ainainen pelaaminen!

Tori
1

Ahdistaa niin paljon! Avomieheni pelaa sotapelejään jatkuvasti, lähes kaiken vapaa-ajan. Kauppaan saan hänet joskus mukaan, ja ehkä katsomaan jonkun ohjelman telkkarista mutta HETI sen jälkeen takaisin koneelle! Ehkä eniten ahdistaa se, etten edes muista koska olisimme viimeeksi edes nukkuneet yhdessä, mies istuu koneella aamuyöhön. Se tunne kun herää keskellä yötä ja katsoo kelloa: 3:45, ja olohuoneessa valot…tulee niin ahdistavan yksinäinen olo, kyyneleet vaan tulee silmiin ja pakko vaan yrittää jatkaa nukkumista. En tiedä kauanko jaksan , tunnen oloni jatkuvasti niin yksinäiseksi, saan kerjätä huomiota ja jos erehdyn koneen viereen “pahan paikan” aikaan jotain sanomaan tahi kysymään tulee vastaukseksi vain vihainen “MITÄ!!!”

Luin aiempia tarinoita samasta aiheesta, niin tuttua. Meilläkin alkuaikoina kun asuin yksin ja mieheni oli luonani lähes aina, minulla ei ollut konetta. Peliriippuvuus paljastui minulle vasta kun muutimme yhteen. Olihan hän kotona asuessaankin pelannut kaiken ajan. Mieheni on puhunut haluavansa perheen(!!), mutta en voi kuvitellakkaan lasta enää tähän tilanteeseen! Kuitenkin olen miettinyt että olisi ehkä minullakin jo aika ruveta perheenperustamishommiin, ja sitten alkaa ahdistaa että taidan olla väärän henkilön kanssa siinä mielessä. Kuitenkin rakastan miestäni, mutta en tiedä jaksanko tällaista monta vuotta enään.

Olen jokseenkin jo niin tottunut yksinäisyyteeni että välillä kuvittelen tämän olevan aivan normaalia, kunnes näen tuttavapariskuntia tai ystäväni kertoo heidän parisuhteistaan, kuinka he tekevät kaikkea yhdessä jne. Silloin tulee niin surullinen olo. Tuntuu että tuhlaan elämääni tähän mieheen, jolla ei ole aikaa minulle, jonka elämä on sotapelien maailmassa.

Olen itsekin alkanut laiskistua ja viettää aikaa netissä enemmän(minulla on oma läppäri), kun ei ole muutakaan tekemistä yksin. Ystäväni alkavat olla lähes kaikki jo perheellisiä.
Olen hyvin taipuvainen masennukseen ja ahdistukseen, ja mieheni ei ymmärrä sitäkään. Jos yritän puhua liiallisesta pelaamisesta se on “turhaa mäkätystä”. Mieheni kanssa ei pysty edes keskustelemaan mistään kunnolla, koska hän ei osaa nähdä asioiden toista puolta vaan pysyy vain omassa kannassaan. Olen niin umpikujassa, mutta en osaa lähteäkään.

Olisi kiva saada keskustelukavereita kohtalotovereista, ei tätä yksin jaksa.

2

Moi.
Tää tarina on sen verran tuttu et tiedän miten tässä käy. Nyt on kyse legendaarisesta Markusta.

Markku oli kaveri jolla oli vaimo ja poika.
Markku pelasin World of Warcraftia paljon.
SItten eräänä iltana kun keskustelimme Ventrilossa (VoIP ohjelma), Markun vaimo kysyi “Markku, kumpi on tärkeämpi, tuo typerä liskopeli ja virtuaalikaverit vai minä ja perhe?”
Markku valitsi pelin (HYVÄ MARKKU!!), sitten vaimo keräs kimpsut ja kampsut ja lähti.
Ehkä Markkua jälkeenpäin vituttaa mut onneks Markku oli hyvä tankki, saatii clearattuu Naxxii asti enne TBC tuloo =D=D=D==D=D=D=D

