Hei kaikille.
Pitkä tarina olisi kerrottavana ja pää niin solmussa etten osaa sanoa saanko ulos kaiken sen järkevästi jäsenneltynä mutta eihän alkoholistin vaimona olemisessa kai olekaan mitään järkeä…
Lyhyesti ensin faktat, minulla on ikää 37 vuotta, miehelläni vuosi enemmän, yhdessä ollaan oltu tänä vuonna 23 vuotta, yhteisiä lapsia kolme 10-13-vuotiaat. Minä raskaissa vuorotöissä, mies pitkäaikaistyötön. Asutaan maaseudulla.
Miehellä on erittäin vahva geneettinen tausta alkoholismiin ja alkoholin käyttö on ollut epänormaalia jo teini-ikäisenä kun tavattiin, en ollut itse vielä edes kokeillut vaikka tietysti piti valehdella muuta että näyttäisi coolimmalta.
Minulla on lapsuuden traumoina ollut taasen voimakas vastenmielisyys/pelko/epäluottamus humalaisiin, olen perheväkivaltataustainen ja meillä pahat asiat tapahtuivat vain viikonloppuisin jos vanhemmat joivat, viikot leikittiin normaalia. Vanhempani erosivat pari vuotta aiemmin ennenkuin tapasin nykyisen mieheni ja tapasimme mieheni kanssa juuri sen jälkeen kun jouduin pikaisesti muuttamaan äitini luokse isäni käytyä humalassa minuun käsiksi.
Miehen vanhemmat olivat eronneet jo miehen varhaislapsuudessa hänen isänsä alkoholismin takia ja äitinsä oli eristänyt isän ja pojan toisistaan 8 vuodeksi siten ettei moneen vuoteen mies ollut saanut puhua isänsä kanssa edes puhelimessa.
En tiedä, oliko se niin että kaksi rikkinäistä löysi toisensa ja luulivat korjaavansa toisensa?
Alkoholiongelma on nostellut päätänsä vuosien varrella vähän väliä, mies ei pystynyt käymään edes siviilipalvelusta loppuun kun juomiseksihan se meni ja aina karkaili omille lomille kotiin humalapäissään, loppujen lopuksi hankki itselleen c-miehen paperit.
Todennäköisesti keittiöpsykologi minussa esittäisi mielellään väitteen että hän on myös läheisriippuvainen koska erossaolo minusta ei onnistu, ainakaan selvinpäin. Tarkoittaa sitä että kovan työputken tiimellyksessä saan huomata että minun poissaoloni kotoa tarkoittaa sitä että toinen juo, on muuten erittäin stressaavaa kun olet laskenut sen varaan että toinen saa hoidettua kotihommat sillävälin kun itse teet töitä perheen elannon eteen.
Eka kunnon ratkeaminen tapahtui -02 jonka seurauksena poistin miehen elämästäni yli kuukaudeksi, saimme asiat silloin juteltua ja alkoi raittiimpi ajankohta, mies löysi lapsuuden harrastuksen uudelleen ja sai myös sitä kautta töitä. Aikaa meni vajaa vuosi ja aloin odottaa ensimmäistä lasta.
Kolme lasta tuli tehtyä ja se oli myös juomisen kannalta rentoa aikaa, mies käytti ns normaalisti alkoholia eli saattoi ottaa vaikka saunakaljan ja se jäi siihen.
Seuraava juoma-aalto sai alkunsa varmaan parisen vuotta viimeisen laosen syntymän jälkeen, mies sai potkut töistä epäreilusti ja pyysi ettei hänen tarvitse etsiä heti töitä, hän tarvitsee vähän huilia ja käytännössä sillä tiellä ollaan, tyhmä minä kun sanoin että joo ja painoin kahden edestä töitä itse.
