Kaiken mahdollisen ja mahdottomankin siirtäminen sairauskäsitteiden piiriin on tuolta amerikkalaisesta ajattelusta peräisin. Kaikki keskivertoa huonompi tai ei-toivottuun suuntaan poikeava on nimenomaan sairautta joka pitäisi saada lääkityksellä ja terveydenhoidollisilla toimenpiteitllä paranemaan.
Ilmeisesti minäkään en ole koskaan ollut köyhä vaan varallisuusvammainen.
“Ilmeisesti minäkään en ole koskaan ollut köyhä vaan varallisuusvammainen.”
Tekee EU:n normeilla eli 60% < kansallisesta mediaanitulosta käteen ja siihen luetaan myös saadut tukiaiset. On noin 1.200 €/kk riihikuivaa. Se on pienituloinen.
Varallisuudesiilit taas ovat nämä (nettovarallisuuutena) on tämä tuhansia eurtoja:
Keskiarvo Mediaani
Desiili 10 883 655
Desiili 9 365 357
Desiili 8 253 252
Desiili 7 186 186
Desiili 6 134 133
Desiili 10 10 26
Nuo luvut ovat täysin arvostuksenvaraisia.
Omakotitalojen “arvot” ropisevat koko ajan ja suomalaisten varallisuus on kiinni arvoaan menettävissä seinissä pl Helsingin hyvät alueet. Jo useita omakotitaloja on saatu oikeuden kautta ovelasti junailemalla ilmaiseksi ja myyjälle jääneet vielä sadan tonnin korvaukset päälle. Tuttava joutui palaamaan vanhaan ok-taloonsa 80 k€ koyhempänä. Osakomistuksen mediaani on 4.200 € ja keskiarvo 25.000 €. Valtionvelka (johon ei sisälly kattamattomia eläkevastuita eikä unatsektorin velkoja) on > 18.000 € per kansalainen. Omakotitalojen jälkeen syntyy myös rivitalopelko → vain kerrostaloista voi saada järkevän hnnan tarvitsematta odottaa vuosia tai pelkäämättä menettävänsä ostajalle koko omaisuutensa!
Ja täytyy muistaa että varallisuusvammaisuuden yksi tärkeimmistä oireista on vähä- älyisyys sekä henkinen kypsymättömyys. Köyhähän on sama kuin tyhmä ja hän on myös taantunut holhottavan lapsen tasolle henkisesti. Hän on köyhä siksi koska ei osaa hoitaa raha- asioitaan eikä osaa hankkia varallisuutta koska on jotenkin älyllisesti ja elämäntaidoiltaan vajakki. 
Terveisin toinen varallisuusvammainen.
Toisinaan diagnosoinneille voi olla ihan perusteetkin. Jo ihan vain senkin vuoksi että ongelmakäytöstä tai muuta kohtuutonta häiriötä ympäristölle aiheuttavaa olemassaolon tapaa on helpompi käsitellä yksinkertaistavalla termillä. Ja diagnosoida voi vain lekuri, mieluiten useampi.
Nykyisin nämä ovat vain lyömäaseita joilla voi lyödä kaikkia niitä joista ei pidä. Tai sitten ne ovat tekosyitä joilla oikeutetaan oma perseily. Tämä neiti Rasberryhan ei ole vielä päättänyt edes sitä onko näiden lukuisten persoonallisuushäiriöaloitustensa tarkoitus diagnosoida persoonallisuushäiriöiseksi ne keskustelijat jotka kritisoivat hänen tekosiaan, vai onko näiden tarkoitus rivien välistä selitellä että hänellä itsellään on persoonallisuushäiriö, jolla selittelee vuosia kestänyttä kiusaamistaan ja asennevikaansa.
No aika paha krooninen varallisuusvamma akuutein pahenemisvaihein vaivaa minuakin.
Käytettiinkö muuten joskus oikeasti termiä “sosiaalisesti työrajoitteinen” alkoholiongelmaisesta vai onko tämä vaan joku kauan kiertänyt vitsi?
Lääkkeitä sinänsä kyllä tyrkytetään joka asiaan, suruunkin. Ja kaksisuuntaisen lääkkeitä pieninä pitoisuuksina unilääkkeeksi. Masennuslääke paketoitiin uusiin kivan pinkkeihin pakkauksiin ja uusi nimi. Mustaakseni masennuslääkkeenä Prozac ja pms-oireisiin nimellä Sarafem. Ajoittui kai nimenomaan masennuslääkkeen patentin loppumiseen tämä uusi idea. 
Selviäisikö ihmiset paremmin ilman lääkkeitäkin, jos olisi tilaa elää omassa rytmissä ja vuoden kierron mukaan? Talvisin enemmän nukkumista ja leppoisampaa ja kesäisin touhukkaampaa kuten ennen. Moni pohtii oravanpyörästä hyppäämistä ja osa potkitaan sieltä pois. Niin ja osa hyytyy siihen pyöräänsä niille sijoilleen. Loppuunkäytetty nostetaan sivuun ja uusi kurre polkemaan. 
