Onko muilla kokemuksia tällaisesta ja mistähän voisi johtua…?
Kuten tuolla “omassa” ketjussani olen kirjoitellut, en nykyisellään liene edes ( ) alkoholin suurkuluttaja. Juon harvakseltaan, mutta en mikään normijuoja ole, kieli keskellä suuta saa taiteilla, jos meinaa yhtään enempää ottaa, ettei ota aivan liikaa, ja olen systemaattisesti joutunut laskemaan annoksia ja vähentämään…
Mutta asiaan. Olen jo aiemmin tän huomannut, mutta nyt nousi asia taas ajatuksiin, kun viikonloppuna join viiniä: En saa juomisesta oikein mitään sellaista mielihyvää niin kuin ennen. Alkoholiongelmiinhan minut aikanaan ajoi toki mm. se, että nousuhumala oli niin huoleton ja loistava ja kaikesta vapauttava, että yritin pitää sitä mahdollisimman pitkään yllä juomalla lisää ja lisää, kunnes… No, tiedätte. Mutta nykyisellään alkoholi vain turruttaa ja sitten väsyttää ja saa jotenkin perin flegmaattiseksi ja innottomaksi ja ilottomaksi Se “nousuhumala” kestää varmaan maksimissaan puolisen tuntia juomisen aloittamisen jälkeen ja sitten seuraa tuo latteus. Periaatteessa mitä enemmän juo sitä enemmän väsyttää ja turruttaa ja tympii. En sinällään valita, onpa hyvä jos tämä nyt vihdoin ajaisi minut luopumaan koko aineesta. Mutta mietin, mikä mekanismi tuon takana on? Onko muilla kokemusta vastaavasta?
Juu ei sitä loputtomiin jaksa. Alkoholilla on annettavaa hetkensä, ja siitä voi olla joskus ihan hyötyä, noin psykologisen jaksamisen kannalta. Mutta vuosien vieriessä se annettava vähenee, sitämukaa kuin se alkaa ottaa ihmisestä enemmän ja enemmän. Kraanavesi on ihan hyvä ratkaisu aina kun tarjolla on alkoholia. Halvemmaksikin se tulee.
Olisihan se vesi toki hyvä joo Järkyttävän syvään kai tuo mielihyväoletus on syöpynyt, kun sitä hakee ja hakee, vaikka todistetusti ei saa. Mutta edelleen mekanismia en ymmärrä: miksi se katoaa ja minne? Ymmärtäisin sen vaikkapa säännöllisen kulutuksen seurauksena toleranssin nousuna, mutta kun en säännöllisesti juopottele. Näköjään silti niin on, että vaikka olisin viikkoja juomatta, se kiva nousuhumala ei enää palaa
Voisiko olla yleiseen mielialaan sidoksissa oleva juttu ? Itselläni menee usein niin, että jos olen masentunut tai ryyppään johonkin ihan oikeaan suruun, niin turtunut ja tympeä pöhnä, mahdollisesti myös vittumainen rähinä-, usein myös itsesääli-itkukänni siitä seuraa, eikä se järin hauskaa ole, ei omasta, eikä muidenkaan mielestä . Jos taas olen yleisesti ottaen hyvällä mielialalla, niin kännissä on monesti oikein hauskaa, vaikka ihan överiksi menisikin, kuten se mulla aina järjestäen menee, enkä kyllä muuta odotakaan. Mulla nyt on bipo, mutta vaikkei kärsisi minkäänlaisesta mielenterveyden häiriöstä, niin kyllähän silti mielialat ja vallitsevat elämäntilanteet vaihtelevat ja se, millainen aivokemioiden tila on jo valmiiksi, vaikuttaa siihen, miten sinne sekaan tungetut ylimääräiset kemikaalit vaikuttavat. Toki kyse saattaa olla siitäkin, että olet jo saanut alkoholilta kaiken ja aivosi ovat pohjattoman kyllästyneet siihen.
Gaia, kiiitos kokemuksesi kertomisesta. Ihan usein en saa lukea kokemuksista, jotka noinkin lähellä omaani alkoholin houkuttuttavuuden (koukuttavuuden) suhteen.
Näkisin omalla kohdallani, että tuo mielihyvän väheneminen ja kicksien lieventyminen on auttanut ensin vähentämään, ja sitten jopa kohtuukäyttöön. Itselläni on aikamoinen rapajuoppo-tausta, katkoineen kaikkineen.