ps. sori markku

3

heippa. Meillä suurinpiirtein sama tilanne, mutta meillä niitä muksuja on jo kaksi ihanat pienet tytöt 2,5v ja 4kk Minäkin rakastan miestäni paljon, mutta nyt kun tähän wow:iin ilmestyi tuo lisäosa, olen miettinyt että rakastanko todellaksin. Mieheni ei tee muuta kuin pelaa vapaa-aikana ja minä hoidan kodin ja lapset äippälomalla kun olen. En minä kadu että tein lapseni hänen kanssaan rakastan häntä ja hän on oikein hyvä isä, mutta ajan puute rasittaa välejämme tuntuvasti. Minä olen kyllästynyt ruuan laittoon, pyykinpesuun ja muksujen hoitoon, apua ei saa ellei pyydä. minäkin nukun yksin tai lasten kanssa, mies pelaa illat ja aamut molemmin puolin työaikaa joka on yöllä 2-6 välilä. unet jäävät häneltä vähiin ja sekin huolestuttaa kun hän ei nuku. Eilen yritin ottaa pelaamisen taas kerran puheeksi, yritin kertoa miltä minusta tuntuu, ja että olen väsynyt tähän tilanteeseen. Sain vastaukseski vain äksyilyä. Ei hän ymmärrä. Hänellä on omakantansa asiasta eikä halua nähdä muuta. Hänen mielestään tässä ei ole mitään ongelmaa. vastaus oli pitääkö taas jauhaa samasta asiasta. Olen pohtinut että avaisiko ero hänen silmänsä vai ei. Itse olen aika huono itsetuntuinen ihminen ja minusta tuntuu etten kykene häntä jättämään (rakastanhan häntä) ja lapsienkin takia. Mutta miten saisin hänen silmänsä avattua. Tuntuu ettei hänellä ole oikeaa elämää lainkaan!

4

Vanha viesti, mutta tilanne tuttu , joten vastaanpa kuitenkin.

Eli juurikin noin mitä tehdä pelkäät, voit tilannettasi parantaa.
Otat vain tämän “saman paskanjauhamisen” taas esiin , kerrot että hänen pitää miettiä mikä elämässä on tärkeintä, kerro että aiot lähteä, jollei tilanteeseen tule muutosta, sano myös se, ettei hänen todellakaan tarvitse pelaamista kokonaan lopettaa, vaan sovitte yhdessä ne pelailut.
Lapsitapauksessa voi tietysti ottaa yhteyttä myös sosiaalitoimistoon , mutta varaudu että tästä alkaa pitkät juoksut, eikä se heti ole paras tapa sitä miehelle ilmoittaa, mutta faktahan se on että jos noin kauan pelaa, se on liikaa se.
Älä anna periksi niissä keskusteluissa, se vihainen MITÄH? on normaali vastaus, ihmiselle ketä johonkin asiaan keskittyy kunnolla ja toinen häiritsee, teet sen kuitenkin aiheesta.

