Tänne kirjottelen kysyäkseni vinkkejä miten toimisin oman äitini kanssa.Hän on noin 40 vuotta juonut enemmänkin säännöllisesti kuin epäsäännöllisesti-nyt sitten katsotaan saldoa mikä ryyppäämisestä on kertynyt.Eli eristäytynyt,huonosti kävelevä,lapsiaan-aikuisia toki jo-kohtaan välinpitämätön kuten toki myös mummona olematon ja mitään piittaamaton.Nyt "kuivilla"noin 10 kk mutta siitä ei paljon iloa ole-tuntuu että ongelmat näkyvät vielä selvemmin ja rajummin.Lääkäriin hän ei lähde-vaikka kävelykin on huonoa toikkarointia-yhteydenpito läheisiin on katkennut-hän ei aloitetta tee-esimerkiksi ei soita lapsilleenkaan koskaan.Onneks sentään asunnon vuokra ym laskut menevät suoraveloituksena-muuten ne jäisivät hoitamatta.Äitimme on nyt 65 vuotias ja täysin toisessa maailmassa elävä-ainakin tuntuu siltä.Tunteet ovat rajusti heitteleviä-itkee ja nauraa samanaikasesti.Kerrassaan rasittava tapaus.Olemme omine perheinemme todellakin väsyneitä tilanteeseen-eikä asiaa helpota sukulaisten ym henkilöiden syyllistävä asenne…kun on kyseessä sentään teidän äitinne jne.KYLLÄ-me todellakin tiedämme että hän on nimellisesti äitimme-muuta hän ei ole koskaan ollutkaan.Onko kellään mitään vinkkiä-miten jaksaisimme?Omat elämämme ovat olleet ainaista huolehtimista ja öisiä sairaalalta hakemisia juoppojen tappelujen jälkeen-onneksi isämme menehtyi viinaan jo yli 10 vuotta sitten-on edes toinen jo poissa-ja heidän keskinäinen väkivaltaisuutensa loppunut.Saimme tietty lapsuudessa turpiin itsekkin-ja muuta perushuttua mitä juoppojen elämään kuuluu.Nyt ei vain enää jaksa-alkaa olla omat voimat loppumassa ja sietokyky mennyttä.Mitä edes puhua ihmiselle,joka on tyhmä kuin käkikello suurimman osan ajasta.Vastatkaa joku mulle-edes vain siksi että kuulen etten oo yksin asian kanssa.Join yhdessä elämänvaiheessa itsekin-mutta lopetin.Enkä aloita ikinä enää-tahtoisin vain antaa itselleni synninpäästön ja sysätä äidistäni huolehtimisen vastuun jonnekin.Ja elää omaa elämää,ihanien aikuisten lasteni kanssa ja nauttien mummoudestakin joka jo nuorena olen!!
Hei!!
Et todellakaan ole yksin asioittesi kanssa. Meitä saman/samankaltaisten tilanteiden kokeneita on paljon.
Itse olen saanut valtavasti apua AAL:stä eli alkoholistien aikuisten lasten vertaistukiryhmästä käy tutustumassa asiaan aal.fi
Olen oppinut suhtautumaan asioihin uudella tavalla joka ei kuluta henkistä tai fyysistä jaksamistani.
Voimia tiellesi!!!
_Vilppu- 
Itsekin olen huomannut, että alkoholilla itsensä tuhonneissa henki pihisee kiusallisen tiukassa, vaikka terveys ja mieli on jo mennyt. Minäkin olen odottanut jo viimeiset kymmenen vuotta, että koska uskomattoman ryyppäämisen, huonon kunnon ja diabeteksen yhdistelmä vie vanhempani pois kärsimästä, mutta sitkeästi he vaan selviävät ja jatkavat kärsimystään.
Itse olen nyt päättänyt olla pitämättä yhteyttä, sillä en vaan enää jaksa. Vaikka he eivät aina kaataisikaan kaikkea paskaa ja ongelmia niskaani, niin en kuitenkaan saa yhteydenpidosta heihin kuin pelkkää ahdostusta. Yhteydenpito lähinnä tuottaa heille jonkin hyvänolon tunteen kun he tuntevat onnistuneensa edes jossain, kun heidän tyttärensä voi hyvin ja menestyy elämässä. En minä pelkästään sen takia jaksa enää jatkaa tuota melko pinnallista suhdetta. Olen ilmoittanut vanhemmilleni miksen halua enkä pysty pitämään yhteyttä, enkä enää vastaa heidän puheluihinsa. Niitä on alkanut tulla yhä harvemmin.
Ei ole helppoa hylätä omia vanhempiaan, joiden kanssa on kuitenkin ollut hyviäkin hetkiä, mutta he ovat uudelleen ja uudelleen valinneet pullon minun sijaani, joten itse he ovat päätöksensä tehneet. Mieluummin juovat itsensä hengiltä kuin soittavat minulle selvinpäin.