Alkoholin käytön lopettaminen ja hormonikierto

Onko naiset huomanneet että hormonit menevät sekaisin? Itsellä lopettaminen tapahtui noin kuukausi sitten ja hormonit olleet sekaisin siitä saakka.

1 tykkäys

En ole itse tällä kertaa huomannut mitään, johtuen varmasti iästä yms. Tuli kuitenkin mieleen, että joskus aiemmin muistan hormonitoiminnan päinvastoin palautuneen tipattomalla kaudella. Ainakin minusta tuntui, että tissuttelu oli sitä sotkenut eikä päinvastoin. Kyllähän ne voivat olla aika herkkiä muutoksille ja vaikuttavat niin moneen, ettei mikään ihme että ns. sekoavat raittiuden myötä.

Isot onnittelut ensimmäisestä kuukaudesta!

Minä nyt isken näppini tähän keskusteluun vaikka en ole nainen koska miehilläkin hormonit menevät sekaisin kun juo. Silloin kun oli vielä nuori ja villi niin yleensä krapulapäivinä teki hirveästi mieli seksiä. Se johtuu siitä, että miehillä laskee testosteronin taso humalassa ja sitten kun alkoholin vaikutus lakkaa niin tulee testisteroni ryöppy ja tämä saa sitten levottomaksi. Alkoholi siis sotkee hormonitoimintaa enemmänkin kuin että raittius sen tekee.
Juomisen loppumisen jälkeen keho pyrkii normaalitilaan ja voi olla sekaisin kun se on tottunut alkoholin sekoittamaan hormonitoimintaan.

Kun mies käyttää alkoholia reilusti lisääntyy estrogeenin taso ja se saa aikaan ns. Miestissit

Lähinnä ajattelinkin että millainen vaikutus on kun lopettaa. Eli jonkin aikaahan hormonit ilmeisesti sekoilee ennen kun tasaantuu?

Mulla iän myötä pms oireilut pahentuneet ja mä uskon, että alun raittiudessa pää/kroppa on luonnollisesti ihmeissään ja sekaisin, kun ei juokkaan, mutta uskon myös että hormoni toiminta on sekaisin siinä hetken ja menee varmasti aikansa tasaantua ja löytää balanssi. Varsinkin, jos ihan luomuna on ilman mitään ehkäisy vaihtoehtoja ym.

Alkoholi kuitenkin pistää systeemit pitkäksi aikaa sekaisin ja en yhtään ihmettelisi, että hormoonitkin hakevat paikkaansa. Minkälaisia oireita sulla on tarkemmin?