Alkoholinkäytön lopettaminen

Moi, tervehdys keskustelijoille! Olen täällä käynyt aina välillä lueskelemassa ja viimein päätin tehdä oman aloituksen.

Olen jo kauan työstänyt suhdettani alkoholiin, mulla on jo nuoruudesta alkaen ollut suurkulutusta ja alkoholisteja on lähipiirissä ollut runsaasti. Nyt tässä nelikymppisenä olen tehnyt jonkinlaista välitilinpäätöstä elämästä yleensä ja nyt pohdinnassa kokonaan raittiiksi ryhtyminen.

En ole varsinaisesti mikään tissuttelija, mutta kertakulutusmäärät voi olla hyvinkin isoja. En oikein koskaan ole osannut juoda yhtä tai kahta. Ennen istuin baareissa, nykyään tyypillisesti juon yksin kotona viikonloppuna 1-2 pulloa kerralla. Tasoittavia en juo ja kulutukseni on vähentynyt pahimmista bileajoista. Arkisin juon harvemmin, mutta toisinaan kyllä jos maailma liikaa puskee päälle. Jos juhlat sattuu kohdalle niin helposti tappiin asti menee. Tästä överöinnistä olen joskus saanut lähipiiriltä palautetta vaikka mitään tosi inhottavaa ei ole enää vuosiin sattunut. Mieheni on käytössään hyvin kohtuullinen eikä ymmärrä tapaani. Miksi pitäisikään.

Kunnon krapula tulee joka jumalan kerta.

Harmittaa ajanhukka. Pelottaa terveys ja se että mulla aivan varmasti on alttius alkoholismiin. Haluaisin laihtua ja olla energisempi. Haluaisin olla aamuihminen!

En oikein koe varsinaisesti tarvitsevani alkoholia mihinkään. Tai tarviin varmaan paikkaamaan jotain tyhjyyttä. Leikkaamaan terää pois, nollaukseen. Tykkään olla humalassa, inhoan krapuloita.

Vuosien mittaan olen hakenut pullosta rohkeutta, irtiottoa, pakoa ahdistuksesta ja rentoutusta. Nyt oon vaan kyllästynyt ja vähän peloissani mitä tulevaisuus tuo tullessaan jos jatkan juomista. Vaikka pahin biletys on ohi, huomaan että juomismäärä helposti kasvaa. Kun juon, tekee mieli juoda aina enemmän, ei vähemmän.

Mun sosiaalinen elämä ei enää pyöri alkoholin ympärillä juurikaan niin kuin ennen, mutta joskus toki. Mulla on paljon kavereita ja näen heitä enimmäkseen muissa kuin juomapuuhissa, eli ’raivoraittius’ ei mitenkään isosti muuttaisi näitä peruskuvioita. Jonkin verran toki.

Nyt oon ollut uudesta vuodesta asti juomatta - Tipaton tammikuu on ollut mulla tapana ja se kyllä onnistuu ihan hyvin. Sokerihimoja on kyllä nähtävissä, kuten myös ulkonäön freesaantumista. Merkki siis siitä että detoxille on tarvetta.

Nyt mietin että mitä jos tipaton vaan jatkuisikin. Onnistuisiko se? Miten elämä muuttuisi? Jotenkin se vapaus koko tästä juomishommasta houkuttaisi. Vähentänyt tavallaan jo olen, mutta se vähentäminen ei poista tätä pohdintaa asiasta. En mä halua juoda vaan sitä yhtä. Miksi siis ottaa edes sitä? Riski ja todennäköisyyskin siitä että lipsuu ja juomamäärät kasvaa on kuitenkin aina siinä läsnä.

Jos lopettaisi kokonaan, se olisi yksinkertaista, tavallaan?

Juu siis täsmennys tyypillisesti juon 1-2 pulloa viiniä kerralla.

No mikäettei jatkaisi tipatonta tammikuuta vaikka tipattomalla helmikuulla. Olen aivan varma ettet menetä siinä yhtään mitään. Ilmeisesti et ole vielä sotkenut elämääsi juopottelemalla! Suosittelen lopettamista ennen juomisen tuomia ongelmia elämään.

Tsemppiä kukille ja hatuille!

Alkoholi oli jotenkin kokonaisvaltaisemmin läsnä ihmissuhteissa ja elämässä alle kolmekymppisenä. Mulla oli silloin myös miesystäv(i)ä joiden kanssa lähinnä join. Kun mulla on ollut isompia vastoinkäymisiä, juominen on helposti lisääntynyt. Tosin olen tietoisesti yrittänyt tällöin vähentää, ja siinä siis ainakin jossain määrin onnistunutkin.

