mutta AA on tappava uskonnollinen kultti.
Niin no, AA voi olla tappava vain välillisesti ehkä sitä kautta, että sairauskäsitteen itseensä syvästi sisäistänyt AA:lainen retkahtaa ja juo itsensä tuotapikaa hengiltä, koska uskoo että nyt iski kauhean sairauden kauhea sairaskohtaus, johon ei auta mikään ja ihmispolo on tuhon oma!
Tässäkin tapauksessa se tappaja -tai sanoisiko itsemurhaväline- on alkoholi.
Uskonnollisuus tai hengellisyys sen sijaan ei ole vaarallista laatua AA:ssa. Se on hyvin sympaattista ja harmitonta laatua. Ehkä jopa sympaattisempaa kuin helluntailaisuus. 
Entäpä se seikka, että AAN ohjelma tunnetusti aiheuttaa jäsenissään masennusta, lisää verrokkiryhmiin verrattuna itsemurhariskiä, riisuu yksilöltä mahdollisuuden itsenäisten selviytymiskeinojen löytämiseen ja syyllistää tävalla, joka johtaa mainitsemaasi retkahtamiseen, joskus kaikille AA:n nykyisille ja entisille äsenille tunnetulla tavalla.nykyyisin useimmat merkittävimmmät "alkoholismin tutkijat ovat sitä mieltä, että alkoholismin sairauskäsitys on äärimmäisen haitallinen toipumiselle Mitä tulee AA:n rooliin uskonnollisena kulttina, uskonnollisuus on todennettu jenkeissä kolmessa eri oikeusasteessa.AA:n kulttiluonteeseen sinut johdattanee edes jotakuinkin rationaalisesti vaikkapa seuraava linkki csudh.edu/dearhabermas/aacultbk01.htm. AA:ssa tapahtuva aivopesu toki lisää tappavaa kulttiluonnetta.
Olisiko tämä nyt kummiskin niitä juttuja, jotka kannattaisi ajatella ns. lievimmän haitan periaatteella. Dokaaminen aiheuttaa varmasti ja aktiivisesti ongelmia, missä muodossa niitä ikinä kellekään tekeekään, stereotypioita on, mutta kuitenkin jokainen tarina ja jo jokaisen kroppa erilainen sisuksiltaan. Dokaamisen lopettaminen taas sitten voi aiheuttaa ongelmia kuitenkin vain passiivisesti verrattuna edelliseen vaihtoehtoon. Ja jos nyt on sillä tavoin herkkä sielu, että AA on huono vaihtoehto aikaa myöten jollekin, sitten se on. Kaikki ei sovi kaikille. Mutta vertailun suorittamalla luultavasti AA:sta löytää kuitenkin jokainen hieman enemmän hyviä puolia, kuin itsensä hengiltä juomisesta. Mutta kukin tavallaan tosiaan, vapaa maa tehdä itse omat valintansa.
Alkoholismi on harrastus muiden joukossa, kuten pilvenpolttokin. Alkoholistina pysytään juomalla alkoholia, ja ihminen lakkaa olemasta alkoholisti kun lakkaa juomasta.
Alkoholisti voidaan luokitella alaryhmiin:
365-alkoholisti juo joka päivä.
52-alkoholisti juo kerran viikossa.
12-alkoholisti juo kerran kuukaudessa.
1-alkoholisti juo kerran vuodessa.
0-alkoholisti ei juo, mutta pitää itseään silti alkoholistina.
^Harrastushan se on muiden joukossa. Liian kovan hinnan jotkut siitä maksaa. Vähän kuin base-hyppääjä hyppää talon katolta ja yrittää vetäistä oikeassa kohdassa laskuvarjon auki. Välillä epäonnistuu siinä ja kun ei onnistu, niin kuolee. Jotkut menettää harrastuksessa kotinsa, rahansa, kaikki… Sehän on kuin pelaisi pokeria jonkun korttihain kanssa. Jotkut ei tuohon harrastukseen kuitenkaan edellä kaltaisen “intohimoisesti” suhtaudu ja he ovatkin näitä “sunnuntaikävelijöitä”.