Sen jälkeen kun muutettiin maalle se mopo karkasi käsistä ihan täysin, määrät lisääntyi salassa minulta ihan järkyttäviin määriin ja haitat tietysti suorassa suhteessa. Miehestä joka oli harrastuksekseen ja välillä myöskin työkseen pelastanut toisia ihmisiä, kuoriutui mm rattijuoppo ja miehestä joka niin satavarmasti tiesi kuinka olin saanut lapsuudessa kyytiä humalaiselta isältä, kuoriutui vaimoonsa pelottelua ja uhkauksia käyttävä nilkki. Kaikki puukot mitä kuvitella saattaa sain kerätä selästäni.
Oli toisia naisia, vähättelyä, syyllistämistä kun olen aina poissa (töissä…), rahan väärinkäyttöä, katoamistemppuja niin että töihin sai kerrankin lähteä keskellä talven liukkaita kesärenkaisella leimattomalla autolla kun herra lähti 4 päiväksi kadoksiin juomaan. Monet illat meni niin että töistä päästyäni otin kopin lasten hyvinvoinnista kun isä oli niin päissään ettei itsekkyydeltään siihen kyennyt.
Kunnes tuli eräs aamuyö, mies tuli humalassa autolla kotiin samaan aikaan kun heräsin töihin ja yritin aloitella keskustelua, vastaukseksi sain humalaisen 'vitut sulla ikinä ole mitään järkevää sanottavaa '. Jokin napsahti mulla päässä paikalleen, pistin suuni kiinni, kirjauduin samassa maistraatin sivuille ja laitoin eron vireille, sanomatta sanaakaan. Miehen ilme oli aika priceless kun muutama päivä myöhemmin haastemies piipahti.
Siitä itseasiassa alkoi vielä kovempi juominen, loppuvaiheessa mies istui autossa ja itki ja joi, joi ja itki. Ja alkoi puhua. Se oli vissiin jonkinlainen hoitoonlähdön kypsyttely koska lopputulemana tämä johti siihen että mies myönsi ensimmäistä kertaa olevansa alkoholiongelmainen ja hakeutui kuntoutukseen,
Kuntoutusjaksojen välissä ollaan opeteltu luottamusta ja keskusteluyhteyden rakentamista, nyt on mennyt n nelisen kuukautta hyvin raittiina ja olin jo hyvin luottavainen miehen raittiuden suhteen, että olisi oppinut ilmaisemaan jos janottaa ja olisi rohkeutta käyttää esimerkiksi ennaltaehkäisevää jaksoa jos niin tapahtuu. Avioeron kakkosvaihetta olisin voinut hakea nyt jo noin kuukauden mutta miehellekin olen sanonut että en sitä hae kuin ainoastaan juomisen takia, rakastan miestäni mutta en voi elää tuon juomisen kanssa.
Ja tadaa, reilu viikko sitten mies retkahti! Paluu takaisin lähtöruutuun… Olen luvannut niin itselleni kuin lapsille ettei elämä juovan alkoholistin kanssa meitä enää ahdista. Mies sai korkin kiinni ainakin hetkellisesti, tällä hetkellä eletään kuivahumalaa, ja ai jestas miten hajottaa! Tää on juurikin sitä mitä en vaan jaksa. Tässä nyt vaan mietin että sinnittelenkö tämän kuivahumalan läpi jotenkin luovimalla vaan, onko sille täysraittiudelle oikeesti minkäänlaisia mahdollisuuksia, se oli miehen itsensä asettama tavoite ja koko ajan puhui hyvin tosissaan siitä. Kuitenkin sen ensimmäisen oluen sinne kurkkuun kaatamisesta päättää alkoholisti itse, sairaus vasta lopuista, siksi minun kanta noihin retkahduksiin on ollut hyvin jyrkkä ja mies on tietoinen siitä.
Mä olen luvannut itselleni että en tuhlaa ainutkertaista elämääni hajottamalla itseni juovan alkoholistin kanssa, miten ihmeessä voin alkaa rakentamaan luottamusta uudelleen vai olisko viisasta viheltää peli poikki nyt? Mietin tätä vaikka pelkäänkin että silloin mieheltä häviää korkki viimeisen kerran.