Aikuinen lapseni juo

Olen nyt noin 6 vuotta tiennyt, että tyttäreni on alkoholisti. Hän on jo hyvän matkaa yli 40 vuotias, mutta minulle ainoa lapsi, hyvin rakas ja tärkeä. On todella vaikeaa katsoa hänen etenemistään tämän sairauden kujanjuoksussa. Olen tehnyt asioita, monta kertaa juuri väärin ja vääriä asioita. Mutta puolustukseni on, että kaipaan niin paljon häntä ja haluaisin olevan kaiken ennallaan ja tietysti tahdon että hänen ellämänsä olisi täynnä iloisia hetkiä ja onnea edes joskus Silloin joskus olimme todella läheisiä kävimme matkoilla, kirppareilla, jumpassa, teimme paljon asioita ja puhuimme toisillemme. Nyt emme tapaa juuri koskaan. Vaikka asumme samalla paikkakunnalla, ei tunnu olevan paljon tarvetta kohdata. Jotenkin on vaikeaa nähdä, miten hän 5 vuodessa on muuttunut jo ulkoisesti. Hän puhuu minulle omista asioistaan aika rehelllisesti, uskoisin, mutta jotenkin hänestä on kaikki ilo kadonnut. Samoin minulta, on vaikeaa elää enää. Olenkin jo harhautunut monesti ajattelemaan, että minulla ei ole tässä elämässä enää mitään järkeä roikkua. en silti tee itselleni mitään, siihen olen liian optimistinen. Olen eläkkeellä ja minulla on paljon aikaa olla hänen vierellään, sekä tukea . Olen tarjoutunut auttamaan häntä hakeutumaan hoitoon. Ilmeisesti tauti ei ole saavuttanut vielä lakipistettä. Hän ei halua ammattiapua. OLen paljon lukenut tästä aiheesta ja usko nyt tietäväni, ettei kannata mahdollistaa, eli tukea taloudellisesti. Sekin harmittaa vietävästi. Hän on nimittäin koko aikuisikänsä käynyt työssä ja hankkinut itseleen pesämunan, asunnon. Nyt, kun tilanne on selkeästi menossa huonompaan suuntaan, pelkään että hän saattaa menettää kaikki hankkimansa. Viime vuonna oli jo pitkällä sairaslomalla töistä ja nyt tänä vuonna hän otti lomaa jo nyt koska työssä paineet ovat liian suuret. Lomalla oli tarkoitus hoitaa itseä kuntoon ja nauttia aamuista ilman työn aiheuttumaa stressiä. Minä taas huomaan, että siellä hän on joka päivä päihtyneenä. Eli kun menee töihin takaisin, kaikki samat ongelmat alkavat kahta raskaampina. Hnen miehensä on ollut alkoholin vuoksi jo kohta kaksi vuotta pois työelämästä. Mies on niin huonossa kunnossa juomisen vuoksi, että tuskin pystyy kävelemään. Hän ei osallistu talouden tukemiseen, eikä pysty tekemään vähäisiäkään kotitöitä. Tämä vaikeuttaa varmasti selvissäpysymistä. Olen täällä oikeastaan hakemassa ihmisiä, joilla on vastaavia kokemuksia. Miten asiat ovat teillä menneet ja onko mitään valoa näkyvissä? Olen aivan hukassa ja neuvojen sekä kokemustarinoiden tarpeessa.

On kyllä hankala tilanne kun tyttäresi mieskin juo ja on oikeastaan jo pahemmassa tilanteessa kuin tytär. Kokemuksesta voin sanoa, että runsaasti juovan miehen imussa alkoholisoituu itsekin nopeasti ja naisen elimistö kestää alkoholia huonommin kuin miehen.
Raitistuminen on vaikeaa, jos puoliso jatkaa juomista. Sanoisin, että usein on pakko erota kyetäkseen lopettamaan oman juomisensa. Olin tuskastunut juomisen aiheutamiin ongelmiin ja terveyskin huoletti. Käytön sain loppumaan, kun erosin miehestäni. Olen ollut 8v raittiina, ex-mies juo edelleen ja hänelle on tullut alkoholisairauksia.