Sanoo heppu, joka ymmärtääkseni antabuksen voimalla pysyy erossa alkoholista.
Ketjuan aloittajastahan emme tiedä mitään mutta ilmeisesti jonkun sortin fanaatikko.
Itselleni ainoa paikka, josta todella koin saavani tukea ja että minut hyväksytiin oli AA-ryhmä. Minuun ei antabus vaikuta, joten siitäkään ei ollut mitään apua.
Minä olin Antabuksen voimalla kuivilla joskus kolme kuukautta, jonka jälkeen jatkoin ilman Antabusta kuivilla oloa vielä yli vuoden. Tänä aikana kävin AA:ssa kaksi tai kolme kertaa. Tästä on aika pitkä aika. Ei ollut mitään elämäni parasta aikaa, mutta ei huonointakaan. 
En ehdi nyt perehtymään tuohon Teutonuksen linkkiin, mutta toki olisi kiintoisa tietää jos jossain päin maailmaa (esim. USA:ssa) AA:ssa on ollut haitallisen uskonlahkon piirteitä. Otettava toki huomioon, että AA:kin jossain määrin heijastlee kulttuuriaan jossa se kulloinkin on, vaikka formaatin pitäisikin olla melko universaali.
En usko että esim. Suomen AA:ssa on ollut uskonlahkomaisia piirteitä. Varma en tietenkään voi olla. Koin haitalliseksi itselleni ainoastaan sairauskäsitteen, joka vähensi kykyä elämänhallintaan.
Minä taas en koe sairauskäsitettä lainkaan haitalliseksi - päinvastoin. Vasta tajutessani minkä kanssa olin tekemisissä aloin suhtautua alkoholismiin vakavasti. Ja tätä sairautta eivät määrittele sen kummemmin AA:laiset kuin muutamat täälläkin kirjoittelevat vaan asiantuntijat. Alkoholismi on virallisesti sairaudeksi luokiteltu ja sillä selvä.
Aivan eri asia sitten on, kokeeko sen niin kamalana kohtalona, että nostaa kädet psytyyn ja heittää täydellisen avuttomuusvaihteen päälle. Tai tekeekö jotain sairautensa aktiivista puhkeamista vastaan. Sen kurissa pitäminen on ilkeästi sanottuna jopa aika helppoakin kun mitään erillisiä päivittäisiä toimenpiteitä tai pitkäaikaista lääkitystä (Antabus katkaisulääkkeenä olkoon OK) ei tarvitse. Tekemättä jättäminen riittää mainiosti! 
Jos saa diabetes-diagnoosin, niin tuskin kukaan alkaa sen tähden sokeria kilokaupalla vetämään. Miksi alkoholistin pitäisi tehdä samaa viinan kanssa?
Ketjun aloittaja osuu mielestäni sillä tavoin asian ytimeen, että ihan pelkkänä sairautena emme voi alkoholismia tarkastella ainakaan sen ratkaisujen osalta. Toki alkoholismi voi olla ja on lääketieteelliseltä näkökulmaltaan sairaus (jonka terveyskökulmainen vastakohta on tietenkin raittius), mutta jos asiaa tarkastellaan vaikkapa yksilötason kokemuksen kannalta, koko juttu laajenee jo paljoksi muuksikin kuin sairaudeksi - tai vastaavasti edellytetään, että sairaus ymmärretään muunakin kuin lääketieteellisenä käsitteenä. Entisaikoina alkoholismia, juoppoutta, lähestyttiin voittopuolisesti moraalisena ongelmana, mitä se sitäkin aina ja aivan taatusti on, vaikka miten selittäisimme kaiken rikkomamme sairasteluillamme. Tarkastelutapa heijastelee aina myös laajempaa kulttuurista tapaamme tulkita todellisuutta ja viimeisten vuosikymmenten ja medikalisoitumisen ja psykologisoitumisenkin aikana meille nyt vain on tullut tavaksemme tutkia joka toista asiaa lähinnä sairausnäkökulmasta. Siksi alkoholismidiagnoosejakin löytyy tautiluokituksista varmasti lukemattomia ja mitä kokemuslähtöisyyteen tulee, niin ihan varmasti löytyy liuta niitäkin määritelmiä, jotka otsikoidaan aloitussanoilla “Itseä häiritsevä…” 
On myös todettava, että tähän mennessä ei vastaani ole tullut päihdelääkäriä, hoitajaa tai terapeuttia, joka ei olisi minulle korostanut omien valintojeni ja vastuideni merkitystä. Toisaalta, minkä tahansa sairauden hoidossa paljon jää potilaan omallekin vastuulle.
