Alkoholi ja elämäni

Kotikanava
1

Hei,

ja tervehdys ensi kertaa. Ajattelin kertoa tänne tarinani. Huonosti nukutun yön jälkeen tarinan jäsentely voi olla hieman sitä ja tätä.

Olen mies, ikä 35+, kaksi alle kouluikäistä lasta, parisuhde kestänyt 6,5v. Perhe, joka on täysin riekaleina. Syy tähän? Minun alkoholiongelmani.

Ensikänni 12-vuotiaana. Yläasteella poliisiauton kyydissä kotiin kesken juhlien. Mopolla teininä ojaan kännipäissään. Kaksi vuotta sitten juhannuksena aamupäivällä mökiltä huoltoasemalle jäätelönhakumatkalla puhalsin 0,49 promillea – sain jatkaa ajoa. Kyydissäni olivat oma lapseni sekä kaksi siskonlasta.

Viikonlopun mittaiset ”kalareissut” poikien kanssa, juhannukset, joulut, lomamatkat, you name it. Lähes aina on ollut alkoholi kuvioissa mukana. Yötä veneellä, kun ei kotiinkaan kehtaa mennä. Koko viikonlopun kaljoittelua, aamusta iltaan. Miksi isi on nukkunut vaatteet päällä sohvalla? Missä isi on? Koska isi tulee kotiin?

Kuvitelma, että alkoholi ei ole minulle ongelma, eikä kukaan edes välttämättä huomaa, että olen ottanut. Olutta myös viikolla. Sen verran, että voi kuitenkin nippa nappa aamulla ajaa autoa.

Krapula-aamut. Usvainen, katuva olo. Vaikka teen kotitöitä, ymmärrän nyt, että vaikka olen fyysisesti läsnä, en ole sitä henkisesti. Olen ollut poissa, jossain muualla omassa maailmassani. Yhteiset aamupalat ja tekemiset perheen kesken ovat jääneet kovin vähiin.

Minkälainen idiootti tekee tällaista? Minä, varmasti kaikilla mahdollisilla mittareilla tarkasteltuna alkoholisti. Yllä mainittu vain muutama lukemattomista typeristä toilailuistani. Joskus vuosia sitten Lapinlahden linnuissa esiteltiin ns. kännikamera (näyttää edellisen illan törttöilyt). Jos sellaista olisin vuosien varrella käyttänyt, en pystyisi edes murto-osaa filmistä katsomaan.

Mistä apua? Parisuhdeterapia? Yksilöterapia? Työterveyslääkäri? Ystävät? AA-kerho? Lääkitys? Mikä on missäkin tapauksessa oikea apu? Ensimmäiset neljä kokeiltu. Olen nyt käynyt muutaman kerran eräässä AA-kerhossa, kynnys oli ensin ajateltuna helppo ylittää. Käytännössä ensimmäinen kerta oli minulle erittäin vaikea, enkä montaa sanaa suustani saanut. Koen kuitenkin, että tämä on oikea reitti minulle. Vaikka kirkkoon kuulunkin, koen, ettei uskonnollinen herätys ole minulle se oikea tapa. Eivätkä lääkkeet.

Olen keskustellut melko paljon muutaman hyvän ystäväni kanssa alkoholismistani. He ovat olleet ymmärtäväisiä ja kannustavia vähentämisen/lopettamisen suhteen. Ystäväni eivät ehkä kuitenkaan ole olleet se oikea kanava – he tuntevat minua kohtaan sympatiaa, ja näkevät ongelman mielestäni liian vähäpätöisenä – ovat siis puolueellisia. Eivätkä he ole joutuneet elämään tällaisen ongelman kanssa.

Onko radikaali vähentäminen ratkaisu minulle? Ei. Se on itsepetosta. Jossain vaiheessa ajattelin, että ei kai siinä muutamassa saunakaljassa ole mitään vikaa. Tai viinilasillisessa ruoan kanssa. Niin, näin ajattelin, kun ajattelin asiaa vain omalta kantiltani. Selittelin itselleni. Ymmärrän, että alkoholismini ei missään nimessä kosketa vain minua, vaan eniten kaikkia läheisiäni, varsinkin avopuolisoani. Ihmistä, jota olen syvästi loukannut, ja jota – kuten myös lapsiani – vilpittömästi rakastan.