Vuorotyö ja toisaalta 24/7 auki oleva yhteiskunta sotkee rytmin ja aiheuttaa univajetta. Ennen piti pimeällä mennä petiin nukkumaan, kun sähkö maksoi paljon tai sitä ei ollut. Jospa tämä edesauttoi myös parisuhteiden onnellisuutta, ja saattoihan pimeässä tulla juteltuakin muun muassa, kun ei ollut mobiililaitteet kolmantena pyöränä. Entäs jos sekin lisäsi hyvinvointia? Oikean ihmisen läheisyys ja seura…
Ajattelin omalla kohdallani ottaa vanhenemisen semmosena kuin se tulee, jos suinkin jotenkin sujuu… Ei silikonitissejä, ei ihon kiristelyä sieltä ja täältä… Ei loputonta paniikinomaista tempoilua kuntosalilla ja tiukkapipoista ruokavaliota. Toisaalta ajattelin, että elelen miten haluan vaikka tietynikäisenä ehkä pitäsi olla tietynlainen ja pukeutua tietyllä tavalla. Inspiroivina ihmisinä pidä Heli Laaksosta ja Aira Samulinia ja mmonia muita, jotka ei luovu tietystä leikkisyydestä vaikka vuosia karttuukin.
Oliko erilaisuudelle ennen enemmän tilaa? En tiedä. Ehkä jossain saattoi poppamiehen roolin saada harhoihin taipuvainen ihminen. Oliko maalla ennen enemmän tilaa “kylähulluille”… tosin ankaraa kiusaamista ja naureskelua on ollut ennenkin…
Ja jos jonkun kanssa ei oikein pärjää tai tulee aina ankea olo, niin eipä siihen diagnooseja tarvita, se nyt vaan on semmonen ja miettii sitten miten paljon on tekemisissä, jos tilanne on se, että siihen voi vaikuttaa. Sisältö on ihan sama vaikka käärepaperin tai tuoteselosteen vaihtaa… :mrgreen: Ihan itseänikin tässä mietin… olen just tämä sama riippumatta siitä täräytetäänkö mulle joku diagnoosinumero (kyllä tähänkin varmaan useampikin lääketehtaan voitelema tohtori voisi harkita lääkityksiä vaativia diagnooseja, unilääkkeitä ja närästylääkkeitä on jo tarjottu), tai arvioiko joku yksityinen ihminen mut hyväksi tai pahaksi.
Tai ehkä tietyllä tavalla joskus on hyväkin olla tietoinen toisen ongelmista, jos motiivina on ottaa ne huomioon, eikä käyttää lyömäaseena. Ei tulis tahtomattaan aiheuttaneeksi tukalia tilanteita…
Köyhyyteen liittyen, onko muut jo tutustuneet tähän kirjaan:
Katariina Vuori& Vesa Ranta: Lottovoittajien pöydässä- tarinoita köyhyysrajan takaa
Oikein kiinnostava, sain juuri lainaan. Köyhä ei tee koskaan mitään oikein. Köyhällä on liikaa rahaa, jos se on lihava, silti ruokajonoissa nimenomaan jaetaan valkoista höttöleipää ja eineksiä. Jos köyhä ostaa sossun lapulla kasviksia tai luomua, mulkoillaan, että siinä piru tuhlaa joutavaan yhteiskunnan rahoja. Kirjassa myös lukee tutkimuksesta, että keskituloiset ja varakkaat ovat asenteiltaan julmempia, kyvyttömämpiä myötätuntoon köyhempiä kohtaa. Köyhyys on oma vika. Toisaalta vähävaraiset auttavat toisiaan paljonkin.
Kirjassa on tarinoita, miten ihmiset ovat päätyneet köyhyyteen mutkienkin kautta, konkursseja, sairastelua, huonoja valintoja, avioeroja jne. Monelle kasaantunut paljonkin hankaluuksia. Rahahuolet vie voimia ja energiaa, kun kaikki on niin hankalaa. Pelko uusista kulueristä ja ongelmista on aina läsnä. Itse olen sitä mieltä, ettei köyhyys tyhmistä, mutta kaiken järjestely vie liikaa voimia pahimmissa kohdissa.
Aiheeseen liittyen Yle Radio 1 oli hiljattain kuunnelmakin Vaskivuorentie tai joku… Kuinka tuskaista on kun lapsella on uimahallireissu ja pitäisi viimeiset rahat laitaa uikkareihin…
Meitä vähävaraisia on paljon ja köyhyys ei enää ole niin paha “häpeä” kuin ennen, vaikkei tästä kunniamerkkejäkään saa… :mrgreen: Oikeastaan olen silti ihan onnellinen nyt. Ja haaveet on hyvä olla sen kokoisia, että niillä on edes teoreettinen toteutumismahdollisuus. Jos raha luo tietyn karsinan ja rajaa jotain pois, niin päätin katsella mikä kaikki täällä omassa karsinassani on mahdollista ja onhan sitäkin hirmu paljon. Ja voihan karsinaansa hilata lampaan lailla pikkasen eri kohtaan tuoreelle ruoholle, vaikka karsinan koko pysyisikin samana. :mrgreen:
“Toisinaan diagnosoinneille voi olla ihan perusteetkin.”