5

Juu. Tässä tulee taas samaan sarjaan kuuluvaa matskua: Elikkä, mies joka pelaa päivät pitkät wowia. Noh meitä yhdistää se että minä itse pelaan myös kyseistä peliä. Meillä ei ole mitään sen kummempia kriisejä, mutta ongelman ydin onkin partnerini vastuuton elämäntapa. Jätkä ei tee tosiaankaan muuta kuin pelaa wowia, ei käy töissä ei missään. Koulunkin lopetti joskus aivan järjettömästä syystä. Hän valittaa ettei halua käydä semmoisessa duunissa mikä ei kiinnosta. Herranisä! Miten aikuinen kaksikymppinen ihminen joka jatkuvasti tolkuttaa vielä sitä omaa aikuisuuttaan, ei älyä että ilman kouluja ei voi kuin hyvällä tuurilla saada sitä työtä mitä todella haluaa? Hän ei itse myönnä peliriippuvuuttaan, mutta sen näkee: joka päivä on raideja joita ei voi kuollakseen jättää väliin. Aina kun on jossain kontaktissa häneen, vaikka jos soitan tai jotain, hän kertoo olevansa wowissa, jos menen käymään, hän on wowissa, jos itse olen wowissa, hän on myös. Myöntää itsekkin pelaavansa lähes joka päivä valehtelematta yli kymmenen tuntia. Ällöttää, hän ei edes häpeä elämäntapaansa ja sitä että elää ihmisten verorahoilla. Kaiken takana on käsistä riistäytynyt pelaaminen ja paska asenne. Itse pelaan paljonkin wowia ja mmorpg- pelejä muita semmoisia, mutta käyn sentään töissä ja koulussa. Ottaa päähän ja on surullista, emme riitele eikä muutakaan semmoista mutta eipä meidän suhteemme ole mitenkään muutenkaan järin häävi, häneen ei saa kontaktia oikein kunnolla eikä hän ole valmis tekemään yhtään edes meidän suhteemme eteen. Hän olettaa kylmästi että kaikki tulee hänen luokseen, ja omaa tyhmyyttäni on tullutkin. Itse olen sen verran kylmä tyyppi että olen päättänyt sanoa herralle suorat sanat että jos ei tahti muutu ja iso poju ota itseään niskasta kiinni niin minä annan kenkää. Koittakaa jaksaa.

6

niin tuttua… :unamused: itse olen tätä peliriippuvuutta katsellut edellisessä suhteessa yli 2 vuotta ja nykyisessä kohta 2… nykyisen miehen ongelmaa pahentaa se,että on muutenkin melko laiska ja mukavuudenhaluinen persoona, ja tällä hetkellä pilaa koulunsa (ja samalla tulevaisuutensa) ja kohta meidän suhteemmekin pelien takia… mikään muu ei kiinnosta, mitään muuta ei tehdä yhtä hyvin kuin peliin liittyviä juttuja… ja nyt on alkanut valvomaan aamuun asti eikä tule edes siis viereen nukkumaan (vaikka aamuyhdeksältä pitäis siis olla koulussa jo!) Olen itse jo aika loppu, stressi omista kouluhommista painaa päälle ja suruaika (asia johon en saa mitään tukea mieheltä, ei osaa kuulemma sanoa mitään), mutta koska asun ulkomailla opiskelemassa en vaan uskalla heittäytyä ihan yksinäiseen elämään :frowning: Miksi pitää valita itselleen tälläisiä kumppaneita…

7

Tuttua tuttua… Itse olen vasta vähänaikaa sitten ruvennut “tiedostamaan” että olen peli riippuvainen. Tunnistan itseni hyvin nosta edellä mainituista kirjoituksista. Itsellä on tällähetkellä karannut mopo aikas pahasti ja laskeskelin tosa pikaisesti että pelaan kuukaudessa noin 250-300 tuntia (64-76 tuntia/viikko) mikä kylläkin kuulostaa aikas älyttömältä. Taustasta sen verran että olen ollut koukussa nettipeleihin kohta 10v ja niistä pahasti noin 5 vuotta. Pari suhdetta on mennyt suoraan sanottuna vituiksi pelaamisen takia ja nyt on menossa kolmas. Ennen ajattelin ku muija jätti no ei se mitään aina niitä uusia saa vaikka se tuntus pahalta. Pohjimmiltaan veikkaan että peliriippuvuuteni johtuu huonosta omatunnosta, epäonnistumisen pelosta ja netissä kun on paljon helpompaa jutella kuin “normaalisti”. Ite olen nyt jonkin aikaa yrittänyt päästä pois kiereteestä mutta vaikeaa se on. Itsellä on hiukan auttanut kun muija hankki koiran ni sen kanssa on nyt hukan tullut oltua ulkona kun harrastukset ja “real life” kaverit on hävinnyt jo vuosia sitten tai no yks sentään on jäljellä ja olen huomannut että olen sillekkin ruvennut valehtelemaan että on jotain menoa kun hän pyytää esimerkiksi kalaan tai johonkin muuhun mistä tykkään. Vaikka itse olen ruvennut tiedostamaan homman vakavuuden niin en itse sille mitään voi kun “piti” pelata tunti ni se muuttuikin 10 tunniksi ja yö unet on jäänyt siihen 3-4 tuntiin ni haittaa jo työtäkin. Olen itse 25v ja tirdostan hyvin että ei ole oikein ikäiselleni jätkälle kovinkaan normaalia pelata 10-12 tuntia vuorokaudessa. Olen yrittänyt lopettaa varmaan 10-20 kertaa muttei ole vielä onnistunut mutta nyt näyttää aikas hyvältä kun olen taas ruvennut käymään ulkona säännöllisesti kiitos koiran. Pikkuhiljaa hyvä tulee…