Teot puhuvat puolestaan, mitä olen tehnyt? Käytännössä en mitään. Turhia lupauksia. Olen ollut NATO-mies (No action, talk only). Retkahduksia.

Mistä olen mallini saanut? Missä syy? Lapsuudessani? Perintötekijöissä? Ympäristössä? Onko mitään yksiselitteistä vastausta. En usko. Kotonani käytettiin alkoholia, kyllä. Silti koen, että lapsuuteni oli onnellinen ja turvallinen. Sain mielestäni oikeudenmukaisen, kannustavan ja rakastavan kasvatuksen. Vanhemmillani oli omat riitansa, mutta he ovat yhä naimisissa 40 vuoden jälkeen. En osaa siis sanoa miksi. Eikä siihen mitään vastausta ehkä koskaan löydykään. Sen ymmärrän, että syy juomiseeni ei ole muissa ihmisissä eikä ympäristössä, vaikka jollain lailla näin yritin itselleni perustella.

Miksi olen juonut? Pahaan oloon, pakoon todellisuudesta. Selitys siihen, että kun en saa seksiä/tukea/läheisyyttä/huomiota, niin sitten juon. Olen masentunut, niin juon. Olen yksinäinen, niin juon. Olen stressaantunut, niin juon. Ja näin on kierre valmis. Olen mielestäni aina ollut avoin ja sosiaalinen. Aika ajoin olen kokenut itseni katkeraksi, vanhaksi, epäsosiaaliseksi ja huonoksi ihmiseksi. Epäonnistumiset esim. työssä ovat saaneet aivan liian isot mittasuhteet.

Vuosi sitten sairastuin, tutkittiin ja tutkittiin. Selvisi, että ei onneksi ollut vakavaa, olisi voinut olla pahempikin, tilanne normalisoitumaan päin. Suvussa parilla läheisellä ihmisellä syöpä tällä hetkellä. Puolivaikea masennus. Korkea verenpaine. Työperäinen stressi. Tupakointi. Liian vähän liikuntaa ja unta. Remontti kesken. Nämäkö ovat oikeutuksia tai selityksiä alkoholismiin? Eivät. Olen joskus ollut itse selvinpäin sukulaismiehen seurassa, joka on umpihumalassa. Käytös sekä kielenkäyttö on mielestäni järkyttävää. Ja näin kauan minulla on kestänyt, että näen vasta nyt tässä samassa ihmisessä aika lailla itseni? Ja vielä lasten nähden ja kuullen. Hyi helvetti!

En halua antaa lapsilleni mallia, että alkoholin käyttö on ”okei” ja näyttää vastuutonta esimerkkiä, kuten tähän asti.

Tehtyä ei saa tekemättömäksi eikä sanottua sanomattomaksi. Olen aiheuttanut peruuttamatonta vahinkoa teoillani. Silti jossain määrin koen, että minulla on vielä mahdollisuus – ei korjata menneisyyttä, vaan tehdä tulevaisuudesta parempi.

Erosta on puhuttu jo pitkään, sormuksia ei ole käytetty kuukausiin. Kukaan ei halua alkoholistia perhe-elämäänsä. Minun pitäisi muuttaa pois. Se ajatus koskee minuun todella paljon. Unelmoin jo nuorena miehenä lapsista ja perhe-elämästä. Rakkaudesta ja läheisyydestä. Parisuhteesta ylä- ja alamäkineen. Nyt on se hetki elämässä edessäni, että minulla ei todennäköisesti enää näitä unelmiani ole. Maailma on täynnä eron puolestapuhujia, sekä niitä, jotka kannustavat yrittämään. Ymmärrän molempia näkökantoja.

Tänne kirjoittaminen on minulle eräänlainen pelinavaus. Tiedän, että en ole yksin ongelmani kanssa.

Olen ottanut haparoivan ensiaskeleen matkalle, joka ei varmasti ole helppo eikä lyhyt. Pohjimmiltani olen sinnikäs ja periksiantamaton. Mikäli jostain syystä kompastun, sen tulee motivoida minua nousemaan ylös ja tekemään enemmän töitä asian eteen. Ennenkuin tapahtuu jotain vielä pahempaa.

Kiitos vain kuluneesta alkoholi, mutta tosiasia on se, että me emme sovi yhteen. Toisen on poistuttava kuvioista, ja se poistuva osapuoli en aio olla minä.