Ehkäpä.
Miten tahansa voidaan niissä lytätä. Kun olin vastaanotolla (jotkut suorat housut ja kauluspaita) en muista merkkiä, mutta tavallisia niin lurttuinen ranttaalivaatteissa oleva psykiatri kirjoitti: “arkisesti ja huolittelemattomasti pukeutunut …” “ylituttavallinen”.
Jos olisi ollut liituraitapuku/samettitakki ja rusettui niin sitten “yliampuvasti pukeutunut”. Jos peruspuku niin “kaavamaisesti pukeutunut”. Alituttavallisen tai optimaalisesti tuttavallisen käsitettä tutskin on määritelty missään ja ainakin tuo “psykiatri” voisi mennä päiväksi Lenita Airiston oppiin.
KIrurgia on lääkäreiden rankingissa korkealla ja opiseklijoiden suosiossa - ja psykkiatria ammatillisen arvostuksen ja erikoistumisaöavalinnan hännillä. Älykäs lähäri, jolla on pari vuotta konttorikokemusta ja joka on lukenut huolella ne teokset, joita erikoistumiseen tarvitaan olisi 100% pätevä psykiatri. Jos psykiatri on asiallinen ja antaa reseptin esim. ihottumaan ettei tarvitse sen takia terkkarille singahtaa niin se katsoo ne asiat Terveysportista!
Turha lukio + turha peruslääkärin koulutus → psykiatrit turhautuvat ja sitten keski-ikäisinä niillä on liikaa liksaa ja valtaa. Nopeammin ammattiin = työurat pidemmiksi alkupäästä ja palkat alemmiksi. Tulijoita esim. pääsykokeen kautta tähtilähäreistä vuoden kurssilla psykiatriksi olisi paljon!
Mitähän siitäkin muuten oikeasti tulisi. Tuon tyyppistä muutostahan myös mm. Ben Furman peräänkuuluttaa esimerkiksi James Daviesin kirjaan kirjoittamassaan esipuheessa:
benfurman.com/blog/2015/02/2 … n-kirjaan/
[i]
Meidän tulisi luopua psykiatrisista diagnooseista ja käyttää sen sijaan luonnollista kieltä kirjatessamme tietoja palvelujen käyttäjistä papereihin ja tietokonejärjestelmiin. Muutamalla yhdessä potilaan kanssa hyvin muotoillulla lauseella voimme kertoa hänen ongelmastaan enemmän kuin yksikään psykiatrinen diagnoosi.
…
Meidän tulisi luopua ajatuksesta, että psykiatrian ja siihen liittyvän päätöksenteon tulee olla lääkäreiden käsissä. Toimivan psykiatrisen palvelujärjestelmän rakentaminen ei onnistu, jos me psykiatrit yksin olemme sen arkitehteina. Jos haluamme luoda väestöä palvelevan hoitojärjestelmän, meidän on rakennettava se yhteistyössä, tasa-arvoisina kumppaneina muiden ammattiryhmien, potilaiden, omaisten, maallikoiden, kokemusasiantuntijoiden ja kansalaisjärjestöjen kanssa.[/i]
Kun vielä ottaa huomioon rahvaan tapakulttuurin vaikutuksen myös siihen millaista opetusta annetaan ja ennenkaikkea millaista asennetta asiakkaita kohtaan myös koululaitoksissa siirretään opiskelijoille, ajatus lievästi sanoen hirvittää. Ainakin ammatillisissa koulutuksissa joissa opiskellaan asiakaspalveluammatteihin on aivan tavallista että olennainen osa opetuksen asiasisällöstä perustuu siihen että opettajat juoruilevat entisistä asiakkaistaan tosi inhottavia ja noloja asioita. Otetaan nyt vaikkapa entinen naistentautien opettajani joka oli ennen opettajaksi ryhtymistään työskennellyt gynekologin vastaanotolla. Ei ollut varmaan yhtäkään oppituntia johon ei olisi sisältynyt kertomus siitä jostain hullusta ja tyhmästä entisestä asiakkaastaan joka ei vaikkapa ollut tajunnut että pitää ottaa housut pois kun tullaan gynelle. Tai siitä potilaastaan jonka tamponi oli jäänyt pitkäksi aikaa jumiin ja mitä kaikkea siitäkin sitten seurasi, en viitsi edes toistaa. Että kyllä ne asiakkaat ovat sitten uskomattoman tyhmiä kun eivät tajua mitään. Että kaikenlaisia imbesillejä sitä näkeekin! Tai sitten opettajana toimiva fysioterapeutti jonka oppitunnit koostuivat mitä suurimmassa määrin myöskin entisistä asiakkaistaan juoruilusta, etenkin niistä, voi voi, ylipainoisista asiakkaistaan jotka eivät tajunneet olevansa ylipainoisia. Jne. Ei paljon eettiset kysymykset ja henkilökohtainen moraali paina. Ja koska koulussakin tällainen asenneilmasto on normaalia, se siirtyy myös opiskelijoille ja sitä kautta työelämään.