Minulle alkoholismista on jollain tavalla helpointa puhua sairautena. Mutta vaikeampi on puhua raittiudesta terveytenä, koska yleisen uskomuksen mukaan alkoholismista ei voi parantua. Tällä taas ei ole paljoakaan tekemistä varsinaisen lääketieteellisen tarkastelun kanssa, vaan lähinnä se on tiettyjen ideologisten suuntausten edustama teoria, mikä taasen perustuu vahvemmin kokemukseen kuin niinkään - tai vain - lääketieteellisen tutkimuksen löytöihin. Ideologisten toimijoiden ahkeruuden raittiuden asialla voi myös ajatella vahvistavan käsitystä siitä, missä määrin alkoholismissakin voi olla kyse paljosta muusta kuin yksinomaan sairaudesta.
Juuri tämäntyyppistä keskustelua tarvitaan. Alkoholismi ei ole sairaus - eikä mitkään muutkaan riippuvuudet. Pitää vaan otta itseä niskasta kiinni ja alettava juomaan viinaa - kohtuudella. Alkoholismi on mielenheikkoutta. Siitä voi parantua tai ei voi parantua on vain teorioita - ei tosia. Joo, en minäkään kokemusperäiseen tietoon ihan luota, muuta kun täysiin faktoihin. Jotkut on kokenut hengellisen heräämisen ja saattanut nähdä tontun metsässä. Eli kokemusperäisiin juttuihin ei kannata luottaa. En minä vakavasti ottaen ota todesta sellaista tyyppiä jolle maahiset on täyttä totta. Ei hänen kokemuksensa ole väärä mutta ei minun pidä sitä todesta ottaa. Eikä varmaan kenenkään tarvii ottaa todesta, että alkoholismi on sairaus jos se on pelkkää kokemusperäistä jupinaa. Eikä se taida ollakaan, mutta alkoholiriippuvuus on sairaus ihan ICD-10 luokituksessa. Nimenomaan alkoholismi ei ole sairaus mutta lääketieteen tautiluokituksen mukaan alkoholiriippuvuus on sairaus tai joku tauti kun on tautiluokituksessa… Mullakin on tai oli kai toi alkoholiriippuvuus papruissa. Eli periaatteessa mun pitäis kysästä lääkäriltä potilastietoja, mistä näen olenko parantunut alkoholiriippuvuudesta.
Kai se on just niin, että ihmisellä on luontainen tarve käyttää psykoaktiiveja. Se on oikeastaan aika “huojentava” tieto, että ei tässä mikään sairas tai alkoholisti olla vaan ihan normaali ihminen muiden joukossa.
Tämän hienon keskustelun perusteella alkoholismi ei ole sairaus vain jonkun “tonttuihin” uskovan ukkelin tai akkelin keksintö.
TT tais kysäistä edellä, että pitäiskö tätä alkoholismia alkaa lääkitsemään alkoholilla… Ei kai tämä niin pahajuttu ole kuin karkkihampaan kolotus - jos kaljahammasta kolottaa niin pitäis alkaa silloin juomaan. On niin ihme keskustelun aihe ja ihmisillä sana tosiaan on vapaa.
Lisää tämmöisiä keskusteluja alkoholisteille. Se ei ole mielestäni tervettä, että ihminen sotkee asiansa alkoholin takia tai kuolee. Mutta tosiaan jokaisen on itse valittava mikä on tervettä ja mikä on sairasta.