Petteri

2

Olipa “positiivinen” kirjoitus. Huomaan, että olet myöntänyt ongelmasi ja aiot todellakin tehdä asialle jotain. Se on jännä miten alkoholi mukamas kuuluu kaikkeen mahdolliseen tekemiseen. Muistan kuinka ennen kävimme mieheni kanssa selvinpäin kalassa ja saunottiin. Nyt ei ole mitään mahdollisuutta lähteä ilman pulloa. Mulle nuo kalastukset on olleet henkireikä, pako arjesta. Viime vuosina se ei enää ollut sitä, koska sen pullon pitää aina olla mukana. Elämästä on kadonnut nautinto ja onnellisuus viinan myötä. Samalla katosi kaikki aidot tunteet.

Hienoa, että olet päättänyt muuttaa elämäsi suuntaa. Samalla teet uskomattoman hienon teon perheellesi. Raittiudessa on se huono puoli, että pitää ottaa vastaan tunteet joita tuntee. Enää ei voi piiloutua pullon taakse. Varmasti tie tulee olemaan pitkä ja kivinen, mutta se kannattaa käydä loppuun. Minä en halua miettiä kuolinvuoteellani juomiani viinoja ja ajatella, että suurin osa elämästäni meni sumussa. Enköhän minä ole osani juonut ja pilannut monta vuotta. Tärkeinä on päästä oman elämän herraksi ja lopettaa sairas elämä. Päätös, jonka teet on parasta mitä voit itsellesi ja perheellesi tehdä. Jonain päivänä voit olla erittäin ylpeä itsestäsi, olet selättänyt todella vaikean pedon. Voimia tulevaan.

3

Huomenia,

ja kiitos kommentista. Yksi pahin asia, mitä tässä on tapahtunut, on luottamuspula. Nimenomaan alkoholin suhteen. Olen ymmärtänyt, että kyllä minuun voi luottaa yhdessä jos toisessakin asiassa ja mielestäni olen hyvinkin suoraselkäinen ihminen. Nyt ainakin itsestäni tuntuu siltä, että olen todella alkanut ymmärtämään asioita myös toisten ihmisten kantilta. Onhan parisuhteissa kaikenlaisia muitakin ongelmia, tietenkin, mutta tämä on minun ongelmani. Elämä on ollut muutenkin sellaista kotiin-töihin-prismaan-kotiin-töihin-prismaan rulettia.

Monesti aikoinani ajattelin, että joo, täytyishän sitä asialle varmaan tehdä jotain, mutta en vain saanut mitään konkreettisesti aikaan. Olen aivan varma, että jokainen läheiseni ihminen ymmärtää lopetuspäätökseni ja varmasti osaa arvostaa sitä. Olisihan se mukava tukea ja kannustusta muiltakin saada, mutta as said, tämä on minun polkuni. Parisuhteeseen liittyen, olen ollut aina jokseenkin huono kuuntelija. Kerron mielipiteeni aika suoraan ja pidän niistä melko tiukasti kiinni. Ihmisellähän on yksi suu ja kaksi korvaa, joten… Enkä ole osannut arvostaa toisen tekemisiä ja panostuksia ja vaivannäköä yhteisen hyvän eteen. Paljolti laitan näistäkin negatiivisista asioista alkoholin käytön piikkiin.

Olen pitänyt asioita itsestäänselvyyksinä, enkä ole ymmärtänyt itse panostaa. Aiemmin mainitsin kotitöistä jotakin, ei se kuitenkaan rajoitu siihen omien pyykkien pesemiseen, ruoan laittoon tai tiskaamiseen. Lapset vaativat paljon aikaa ja huomiota, ovat luonnollisesti niitä tärkeimpiä asioita maailmassa. Alkoholin käytön takia(kin), kun olen ollut poissaoleva, on puolisoni kokenut olevansa vastuussa kaikesta - aivan ymmärrettävästi ja oikeutetusti. Koko kotirumban pyörittäminen on iso asia, ymmärrän sen nyt, että ei siinä paljon paskaakaan joku pyykinpesu kokonaispotissa paina. Varsinkin, kun toinen on kokenut, että minä halua/viitsi/pysty osallistumaan askareisiin.