“Kun vielä ottaa huomioon rahvaan tapakulttuurin vaikutuksen myös siihen millaista opetusta annetaan.”
Opetus korkeakouluissa on liian usein luokattoman ala-arvoista.
Sääty-yhteiskunnan aikana säätyläisiä oli n. 2%. Paluu sääty-yhteiskuntaan siten, että vain säätyläisillä olisi äänioikeus parantaisi eduskunnan tasoa ja sitä kautta (viiveellä) yhteiskunnan tasoa. aateli on lähes täysin alhaisaatelia ja pappien taso romahtanut → säätyläisiä ovat vain suurmaanviljelijät (kunnon traktori maksaa > 300 k€) ja aidot porvarit. Jokainen käsite pitää selkeäti olla operationaalistettavissa tähän tapaan:
Porvariksi pitäisi olla vaaatimus suurliikemies (satoja miljoonia omaa rahaa), 25:n suurimman pörssiyhtiön hallituksen/johtoryhmän jäsen tai ammattikoulun käynyt liikkeenharjoittajakäsityöläinen. Tällöin esim. kahden hengen elementtisaumausyrityksen toimitusjohtaja olisi säätyläinen (aitoa tuottavaa työtä) kun taas Helsingin yliopiston rehtori olisi rahvasta samoin kahden hengen leipomon toimitusjohtaja olisi säätyläinen (hiki hatussa saa painaa hommia kun K-kauppiaat ei aina maksa laskuja ajoissa) kun taas Cittarin omistava perusmiljonääri- toimitusjohtaja (Keskon renkejä, joilta kauppoja otettu pois) olisi rahvasta. Samoin floristi-kukkakauppias olisi säätyläinen (saa huhkia hurjasti ne muutamat tunnit) kun taas kauppakorkean rehtorit ammattiosaamattomina olisivat rahvasta.
Loppuisi viinarahan antaminen ottamalla valtiolle ulkomailta velkaa, loppusi 7 vuoden koulutusputki (lukio + amk) hommiin, joita ennen tehtiin 1 1/2 vuoden koulutuksella (apteekki) tai 3 vuoden koulutuksella (merkonomi). Planmecan aina vahva Kyöstilä, yksi Suomen 7:stä miljardööristä on merkonomi. Opetuksessa ei ole vastuuta - korkeakoulut ja “korkeakoulut” ovat saaneet rahaa tutkinnoista ja tuo hukkaan heitetty aika on eduksi vain lehtori/yliopettaja/professoriportaalle. Koulutus ei lisää älykyyttä eikä lahjakkuutta (lahjakkuus selittää 75% menestyksestä) vaan ne ovat synnynnäisiä.
Kävin ostamassa toisesta apteekista Imovanea - ja taas sama kuvio kuin tutummassa apteekissa. Apteekkarin rouva joutui aivan konkreettisesti opettamaan kädestä pitäen apteekkisoftan käyttöä työntekijälle, jolla kilpi harjoittelija. Suurin osa “korkeakoulutetuista” tekee lähinnä vain ammattisoftan käytännön pyörittämistä - ja tuota tieteen avainasiaa ei missään “yliopistoissa” opeteta.
Vankileirien saaristosta (korkeakoulujen saaristosta) sitten kärsii Suomen oikeat yliopistot eli mm. Otaniemen Poli, joille jää < rahaa aitoon tieteeseen.
Diagnooseille on perusteet ainakin silloin, jos niiden avulla pystytään löytämään sopivat hoitokeinot jotka auttavat ihmistä.
Mutta Maria Magdaleena, ymmärrän mitä tarkoitat, mutta en hyväksy enkä allekirjoita ajatusta, että mitään ihmisryhmää on “sallittua” pilkata, oli kyseessä sitten lihava nainen, maahanmuuttaja taikka jotain sairautta poteva ihminen.
Miksi helvetissä olisi hyväksyttyä loukata ketään? 
Entisenä koulukiusattuna, läskinä, rillipäänä ja juoppona en hyväksy moista. (minulla oli muuten vähän aikaa hammasraudatkin lapsena). Puhevikoja on edelleen.
Huom. Satiirin tosin ymmärrän, etenkin poliittisen satiirin. Poliitikkoja on sallittua parodioida tietyn hyvän maun ja laillisuuden rajoissa, kuten vaikkapa lempiohjelmani “Noin viikon uutiset” tekee. Oikeus poliittiseen satiiriin kuuluu demokratiaan, ja poliitikoksi ryhtyvä tekee vapaaehtoisen valinnan altistua tälle.
Mutta jos kirjoitan yksittäisen anekdootin kohtaamisesta persoonallisuushäiriöisten kanssa, puran sillä lähinnä omia tuntojani joita en voi purkaa esim. omalla nimelläni ja naamallani sosiaalisessa mediassa. Kyseessä ei ole yritys loukata ko. ihmisiä, koska asianosaiset eivät varmaan edes ole tällä foorumilla, eivätkä myöskään ole tunnistettavissa.