8

Teette tästä nettipelaamisesta nyt aivan liian ison numeron.

Ei niihin virtuaalipeleihin kaikki koukkuun jää, vain ne ketkä ovat kiinnostuneita niistä, voisitte kuvitella kuinka tarpeeton ongelma tämä nettipelaaminen oikeen on, jos verrataan huumeisiin, alkoholiin,tupakkaan tai rahapeleihin.
Nettipelit tarjoavat jotain kiinnostavampaa todellisuuden ulkopuolelta, samalla tavalla kuin kirjat ja televisiokin.
Onko se edes ihme että joku tykkää viettää aikaa maailmassa jossa kaikki on paljon yksinkertaisempaa ja jännittävämpää? Yksi ratkaisu olisi, että pelaatte puolison kanssa, tunnen kymmeniä ihmisiä jotka tekevät näin, ei ollenkaan huono idea.

9

Moro HS!
Kohta vuosi kulunut tuosta uhkauksesta. Eli suoraan, ottiko niskasta kiinni vai annoitko kenkää?
Jos voisin laittaa vetoja(en laita kun oli tuon kanssa aikoinaan ongelmia) niin veikkaisin sen puolesta, että sama meno jatkuu…

-Walker-

10

Mukavaa jos molemmat pelaatte ettekä näe sitä mitenkään ongelmana, omasta mielestäni tolla tavalla sen asian pitäisikin olla. Mies ei häpeä sitä mitenkään, mikä on minun mielestäni aivan oikein. Mutta töihin sen tyypin kuuluu mennä, luulisi esim. wowin/netin kuukausimaksujen olevan jo riittävä asia motivoimaan työpaikan hakua varten.
Itselläni ainakin on.

11

Emme enää seurustele, mutta olemme silti hyviä ystäviä. Tilanteet elämän kannalta eivät kohdanneet ja itse en nähnyt mitään syytä elää suhteessa vaan suhteen vuoksi. Nykyään tämä herra käy tosin töissä ja elää kohtuu normaalia elämää, mitä nyt vieläkin viettää sen vapaa-aikansa wowissa, mutta niinhän minäkin edelleen pelaan kys. peliä, ja jos pärjää omillaan ja hoitaa velvollisuutensa, en näe syytä kritisoida toisen - ehkä liiallista - pelaamista.

On sinänsä surullista, että perheelliset ihmiset pelaavat ja laiminlyövät lapsiaan, vaimoaan/miestään pelin vuoksi. Tällaisissa valinnoissa pitää ottaa huomioon, että joistain asioista on vain pakko luopua vaikkei perhe ja parisuhde olekkaan pelkästään luopumista varten. Kuitenkin jokaisella asialla on kääntöpuolensa ja jokaisen valinnan takia pitää antaa edes jotain pois. Minulla lähipiirissä eräs pariskunta erosi miehen wowin pelaamisen takia.

Tiedän itsestänikin sen, että en varmaan koskaan aio edes perhettä hankkia - juuri sen takia että olen muutenkin melko perso videopeleille sun muille tällaisille, niin sitä ei koskaan tiedä koska leipääntyy äitinä oloon ja alkaa muiden kustannuksella tehdä huonoja valintoja.