Alkoholinkäyttö ja masennus + ahdistus, josta olen ajoittain kärsinyt, on todennäköisesti tai aika varmastikin, jossain kohtaa vaikuttanut esim urakehitykseeni, mutta en ole menettänyt työtäni päihteiden takia tai ollut niiden takia töissä suoraan missään hankaluuksissa.

Mitään kovin dramaattista sähellystä ei tosiaan mulla ole ollut vuosiin, enkä ole koskaan pettänyt, joutunut tappeluihin tai hyväksikäytetyksi, paskonut tai herännyt putkasta tms. Oksennellut, nolannut itseni ja joutunut riitoihin kyllä, olen sellainen ’totuuksien laukoja’ kun niikseen on. Olen myös ollut krapulassa niin että se ei olisi ollut suotavaa ja joskus on mennyt muisti. Krapulat on muuten varsinkin nykyään karmeita, monta päivää voi mennä ennen kuin olo normalisoituu.

Se mietityttää että riittääkö motivaatio pidemmän päälle raittiuteen kun varsinaista pohjakosketusta ei mulla ole. On vaan epämääräinen tunne että tämä suhde alkoholiin on liian ristiriitainen ja humalan hinta kova. Tulisiko elämästä liian tasaista ilman alkoholin kohottamia hetkiä? Sellainen nousuhumalainen itseluottamus, hybris ja yhteenkuuluvaisuuden tunne koko maailman ja muiden ihmisten kanssa on se mistä pidän. Miten korvata nämä kun muuten olen usein alavireinen ja koen ulkopuolisuutta?

Saattaa olla niinpäin että juomisen lopettaminen tai minimointi sellaiseksi ettei tule töppäiltyä eikä hankittua krapulaakaan onnistuu helpommin kun ei ole juonut itseään pohjamutiin asti.

Voi elämä olla selvinpäin joskus tylsää, mutta kuten kai olet huomannut, on se sitä joskus juopotellessakin. Laskuhumala ja krapula harvoin kovin riemastuttavalta tuntuu.
Selvänäoloon tottuu, ja aikaa myöten se alkaa tuntumaan itsestäänselvältä.

Ei kai sekään tarpeellista ole, että itsensä kanssa tekisi jonkin diilin loppuelämän selvänäolosta (en ole semmoisisa tehnyt minäkään, vaikka tässä yhdeksäs selvä vuosi onkin menossa) Ihan hyvin vois ajatella vaikka että menkööt nyt kevääseen asti että tulee etäisyyttä reippaammin.

Ja onhan siinä silmät auki kuljettava että löytyy uutta sisältöä, päihteisiin mitenkään liittymätöntä, elämän piristeeksi. Ja totta kyllä, siinä on joskus miettimistä. Sanomalehden tarjontaa katselin tänään minäkin, hengellisiä tilaisuuksia ja kapakoita, niitä pääasiassa oli näillä nurkilla tarjolla. Mutta, se on aikalailla paikkakunnasta kiinni. Ja siitä millainen toiminta itseä kiinnostaisi.

Kiitos kommenteista. Jonkinlainen tiukka aikaraja voisi toimia. Pyörittelen sadan päivän tavoitetta. Se tuntuu pitkältä ajalta, mutta mahdolliselta.

Vielä se, että liikaa aikaa minulla ei tosiaan ole. Luppoaikaa en täytä viinillä.

Pikemminkin niin päin että tekemistä ja suorittamista on niin maan perkeleesti että se vyöryy yli ja krapulassa vasta saa levättyä kun muuhun ei sitten pysty.

Epäilemättä just tosta syystä mä en koskaan “hyvän sään aikana” halunnu edes ajatella lopettavani. Sehän olis ollu julmin mahdollinen kohtalo mitä kuvitella saatoin. [Mulle pahaks sääks riitti se, että jouduin viinaviekkareissa raahautumaan päivystykseen.]

Mutta nyt kyllä sanoisin jo, että jos dokaamisen kanssa on jonkinlaista holtittomuutta, joka ei vuosien harjottelulla korjaannu, niin miks kiusais itteään yrittämällä juoda nätisti/kohtuullisesti/sen ihan turhan yhden.

Kantsis yrittää hieman hellittää ja miettiä miten järjestellä elämäänsä hieman helpommaksi ja lupposammaksi. Ei sillä liialla suorittamisella ja tekemisellä saa kun itsensä kipeäksi lopulta.