Narkkitehti taisi todeta ihan oikein, että kaikkien persoonallisuushäiriöiden piirteet ovat oikeastaan perus-inhimillisiä piirteitä. On myös myönteistä narsismia, joka ei ole haitallista kenellekään, vaan päinvastoin; kuuluu ihmisen itsetuntoon ja itseluottamukseen. Se ei ole sama asia kuin persoonallisuushäiriö, joka on vain noin 1 prosentilla ihmisistä (siis se on paljon harvinaisempi, kuin vaikkapa alkoholismi)
Inhimillisten luonteenpiirteiden ja pers.häiriöiden välinen viiva on usein häilyvä. Kyse on vain siitä, miten hallitsevia ja haitallisia jotkut piirteet ovat ihmiselle tai hänen ympäristölleen.
Ei kuulosta kovinkaan tutulle, täytyy sanoa. Mihinkä maailman aikaan tällaista opetusta on ollut, ja minkä ammatin opetuksessa?
Ja koska mulla ei suju oikein tuo useasta viestistä lainaaminen, tähän FERNETIN kirjoitus:
"
Kun vielä ottaa huomioon rahvaan tapakulttuurin vaikutuksen myös siihen millaista opetusta annetaan ja ennenkaikkea millaista asennetta asiakkaita kohtaan myös koululaitoksissa siirretään opiskelijoille, ajatus lievästi sanoen hirvittää. Ainakin ammatillisissa koulutuksissa joissa opiskellaan asiakaspalveluammatteihin on aivan tavallista että olennainen osa opetuksen asiasisällöstä perustuu siihen että opettajat juoruilevat entisistä asiakkaistaan tosi inhottavia ja noloja asioita"
Minusta tuossa on ristiriita, siis ettei saa loukata ja sitten aika oudosti niputtelet tietyn dignoosin omaavat ihmiset nippuun ja sitten purat jotain yksittäistapausta… Ja toisaalta MIKSI sitä pitäisi purkaa muualla kuin töissä, olipa tuo ihminen mahdollisesti nettipalstalla tai ei? Ja kun tosiaan fernettikin kirjoittaa juuri tuosta asiakkaiden ja potilaiden halveeraamisesta. Tietyissä ammateissa toki huumori ym auttaa jaksamaan raskastakin työtä ja tuo helpotusta vaikeiden asiakaskohtaamisten jälkeen, mutta ehkä sen paikka olisi siellä työyhteisössä, koska ne ei mitenkään mukavasti aukea ulkopuolisille. Todennäköisesti hautausurakoitsijat ja poliisitkin huumorin kautta käsittelee asioita keskenään. Vaitiolovelvollisuus on aika tärkeä juttu, tosian se ei likikään pidä vaan tietoja sekä kalastellaan luvatta, että levitellään. Ja tuo sun kirjoitus VOI aiheuttaa epäluottamusta, koska väistämättä sen kirjoittajana olet hoitoalan roolissa, kun puhut tuosta tapauksesta. Että mitenkähän moni muu hoitaja/lääkäri ym naureskelee jossakin vaikkapa minun kohtaamisilleen. Ethän sinä pysty yksityishenkilönä puhumaan potilastapauksista missään vai miten se muka on mahdollista?
Kyllä mulle tuli se olo, että valitsit jonkun ihmisryhmän, jota voi loukata, tuon potilastapaamisen kautta… En jos joku jolla itse oot asioinu, valitsisi sinut/sun viiteryhmän ja huvittuisi kovasti ja pitäisi selostuksia vaivoistasi tms varsin viihdyttävinä ja levittelisi niitä?
Jotenkin mua nimenomaan kaivaa tässä se, että tuot ilmi semmosta nauttimista toisen ahdingosta, “pakkotilanne” ja “viihdyttävä show”… Kun jotenkin mulle itselle tulee lähinnä tukala olo, jos joku on jotenkin ahtaalla ja vaikeana ja koittaa selviytyä tilanteesta… En minä siinä huvitu tai nauti, mutta käyhän ihmiset härkätaisteluissakin ja koiratappeluissa… Toki joskus hetkellisesti saatan suuttuessani ajatella, että tuo kyllä ansaistsisi sitä ja tätä kärsimystä, mutta se on aika lyhytaikainen tunnetila… Ei se mikä mulla ensiksi herää, ole huvittuneisuus… Mutta nää nyt on vaikeita jotenkin pelkästään netissä keskustella… Hyvinkin helposti asiat käsitetään väärinkin ja ne saa liian suuret mittasuhteet ja vääristyy matkan varrella.
Uusi päivä ja uudet kujeet. Jäin pohtimaan metsänreunanmiehen kirjoitusta “hajoita ja hallitse” ja “toiseuden” käsitettä ja palaankin myöhemmin kirjoittamaan siitä, jos kumisevasta pääkopastani jotain siihen liittyvää löydän kävelyllä.
