Kärsin paniikkikohtauksista ja ahdistuneisuushäiriöstä, johon olen saanut käyttöön Opamox-lääkekuurin. Varsinaisesti lääkettä tarvitsen n. 0-2 kertaa viikossa, mutta nyt resepti tulisi uusia. Tätä varten sain lähetteen verikokeisiin, josta ainakin GT, ALAT ja MCV… otetaan.
Nyt heräsikin sitten ahdistuneisuus, kun tajusin tissutelleeni ja käyttäneeni alkoholia jo toukokuusta kesän läpi huomattavasti enemmän kuin on ns. Kohtuukäyttöä. Yli 24 annosta viikkoa kohden.
Lomien loputtua myönnän alkoholista eroon pääsemisen olleen normaalia haastavampaa. Olen nyt kuukauden ollut alkoholittomalla ja ykkös/kakkos-oluella. Viikkoa kohden annosmäärä on ollut alle 14. N. 0-2 per päivä.
Pelkään verikokeita, sillä en tiedä miten pärjäisin ilman rauhoittavaa lääkitystä. Jos olisin tiennyt tulevat verikokeet niin olisin ollut ilman alkoholia. Olen lukenut että kuukauden raittius jo parantaa veriarvoja, mutta en kuitenkaan ole ollut tipaton.
Osaatteko kertoa verikokeidenne tuloksista ja käyttämistänne määristä päivässä/viikossa? Yksilöllisiä ne toki ovat. Toisaalta nyt “pakon edessä” oli hyvä herätä alkoholin käyttöönsä.
Heips, olzr!
Kirjoitit,
“Pelkään verikokeita, sillä en tiedä miten pärjäisin ilman rauhoittavaa lääkitystä. Jos olisin tiennyt tulevat verikokeet niin olisin ollut ilman alkoholia.”
Pelkäät siis menettäväsi tuon opamoxin?
Uskoisin, en tiedä varmuudella, että kuukauden “kohtuullisen raittiuden” jälkeen maksa-arvot on kohtuullisen hyvät.
Tässä lauseessa Sinulla on kyllä ihan oikeaa lääkettä,
“Toisaalta nyt “pakon edessä” oli hyvä herätä alkoholin käyttöönsä.”
Muista pysyä hereillä myös verikokeiden jälkeenkin.
Moi.
Elimistö palautuu juomisen lopettamisen jälkeen muutamassa viikossa. Eli jos olet noin kuukausi sitten lopetellut alkukesän jokapäiväisen
juomisen ei pitäisi verikokeissa olla mitään merkkejä.
Kauan sitten itselle lääkäri totesi verikokeitani katsoessaan, että “olet tainnut vähän juoda”. Siitä huolimatta kirjoitteli reseptin sanoen, “syö näitä lääkkeitä (rauhoittavia) vaikka kuinka paljon, kunhan et juo”.
Se oli joskus 2007 ja lääkärit ovat muuttaneet sen jälkeen kai suhtautumistaan bentsoihin. On vähän siitä kiinni tänä päivänä millainen lääkäri niitä labroja katselee.
Kyllä minusta ihmiselle pitäisi rauhoittavia määrätä, jos hän niitä kokee tarvitsevansa. Sinunkin käyttö on kirjoittamasi mukaan erittäin kohtuullista. Ahdistus ja paniikkikohtaukset ovat ikäviä ja sitä vartenhan lääkkeet ovat, että elämä olisi siedettävämpää.
Tiedän tuon tunteen kun lääkärien suhtautuminen jännittää. Tajuaahan tuon jokainen, että on parempi vaihtoehto hakea apua pahaan oloon lääkkeillä, kuin yrittää helpottaa vointiaan alkoholilla.
Mene yksityiselle, jos työterveys tai julkinen puoli takkuaa.
Itsellä hirveän pitkä historia bentsojen kanssa ja luulin, etten pärjää ilman niitä. Heinäkuun alussa, 10 viikkoa sitten, kuitenkin aloin kokeilla miltä elämä tuntuu, jos en niitä käytä. Ihmeekseni olen pärjännyt ilman, eikä mitään hirveitä oloja ole ollut. Mutta olemme erilaisia ja elämäntilanteet ovat erilaisia. Joku toinen tarvitsee, eikä terveydenhuollon pitäisi syyllistää, kun sinullakaan ei mitään väärinkäyttöä ole.