Näistä ilosanomista voi mennä toitottaa tonne läheisten puolelle. Ota nyt juoppo itseä niskasta kiinni ja ala juomaan kuin normaali ihminen. Miten se oli Valtio-mies, että tuollainen rapajuoppo pitää istuttaa joidenkin “pukumiesten/naisten” seuraan juomaan hitaaseen tahtiin vaikka sitä viiniä? Vai toimiiko se niin, että kun puoliso juo niin sille pitää antaa muutama ja keskeyttää se ajoissa. Toistaa ja toistaa. Luulen, että ajatuksistasi olisi siellä suurta kysyntää ja tämäkin hieno aihe kun alkoholismi ei ole sairaus voi tosiaan tuoda toivoa läheisille. Onnenkyyneliä kun nähdä vaikka aviosiipan ottavan tölkin olutta lauantaisin saunan jälkeen eikä enää pulloa kossua joka päivä. Tästä sinun kokemuksestasi voisi oikeasti olla apua tuolla läheisille jotka ei ymmärrä puolisonsa juomista. Jos sinä olet tosissaan sitä mieltä, että kohtuukäyttö onnistuu ja niksit löytyy niin meneppä läheisten puolelle. Jos koet tämän vittuiluna niin et ehkä uskokaan omaan juttuusi, että alkoholisti kykenee kohtuu käyttöön. Sitä tämä ei ole. Ei vain mene oman ajattelun kanssa yhteen. Moni varmasti saa avun kokemuksestasi. Itsellä on sellainen käsitys, että läheiset ei ymmärrä miksi Jeppe/Pipsa juo niin heitä pitää kai valistaa ja luoda toivoa. Vai mitä?
Olet varmaan huomannut SoiKanteleen kokemuksien jakamisesta kannabiksesta millä voi irrottautua alkoholismista. Hän uskoo siihen ja jakaa kokemuksiaan sekä ihan tieteellistä faktaa. Hän on erittäin uskottava tyyppi asiansa suhteen. Hän auttaa läheisiä myös. Hänelle annan suuren respektin mitä hän puhuu. Toisaalta en osaa sanoa toimisiko se minun kohdalla kannabis tai se, että tosiaan yrittäisin vähentämistä. Jos tosiaan uskoo omaa juttuunsa niin siitä kannattaa puhua.
Kahdeksas vuosi ilman alkoholia menossa, joten ehkä olen sairas kun en voi juoda kohtuullisesti noiden edellä mainittujen joukossa. Alkoholisti on alkoholisti vaikka sen voissa paistaisi ja laittaisi suolaa päälle ja se ei voi ottaa yhtään jos aikoo pysyä pinnalla.
Hyvä kysymys. Moni alkoholistihan tekee juuri noin, ainakin ajoittain. Paradoksi: sairaudentunnosta tuleekin päihteenkäytön peruste. Korostuu etenkin jos retkahdetaan raittiudesta, joka on saavutettu sairauskäsityksen avulla.
Retkahduksesta tulee moninverroin pahempi ja rankempi, kuin jos ihminen ei ajattelisi olevansa sairas ja kauhean sairaskohtauksen kourissa jolle ei voi itse mitään.
Usein ymmärretään niin, että sairauskäsityksestä vapautuminen merkkaisi sitä että on PAKKO alkaa kohtuukäyttää. Eihän se sitä tarkoita. 
“Sairaudesta” vapautuminen tarkoittaa juuri sitä että ei enää ole PAKKO mitään.
Ei ole pakko sen enempää juoda kuin olla täysin raitiskaan. Voi valita itse.
Voi niillä olla farkutkin ja t-paidat, ei ole pakko olla puku. 
Kunhan juovat hillitysti, niin siitä on mahdollista entisen rapajuoponkin ottaa mallia. Olen nääs itse entinen rapajuoppo.
Esimerkin ottaminen voi olla parempi apukeino kuin tulee ajatelleeksikaan. Sitähän suositellaan mm. tupakoinnin lopetuksessa. Tupakoijan tulee tarkkailla savuttomia ihmisiä, heidän tapaansa olla ja elää. Siitä saa mallia itselle.
Omasta mielestäni tosin tupakka poikkeaa alkoholista siinä, että siinä en itse hakisi mitään kohtuukäyttöä. Olen mieluummin kokonaan savuton. Mutta jos joku haluaa vähentää tupakointia lopettamatta kokonaan, niin siitä vaan.
