Aloitan uuden ketjun, koska en oikeastaan halua palata vanhaan; monia asioita on muuttunut sen aloittamisen jälkeen. Paikkakunta, opiskelutilanne, ja yleinen asenne raittiuteen, toivottavasti pysyvästi. Olen 26 v, alkoholia reippaanlaisesti kitannut 18 vuotiaasta asti.
Nyt on päällä sekava olotila monellakin tapaa: talousasiat, mielenterveys ja viinankäyttö kaikki ovat painamassa päälle. Joten sepustelen sekavia, jotta saisin edes jotain ylös.
Juuri nyt ei juotata yhtään, koska olo on ahdistunut ja tilanne muutenkin kaoottinen. On siis helppo olla juomatta, mutta tämä on jo monen pieleen menneen raitistelukauden vuoksi tuttua: on helppo olla selvänä kun häpeä ja itseinho pakottavat nöyrtymään. Mutta entäpä viikon tai parin päästä, kun olotila on hieman vähemmän ahdistunut? Siihenhän selviämisyritykseni aina ovat kariutuneet.
Ei sillä että noinkaan lyhyen ajan päästä olisin henkisesti kunnossa; jo lapsuudesta asti sisällä vellonut häpeä, alemmuudentuntoisuus ja itseinho ovat molemmat kyllä visusti aina mukana. Selvinpäin en uskalla olla oma itseni tai elää vapautuneesti. Persoonallisuudeltani olen voimakkaan estoinen ja tämän vuoksi myös eristäytyvä. Olen siis kaiketi juonut yksinäisyyteeni. Elämä selvänä on vaan tuntunut niin helvetin tylsältä ja harmaalta. Mikä ei sinäänsä ole yllätys; elämä neljän seinän sisällä värjötellen koneen äärellä tuskin viehättää edes ajatuksen tasolla ketään, saati sitten käytännössä.
Ulkopuolista apua tarvitsen, se on selvä. Nyt hahmotan sen paremmin, tai jollain tavalla aidommin kuin aiemmin. En ole uskaltanut olla täysin avoin apua hakiessani, olen kertonut asioista häpeillen valikoivasti, pyrkinyt tavallaan kai säilyttämään edes jonkinlaista julkisivua juuri siellä missä sitä vähiten tarvitsisi ylläpitää (ja “siviilissä” puolestaan kännipäissäni sekoillut niin perusteellisesti että sen ajattelu selvinpäin tuo mukanaan murskaavan häpeän tunteen).
Avautuminen siis ahdistaa perkeleesti, mutta se lienee ainut tie ulos tästä helvetistä. Taidan aloittaa soittamalla AA:n puhelimeen tai vastaavaan anonyymiin tukipalveluun. En vain tiedä mitä toiselle sanoa, muuta kuin “tarvitsen apua”. Menen lukkoon ja koko tilanne alkaa tuntua suoritukselta, mitä sen ei missään tapauksessa tulisi olla, koska se vie mukanaan myös aitouden.
Tuossa on sellainen seikka että kun sanot vaikean asian toiselle ihmiselle (ensialkuu vaikka sen “tarvitsen apua”), jotakin tapahtuu sinussa, se vaikea asia ei ole enää tiellä ja tunnistat jotakin uutta. Itseen tutustuminen on ikäänkuin sipulin kuorintaa, kun yhden kerroksen poistaa niin paljastuu uusi, ennalta arvaamaton kerros. Nimittäin, kun sanot vaikean asian itseksesi on äänessäsi tietty sävy, mutta kun sanot sen toiselle ihmiselle on äänessäsi eri sävy, jotakin tapahtuu. Minulla on erilaisista keskusteluryhmistä, terapiaryhmistä, vertaistukiryhmistä ja yksilöterapiasta yli 30v. kokemus ja tuo edellä kertomani on vankka totuus. Sinun ei kannata pelätä sitä että vahingossa oppisit tuntemaan itsesi läpikotaisin, sitä vahinkoa ei tapahdu kovin helposti.