Tuttu juttu tuokin.
Joskus se on just niin että “raskas työ vaatii raskaat huvit” kuten ennen sanottiin. Eli hektiseen rytmiin ja paineeseen, kovaan vauhtiin etsii taukoa ja se sitten tuntuu onnistuvan just alkoholin kanssa.
Joskus vauhdikkaimpina rakennusurakoinnin aikoina tuli kans vietettyä vastapainoksi “harjakaisia” hiukan reippaammin -hyvässä porukassa ja hauskaakin se oli.

Mutta, se virkistyspuolen ja rauhoittumisen etsiminen muilla keinoin voikin sit olla se opeteltava asia.

Sanoisin että jos mietit tai kyseenalaistat omaa alkoholin käyttöä niin jotain on jo liikahtanut eteenpäin sen suhteen että lopettaminen voisi olla hyvä päätös. Mulla meni itselläni kauan että pystyin myöntämään ongelman, kunnes se eteni pikkuhiljaa ”en ota liikaa”, ”ehkä otan liikaa”, ”tiedän että otan liikaa” kaavalla. En tiedä koinko muka jääväni jostain paitsi jos en ota, ehkä. Holismi on niin itsekäs ja petollinen sairaus, se hiipii pikkuhiljaa ja lopulta ottamisesta ei enää tullut hyvä olo, päinvastoin. Krapuloista en ole vuosiin kärsinyt ja se ehkä edesauttoi asian etenemistä. Baareissa en viihtynyt muuta kuin joskus exän kanssa käytiin, mutta se kotisohvalla tissuttelu oli ehkä vieläkin petollisempaa. En potenut vuosiin huonoa omaa tuntoa vaikka ehkä joku järjen ääni sanoi että fiksua se ottaminen ei ole. Kamala syyllisyys ja läheisille tuotettu tuska on saanut ihan infernaalisen syvät mittasuhteet, itseinho ratkeamisista on vain pahentunut joka kerta.
Toki tuokin että aloitat tipattomasta tammikuusta on hyvä alku ja ehkäpä helmikuussakaan et halua ottaa mitään. Mulla ei ole itselläni mitään vaihtoehtoa ottaa enää mitään, se polku on kuljettu yritysten ja erehdysten kautta loppuun. Tuttava on alan ammatti-ihminen (siis päihdehuollon) ja häneltä olen saanut hyviä asioita pohdittavaksi. Toki olen vasta ihan tien alussa, yrityksiä raitistua on lukemattomia mutta nyt vaan saa luvan riittää. Ehkä se motivoi eniten kun tiedän että olen selvänä hyvä äiti, hyvä tytär vanhemmilleni, mukava kaveri ystäville ja olen niin pirteä oma itseni kun en juo.
Oletko aiemmin ollut pidempiä aikoja ottamatta? Millainen olo siitä tuli, kaipaisitko ottamista? Mulla typerin ajatus on ollut vain se että kyllähän muutkin voi ottaa niin minäkin voin. Mutta nyt saa luvan jäädä ottamiset muille, se ei ole multa pois jos muut juo ja maailmasta ei viina juomalla lopu. Prosessoin päässäni asioita koenko muka jääväni jostain paitsi jos en ota, mutta sen tiedostan nyt että se on juuri päinvastoin. Vaikka Suomen alkoholikulttuuri on löyhä niin onneksi raittius alkaa olla muodikasta ja ei enää niin iso ihmetyksen aihe kuin ennen. Tiedän että joudun vielä tilanteisiin että kysytään miksen juo, mutta en lähde selittämään sitä yhtään. Totean vain etten halua juoda koska en koe saavani siitä enää mitään.
Tsemppiä tipattomaan ja pidän peukkuja jos päätät tipattomuutta jatkaa!

Uskokaa pois, ottamattomuudestanne tulee vielä teille sisäisen ylpeyden ja tyytyväisyyden aihe! :slight_smile: Silloin ei käy enää mielessäkään mitä ne muut ajattelee. Hyvä olo näkyy ja tuntuu, kun tiedätte itse mitä teette ettekä enää anna itsenne juoda tekosyiden vuoksi.

