAN. Tai viemään roskat…koska silloin sai pelata nopeasti yhden pelin puhelimella. Tai kun olin suihkussa. En pysty käsittää tätä vielä. Tai kun hän saattoi suuttua jostain ihan pienestä asiasta (=eli hävisi silloin isohkon summan rahaa) ja minä syytin itseäni ja hävetti kun oon niin hankala! Hän ei koskaan jäänyt tilanteeseen selvittämääm asioita vaan haistatteli pitkät, haukkui hankalaksi ja hävisi moneksi päiväksi. Pelaamaanhan sen piti päästä! Hän ei malttanut olla pelaamatta koska halusi voittaa sen summan takaisin. Siis oikeesti!
Tekisi niin mieli mennä puhumaan jollekin tästä asiasta ja selvittämään päätä…osaisitteko sanoa mistä kannattaa kysyä keskusteluapua?
Tämä on siis niiiin tuttua että kerrankin taas olen nimimerkkini mukainen…
Just tätä!
Muutaman kerran sain ihmetellä, miksi kauppareissulla kestää niin kauan. Vastaus oli että “Näin yhtä kaveria, ja jäätiin juttelemaan!” tai sitten “Sieltä oli XYZ loppu, joten jouduin käymään toisessa kaupassa vielä!”
Kaikki valheita,siellä se on seissyt peliautomaatilla tai väsännyt lottoja
Miten teillä tilanne sitten kehittyi? Alkoholismin on tietysti helpompi havaita, vaikka tosi vaikea uskoa, mutta peliriippuvuushan ei näy päällepäin mitenkään.
Olen myös miettinyt mikähän meitä riippuvaisten läheisiä yhdistää…Jotkut kertovat että vetäävät oikein puoleensa alkoholisteja. Onko meidän luonteessa jotain sellaista miksi valitsemme sellaisia ihmisiä? Halu hoivata, auttaa yms. Vai onko se vaan huono säkä. Omalla kohdalla kävi niin että tutustuttiin netin kautta ja ennen sitä olen ollut hyvin pitkään yksin ja kaipasin kovasti toisen läheisyyttä (ei hyvä!). Periaatteessa jo ekojen treffien jälkeen olisi voinut tehdä johtopäätöksiä että miehellä on alkoholin kanssa ongelmia. Kun taas peliriippuvuus tuli monenkin vuoden seurustelun jälkeen täytenä shokkina. Rakastuin kuitenkin tulen palavasti ja minusta hän vaikutti täydelliseltä mieheltä! Komea, keskustelutaitoinen, korkeastikoulutettu, fiksu, hellä yms. Mun tapauksessa sanonta “Jos jokin tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, se yleensä ei olekaan” kävi toteen. Mutta kun halusin uskoa ihmeisiin . Ja nyt olen yksin ja aivan rikki. Olen kuitenkin päättänyt toipua tästäKIN. Olen katsellut sopivaa lukemista kuten “irti läheisriippuvuudesta” ja “viimeinen pisara” ja lisäksi aion oppia tuntemaan itseni. Välillä silti epäilen päätöstäni.
Onkohan sellaisia tapauksia jotka ovat eronneet alkoholisteista ja onnistuivat sen jälkeen rakentamaan hyvän suhteen ns normaalin ihmisen kanssa. Vai jättääkö tämä kokemus niin pahoja traumoja ettei valoa tunnelin päässä näy. Ja edelleenkin…yhdistän omani onneni toiseen ihmiseen …tästä tavasta pitäs päästä eroon.
Hyvä aloittaja, ajattelin että ehkä sinun tosiaan kannattaisi miettiä ensin sitä että jos olet itsekin riippuvainen, niin eiköhän sinunkin pitäisi hoitaa itsesi.
ihan turhaa mielestäni mietit miehen tekemisiä, jokainen aikuinen ihminen vastaa itse omista veloistaan, et sinä ole niistä vastuussa. Vaikka asuisitte yhdessä niin mies joutuu vastaamaan omista veloistaan. ja jokainen aikuinen ihminen vastaa myös juomisestaan itse ja muustakin tekemisistään, emme tarvitse olla lapsenlikkoja muille kuin ala-ikäisille lapsille.
tahallani kirjoitan kärkevästi että heräät huomaamaan että tosiaan itse tarvitset apua enemmän kuin se toinen. Kysyt mistä saa apua? Al-anon tulee mieleen ekaksi, ja taitaa olla paras paikka nykyään. Eipä taida olla muita paikkoja omaisille, jotain mielenterveysongelmaisten omaisille on myös.
Suosittelen kyllä Al-anonia, sinne voi mennä ja puhua.