Onko tyttäresi työpaikka sellainen, että sieltä voitaisiin ohjata päihdehoitoon ja maksaakin se?
Luulisin, että tytär “karkaa” yhä kauemmas, jos yhtään syyllistät häntä. Ehkä asiasta voisi puhua hiukan hyvässä hengessä sopivan tilaisuuden tullen, että olet huolissasi ja valmis tukemaan, jos tytär haluaa hakeutua hoitoon. En tiedä miten hän ottaisi jos puhut myös huolesta hnen miehensä terveyden suhteen? Ideaalitilanteessa molemmat pyrkisivät lopettamaan ja tukisivat siten toisiaankin. Jos se ei nappaa, niin ehkä voisit antaa asian olla ja pyytää tytärtä joskus kahville tai tapaamaan muuten ihan vaan yhteyden säilyttämiseksi. Häpeä omasta tilanteesta saa vetäytymään ja toisaalta riippuvuuden pahetessa ainoa mikä kiinnostaa lkaa olla juominen ja muu on pakkopullaa.

Ikävä tosiasia kuitenkin on, että ihminen saa juoda itsensä hengiltä, jos ei halua apua ongelmaansa. Sille ei voi mitään, vaikka mitä tekisi. Yritä etsiä itsellesi mukavaa tekemistä ja ehkä seuraakin (ystäviä, harrastuskavereita tms) ettet mieti asiaa koko ajan. Siitä, että sinä masennut tai sairastut ei ole apua tyttärellesi eikä hyötyä muutenkaan. Al-anon ryhmistäkin voi saada apua ja mielenrauhaa. Alkoholistin läheisen osa on raskas , mutta meilläkin on oikeus elää ja olla onnellsia, vaikka läheinen ihminen on sairastunut ja tuhoaa itseään. Vaikkei juovan tilanteeseen pysty vaikuttamaan, omaansa sentään pystyy.
Voimia! Älä jää asian kanssa yksin.

Onpa surullista luettavaa, sulla on varmasti itselläsi tosi suuri tuska ja huoli ?
Olen itse tuommoinen aikuinen juova tytär, joka valitsee kaikenmaailman juoppoja ja ongelmaisia kumppaneikseen.

Totuus joka sun on hyväksyttävä on, että sä et voi tytärtäsi pelastaa jos hän ei sitä tahdo. Varmaan jonkinasteinen läheisriippuvuuskin on tullut juovan miehen rinnalla, joka vaikeuttaa sitä oman avun hakemista, vaikka varmaan itsekin pohjimmiltaan tietää, että apua tarttis saada. Mulla ainakin mies on ns pitänyt mut mukana juomisessa. En mä sitä itse edes haluaisi, mutta sithän mulla olis vaihtoehdot vaan joko sietää toisen juomista selvinpäin, tai sit olla sietämättä ja erota, ja se ero on niin perhanan vaikeaa, sairasta!
Kaikenlainen saarnaaminen ja tuputtaminen voi vaan etäännyttää, eiköhän tytär itsekin tajua tilanteen, mutta on vaan niin umpikujassa.

Ja sehän et tiedä, miten he elää, puhuu ja unelmoi siellä neljän seinän sisällä. Siellä voi heille olla niin paljon hyvää ja kaunista, ettei edes haluta lopettaa juomista. Ehkä heille se on toistaiseksi se ainoa suhdetta ylläpitävä asia, josta ei olla valmiita luopumaan. Muutos pelottaa kuinka suhteen käy, selvittäiskö siitä edes yhdessä.
Sun tehtävä on vaan keskittyä itseesi ja omaan hyvinvointiisi, vertaistukikanaviakin on.

Itse siis olen aina suhteissani mennyt mukaan miehen juomiseen. Jonkin sortin läheisriippuvuutta se on (ehkä sussa itsessäsi myös? Juovan läheinen usein sairastuu siihen). Alennun ns samalle tasolle, kun en jaksa sitä selvinpäin ja toisaalta en jaksa enkä millään halua erota, vaikka tiedän suhteen olevan pahasta itselleni. Sinkkuna elämäni on ollut ihan erilaista ja olen nauttinut selväpäisyydestä vaikka se joskus vaikeaa onkin. Ja kyllä, itsellä on tajuton syyllisyys ja suru, kun tiedän äitini olevan niin huolissaan, äidin huoli ja suru musertaa mutkin.

Sä et vaan voi tehdä oikein mitään muuta, kuin olla tukena jos tytär sitä tarvitsee. Olet varmasti surua täynnä, hae apua myös itsellesi.