Voimia, kyllä se siitä. Lääkäreitä riittää. Vaikka sitten menisit hyvälle yksityiselle psykiatrille. Juomista ja tuollaista viikkojen juomisputkea kannattaa miettiä, ettei uudelleen tapahtuisi vastaavaa.
Mä spurguilin läpi talven kutakuinkin joka viikonloppu, joskus 2-3 päivänäkin viikossa.
Mulla myös opamox-resepti jonka takia ne laittoikin sit maksakokeisiin joskus alkukeväästä.
Vain tuo p-beth arvo oli viitearvojen ulkopuolella (tämä siis mittaa 2-4 viikon aikaista juomista). Reseptin saanti vaikeutui, mutta mulla kyllä meni myös sitä rauhoittavaa useammin kuin sulla. Mielestäni tuo käyttöösi on ehdottoman kohtuullista, eikä sitä sulta tulisi viedä jos koet sitä tarvitsevasi. Jotkuthan syö sitä 50mg kolme kertaa päivässä (kuinka vaikeisiin olotiloihin näitä sit määrätään?) En itse tajua miksi ne kiusaa niitä, jotka sen 15 minimiannoksen tarvitsee juurikin satunnaisesti kuten sinä teet.
Maksa-arvot otettiin uudestaan (p-bethiä lukuunottamatta) kesän kynnyksellä työtervestarkastuksessa. Olin tuossa vaiheessa ollut juomatta pari kolme kuukautta. Ne oli täsmälleen samat kuin tuolloin aiemmin, kun vedin tolkuttomia määriä viikonloppuisin, vähän petyin.
Ja tunnen monta, jotka juo suuria määriä mutta silti ne maksakokeet näyttää esimerkillisiä arvoja. Toisaalta on niitä, jotka joutuu syyniin esimerkiksi särkylääkkeiden, luontaistuotteiden tai ylipainon käydessä maksan päälle.
Etköhän sä tuosta selviä, en usko että tulee mitään ongelmia.
Ja jos kokeissa on jotain häikkää, niin pyydät uusintatestit ja tuon b-pethin itse jos ne ei sitä testaa (mielestäni tämä on ainoa, joka ehkä voisi estää reseptin uusinnan ja sullahan tuota vaaraa ei ole kun et ole juonut).
Juominenhan on yksi syy ellei jopa ainoa bentsojen tarpeeseen. Jos raitistuu, todnäk bentsoja ei tarvitsekkaan.
Ja itse oon käyttäny bentsoja vuosia, millon enemmän millon vähemmän. Kun korona alkoi ahdistus oli jäätävä ja sain muutamalle kk:lle bentsoja. Nyt mennyt yli 2v etten ole tarvinnut. En tiedä miotä varsinaisesti tapahtui, mä varmaan (taas) vaan tein omaa psyykkistä työtäni tietyin menetelmin. Musta tuli rauhallinen, sosiaalinen entisen säikyn nurkkia pitkin kuk´lkevan väistelijän sijaan. Pelkäsin kaikkea ja kaikkia, nykyään elän ja menen päin pelkoja. Ja mitään pahaa ei ole sattunut.
Mulla on vaikea kiputila ollut kuukausia ja lääkitys sen mukainen. Alkoa olen ottanut sillon tällöin. Tuttava kehotti pyytään labrat kestääkö mun maksa. Olin itse pyytänyt niitä jo viikkoja sitten mutta jostain syystä en saanut, nyt pyysin sain heti. Mun kaikki arvot oli hyviä. Vaikka on menny alkoo ja lääkkeitä kourakaupalla. Oikeesti aattelin vähintään maksa arvot olis koholla. Olen ollut viikkoja juomattakin, sitten kun juonut on mennyt 4-8 annosta viikko.
