Joitain vuosia sitten soitin johonkin puhelin apuun/vertaistukipuhelin tms. poikani takia. Sain sieltä neuvon jättää poika kokonaan. Äitinä en ole kyennyt. Enkä vieläkään halua. Meillä on siis hänen kanssaan vielä(kin) keskusteluyhteys.
Kyse on aikuisesta lapsesta. Hän on sekakäyttäjä. Nyt myös asunnoton kun ei pysty olemaan tukiasunnoissakaan (säännöt). Takana on enemmän ja vähemmän huumeita ja alkoholia. Nyt myös ottanut osumaa kadulla ja syyllistynyt itse varkauksiin,häiriökäyttäytymiseen ja ilkivaltaan. Ollut useampaan otteeseen sairaalassa, mutta ei oteta mielisairaalaan ilman psykoosia.
Ikää pojallani on tarpeeksi eli hänen pitäisi olla aikuinen. En rahoita häntä enkä hänen aineitaan enää kun ymmärsin mihin joskus antamani"ruokaraha"meni. Saavutetun keskusteluyhteyden haluaisin pitää (jos puhelin säilyy) ja vaikkei meillä oikein enää ole mitään puhuttavaa. Miksi haluan tämän kipeääkin tekevän yhteyden säilyttää? Kun soitan tahdon kuulla, että hän on vielä hengissä. Aika jolloin hän ei vastaa on joskus helpompaa ja joskus vaikeampaa.
Tätä on nyt kestänyt 9 vuotta. Hän oleilee naapurikaupungissa. Alussa kun olimme tietämättömyyden harhassa (=epäily,oletus,huolehtiminen,soittelut yms) oli tavallaan helpompaa. Hän oli osa perhettä, tuli kylään (nukkumaan ja syömään siis toipumaan, hyväksikäyttämään ja valehtelemaan). Huumeiden käyttö selvisi noin 5vuotta sitten kun ensimmäinen ja viimeinen oikea vuokra asunto meni. Alkon käytöstä olen kyllä tiennyt.
Alussa hän kävi koulua (keskeytyi) mutta hänellä oli asunto (menetti). Sitten seurasi tukiasunto rumba kunnes tuli tämä päivä ettei hän kestä sielläkään sääntöjä. Hoitojaksojakin on ollut takana useampi, mutta lopulta hän ei enää ollut halukas niihinkään.
Tänä syksynä hän jäi kadulle. Kun tuo tukiasunto oli menossa yritimme vielä auttaa. Hän sanoi olevansa halukas muuttamaan naapurikuntaan pienelle paikkakunnalle. Hankimme kyydin tavaroille (kyyti peruttu ja tavarat kaatopaikalle nyt). Koska hän oli kadottanut paperinsa olisi hänen pitänyt hakea uudet,joten lähti vuorokaudeksi tukiasuntoonsa meiltä. Myös muita asioita olisi ollut hoidettavana. Ja jäi sille tielleen juomaan tms. Kaikki siis peruttiin. Tulipas taas uudestaan hyväksikäytetyksi tullut olo takaisin.
Viimeksi kun puhuin hälle (ei niin kamalan sekaisin ollut) sanoinkin etten sinua voi enää mitenkään auttaa kun et apua halua ottaa vastaan. Ja koska hän jätti osan rahoistaan minun taakseni talteen niin, että soittaa ennen kuin puheaika loppuu…tälläkin tavoin uhriutan itseäni, onkohan oikea sana? Tulen laittamaan puheaikaa vaikkakin hänen omilla rahoillaan. Näinkin pienellä teolla mistä ei vaivaa ole pidän yllä suhdetta omaan lapseen,joka ei enää minusta välitä. Hän on jo kolmikymppinen kuitenkin eikä lapsi enää.
Tiedän AlAnonit ja muut. En voi niissä käydä. Olen vammautunut ja asun syrjäkylillä. En jaksa matkoja enkä pitkään istumista. Muuta näiden sekakäyttäjien (alko/huumeet)omaisille tarkoitettua en tiedäkään. Tämän paikan vain.
Viime viikolla sanoin pojalle, että koska hän hankki itsensä nyt kaiken avun ulkopuolelle en minäkään enää pysty auttamaan. Mutta tiedän myös että itselläni on jonkin verran läheisriippuvais prolematiikkaa. Avioliittoani en halua uhrata tälle. (pojan oma isä kuollut). Meille häntä en halua pyytää. Joulukin tulossa olisi taas.
Sydämessäni on tyhjä paikka, koska en voi tehdä enää mitään. Hautauskuluja katselin yksi päivä"huvikseni". Onkohan täällä ketään jolla olisi vähänkään samantapainen tilanne?
.
, Tirppana