Ongelmattomista mallin ottaminen toimii muissakin projekteissä. Lihaville saatetaan suositella muiden seurassa (kohtuullisesti syövien) seurassa syömistä, sen sijaan että sulkeutuisi ahmimaan yksinään.
Mutta: pelkkä esimerkin ottaminen ei riitä. On muutettava omia ajattelutapoja perinpohjaisesti. On myös tarpeen tehdä muita elämänmuutoksia. Ne ovat hyvin paljon samantyylisiä kuin raitistumisessakin, mutta ilman sairastamista ja sairauskäsitettä. Etusijalle asetetaankin terveys, eikä sairautta. 
En usko että puoliso pystyy rajoittamaan toisen juomista, ellei toisella osapuolella siihen oikeaa halua ja motiivia ole.
Ome rakas ex-puolisoni, nykyinen hyvä ystäväni, pitää minua nykyisin myös kohtuukäyttäjänä. Mutta ei hän olisi voinut juomistani rajoittaa siihen aikaan kun oltiin vielä kimpassa. Vietimme iltaa yhdessä juuri perjantaina, ja oikein mukavaa ja rakkaudellista oli. Melko kohtuullisissa merkeissä.
Osittain uskonkin, että olet pystynyt ottamaan asian haltuun. Kun siitä niin paljon puhut. Minullakin muutama juttu tosiaan minkä olen kyennyt kohtuullistamaan. Mutta kai minulla on niin syvälle juurtunut ajattelumalli päässä ettei tässä oikein olisi muuta vaihtoehtoa kuin raittius. Hyvältä se tuntuu joillain tasolla nyt kun ollut selvinpäin ja varmaan sinulla kanssa tosi hyvältä kun olet pystynyt kohtuullistamaan juomisen. Ei se varmasti mahdotonta ole.
Itse niin perso alkoholille niin ajatus kohtuullisuudesta on aika vieras - lähes pelottava.
Niih, itsestä se lähdettävä haluaako haitallisesta tavasta päästä kokonaan eroon vai opetella miten sitä kykenisi hallitsemaan. Ehkä sinä voit enemmän kertoa miten se kaikki on tapahtunut, että sinusta on tullut kohtuukäyttäjä?
Mulla on päässä jotenkin juurtunut käsitys, että parempi olla ilman kun kokeilla kohtuullisesti. Olen aika monesti yrittänyt juoda kohtuudella, joskus onnistuen ja joskus on lähtenyt lapasesta. Ehkä tykkään mennä äärimmäisyyksiin juomisessa. Joskus joku läheinen ihminen pyöritelly päätä, että miten ihmeessä juon kahdella huikalla lasin olutta ja haen toisen ja toisen ja toisen… Ei hän sitä terveenä ole pitänyt. Sanonut, että on kuulemma sairasta ja siitä oluesta pitää nauttia sen mausta… En tiedä onko se sairasta? Saattaa se olla muista. Nykyään liikaa paskaa tuosta ryyppäämisestä on seurannut, niin ei huvittaisi siihen palata. Kun vakaasti uskon, että jos alan juomaan niin kohta tietä pitkin tallustelen yksikseni. Jos uskon toisin, niin ei välttämättä käy. En ole ennustaja.
Niin, onhan se ainakin yksinkertaisempaa ja turvallisempaa olla raitis, kunhan ei retkahda. Retkahdus voi olla paha takaisku raittiille, mutta minä en käytä koko sanaa omalla kohdalla. Tai… ehkä siinä tapauksessa voisin käyttää jos lähtisi ihan lapasesta ja tulisi taas harmia.
Lisäsin tuohon omaan aiempaan kirjoitukseeni juuri yhden tärkeän jutun, joka jäi pois tuosta quotestasi. Eli tämän:
Pelkkä esimerkin ottaminen ei riitä. On muutettava omia ajattelutapoja perinpohjaisesti. On myös tarpeen tehdä muita elämänmuutoksia. Ne ovat hyvin paljon samantyylisiä kuin raitistumisessakin, mutta ilman sairastamista ja sairauskäsitettä. Etusijalle asetetaankin terveys, eikä sairautta.