Juuri tuo “työmme on raskasta ja siksi meillä on oikeus heittäytyä hankaliksi ja pitää ihmisiä pilkkanamme”- asenneilmasto oli myös mainitsemani työpaikan perusvire. Tämähän on aika tavanomaista kaikkialla. Huvittavinta oli se että kun kieroutunut työyhteisö itse teki uusien työntekijöiden (opiskelijoiden, sijaisten yms) elämästä kys. työpaikalla lähes mahdotonta (toisinaan myös esimies toimi siten että työntekijän työtehtävän suorittamisesta tuli mahdotonta), ja tämän vuoksi uudet naamat lähtivät yleensä säännönmukaisesti jossakin vaiheessa lätkimään, selittivät nämä vähämielet toisilleen: “se ei kestänyt tätä alaa”.
Että ongelma on tämä ala, ei suinkaan heidän oma käyttäytymisensä.
Samaan aikaan jatkuvan itkun aihe oli työvoimapula; ei ole tarpeeksi työvoimaa, ja siitä ne kaikki ilmapiiriongelmatkin johtuivat. 
Että on se kauheaa kun ei kukaan niistä uusista yrittäjistä kestä tätä alaa jota me urheat raskaan työn raatajat silkkaa erinomaisuuttamme kestämme.
Sitten oli vielä erikseen tämä yksi ryhmä työntekijöitä joiden mielestä ongelma oli se että ala oli naisvaltainen. Nämä olivat yksittäisiä naisia jotka inhosivat naispuolisia työntekijäkollegojaan siksi koska he elivät itse sellaisessa uskossa että naisvaltaisella alalla naisten kuuluu vittuilla toisilleen koko ajan. Miespuoliset työkaverit olivat heidän mielestään ihanii <3. Naispuoliset oli aivan perseestä. Ja sitten he itse vittuilivat muille naisille. Ja marisivat ku naisvaltainen ala.
Mutta samoja ongelmia on muuallakin kuin asiakaspalvelualoilla koska kysymys on vuorovaikutuskulttuuriin liittyvästä valuviasta. Nämä persoonallisuushäiriöhöpötykset ovat vain trendikäs tapa sijoittaa kollektiivinen ongelma johonkin yksittäiseen henkilöön tai ihmistyyppiin.
Mietin kävelyllä enemmän anononymiteetin harhaa… Siis netissä ja kumma kyllä sama on havaittavissa ihmisten puhuessa kännykkäänsä vaikkapa ruuhkabussissa… Jotenkin se kuvitelma, ettei muut kuule, että olis kuplassa ja kertoo hyvinkin yksityiskohtaisia asioita itsestään ja muista.
Netissä on sama ja pahempana… Kuvitelma, ettei koskaan “paljastu” ja siksi voi kirjoittaa mitä huvittaa… Tätä pohdin omallakin kohdalla… Kuitenkin ihmiset kertoo yksityiskohtia elämästään, ammatti, asuinpaikka, status päihteiden kanssa vähintäänkin aiemmin kamppailleena ja vadelmamunkkihan taisi mainita asettuvansa vaaleissa ehdoille… Ja kuka mitäkin… Tutut, työtoverit ja muut, saattaa aivan hyvin linkkejä klikkailemalla tai google haulla päätyä lukemaan vaikkapa tätä palstaa ja sitten asioita, ilmaisutapaa, mielipiteitä ym yhdistelemällä keksiäkin että tämähän on SE. Tätä on tapahtunut täälläkin ainakin tuolla läheisten puolella, päihdeongelmainen on tunnistanut tapahtumien kuvauksista itsensä ja siitä on seurannut eriasteisia vaikeuksia…
Voisinko vaikka minä kirjoittaa kaiken omalla naamallani ja nimelläni… Siis mitä ylipäätään nettiin kirjoitan, tosiaan aika vähäisessä määrin varmaan diginatiiveihin verrattuna… Ja jos tulisin tunnistetuksi, mitä siitä seuraisi… Ehkä asenteiden koventuminen johtuu siitäkin, että netti ja kasvoton viestintä syö empatiakykyä.
Ehkä tähän liittyy "toiseus"teemakin… Sodissakin pyritään lietsomaan väkivaltaa tekemällä vihollisista toisia. Suomessakin masinoitiin rintamalauluja mm. sen niminen kuin “silimien välliin ryssää”… Ehkä silloin on helpompi unohtaa näiden toisten inhimilliset piirteet, tunteet ja kärsimys, ja kohdella äärimmäisen raa´asti. Kuitenkin ihmiset ja eläimetkin ovat perustuntemuksiltaan aika samanmoisia… Pelko, kauhu, kipu, toisaalta kiintymys, huolenpito, ilo… Se on liian helppo unohtaa. Toisille se on helpompaa, toisille vaikeampaa. Isoisänikin kehuskeli sotatoimillaan aikanaan, ei siinä puhuttu, että jonkun puoliso, jonkun lapsi, äärimmäisen peloissaan ollut ihminen surmattiin, mutta isoisäkin lopulta vanhana näki painajaisia ja itki näistä kaikista pistin ym hommistaan. Alkaako "pahat"teot kummitella ihmisen mielessä kuitenkin, kun oma loppusuora on edessä?