Tuo itseen tutustuminen (“sipulin kuorinta”) auttaa siten että sieluun tulee tilan tuntua. Voi ottaa vastaan hyvää tai huonoa palautetta ilman että olisi pakko reagoida, ja voi olla vapautuneesti ihmisten seurassa.
Mitähän luotettavia tahoja niitä lienee joissa asioistaan voisi keskustella. Ehkä AA, auttava puhelin, A-klinikka, työterveyshuolto (minä ainakin olen keskustellut sielläkin joskus sairaanhoitajan ja joskus lääkärin kanssa, alkoholiongelmastanikin).
AA:n palaverit ovat siitä hyvä paikka, että siellä ei tarvitse puhua mitään, jos ei halua. Jo siitä on suuri apu kun kuulee ihmisten kertovan omista juomisistaan ja selviytymisistään. Tervetuloa joukkoon, minäkin löysin raittiuden alun soittamalla ja lähtemällä mukaan.
Itse avauduin viikko sitten maanantaina pakon edessä koska oli tullut eteen se hetki jolloin mitä luultavimmin kyseessä olisi ollut joko henki tai avautuminen, eli joko lisää aamulla viinaa koneeseen sunnuntain 3 promillen tapporännin jälkeen tai sitten pikakyydillä sairaalakatkolle deliriumia torjumaan. Yksi diapamihuuruissa vietetty yö, samassa huoneessa tod.näk. varmaa kuolemaa tekevien “sielunveljien” kanssa sai minut laulamaan hoitajilleni, lähipiirilleni, pomolleni ja työterveydenhuollolle kaiken kuin kanarialintu seuraavina päivinä.
“Avautumisviikon” tuloksena ulos tuli tonni henkisesti erittäin painavaa tavaraa, jota olin hautonut sisälläni vuosikausia. Nyt suunnilleen kaikki kuviteltavissa olevat tahot ovat tukemassa minua ylös, ulos ja pois alkoholismin kuristusotteesta. Huomenna alkaa 10. päivä raittiina. Olo on kevyt ja mahtava. Elämä ei loppunut, vaikka avun pyytäminen ulkopuoliselta taholta pelotti kuin sotilasta joka odottaa mutaisessa juoksuhaudassa luurankojen seassa odottamassa kapteenin vihellystä nousemaan viimeiseen rynnäkköön kohti varmaa kuolemaa.
Sen opin viime viikolla, että pelkojen kohtaaminen ei tapa, mutta kohtaamatta jättäminen voi olla erittäin kohtalokasta.
Tänään elämä jatkuu kuin enkelin siivillä, ja olo on lähestulkoon kuin supermiehellä verrattuna viikon takaiseen murskatuksi tulemisen tunteeseen. Suosittelen täten avautumaan, luottamaan että se vahvuus mikä sisimmästä löytyy avautumisen jälkeen, on uskomaton.
Huh, tulipas angstia, mutta välillä pitää tullakkin!
Jaa-a, vakavasti ottaen mä luulen että löydän siihen mennessä paremman ja halvemman lääkkeen joka korvaa täysin alkoholin. Tällä hetkellä ainakin beetasalpaaja vaikuttaisi toimivan hyvin stressin hoidossa, mikä ainakin mulla näyttää olevan se päämotivaattori miksi on pitänyt “nollata”.
Voipi olla että vuoden päästä ei välttämättä tarvita minkäänmuotoisia kemiallisia apukeinoja, vaan ihan punttitreeni, lenkkeily, diskoilu, uudet ihmissuhteet ja muut tavalliseen elämään kuuluvat asiat ovat täyttäneet tyhjiön jota on yritetty täyttää kantamalla sinne väkijuomaa.
Tuleehan tässä kuitenkin vuoden sisällä vielä kuitenkin runsaasti terapeuttista avautumista ammattilaisten ja mahdollisesti muiden “kollegoiden” kanssa, joten päänupin kokonaisuutta ei ihan vielä osaa ennustaa. Voi olla että sitä joskus maailman aikaan vielä kykenee kohtuukäyttöön, tai sitten ei.
