Päätä hakkasin taas seinään.Miten voi olla näin tyhmä??Nyt todella pahat olotilat päällä.Pelot,syyllisyydet,kauhu.Avioliitto on varmaan lopussaan ja muuta hirveätä.Olen on/off juonut silloin tällöin viimeiset 6 vuotta,sitä ennen paljon enemmän.Alkoholi on ongelma.Nyt repsahdin pahemman kerran.En pitkäksi aikaa mutta silti ja nyt tuntuu että olen yksin tässä maailmassa eikä minulla olisi oikeutta edes olla täällä.Niin paljon hävettää.
En nyt osaa sen enempää kirjoittaa.Olotila on kaoottinen.Toivottavasti saan kiinni elämästä taas joskus ja ymmärrän että tämä aine,alkoholi,ei ole minua varten.Jos joku haluaa jakaa kokemuksiaan kanssani,olisin kovasti kiitollinen…
Mäkin luulin ennen olevani tyhmä kun dokasin järjettömällä tavalla, tänä päivänä ymmärrän olleeni sairas. Noi muutkin fiiliksesi ovat niiiin tuttuja ja tuossa tilanteessa on hyvä sauma lähteä hakemaan apua. Joillekin riittää tää nettivertaistuki, monet hakeutuvat A-klinikalle, päihdepolille tai mikä terveydenhuollon yksikkö omalta kotipaikkakunnalta sattuukaan löytymään, lisäksi useat ovat saaneet avun live-vertaistuesta (yleisimmin AA). Mä kokeilin kaikkia edellä mainittuja keinoja, joista omalla kohdallani viimeisin on kantanut pisimmälle. Niin tai näin, aniharva pärjää täysin yksin, eikä yksin tarvitsekaan pärjätä. Juominen tulee yleensä muuttumaan aina vaan tuhoisammaksi ja mitä aiemmassa vaiheessa kierteen saa poikki, sitä parempi. Tauti on vakava ja monet se vie hautaan, mutta onneksi on myös onnistumistarinoita. Keskeistä on loppupeleissä oma halu etsiä apua ja ottaa sitä vastaan 
Kiitos Millanen vastauksesta.Kyllä,on aika hakeutua avun piiriin.Se on jonkin verran tuttua vuosien takaa kun kävin AA-ryhmässä kokeilemassa mutta vielä silloin(ja näköjaan edelleen) olin niin tyhmä ja defenssini suurta että en selvästikkään täysin myöntänyt sairauttani vaan olen elätellyt toiveita että josko kuitenkin…On se ihmispää(ainakin minun) kova ja tyhmä…
Tämä syyllisyys,itse syytökset ja häpeä tällä hetkellä on musertavaa…Tuntuu että jokainen ihminen vihaa minua ja toisaalta että enpä sen rakkauden,pitämisen arvoinen olekkaan…
Noin se oli mullakin ekoja kertoja AA:ssa! Siihen vaadittiinkin sit vielä muutamat kunnon kauhukokemukset, kunnes alkoi hoito tehoamaan ja itsekeskeisyyden muurit sortumaan 
Positiivista on, että sulla kuitenkin on kokemus avun piiriin hakeutumisesta! Avun hakemiseenhan ei kuole, mutta dokaamiseen saattaa ennen pitkää kuollakin - tai ainakin joutuu kokemaan enenevissä määrin muita vähemmän kivoja asioita 
Krapulassa morkkikset ovat yleensä suuret, mutta toinen myönteinen seikka on, että sieltä pohjalta voi ihan oikeasti nousta ylöspäin.
Millanen,näinhän se on.Tänään olin palaverissa.Tuntui todella hyvältä saada sanoa ääneen se tosiasia että sairastan sairautta nimeltä alkoholismi ja saada kuulla muiden saman sairauden kanssa elävien kokemuksia.Olo on edelleen hyvin kaottinen ja itsensä kasassa pitäminen todella vaikeaa…Tunteet todella pinassa joka on toisaalta myös hyvä asia kun tunteet edes liikkuvat…Puuh…Milli kerralla eteenpäin…
Onnittelut sinulle rohkeasta askelesta! Tunteista pintaan ja pysyväksi nousee helpotus ja tunne vapautumisesta.
Hiljaa hyvä tulee
Heips Sinulle!
Jos live AA ei yksin riitä, kutsun sinut nettiryhmään, pieneen, josta itse olen saanut niin tietoa, toivoa, kannustusta kuin ymmärrystäkin
ja nyt viimein 37vuoden jälkeen taas alun raittiuteen.
Liityä voi näiltä sivuilta http://rajattomat.blogspot.fi/
Tervetuloa mukaan!!