Tiedän nuo kierot juopot ja muut joilla on näitä addiktioita, osaavat valehdelle ja selitellä hyvin, jopa jotkut vuosikymmeniä valehtelevat ennenkuin jäävät kiinni jostain riippuvuudesta. Mutta ihana asia on se ettei tarvi olla vastuussa muiden synneistä, riittää kun itsestään pitää huolen, muita ei voi muuttaa. Tukena voi olla muttei tehdä asioita muiden puolesta. Tsemppiä sinulle ja muille! Pitäkää itsestänne huolta ja silti rakastakaa muita, heikkojakin.
Uskon että monenlaiset syyt ajavat pareja yhteen…
Itselläni varmasti osa syy alkoholistin viehätykseen oli se, että minä en pidä parisuhteessa tärkeänä perheen perustamista heti, tärkeintä oli ennenkaikkea oma mukavuudenhalu. Siksi minulle sopi erittäin hyvin se, että mies on paljon ns. omilla reissuillaan, ja poissaolevuus muutoin sitten ei haitannut koska en itsekään pidä mistään romantiikasta ja muusta. Eihän siinä huomannut toisesta etsiä “vikoja” kun myöskin oma into saada juuri tuo mies, oli niin suuri että keskityin tutustuessa tekemään lähinnä itsestäni parhaan vaikutelman. Kuinka olen suvaitsevainen ja huumorintajuinen, joka sitten sai täyskäännöksen kun näin että tässä alkaa olla nyt sellaisia elementtejä, mitä ei parhaalla tahdollakaan voi suvaita.
Silti paljon useammin olen kuullut tarinaa, että läheisriippuvuuteen ajaa juuri päinvastaiset seikat ja luonteenpiirteet, ja eniten kuulemma lapsuudessa tapahtunut aikuisten poissaoleva käytös joka on opettanut tiettyyn tunnemaailmaan, osa ilmeisesti ovat jopa adrenaliinin kaipuisia johtuen lapsuuden epävakaista oloista, eikä oikein osaa elää muuta kuin siinä riippuvaisen syklissä, jossa ensin on niin ihanaa kunnes seuraa valtava romahdus, kriisi, itkut ja draama. Se tuntuu kodilta, ja sitten sanotaankin että "parempi tuttu helvetti, kuin tuntematon taivas!
Minä en omasta mielestäni mene siihen läheisriippuvien raamiin, mutta on niistä toki ollut apua kun on analysoinut niitäkin piirteitä itsessään.
Ja mulla on tuo tuttu helvetti kanssa parempi, kuin tuntematon taivas. Pelkään että ns. normaali mies olisi liian vaativa. Vaatisi minulta läsnäoloa ja romantiikkaa, sekä inhimillistä keskusteluyhteyttä, ja että tuon täysipainoisen aikuisen perheeseen…Itselläni on ronski huumori ja minua kiinnostaa enemmän oma napa, kuin parisuhde ylipäätään, ja vaikka olenkin joskus löytänyt itseni ruikuttamassa mieheltä läheisyyttä, niin pääpaino kallistuu kuitenkin siihen, että ei minua viehätä perinteinen parisuhteen malli ollenkaan. Ehkä sellaista en siis tule koskaan saamaankaan, mutta en pidä tätä oireena läheisriippuvuudesta. Vaikka ymmärränkin, miten sen voisi sellaiseksikin tulkita.
Kiitos sinun kommenteista! Olet kyllä oikeassa, omaa riippuvuuttani olen pohtinut viime aikoina paljonkin. Muistan niitä kertoja kun mies ajoi minut pois kotoa että saisi juoda rauhassa , ja minä soittelin hänelle autosta ja pyysin keskustelemaan kanssani, koska sillä hetkellä tuntui etten saa henkeä kun toinen työntää minut tällä tavalla pois (kuinka säälittävää!). Tai silloin kun meille oli tullut riita jostain pienestä asiasta, hän haukkui minut hankalaksi ja lähti ovet paukkujen pois. Alussa en pystynyt edes käsittämään miksi joku voisi tehdä mulle noin. Tällainen tilanne kun minut jätetään yhtäkkiä yksin, vähän niin kuin hylätään, tuntuu ihan sietämättömältä. Halusin ajaa rekan alle ja kerran otin unilääkkeitä. Ja totta sekin on että usein tällaiset läheisriippuvuudet juurtuvat lapsuudesta. Meillä oli huonot välit isän kanssa ja kerran hän heittikin minut pois kotoa. Hänen läheisyydessä mulle aina tulee vahva tunne ettei hän siedä minua, ei tykkää minusta ihmisenä. Vaikka nykyään halaileekin paljon. Mutta en ole koskaan aiemmissa suhteissa joutunut tuntemaan omia kipupisteitä niin vahvasti kuin tämän moniaddiktin miehen kanssa. Katselin jo mistä löytyisi meidän paikkakunnalta Al-anonin kokoomuspaikat ja taidan mennä sinne ainakin katsomaan ja kuuntelemaan .