Olette kyllä tehneet mahtavan päätöksen te uudet lopettajat! Suosittelen täyslopettamista erittäin lämpimästi, se kannattaa, mutta päivä ja hetki kerrallaan. :wink:

Huomenet. Samaa mieltä täälläkin että täyslopettaminen kannattaa ennekuin on tullut niin suuria mokia ja vaikeuksia ettei niistä selviä kunnolla.
Sanotaan että menee pohjan läpi, ei enää kykene raitistumaan, ei kestä itseään eikä todellisuutta ,tuo on vain minun ajattelun tulos kun mietin miksi jotkut raitistuu ja toiset ei.
Ja ainakin minun kohdalla raitistuminen olisi saanut tapahtua huomattavasti aiemmin, ettei olisi perhe hajonnut, lapset kärsineet yms. Tai ainakin elämäntavan muutos olisi pitänyt tapahtua, sillä minäkin olin liian “ahkera” työlle ja tekemiselle, rahalle ahne, ja sitten en kyennyt rentoutumaan kuin viinan avulla, ja nukkumaan. Univaikeudet olivat pahoja silloin kun vielä käytin alkoholia, Juominen, juomisen aiheuttamat ahdistukset, häpeä, syyllisyys aiheutti osin ja osin se että olin jännittynyt, pelokas yms siitä että selviydynkö seuraavan päivän töistä. Pelko siitä etten osaa pani minut miettimään seuraavan päivän töitä yöllä, ja enhän sitten unta saanut. Olinko ihan väärässä ammatissa? Ehkä? Tai vain olin jännittynyt ja hermostunut yleensäkin. Sitä on nyt turha miettiä enää, mutta kerron vain siksi että ymmärrän antaa itselleni anteeksi etten parempaan kyennyt, eikä edes tarvitse enempään kyetä. Liialliset vaatimukset aiheuttaa kyllä pahaa oloa, myös läheisille.
Tsemppiä ja hyvää raitista jatkoa! elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa :laughing:

Hei upeaa että olette näin aktiivisesti ottaneet minut vastaan! Kiitos siitä! :smiley:

Olen jo siis päättänyt jatkaa tipattomuutta vähintään helmikuun ja olen hyvin luottavainen että se kyllä onnistuu. Työstän ajatusta siitä että sitoutuisin sataan päivään raittiutta ainakin aluksi ja siitä pidemmällekin. Sata päivää tuntuu selvästi jo pitkältä ajalta, mutta mahdolliselta. Liian pitkälle miettiminen alkaa hermostuttaa.

Pidempiä aikoja olen ollut ottamatta aikuisiällä raskaana ollessani ja sen jälkeen (harvoin!) korkeintaan yhden-kahden kuukauden jaksoja maksimissaan kun olen kaivannut taukoa ja kai sitten halunnut testata pystynkö. Tipatonta tammikuuta olen pitänyt ja parina viime vuonna tuolloin lukenut aika paljon aiheesta. Hip sobriety -blogia olen lukenut, The Naked Mind on luettu ja paljon muitakin.

Olen alkoholistin lapsi, eli suhde alkoholiin on mulla aina ollut ristiriitainen ja vaikea. Ekan kerran huolestuin juomisestani ja koin siitä syyllisyyttä jo parikymppisenä, mutta tuolloin bilettäminen oli niin tärkeää että en oikein kyennyt tekemään asialle mitään. Sittemmin elämä on rauhoittunut varmaan luonnostaankin ja juominen vähentynyt - myös siksi kun olen sitä tietoisesti työstänyt. Tässä mielessä en koe olevani varsinaisesti alkoholisti, ja mitäpä noilla leimoilla nyt niin väliä onkaan.

Tunnistan kuitenkin itsessäni paljon tyypillisiä alkoholistin lapsen ja alkoholistin/ addiktiivisen persoonallisuuden piirteitä. Överiksi menee helposti, koen kelpaamattomuutta ja haen hyväksyntää muilta niin että omat tarpeet jää unohduksiin enkä niitä hyvin edes tunnista. Tunteista on ollut vaikeaa puhua, ja olen taipuvainen masennukseen ja ahdistukseen. Näitäkin ongelmiani olen työstänyt viime vuosina ja mielestäni mennyt paljon eteenpäin Ehkä siksikin raitistuminen kokonaan on alkanut tuntua mahdolliselta. Terveys mietityttää, ja se että en halua menettää aikaa krapuloihin.