Lisäksi olen ollut todella inhottava, piikkittevä, nalkuttava, sormella osoitteleva, toisen arvoa alentava. Ja kun oikeasti haluaisin olla se oma itseni, en minä tuollainen pohjimmiltani oikeasti ole! Haluaisin olla se oma itseni, iloinen, hassu, puhelias, rakastava ja rakastettava, ennen kaikkea luotettava. Kaikkihan on loppupeleissä itsestä kiinni. Olen sortunut usein märehtimään asioita, säälinyt itseäni, pyh. Eipä ne ongelmat sillä ratkea, että makaa perse homeessa sohvalla ja odottaa ihmettä ja että joku toinen tulee sinut sieltä suosta kaivamaan. Olen varma, että kun alkoholi jää elämästäni pois, elämänlaatuni paranee monilta osin. Tätä hyvää oloa haluan jakaa eteenpäin.

Kuinka paljon merkitystä sillä on, että toinen on aidosti elämässäsi läsnä, kuuntelee, on ystävä, luottohenkilö, puuhamies, olkapää? Paljon. Nämä asiat ovat minulla ontuneet. Verhojen ja mattojen väristä voi sitten pikkuisen kinata erikseen

Muuhun elämään liittyen, meillä ei kummallakaan oikein ole mitään harrastusta. Ei yhteistä eikä erillistä. Eräänä päivänä mietin, että olisi kiva pelata tennistä, käydä luistelemassa, uimassa jnejne. Lumitilanne huomioon ottaen vielä kerkeää hyvin pulkkamäkeen ja luistelemaan. Vanhempi lapsi oppi myöskin vuodenvaihteen lomareissulla uimaan! Kesät menevät minulla veneilyn merkeissä. Purjehtiminen varsinkin on minulle “se juttu”, jossa hermo lepää. Tai sitten käydään joskus kalassa. Ensi kesänä muuttuu meikäläisellä se perinne, että kun purje nousee, niin aukeaa olut. Ei aukea mikään tai sitten limu tai vissy.

Alalla, jolla työskentelen, vietetään usein kosteita juhlia (varmaan monella muullakin alalla). Eipä se tunnu tällä hetkellä ollenkaan mahdottomalta ajatukselta mennä autolla jatkossa! Tai olla menemättä kokonaan ja tehdä jotain muuta mukavaa instead.

No, tällaista tällä kertaa. Nyt suihkuun, vaatetta päälle, lapset päiväkotiin ja sitten sorvin ääreen.

P

4

Hei !
Pikaisesti kerron sinulle, että et ole yksin. Meillä tällä hetkellä hyvin samanlainen tilanne kuin teilläkin, meillä myös 2 lasta ja miehellä paha päihdeongelma.
Nyt tilanne on meillä niin että mies on katkaisuhoidossa ja toivottavasti hoidosta tulee pitkä ja sitä kautta auttava hänelle.
Minä taas olen NIIIIIIIN pettynyt rikottuihin lupauksiin, menetettyihin päiviin ja yhteisiin hetkiin, vastuun kantamiseen, häpeään ja vihan /katkeruuden tuntesiin ja mihin kaikkeen you name it…
Olen laittanut reilu kuukausi sitten avioeron vireille ja eilen ollut lasten valvojan luona sopimassa asioissa (sekin oli paikka jossa en ikinä kuvitellut istuvani, niin kuin A-klinikka myöskin).
Mies toivoo että asiat palauttu ennalleen, hän hoitaa itsensä kuntoon ja palaa meidän elämään, näin hän toivoo ja uskoo, mutta minä en ole lainkaan varma että asiat voisivat tästä korjaantua.
Haluan vaan sanoa sinulle että hienoa että olet herännyt huomaamaan että alkoholin käyttösi on riistäytynyt hallusta. Hae apua ja hoida itseäsi, tietänet että alkoholistin ympärillä myös läheiset sairastuvat, joten ole arvollinen vaimollesi ja lapsillesi myös. Hekin tarvitsevat aikaa toipua sairaudestaan. Ja vain teot osoittavat että olet vakavaisasi asian suhteen.Toivon kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi ja anteeksi ettei tämä viestini ollut intoa ja positiivisuutta puhkuva->tänään on taas tälläinen päivä että en vaan jaksa…

5

Ehtoota,

Olen tässä muutaman päivän aikana lueskellut aika paljon muita tarinoita täältä (sekä Me Lopettajat) palstalta. Täytyy sanoa, että aika…en meinaa edes oikeaa sanaa löytää…hurjia tarinoita… Pistää miehen hiljaiseksi ja todellakin mietteliääksi. Ja suoraan sanottuna antaa paljonkin lisämotivaatiota lopetuspäätökselleni. Juttelin puhelimessa erään tuttuni kanssa pitkään tänään ja kerroin päätöksestäni. Hän otti viestin erittäin positiivisesti vastaan ja myös kertoi olleensa aika ajoin huolissaan alkoholin käytöstäni.