Tuttuajuttua,
Outoa, olemme sinun kanssa hyvin erilaisia ja silti jouduimme samaan ansaan. Oletteko asuneet yhdessä sen miehen kanssa? Kuinka kauan jaksoit katella häntä? “Parempi tuttu helvetti, kuin tuntematon taivas!” sanonta sai minut miettimään…olihan mulla ennen alkkista hyviä suhteita kilttien miesten kanssa, mutta jostain syystä pakenin juuri sellaisista suhteista hyvin nopeasti pois :/.
Eikö olekin jännä…Ja tosiaan ihan samassa lirissä olin, kun kaikki alkkisten vaimot, vaikka olen ihan erilainen. siksi mulle ei sopinutkaan esim vertaistuki kovin kauaa…muuta kuin ehkä kirjoittamalla. En mä ihmisen eliniän mittarilla kauaa jaksanut kattella, mutta omalla mittapuulla hakkasin kyllä päätäni seinään täysin tarpeettoman pitkän aikaa. Johtui varmaan siitä, etten tiennyt mitä alkoholistin alla on ja kun sieltä löytyi muut riippuvudet, niin mitta täyttyi. En tiedä sitten vuosista, kuitenkin reilusti alle kymmenen onnina ja offina.
Ja mikä parasta, kuvittelin löytäneeni kerrankin kiltin miehen. Edelliset olivat tylyjä kusipäitä selvinkin päin, ja kuvittelin että otan kerrankin mukavan miehen. Kyllä tuli ikävä "kotiin " eli takaisin puhumattomien ja itsekkäiden, mutta sentään rehellisten ja selvien ja raittiiden ihmisten pariin.
Ja siis nykyään käsitän kiltin miehen eri tavalla.
Edelleen pelottaa sellainen mies, joka on kiltti mutta jotain niiden kosteiden ruskeiden silmien takana välkkyy,
jotain sellaista isompaa itsekkyyttä, eli uhrautuvuutta. Miehen" roolin" ylläpitoa, ja sitten tulisin kuulemaan myöhemmin, että olen riittämätön kun toinen kaikkensa antaa ja on kiva…
En minä pidä liikaakaan kiltteyttä uskottavana, edelleenkään, vaikka en kyllä mitään julmuuttakaan ja adrenaliinia ja jännityustäkään ihaile yhtään.
Tulin kertomaan, kun tapahtui tällaista. Jouduin tilanteeseen, jossa koin painostusta erään henkilön taholta, ja tämä nyt laukaisi vanhan vihan.
Asia ei liittynyt alkoholismiin mitenkään, mutta muuten.
Yöllä sitten näin heti unta, että mulla oli vielä tämä parisuhde peluriin, ja unessa suorastaan huusin ääneen sitä vitutusta, että miksi mä en VIELÄKÄÄN ole päässyt tuosta erilleen…
Unessa hän petti minua, tai oli ikäänkuin toisen naisen kanssa…Oikeassa elämässä suhteessamme oli myös hieman tällaista epäselvyyttä, että hänen piti valehdella muutaman kerran ja epäilykseni nousivat voisiko mies pettää.
Siinä unessa palasin siihen hetkeen, kun epäilys pettämisestä nousi mieleeni, ja pohdin siinä unessa että olen nyt palannut takaisin siihen hetkeen, missä voin jättää tuon ihmisen hyvällä omalla tunnolla. Heräsin siihen tunteeseen, että miksi kestin niin kauan.Miksi en lähtenyt suhteesta kun vielä oli hermot tallella.
Nyt aamupäivä on mennyt vihantunteissa ja pettymyksen tunteissa, ja jos joku tulisi sanomaan nyt poikkipuolisen sanan niin alkaisin varmaan itkeä. Tällä tavalla se edistys ottaa välillä takapakkia. Tulee takaumia ja traumoja esille.
Eniten pintaan nousee silti tieto, että olisin voinut valita toisin, ja olen eniten vihainen itselleni. Tällä hetkellä. Tämäkin menee ohi, ja tämä hetki täytyy taas vain elää
Kunpa voisikin toiselle ihmiselle osoittaa “vian” ja korjauksenkin, mutta kun ei voi. Itse kunkin on vain se hoksattava mikä on homman nimi näissä läheisriippuvuus ongelmissa.
olen ihan lapsuudesta asti kärsinyt siitä että jään roikkumaan tunteessa kiinni johonkin ja en kykene päästämään irti. En halua enkä voi, se tunne on niin jotenkin sairaan ihana kun saa roikkua sellaisessa tunteessa että “rakastaa”, “joku tykkää” yms. (olen tunne-ihminen, herkkä, romaanit ja elokuvat saavat minut herkistymään liiankin syvälle, tai toisen ihmisen ongelmat)
riipun tunteessa kuvitellen miten kärsin, tai muut kärsii, tai ---- loputtomiin.
