Olen pian kolmeakymppiä lähestyvä perheetön itsenäisesti asuva nuori nainen. Äitini on ollut alkoholisti nyt noin reilun 10 vuoden ajan. Käy vielä töissä, mutta viinakorkki aukeaa päivittäin heti nykyään jo lyhentyneiden työpäivien jälkeen. Viikonloput sitten mennäänkin ja lujaa. On jo huonokuntoinen, eläkeikä lähestyy ja alkoholilla oma iso vaikutuksensa fyysiseen kuntoon. Asuu isäni kanssa samassa taloudesaa, parisuhteesta ei enää voi puhua, mutta jonkunlainen pakotettu side on pitkän avioliiton vuoksi. Isäni ei halua tilanteesta lähteä, kokee pärjäävänsä. Hän osaa ottaa asiat kevyemmin, tapahtui mitä tapahtui, mutta minä otan äitini nykyisen tilanteen todella raskaasti. Tiivistetysti hänellä nykyään todellla huono fyysinen kunto, henkisen puolen ongelmia, paljon alkoholin käytöstä johtuvia tapaturmia (kaatumisia yms.). Olen kuitenkin perheeni kanssa jostain sairaasta syystä melko läheinen. Erityisesti tämä johtuu varmasti aivan ihanasta isästäni, kehen haluan yhteyden säilyttää. Ja jostain syvältä kumpuaa myös se rakkaus ja huoli ja vastuu äitiäni kohtaan, joka ilman alkoholia on/oli ihana ihminen. Teimme silloin 10 vuotta sitten virheen, kun annoimme tilanteen tapahtua, emmekä ehkä puuttuneet siihen ajoissa. Nyt on jo myöhäistä, ja vaikka asiaan olen useamman kerran puuttunut ja yrittänyt auttaa, niin äitini sanoo että ei halua tilanteelle enää mitään tehdä, hänellä ei ole enää voimia ja iloa elää, vaan menee näillä eväillä hautaan asti.
Olemme nyt lähdössä perheeni kanssa lomareissulle. Teemme tämän reissun vuosittain, mikä sekin kuulostaa hullulta ottaen tilanteen huomioon. Ehkä kuitenkin se on tapa yrittää jotenkin vaikuttaa normaalilta perheeltä, vaikka kaikki ei oikeasti olekaan hyvin, ja äidin ei näitä reissuja kannattaisi enää tehdä. Vaikka näissä lomissa on paljon hyviäkin elementtejä, niin minulle ne aiheuttavat kuitenkin myös paljon tuskaa ja taakkaa. Näin on ollut aina, mutta erityisesti viimevuoden reissun jälkeen. Äidilleni sattui tapaturma kännipäissään, joutui sairaalaan lievän aivoverenvuodon johdosta. Kuntoutui tästä siis kyllä yllättävänkin hyvin. Ei kuitenkaan oppinut mitään, vaan sama meno jatkui, ellei jopa pahempana. Todistettuani nämä tapahtumat aivan vierestä, ja muistellessani sitä pahaa oloa minkä tietämättömyys äitini kohtalosta aiheutti, lomamatka herättää minussa todella suurta ahdistusta. Vikahan on minussa, kun suostun lähtemään, mutta tieto siitä että tämä voi olla viimeisiä perheen yhteisiä reissuja ja kuinka tärkeäksi tiedän osallistumiseni muulle perheelle, sai minut tekemään päätöksen mukaan lähtemisestä. Minulla on muutenkin arjessa aina takaraivossa huoli äidistäni, mitä tapahtuu milloinkin ja koska juopon tuuri loppuu. Nyt erityisesti minulla on sellainen olo että minun täytyy kokoajan vahtia äitini tekemisiä, pitää hänet hengissä, kun kuntokin on entisestään huonontunut. Olen perheestäni ainoa, joka ottaa tilanteen näin raskaasti, muut ovat hiljaisesti sen hyväksyneet, että eivät voi asialle mitään yrityksistä huolimatta.
En tiedä miksi tämän tänne edes kirjoitin, kun kellään tuskin on mitään muuta vinkkiä selvitä matkasta ja näistä raskaista ajatuksista, kuin se että jäisin kotiin ja katkaisisin välini äitiini. Niihin en vain pysty, ongelma siis minullakin. Ehkä halusin vaan avata ajatuksiani, ja ehkä tämä on yksi tapa lievittää painoa harteilta, kun saa sen ääneen sanottua. Yritän ottaa asenteen, että en ole vastuussa äitini tekemisistä, enkä voi kannatella hänen elämäänsä. Pitää yrittää asioiden mennä vaan omalla painollaan, niin ehkä reissusta pääsee hieman itsekin nauttimaan.
Eikä isoin ongelma nyt ole tämä reissu, vaan onhan se elämä yhtä painimista näiden asioiden kanssa ihan arjessakin. Ikinä ei tiedä, milloin tulee soitto, että joku tapaturma taas sattunut. Aina sitä miettii, olisiko jotain joskus voinut tehdä toisin, miksi juuri minun äitini, miksi juuri minä. Huoli, viha, rakkaus, katkeruus. Kaikki tunteet taistelevat toisiaan vastaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kerron tai kirjoitan asiasta mihinkään “julkisesti”. Kun luen tämän oman tekstini, tuntuu että sen olisi kirjoittanut pelokas lapsi aikuisen naisen sijaan. Noh, ehkä sille tasolle olen tunnepuolella tämän asian kanssa jäänytkin.