Arvopohjan on muututtava, ja käsityksen siitä mitä pitää itselleen sopivana.
Tämä tästä tänään. Lähden harrastamaan ruumiinkulttuuria. Aurinkoista ja kesäistä syyskuun iltaa kaikille, niin terveille kuin sairaille holisteille. 
Tarkoitus ei ole kaivaa verta nenästä. Vanhan ketjun aloittajaa en tunne, ei kai nykyään aktiivi täällä.
Sain päihdeterapeutilta ‘läksyksi’ lukea kirjan, jonka laitoin tuonne kirjavinkkeihinkin. Se pani ajattelemaan addiktiota laajemmin ja googlaamalla löysin vanhan ketjun, jossa keskustelua vähän sinne päin.
Laitan sen linkin tännekin: Addiktioyhteiskunta [Poistettu kaupallinen linkki ja lisätty kirjan nimi. Kaupalliset linkit kiellettyjä Päihdelinkissä! - Päihdelinkin moderaattori]
Kirja, joka saa minut ajettelemaan ja etsimään lisää tietoa, ei voi olla huono 
Omalla kohdallani juominen ei liene ollut koskaan sellaista, että lääkärit olisivat katsoneet minun olevan niin sairas, että olisin saanut diagnoosin F10-19…
Mieluuminkin taidan olla altis erilaisille addiktioille. Tai olen antanut itselleni luvan ajatella niin ja kohdata elämässä vastaan tulevat vaikeudet mahdollisimman helpon kaavan mukaan. Silloin tutustuin alkoholiinkin. Hyväksi kaveriksi luulin ja pitkään hengailtiin.
Muutenkin olen laiska ja mennyt aina siitä missä aita on matalin. Hikeä ei työssä juuri tullut. Hieman sellainen ‘Uuno Turhapuromainen’ suhtautuminen elämään.
Tuota ‘ei sairaus’ juttua pohdiskelen omalta kohdaltani, että jos se olisi minulla sairaus, miten minun oli niin hemmetin helppo lopettaa juominen? Kuten tupakointikin.
Jokainen yksilö on hiukkasen erilainen ja jokaisen raitistuminen ja toipuminen on omanlaisensa.
Kukin käyttää halutessaan muutosta elämäänsä parhaaksi katsomiaan keinoja.
Hieman provoilevahan tuo avaus vuosien takaa mielestäni on, mutta uskon aloittajan halunneen herättää keskustelua.
Moni kaltaiseni antaa itselleen luvan juoda, “kun minä olen tällä tavalla sairas” “Säälikää minua, kun olen saanut näin huonot geenit ja perinyt tämän taudin”
P.S. AA:n arvostelemisesta pesen käteni, niin vähän on liikkeestä kokemusta.
Lopussa kirjoitti
Helppo oli minullekin luopua juomisesta. Se tapahtui silloin, kun hädissäni ja avunpyyntö mielessäni sanoin raittiuden merkeissä kokoontuneelle ryhmälle ihmisiä , että olen alkoholisti.
Alkoholismin luonteeseen kuuluu, että se on itsensä kieltävä sairaus. Nykyisin pidän mielessäni, että olen parantumattomasti sairas ja siksi haluan pysyä sillä tiellä, jolla raittiuteni alkoi.
Tänään et ole yksin
Mä sanoisin, että alkoholismi on joskus itsensä kieltävä sairaus, mutta ei aina.
Hoitopaikassa näkee tämän jakaantumisen hyvin selvästi. Ne jotka tulevat hoitoon omasta halusta, ovat auliimpia myöntämään olevansa alkoholisteja, mutta ne jotka tulevat hoitoon jonkun muun tahon (lastensuojelun, työpaikan tms.) patistamana, ovat kieltäväisempiä ongelmansa tai sairautensa suhteen.
Sairauskäsitteen pohdiskelua käydään myös hoidossa aika paljon, ja siitä muodostetaan monenlaisia mielipiteitä omaan kokemukseen ja tietoon pohjautuen.