Hei!
Olen neljääkymmentä lähentelevä nainen. Naimisissa ja kaksi lasta.
Molemmat vanhempani ovat alkoholisteja. Äitini juomisen muistan jo lapsena…luokkakaverini taluttamassa äitiäni pois lähibaarista. Kosteat juhannukset palovammoineen. Joulun, kun vieraat tulivat ja minä itkien laitoin ruokaa tarjolle. Mustelmaiset kasvot, kun humalassa kaaduttiin minne sattuu. Toinen mies hipelöimässä humalaista äitiäni. Juominen saattaa kestää viikosta kahteen viikkoon.
Isäni aloitti juomisen vasta viisikymppisenä. Nyt seitsemänkymppisenä vielä mukana työelämässä, mutta rokulipäiviä töistä. Hän lähtee päivällä kauppaan ja palaa aamuyöstä kotiin.
Olen joutunut kohtaamaan kotona asuessani tilanteen, missä meillä ryyppäämässä ollut tummaihoinen mies, tuli alasti makuuhuoneeseeni. Ajoin hänet pois ja hain keittiöstä leipäveitsen ja sakset ja valvoin istualteen sängyssäni. Häpeä, miten äitini on voinut hänet meille kutsua…apua en kehdannut soittaa, mutta olin valmis käyttämään aseitani.
Muistan mummoni hakeneen minut ulkoa…“Sinun tehtäväsi on olla kotona ja huolehtia äidistäsi”…ja minähän huolehdin.
Virtahepo asui ja asuu vieläkin lapsuudenkodissani. Veljeni ovat vaiti ja vain minä puhun, vaikka se on vaikeata.
Ehkä nyt aikuisena on kipeätä katsoa, miten toisinaan lapsiini sattuu." Miksi emme käy äiti tällä viikolla mummilla ja papalla…onko mummi taas humalassa?" Olen ollut lapsilleni rehellinen vanhempieni suhteen. Tiedän, että lapsillani on minut turvanaan. Välillä tuntuu, että hekin ovat nähneet liikaa…eivät onneksi sitä, mitä minä koin.
Huolehdin vieläkin…ja joskus se vie minut lapsuuden kipeisiin muistoihin.