Hei kaikille! Olen uusi täällä, hetken etsiskellyt paikkaa missä vaihtaa ajatuksia juomisesta. Olen reilu 40v mies, toista kertaa kokeilemassa irrottautumista alkoholista. Edellinen kerta n. 8v sitten, se päättyi harhaisiin ajatuksiin kohtuukäytöstä. En muista kauan sitä kesti, liuska alas meni varmaan muutamassa vk-kk:ssa. Minulla on kaikki mitä voi pyytää, ihana puoliso ja kolme lasta. Silti juon, yleensä 3:na päivänä viikossa, mutta joskus arkenakin. Huonoa oloa olen oppinut lääkitsemään hyvillä särkylääkkeillä, ja unta korjannut unilääkkeillä (opiaattipohjaisia).
Nyt olen ollut ilman alkoholia kuukauden ja olen hämmästynyt kuinka helppoa tämä on. Tietäen riippuvuuden aiheuttamat metkut, on tämäkin jakso yksi monien joukossa ja todelliset kiusaukset ovat vielä edessä. Niitä odotellessa.
Jäin tässä kuitenkin pohtimaan… onko sittenkin mahdollista että olen käyttänyt alkoholia vain korjaamaan elämäni epäkohtia, niitä joiden perimmäinen syy on lopulta ollut alkoholi itse? Voisiko kyse olla (kohdallani) näin yksinkertaisesta asiasta?
Nyt kun alkoholi on aikalailla pois elimistöstä ja pääkin alkaa ehkä toimia, huomaan että perustaajuus on positiivisempi, oloa ei tarvitse korjata paremmaksi juomalla. Join myös iloon, mutta nyt huomaan että olen itseasiassa aikalailla onnellinen, juominen ei tätä oloa enää kohottaisi.
Olen kuullut/lukenut paljon lopettamisen euforiasta ja sen jälkeen tulevasta tyhjyydestä. Ehkä tämä on sitä ja pahin vielä edessä.
Kuulostaako tämä tutulta? Miten tilanne on kehittynyt ja mitä on odotettavissa?