Se mikä on mietityttänyt paljon on se, että olen viime vuosina juonut usein samalla tavalla kuin alkoholisti-isäni joi, eli yksin. Usein sitä edeltää sellainen turta väsymys ja jonkinlainen jännittyneisyys. :confused: Tämmöistä juomista en pysty itselleni mitenkään perustelemaan terveenä toimintana, toisin kuin sitä satunnaista bilettämisen tarvetta ja sosiaalista juomista. Yksin saa juoda niin paljon kuin haluaa ilman että tarvitsee teeskennellä tekevänsä mitään muuta, siinä mielessä se on suoraviivaista touhua. Toisaalta enpä voi ainakaan väittää että sosiaalinen elämäni kärsisi raittiudesta - voisi olla itseasiassa päin vastoin. Käsitykseni on, että kaverini keskimäärin juovat vähemmän kuin minä. Voin olla väärässä. Välillä tuntuu että se on joku muu kuin minä joka tekee tätä yksin juomista työviikon päätteeksi. Ehkä se onkin joku muu öinen olento joka ottaa valtaansa, keho vaan on sama kuin päiväminällä. :smiling_imp:

Aiemmat raittiusjaksoni, nuo 1-2 kk ovat päättyneet niin, että olen ollut jossain juhlissa ja vaan ottanut tarjotun lasillisen. Tai sitten olen työviikon päätteeksi vaan tullut alkon kautta kotiin viinipullon kanssa jotenkin huomaamattani. En ole ennen tätä tosissani edes pohtinut kokonaan lopettamista, nyt vaan on tullut sellainen olo, että olisiko jo mitta täynnä. En oikein edes muista miten noi tipattomat ovat loppuneet, mitään dramaattista kärvistelya ja ylilyöntejä ei ole ollut raittiiden kausien ainana tai päätteksi, ja tipattomien jaksojen jälkeen olen usein juonut pitkään vähemmän. Ylilyönnit ovat liittyneet ehkä enemmän jollain tapaa stressaaviin kausiin tai sellaisiin tilanteisiin missä on ollut ‘lupa’ juoda reilusti. Olen varmasti hoitanut stressiä ja ahdistusta viinillä ja normaalit rajat ovat venyneet yhä kauemmaksi.

Mieheni ei pidä siitä että juon itseni humalaan, kun ei itsekään sitä tee, mutta eipä hän oikein ymmärrä täyttä juomattomuuttakaan, joten kai se on ollut hänelle helpotuskin että en ole ‘raivoraitis’. Hän ei jaa tätä minun ajatusmaailmaani, sanoo vaan että enkö voisi juoda kerralla vähemmän. Kyllähän minä periaatteessa voin, mutta kun minä haluan juoda enemmän enkä vähemmän! Tässä siis se ristiriita: tietoisesti siis haluan nyt ehkä jopa lopettaa kokonaan, tai ajatus tuntuu vähintäänkin houkuttelevalta, pääsisipä koko tästä alkoholipohdinnasta.

Sellainen viininhimoinen yöapina minulla kuitenkin on olkapäällä, joka yhden skumpan jälkeen haluaa juoda valtameren, varsinkin jos on jotenkin muuten kireä olo. Ja se ‘yksi’ skumppa on välillä niin houkutteleva!

Minusta tuntuu että kaikki muut osaavat ympärilläni juoda järkevästi ja sivistyneesti, minä se vain sitten hulautan vielä toisenkin pullon viiniä, hops vaan.

Kukkahattu kirjoitti

Meistä jokaisella oma hyvin henkilökohtainen pohja. Tiedät varmaan, että juomalla pääset yhä syvemmälle ristiriitoihin ja humalasi hinta kasvaa joka kerta hybriksestä ja yhteenkuuluvuuden tunteesta huolimatta.
Itse löysin vahvan yhteenkuuluvuuden liittymällä AA:n toveriseuraan. Sinne on pääsyvaatimuksena halu lopettaa juominen, Halun sain päästyäni omaan pohjaani.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Kiitos viestistä Lomapuisto ja hienoa että olet löytänyt avun AA:sta. Mun on itse tosi vaikea kuvitella itseäni sinne puhumaan alkoholismistani. Vaikka mun suhteessa alkoholiin epäterveitä piirteitä onkin, alkoholilla, sen juomisella tai juomattomuudella ei sitten kuitenkaan ole niin isoa roolia mun elämässä että kokisin olevani alkoholisti.