12

Tässä ohjeita heille joiden kumppani on peli-/tietokoneriippuvainen.

Ensinnäkin, jos ette osaa olla assertiivisia (alentuvan ja aggressiivisen välimuoto, oikeanlainen jämäkkyys), opetelkaa.

Kumppaninne ei halua edes itselleen myöntää ongelmaansa, tästä syystä reaktio asiaan on aina äksyily, tiuskiminen, mökötys tai vastaava kielteinen ilmaisu. Näin kumppani koittaa välttää asian kohtaamista, samalla saaden toiselle pahan mielen ja huomion pois itse asiasta. Kommentit riippuvaiselta on usein syyttäviä takaisinpäin, suututaan kun toinen “valittaa” asiasta, ja näin ollen saadaan toiselle syyllinen olo ja vältytään huomaamasta omaa ongelmaa. Usein riippuvaisen kumppani onkin erittäin suvaitsevainen, hieman ehkä alistuva/alentuva joka omalla käytöksellään (persoonansa ongelmilla, mahdollisilla persoonallisuushäiriöillä) “sallii” kumppanin riippuvuuden ja sitä seuraavan käytöksen.

Asia vaivaa myös kumppanianne, vaikkei hän sitä haluakaan myöntää. Sisimmässän hänkin toivoo viettävänsä normaalia elämää ja osaavansa tehdä jotain muutakin kuin vain pelata/istua tietokoneen ruudun edessä, mutta kierteeseen jouduttuaan ei osaa nähdä mitään muuta tapaa viettää päiviänsä. Ilman peliä/konetta, elämä tuntuu tyhjältä ja tylsältä. Sellaisetkin tekemiset, joista oikeasti nauttisi, tuntuu merkityksettömiltä ja turhilta. Ei vaan yksinkertaisesti huvita. Ja tämä johtuu vain ja ainoastaan pelaamisesta/datailusta. Ja se teidän pitäisi saada kumppaninnen ymmärtämään. Että se tyhjyys/tylsyys, merkityksettömyys, on vain riippuvuuden tuoma illuusio, mikä katoaa pikkuhiljaa, kun pelaamisesta luovutaan. Tämä on tärkein asia ymmärtää.

Pelaaminen/datailu tulisi lopettaa (varsinkin aluksi) täysin. Ei edes tuntia päivässä, muuten riippuvuus ei edes katoa mihinkään, koska tällöin mieltä ei “pakoteta” näkemään uusia vaihtoehtoja elämisen tyyliin vaan mielelle sallitaan lupa odottaa tätä päivittäistä pelaamista. Ja sitä kautta ylläpitää pelaamisen tuomaa nautintoa, joka taas merkitsee sitä, ettei ole edes tarvetta löytää taas uudestaan nautintoa jostain muusta. Tämän vuoksi aluksi on tärkeää pistää totaalikielto, jotta uudenlaiset toiminta- sekä ajattelumallit opitaan.

Ihmisen mieli, suhteellisen nopeastikkin, oppii löytämään nautintoa muista asioista, ja unohtamaan vanhan, haitallisen asian. Tästä syystä muuten hyvää kumppania ei kannata riippuvuuden takia hylätä, vaan toimia itse jämäkästi ja “hoitaa” toinen kuntoon.

Jaksamisia.

13

Ei välttämättä aina toimi. Itselleni toimii kun olen asettanut itselleni rajoituksen olla pelaamatta ennen tiettyä kellonaikaa, sen verran kurinalaisuutta löytyy, että olen pystynyt noudattamaan tätä itselleni asetettua tavoitetta ainakin tähän saakka (aloitin viime viikosta, yritin jossain vaiheessa vkon totaalikieltoa, joka loppui parissa päivässä). Itse en ole (ollut) parisuhteessa tosin, mutta anyways.

Totta kyllä jos löytää uusia asioita ja pääse niihin kiinni. Jos ei pääse, paraskaan apu ei riitä, omaa tahtoa pitää olla.