Jos sanoo pahasti, tönii ruuhkassa, niin siinä on ihminen… samanlainen kuin itse. Millainen päivä ja elämä hänellä on ja mikä kanssaihmisen antama henkinen tälli on se viimeinen niitti (tulee muuten mieleen Teri Niitti-episodi), joka nytkäyttää pudotukseen. Katsoo pahasti, halveksuen tai jotain. Ja toinen pohtii sitä pitkään, jos taustalla on samaa.
Empatia on vähentynyt, on tapauksia videoidusta je reaaliajassa levitetyistä väkivallanteoista. Pakkohan siinäkin sekä tekijöiden, että katsojien on pystyä ohittamaan se ajatus, että mitä jos minä olisin tuon uhrin asemassa. Ja toisaalta ihmiset odottaa helppoja ratkaisuja, messiasta joka ratkaisee kaiken ja kaikki on hyvin. Ja minusta näiden suosio perustuu pitkälti vihaan, juuri tuo hajota ja hallitse. Ankeaan tilanteeseen syylliseksi saadaan joku sijaiskärsijäryhmä, johon voidaan purkaa raivo ja oikeat asiat jää kumminkin ratkaisematta… Ja rahavarat jatkaa kulkuaan yhtä harvempiin valtavaksi paisuviin kirstuihin ja ihmiset tappelee, vihaa toisiaan huomaamatta tätä. Olisiko tässä jotenkin jämähtäminen lapsen rooliin ja etsimään isää tai äitiä, joka pystyy mihin vaan ja järjestää kaiken taikatempunomaisesti kuntoon. “Meidän isi on vahvempi kuin teidän isi” tyylisesti. 
Ehkä silti hyvä lisääntyy hyvällä. Pienissä piireissä ihmiset tekee hyviä tekoja, auttaa toisiaan ruohonjuuritasolla, niin kuvio ja hyöty ja toisen ilo on selkeästi nähtävissä. Sosiaaliset verkostot ja niiden edes osittainen vakaus ja pysyvyys toisi hyvinvointia ja tätähän tapahtuukin. Kivijärvikö se pieni kunta oli, jossa turvapaikanhakijat solahti aika hyvin yhteisön jäseniksi, tosin yhteiskuntahan tässäkin pisti kapuloita rattaisiin ja ainakin aikoi nimenomaan sen onnistuneen mallin keskuksen lakkauttaa… Ja muissakin asioissa, netissäkin on ryhmiä ja juttuja, joissa ihmiset auttaa toisiaan. Luin jonkinuutisen varoituksista maailmantalouden kuplasta… Ehkä sen poksahtaminen toisikin hyvää; yleisemmän taloudellisen turvattomuuden takia ihmisten olisi suorastaan pakko hakea turvaa toisistaan. 
No kuule neiti rasberry alias Red Cat RC, Tarharyhmä, Valtiomies ja niin edelleen ja niin edelleen nyt on sanonut vaikka mitä vuosien varrella. Et ikinä arvaisi mitä kaikkea tämä satuilija on ehtinyt jo tähän mennessä tarinoida. Viimeksi naistenpäivänä hän sanoi näin:
Ei ole vielä maaliskuukaan lopussa. Ei paljo vaalikiireet paina.
On iso ero nauretaanko jollekin vai jonkun kanssa. Hassuja tai noloja sattumuksia saa huumorilla kevennettyä, mutta eihän se silloin sisällä pilkkaa, ja ei naureta ja ivat poissaolevien kustannuksella. Kaatuminen tai koiranp*skaan astuminen saa toisen luonteen, jos sille seurana olevan kanssa yhdessä nauretaan, tilanteen nolous hälvenee. Ilkeä pilkka sivusta toljottaen on eri asia.
Ja yleensä vääristynyt ilmapiiri koskee koko porukkaa (kuten Kupittaan vanhuspsykiatrian osastolla). Uudet “koulutetaan” siihen ja kritisointi johtaa joutumiseen epäsuosioon. Niinhän sosiaaliset kuviot alkaa perheissäkin mennä pieleen ja se muotoutuu ankeaksi… Vaikka nyt ensin jollekin toisten tapa tehdä asiat on väärä, eikä riittävä, sitten muut ei uskalla tehdä enää mitään tai kyselee koko ajan miten tää pitää nyt tehdä… Lopputulemana yhdelle jää kaikki kotityöt ja hän rasittuu, suuttuu ja kokee epäoikeudenmukaisuutta, mahdollisesti huutaa että kun puoliso on kuin “lapsi” ja kaikki on niin avuttomia… Ja millä tämä sitten enää muutetaan, jos se on jatkunut kauan ja joku tai jotkut ei pysty asian koko problematiikkaa tajuamaan, miten tähän on ajauduttu ja että ongelma on jo kaikissa ja kaikkien toiminnassa. Ihmiset tuntuu tuovan parisuhteisiin jotenkin omat vanhempansa ja näiden roolituksen. Oma lapsuudenperhe on tästä aika hyvä esimerkki ja sitten ei ole enää kivaa kellään, mutta asioita ei saa ratkaistuakaan, ei siihen ole työkaluja…
Miten muuten onnistuneissa yhteisöissä ryhmädynamiikka toimii ja saadaan toimimaan? Ehkä asioiden esille ottaminen ajoissa on hyvä, mutta entä jos ei tajuta, mihin ollaan liukumassa, vaikka että jollekin karttuu liikaa päätäntävaltaa, joka alkaa vuosien saatossa tuntua liian itsestäänselvälle ja siitä luopuminen on vaikeaa. Ryhmässä toimimista olis kyllä tärkeää opetella ihan lapsesta saakka, mutta ehkä varhaiskasvatuksen leikkaukset hankaloittaa tätä. Samoin perheiden kiire ja työn perässä pakkomuutot hajottaa yhteisöt aika tehokkaasti…
Voisikohan mun ikäinen aikuinen päästä johonkin hiekkalaatikkoryhmään opettelemaan toisten kanssa leikkimistä, jos se pentuna jäi väliin… :mrgreen:
^ Huumori on taitolaji. Parhaimmillaan se on tervehdyttävä kuin antibiootti ja pahimmillaan se on inhottava kuin syöpäkasvain.