Kiitos kaikille vastauksista. Kahden kuukauden “nenän valkaisu” piti arvot viitearvojen sisällä. En tosin henkilökohtaisesti tiedä oliko omalla kohdallani koskaan yli viiterajojen, mutta epäilen sitä kovasti märän kesän jälkeen. Luin paljon aiheesta, joka lisäsi ahdistuneisuutta ja pelkoa verikokeita kohtaan. Kohtuulliseen käyttöön (alle 14 viikossa, max 2 päivässä, korkeintaan kerran viikossa 5) kuitenkin paransi yleistä olotilaa huomattavasti. Ilman krapulaa eläminen on sen arvoista. Itselleni Opamox on hyvin tarpeeseensa toimiva lääke. Käytän sitä vain akuuttiin paniikkikohtaukseen, jotta selviän töissä. Olen kärsinyt häiriöstä jo ala-asteelta lähtien, joten alkoholilla ei ole ollut osuutta siihen. Toki alkoholi pahentaa kohtauksia ja ahdistuneisuutta.
En aio lopettaa alkoholinkäyttöä kokonaan, mutta en enää päästä itseäni tilanteeseen jossa juon päivittäin tai kerralla liikaa.
Tsemppiä kaikille asian kanssa painiville, on hyvä tietää että ei ole asiansa kanssa yksin. Kohtuus kaikessa on hyvä elämänohje jokaiselle.
Lisäyksenä:
Vähentäjille oma vinkkini on annosmäärien tarkkailu. Moni pitää viinin tai oluen mausta. Vaihdoin itse 4,5 oluen 2,5 ja alkoholittomaan. 2,5 olut vastaa 0,5 annosta, eli niitä voi juoda kaksi jotta vastaisi samaa annosmäärää kuin “normaali” olut. Päivittäistavarakaupoissa myytävä punaviini ja valkoviini (5,5 = n. 3 annosta) maistuu ihan samalta kuin Alkosta saatava vahvempi versio (yli 6 annosta).
Tarkkana pitää olla myös 0,5 litran vahvoissa siidereissä/oluissa. Yksi tölkki vastaavaa on jo n. kaksi annosta. Tämän opin vasta tänä syksynä.
Kävin verikokeissa keväällä. Olin työterveyden kautta päässyt verikokeisiin, kun kerroin että minulla on ongelmaa juomisen kanssa. Hoitaja ehdotti verikokeita maksa-arvojen ja muiden mittaamiseksi. Olen siis ryypännyt viikonloput jo 2010 vuodesta alkaen. Jos en ole juonut sekä pe- että lauantai-iltoina, niin sitten ainakin lauantai-iltana.
Yllätyin suuresti kun verikokeiden tulokset olivat täysin viite-arvojen sisällä. Joka viikonloppu mennyt tänäkin vuonna kännissä. Trombosyytit vain hieman oli alhaalla. Myönnän pelänneeni tuloksia, kun minun historialla olisi voinut arvot olla paljonkin huonommat.
Perjantai-aamuksi osui verikokeet. Sitä edellisellä viikonloppuna olin vetänyt 2 pulloa vodkaa. Sitä en tiedä millaiset tulokset olisi tullut samana viikkona maanantai-aamuna.
Päivitän.
Taas alkoholiseuranta joku viikko sitten. Olin tuossa vaiheessa ollut päälle kaksi viikkoa juomatta, sitä edellisellä viikolla 4 olutta.
Tulokset oli vielä hieman viitteiden ulkopuolella eli 0,39. (Ei sieltä kukaan perään soitellut, mikä oli pointtina?)
Kaikki muut maksa-arvot oikein ihanteelliset vaikka oon tuurijuoppo, joka saattaa tintata 1,5 litraa kirkasta parissa päivässä + tasurit. Maksa-arvot kutakuinkin samat kuin raittiina kausina, kun urheilen säntillisesti ja syön terveellisesti. En tajua.
Juu se on todella yksilöllistä, miten elimistö kestää viinaa. Itsellä kunnon holistigeenit ja rappiolla oleva enonikin eli seitsemänkymppiseksi (toki elämänlaatu ei hänellä ollut hyvä). Maksa-arvot ei ole mulla koskaan heilahdelleet, vielä ainakaan, b-peth on se mittari mikä näyttää alkoholin kulutusta ja se on mulla kerran ollut korkealla kun olin osastohoidossa. Näissä jutuissa on haastavaa se, että jos labroissa ei ole hälyttävää, voi syntyä illuusio ettei ongelmaa olekaan. Itse haluan viina-asiani hoitaa omin voimin, join tai en, lääkärissä käynti ahdistaa muutenkin tarpeeksi. En tiedä oliko tässä mun kirjoituksessa hirveästi pointtia mutta tulipa rustattua. Tsemppiä kaikille!