Itse en tosin kaipaakaan mitään suurta nousuhumalan euforiaa, sillä tilalle on tullut tärkeämpiä ja terveellisempiä mielihyvän lähteitä kuin alko tai muut päihteet.
Mielialaan sidoksissa koko prosessi ollut lähinnä niin, että kun on saanut vähentää ja kohtuullistaa alkoholinkäyttöä niistä rapajuoppovuosista nykyiseen kohtuullisuuteen, on sillä ollut varsin messevä vaikutus mielialaan ja henkiseen hyvinvointiin. Plussan puolella siis kaikki.
PS. Lisäksi sellainen erikoinen juttu, että monet alkoholijuomat joita ennen vanhaan himoitsin ja joita upposi litratolkulla, maistuvat nykyisin aivan paskalle. Esimerkiksi oluet (ne kaikki!), ällöt karkki-lonkerot ja bulkki-siiderit, viinit jne.
En melkein uskoisi, että omalla kohdallani “alkoholi olisi jo antanut kaiken”. Muuten uskoisin, mutta olen ollut sen suhteen sitten nuoruuteni niin varovainen, että varsinainen kulutus on lopulta ollut vähäistä, joten enpä tiedä, miksi sen käyttö sinällään olisi turruttanut
Varmasti humalakokemus on kytköksissä sen hetkiseen aivokemiaan ja mielialaan muuten, mutta sekään ei tunnu selittävältä tekijältä. Tässä taannoin olin juhlissa varsin hyvällä mielellä, mutta sekin hyvä mieli latistui alkoholista.
Normikäyttäjä tässä jo aiheellisesti kysyisi, miksi ihmeessä juoda sitten ollenkaan ja sitäpä tässä itsekin pohtii ja sittenkin aina kokeilee, joten ei selkeästi ole normikäyttäjä
Myös tuo Valtio-miehen mainitsema juomien pahalle maistuminen on tuttua. Itse olen hienona kohtuukäyttäjänaisena toki ollut mm. valkkarin ystävä, mutta nyt tiettyjen valkoviinien maku aiheuttaa melkein yökkäysrefleksin. Hyvin moni alkoholijuoma maistuu käsittämättömän pahalle. Muutama ainakin mielikuvissa tuntuu vielä siedettävältä…
Kuten totesin, en valita. Tämä jos joku tukee minua vähentämään ja ehkäpä vaikka lopettamaan.
) alkoholin suurkuluttaja. Juon harvakseltaan, mutta en mikään normijuoja ole, kieli keskellä suuta saa taiteilla, jos meinaa yhtään enempää ottaa, ettei ota aivan liikaa, ja olen systemaattisesti joutunut laskemaan annoksia ja vähentämään…
Se “nousuhumala” kestää varmaan maksimissaan puolisen tuntia juomisen aloittamisen jälkeen ja sitten seuraa tuo latteus. Periaatteessa mitä enemmän juo sitä enemmän väsyttää ja turruttaa ja tympii. En sinällään valita, onpa hyvä jos tämä nyt vihdoin ajaisi minut luopumaan koko aineesta. Mutta mietin, mikä mekanismi tuon takana on? Onko muilla kokemusta vastaavasta? 
Järkyttävän syvään kai tuo mielihyväoletus on syöpynyt, kun sitä hakee ja hakee, vaikka todistetusti ei saa. Mutta edelleen mekanismia en ymmärrä: miksi se katoaa ja minne? Ymmärtäisin sen vaikkapa säännöllisen kulutuksen seurauksena toleranssin nousuna, mutta kun en säännöllisesti juopottele. Näköjään silti niin on, että vaikka olisin viikkoja juomatta, se kiva nousuhumala ei enää palaa 
? Itselläni menee usein niin, että jos olen masentunut tai ryyppään johonkin ihan oikeaan suruun, niin turtunut ja tympeä pöhnä, mahdollisesti myös vittumainen rähinä-, usein myös itsesääli-itkukänni siitä seuraa, eikä se järin hauskaa ole, ei omasta, eikä muidenkaan mielestä 
Ihan usein en saa lukea kokemuksista, jotka noinkin lähellä omaani alkoholin houkuttuttavuuden (koukuttavuuden) suhteen.
Esimerkiksi oluet (ne kaikki!), ällöt karkki-lonkerot ja bulkki-siiderit, viinit jne.