Lieneekö sitä aiemmin mainittua “rahvaan tapakulttuuria” tällainen viestittely taas.
Fernetti syyttää usein minun myös valehtelevan, joten ehkäpä avaukseni olikin täysin fiktiivinen.
Saathan sinäkin halveerata minua, kuten Fernettikin saa. Mitä minun pitäisi nyt sanoa? Voin tietysti sanoa, että olipas ikävää kun kirjoitin mitä kirjoitin, mutta kuitenkin tähän ketjuun on tullut ajoittain ihan hyvääkin keskustelua.
Jos haluat, voinhan pyyhkiä pois koko ketjun avaukseni. En kyllä tiedä, mitä hyötyä siitä olisi, mutta voin tehdä sen jos haluat.
En niputtele ketään nippuun, kirjoitan muutamasta yksittäistapauksesta. Tällä foorumilla kirjoitetaan paljon myös alkoholisteista ja päihderiippuvaisista. Niputellaanko niissäkin kertomuksissa ihmisiä nippuun?
Jos kerron omasta juoppoudestani, tai isäni alkoholismista kertoen hänen olleen kusipää, niputanko kaikki alkoholistit nippuun ja halveeraan heitä?
Lastensuojelun hoitoon patistama, alkoholiongelmansa kiistävä, lapsiaan laiminlyövä ja öykkärimäisesti ja ylimielisesti käyttäytyvä ihminen ei ole ahdingossa. Tai jos on, niin voisi olla hyvä joskus ollakin.
Muita manipuloimaan pyrkivä ja vastuutaan välttelevä sietää ollakin hieman ahtaalla vähän aikaa.
Tottakai voi ajatella, että päihdeongelmansa kanssa vastakkain vihdoin joutuva on joskus “vaikeana”. Enkä missään kohtaa ole sanonut, että kenenkään pitäisi vaikeaa tilannetta tehdä vaikeammaksi. Päinvastoin, sitä pitää yrittää tehdä helpommaksi, ja niin olen aina tehnytkin.
Sinun viesteissäsi sen sijaan minulle vilisee neekereitä ja härkätaisteluita, ja taitaa olla niin, että tiedät niiden aiheuttavan minulle pahaa mieltä, eikö niin? Tiedät että vastustan sekä rasismia että eläinrääkkäystä, etkö tiedäkin?
En jaksa enkä ehdi lukea kaikkea kirjoittamaasi, sillä olet kirjoittanut aika paljon ja minulla on paljon muutakin luettavaa ja kirjoitettavaa näinä päivinä, mutta aika ilkeän kuvan mina saan sinustakin noiden ikävimpien huitaisujesi valossa.
Fernetti ei muuten vastannut kysymykseen, mihin ammattiin koulutuksessa hän on kuullut opettajien kertovan ilkeitä juoruja ihmisistä.
Ei se minun kokemusteni mukaan ole. Työpaikkaesimerkkisi vaikuttaa olevan hoitoalalta, joten olet kenties lähihoitaja tai sairaanhoitaja?
Asiakastyytyväisyysmittauksia tehdään kaiken aikaa, ja ihmisillä on myös mahdllisuus tehdä valituksia ja kanteluita epäasiallisesta kohtelusta. Ikävä poikkeus on tietysti täysin puolustuskyvyttömät asiakkaat, kuten sairaat vanhukset, lapset jne… mutta niissäkin tapauksissa epäkohdat usein tulevat esiin ennen pitkää.
Aikuiset ja toimintakykyiset asiakkaat kuitenkin tietävät usein varsin hyvin oikeutensa. Sosiaaliasiamies, päihdeasiamies, Valvira ynnä muut tahot löytyvät helposti.
Helsingissä asiakastyytyväisyyskyselyjen mukaan jatkuvasti yli 90 % sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaista on tyytyväisiä saamaansa hoitoon tai palveluun. Näin siis nimenomaan julkisella sektorilla.
Tästä päästäänkin aasinsiltaa pitkin vähemmän ikävään aiheeseen josta voinemme jatkaa keskustelua. Mitä mieltä, Fernetti, hoitoalan ammattilaisena olet sote-uudistuksesta? 
e