Käyttömääränikin on viimeisen vuosikymmenen aikana vähentynyt siitä mitä se runsaimmillaan oli. Varmaan ne karmeat krapulatkin on mua suojanneet, ja nehän on pahentumaan päin. En haluaisi menettää yhtään aikaa voimalla pahoin alkoholin takia. Ajattelen, että alkoholi on haitallista kaikille ja meidän koko yhteiskunta on vähän tai enemmän alkoholisoitunut. Koen jotenkin sen suuntaisesti, että nyt kun ahdistukseni ja masennukseni syitä olen käsitellyt ja oloni sitä myötä lieventynyt, voisin olla valmis lopettamaan alkon kokonaan, kun se voisi olla jotenkin selkeämpää kuin ainainen kontrollointi ja vähentely, kun kuitenkin mieli tekisi juoda enemmän kuin on terveellistä. Ja taustalla tietty se, että olen itse kasvanut alkoholistiperheessä, joten pelko omasta alkoholisoitumisesta on aina ollut siellä takaraivossa. Riski tähän mulla tietysti onkin suurempi sen takia: genetiikka + mallioppiminen.

Kukkahattu, tiedät mikä sulle on parhaaksi. Se on sinun elämäsi ja juomattomuus ei kuulu kenellekään muulle…

Mulla oli alle kolmekymppisenä ja vielä vähän sen jälkeenkin just sitä että iso osa kaverisuhteista ja miessuhteista ylläpidettiin baarissa ja kotibileissä, aina alko mukana kuvioissa. Mutta oli mulla silloinkin muuta elämää, johon alkoholi ei kuulunut, onneksi. Mulla oli noina aikoina pari poikaystävää joilla oli selkeästi ongelma, se oli varmaan mulle tuttua ja turvallista kun isä oli alkoholisti. Mun ahdistus ja masis oli myös noina aikoina sellainen alkonkäyttöä vahvistava asia, ja alkoholi vahvisti taas sitten sitä ahdistusta. Kun elämässä on ollut vastoinkäymisiä, helposti alan juoda enemmän. Tietoisesti olen sitten yrittänyt löytää muita tapoja käsitellä näitä vaikeita hetkiä ja se on toiminutkin, tiettyyn pisteeseen asti.

Tämmöinen ‘itsensä hoito’ alkoholilla nyt ei tietysti ole kovin hyvä asia minkä olen aina kyllä tajunnut. Se tunne siitä että päästää kontrollista irti ja antaa mennä on tosi houkutteleva mulle ja onnistuu helpoimmin ja nopeimmin alkoholin avulla jos mitään muuta ei jaksa. Tätä pitäisi työstää varmasti jos haluan pysyä raittiina pitkämatkalaisena.

Nykyään kaveripiirini ja arkinen elämä on aika lailla ‘kuivunut’ ja touhu muutenkin muuttunut rauhallisemmaksi, vaikka tätä suorittamista ja armottomuutta itseä kohtaan mulla esiintyykin. Nykyinen mies elää yleisesti ottaen hyvin terveellisesti, sillä varmaan ollut myös iso vaikutus minuun. Hän kuitenkin mielellään juo lasin tai kaksi viikonloppuna eikä oikein ymmärrä miksi se mulle on niin helposti yksi tai kaksi pulloa. Enpä kyllä ymmärrä oikein minäkään, ja siksi olen alkanut miettiä että vois antaa viimein olla koko aineen.

Tämä on minustakin tärkeää muistaa.
Jossain menee aina se intimiteetin raja, raja muille kerrottavien asioiden ja niin asioiden, jotka ovat ehdottoman henkilökohtaisia, välillä.
Se raja on eri ihmisillä erilainen.
Jokaisella meistä on kuitenkin oikeus asioihin jotka ovat kertakaikkiaan yksityisiä, eikä niistä tarvitse kertoa ei selitellä eikä tarinoida hiukkaakaan.
Jos itse tietää miten esimerkiksi juominen omalla kohdalla on ongelmallinen asia, ja on päättänyt laittaa sen hallintaan vaikkapa sitten lopettamalla juomisen kokonaan, niin siitä ei ole tilivelvollinen kenellekään. Jos ei itse halua siitä yleisönumeroa tehdä. Edes parisuhteessa ei tarvitse koskaan repiä itseään viimeisiä salalokeroitaan myöten avoimeksi -ei kenelläkään ole oikeutta tunkeutua toisen ajatuksiin yhtään syvemmälle kuin se toinen itse haluaa ja mukavana pitää. Ollaan sitten niin Eskokreettoja tai kreettaeskoja kuin suinkin, mutta loppujen lopuksi meillä on kuitenkin oma itsenäisyytemme ja omat pienet yksityisajatuksemme. Eikä niiden olemassaolo vähennä yhdenkään parisuhteen arvoa-päinvastoin.