Myöskin olen miettinyt, mitä kaikkea positiivista lopettamisesta voi seurata - noin niinkuin yleensä. Keksin aika monta asiaa. Viikonloppu kolkuttaa ovella, olen luottavaisin mielin.

P

6

Hei Petteri!
Olipa virkistävää lukea kirjoituksesi :slight_smile: .

Kirjoittelit henkisestä poissaolevuudesta. Ja siinä se, läsnäolo, juuri sen koen villakoiran ytimeksi. Opetella elämään tässä hetkessä, kuunnella toista, keskittyä - kliseistä, mutta on se vaan niin hemmetin vaikeaa.

Eihän sen läsnäolemisen puute meilläkään ole ollut pelkästään mieheni ongelma, vaikka hänellä alkoholin käyttö lisäsikin poissaolevuutta reippaasti. Sama puute se on minullakin, sellainen mölli olen itsekin, ja se on asia jolle haluan tehdä jotain. Haluan keskittyä tähän elämääni ja rakkaisiini. Tällä hetkellä suhteemme miehen kanssa on tavallaan jäähyllä, katson ja tunnustelen tulisiko tästä jotain. Alkoholin kanssa en voi enää elää, joten mieheni siis tunnustelee myös, kumman kanssa suhdettaan jatkaa. Nyt, jäähyvaiheessa, mietin mistä se johtuu, että en ole ollut läsnä (näistä mietteistä on alkoholi rajattuna kokonaan pois)? Eivätkö mieheni jutut kiinnosta minua? Ja miksi eivät? Entä mistä löytäisimme lisää asioita jotka kiinnostavat molempia? Onkohan sellaisia edes? Aika paljon on työsarkaa jos takaisin yhteen päädytään - mutta jos siihen päädytään, niin aion kyllä tosissani yrittää. Jos taas ei, jatkan sitten näitä läsnäoloharjoituksiani ilman miestäni. Mutta asia kerrallaan, noiden päätösten aika ei ole vielä.

Parempaa huomista sinulle ja perheellesi toivottelee Eepos :slight_smile:

7

Hello,

ja kiitokset kommenteista. Sepä se - se että olen aidosti tässä ja nyt. Kuuntelen ja välitän.

Tässähän tätä selvempää elämää opetellessa on aika kulunut varsin rattoisasti. Selvä viikonloppu takana (such an achievement… =)) ja paljon on muutakin puuhaa maailmassa kuin vain möllöttää pää kipeänä ja silmät punaisina. Tein kaiken lisäksi itselleni “muistilistan” jääkaapin oveen, joka alkaa tyyliin “Lue tämä lista läpi jokaikinen aamu”. Siinä sitten lukee kaikenlaisia elämänohjeita itselleni päivä-, viikko- ja kuukausitasolla. Ei pelkästään alkoholiin liittyvää, vaan yleisesti omaa (ja varmasti siinä sivussa muidenkin) elämää parantavia ohjeita.

Ja töissäkin menee melkoisen lujaa!

P

8

Onko Petterin raittiushuuma kestänyt?

9

Moips,

en ole kirjoitellut tänne vähään aikaan. Huuma ja huuma, ihan hyvin on mennyt ilman olusia ym. Rempan suhteen ollut virtaa ja alkaa pikkuhiljaa saamaan valmista aikaisesti. Ei ole ollut mitään houkutuksia tai edes oikeastaan ajatuksia alkomahoolin suhteen. Sitten kun vielä osaisi mennä ihmisten aikoihin nukkumaan ja parisuhteeseen tulisi jotain parannusta, niin mikäs sen parempaa?

10

Olipa positiivista luettavaa!

Anna vaimollesi aikaa. Luottamus palautuu kun vain olet sen arvoinen. Minua ainakin auttaisi jo se että mies puhuisi asioista rehellisesti, oli asiat sitten mitä tahansa. Toinen helposti salaa asioita ettei saisi aikaan ikäviä reaktioita, mutta näin vaimokkeen näkökulmasta pahinta on epävarmuus ja valehtelu.