Se jatkuu hamaan loppuun saakka jos ei päästä irti siitä tunteesta. Se on vain tunne. Mistä se tuli ja miksi en minäkään koskaan päässyt selville, mutta minussa se oli kiinni kuin takiainen. Koko aikuiselämäni olin kiinni mitä kummallisimmissa ihmisstuhteissa. Ja niitä kertoilin ystäville. Ja sama rumba jatkui vaikka mies vaihtui. Vuosia samaa taistelua.
En kadu enkä enää häpeä. Jossain vaiheessa aloin hävetä ja inhota itseäni että minussa on jotain pahasti vialla. Mutta sitten onneksi löysin armon ja anteeksiannon. Sillä keinoin pääsin irti. Ja siitä olen kiitollinen. Kun antaa itselle anteeksi ja toisille niin pääsee irti. Se tunne on vapauttava.
Ja itsekuri omiin ajatuksiin, sieltä se lähtee, ajatuksesta. Kun alkaa harkitsemaan mitä päästää mieleensä niin silloin on jo päässyt alkuun.
Kokeilla voi, eihän siinä mitään menetä )
Rikas tunne-elämä ja mielikuvitus voivat olla myös voimavara, jos ovat ominaisuutena ihmisessä.
Kumpa sille vain löytyisi muu kohde, kuin joku mies. Mieskinhän siinä ahdistuu, kun on jonkun elämän keskipiste.
Minä kyllä kehoitan eroamaan ja pysymään kaukana. Peliriippuvuus tuhoaa kaiken. Se valtaa koko olemuksen ja kaikki muu unohtuu ihan huomaamatta.
Olen siis itse sellainen peliriippuvainen mies. Olen asunut nyt noin kaksi vuotta erillään vaimostani. Emme ole virallisesti vielä eronneet, mutta eroamme pian.
Nyt olen ollut 23 päivää pelaamatta, mutta en voi kuvitellakaan palaavani takaisin yhteen vaimoni kanssa. Olemme molemmat satuttaneet toisiamme henkisesti niin paljon. Uhkapeliongelmani ovat tappaneet kaiken rakkauden. En ole enää pitkään aikaan kaivannut häntä ollenkaan vaikka olen ollut koko tän noin kaksi vuotta yksin.
Minäkin olen nähnyt painajaisia (ex)miehestäni. Silloin kun muutin omaan kämppään ja pääsin hänen luomastaan helvetistä pois, niin näin joka yö painajaisia joissa hän on ollut agressiivinen, petti, joi, valehteli yms. Silloin nukkuminen suorastaan ahdisti. Mutta sitten se meni itestään ohi. Nyt kun sain tietää hänen peliriippuvuudestaan niin taas olen nähnyt painajaisia.
En ole nähnyt nyt miestäni pariin viikkoon eikä olla sen kummemmin keskusteltu. Hän laittoi viestiä jossa kertoi että hän on käynyt puhumassa hänen peliriippuvuudestaan sairaanhoitajan kanssa joka lupasi etsiä hänelle hyvän terapeutin. Ja ei, tämä ei herättänyt minussa minkäälaista toivoa. Pysyn päätöksessäni. Mutta ehkä se tieto helpotti oloa, hyvä että hän osaa hakea itselleen apua eikä esim retkahtanut heti juomaan.
Itsekkin olen ajatellut että pitäs kait käydä keskustelemassa jonkun terapeutin taikka psykologin kanssa. Käsitellä asioista ja yrittää antaa anteeksi. Pelottaa kauheasti jäädä yksin. Tai ei ehkä yksin, mutta yksinäiseksi .
Tiikeri75
Kiitos sun kommenteista! Peliriippuvuudesta sain tietää ihan yllättäin. En ole vieläkää sisäistänyt asiaa. En ole aikaisemmin törmännyt sellaiseen riippuvuuteen enkä tiedä asiasta mitään. Alkoholismi on niin paljon yleisempää ja näkyvämpää…
Mä tosissaan tiesin kyllä jo lähtöjään, että uhrautuminen ei kannata koska siitä ei palkintoa tule olemaan, joten tappioni nielen mielelläni. Pääasia että pääsin eroon viimein.
. Ja nyt olen yksin ja aivan rikki. Olen kuitenkin päättänyt toipua tästäKIN. Olen katsellut sopivaa lukemista kuten “irti läheisriippuvuudesta” ja “viimeinen pisara” ja lisäksi aion oppia tuntemaan itseni. Välillä silti epäilen päätöstäni.
…tästä tavasta pitäs päästä eroon.