ai a-klinikka auttaa?

Mun on nyt vähän avauduttava, kun mä en pysty ihan ymmärtämään a-klinikan toimintaa. Mä oon elänyt useamman vuoden alkoholistimiehen kanssa. On käyty a-klinikalla Tampereella ja Helsingissä, missä kummassakin ne yhdet kerrat jäi miehellä ainoiksi kerroiksi, kun ei oikein “kemiat toiminut”. No nyt sitten Vantaalle hakeutui a-klinikalle, kun pistin hänet ulos asunnosta. Kertoi aloittavansa hoitosuhteen ja käyvänsä keskusteluryhmässä ja akupunktiossa ja lääkärille oli aika.

Ok, mies palaa saman katon alle, vaikka koko ajan epäilytti kuinka mahtaa homma kestää. No mutta siellä olivat vakuutelleet miehellä olevan niin paljon hyviä syitä olla juomatta, että tälläinen avokatko toimii. Kun kerran pystyy olemaan päiviä kuitenkin juomatta ja käymään töissäkin.

Ja kuinkas kävikään, vaikka “hyvät syyt olla juomatta” on tässä ympärillä, niin jo alkoi miestä yllättäen lapsilisän jälkeisenä päivänä “ahdistamaan” niin kovasti, että ihan kyseli lupaa multa lähteä juomaan. Niin, että siis mun kontolleni heittää sen, että joko lähden juomaan tai oon koko illan ärsyyntynyt ja ahdistunut ja mökötän. En sanonut juuta enkä jaata, yritin ehdottaa yhteyden ottoa aa:saa tapaamiinsa ihmisiin (kävi kerran(!) ryhmässä alkuvuodesta). Mutta ei. Ja koska ei tällä vkolla ole akupunktioonsa päässyt, niin olihan se nyt niin ahdistavaa että!

Niin ja palkkapäivä! Voi että ne rahat tilillä polttelee! Pedataan hommaa ja ostetaan vähän lapsille uutta vaatetta ja kaupasta kaapit täyteen ruokaa, käydään sukulaisia auttamassa ja ah, on taas niin hyvä syy ottaa vähän, kun on ollut niin kunnollinen ja hyvä! Vaikka on tullut sanottua tuon edellisen “ahdistuksen” yhteydessä, että sit viikonloppuna ihan keskitytään lasten koulujen juhliin ja mennään perheenä syömään jne.

Eli tällasen kanssa minä joudun olemaan, kun kerta a-klinikalla olkaa sitä mieltä et me olkaa niin hyviä syitä olla juomatta. Vaikka ollaan oltu ympärillä pidemmän aikaa, eikä juomatta oleminen oo onnistunut. Vaikka olen raskaana ja kestänyt kaksi keskenmenoa (mieshän niitä on saikkuillut ja kipuillut ja juonut unohtaakseen), vaikka taapero on vähän väliä korvatulehduksessa ja saan suunnitella hoidot ja omat työni melkein viikottain uusiksi. Vaikka lastensuojelun kanssa ollaan oltu tekemisissä, kun oon huolissani jaksanko pyörittää arkea yhdestä juoposta ja sen aiheuttamista ongelmista huolimatta. Sitä ei vaan voida ottaa katkolle, kun me ollaan niin hyviä syitä. No sittenkö otetaan, kun mä en jaksa enää hoitaa lapsia ja kotia? Kun mä oon väsynyt avun pyytämiseen sieltä ja täältä ja tuolta? Munko ja lastenko pitää kodistani lähteä? On hieno fiilis olla “se yks syy”, kun toinen ei krapulapäivänä tee elettäkään auttaakseen kodin siivoamisessa ja saa läimäytyksen naamaan, kun antaa toisen kuulla kunniansa. Pojallakin on varmaan kiva tunne olla “se yks syy”, kun isäpuoli tulee krapulassa ja kaljalta haisten kevätjuhlaan, siihen ala-asteen viimeseen.

Joo-o, kyllä mä tiedän et juopon ittensähän tulis tehdä asioiden eteen jotain. Ja siks tämäkin meni sinne a-klinikalle. Halus apua. Halus lääkettä, ettei ottais. Halus katkolle. Mut kun “me ollaan niin hyviä syitä”. Ei sillä alkkisparalla riitä voimat kaikkien houkutusten keskellä ja mun ja lasten pitää tätä nyt sietää. Mä mielelläni luovutan vuoron jollekin muulle, mä oon tarpeeks tuhlannut aikaani.

Hei.Ei mitään ole pakko sietää…itse määrittelet missä menee raja.Parisuhteeseen kuuluu ystävällisyys ja toisen huomioiminen.Jos toinen on vain energiasyöppö ahdistuksineen,ja puhumalla ei asiat parane,niin itse on sitten toimittava.Jos se toinen aikuinen ei tajua hakea itselle apuja,paras vaan jättää “uppoava laiva”. Alkoholismi ,eli viina,tuhoaa hermosoluja.Ne aivomuutokset tulee vähitellen,persoona muuttuu.Pirullista läheiselle. Itsellä pohja kohta saavutettu,kun yöllä valvon taas.Kun mies työmatkalla,nukun kuin tukki. Nyt ei,alkoi taas yöheräily,kun mies kotona.

Tajusin juuri,että omaa terveyttäni tässä yöheräämisillä pilaan.Miehen kireys ja ahdistus vie mun yöunet.Surullista mutta totta.
Pullopostia lapsuudesta oli yleareenalla,ennätitköhän katsoa.Silmiä avaavaa kuulla aikuisten kertovan lapsuudestaan.

Ja ei minua vanhuus dementikon ja mahdollisen aivoinfraktin kokeneen puolikuntoisen omaishoitajana kiinnosta.Elämän parhaat vuodet mukako tässä pitäisi kännisen örvellystä vkonloput sietää ja sitten juopon omaishoitajana.Ei kiitos,sanon minä.Pitää vetää rajat kuntoon,ennenkuin omakin terveys
mennyt.
Kertokaapa yh:t pärjääkö rahallisesti?? Minkä ikäisten lasten olette antaneet olla minkä verran yksin kotona?

Tuo oli viisaasti sanottu. Mä olen kuule huomannu ettei ihmisen kannata jäädä odottamaan että joku a-klinikka tai mikään muukaan ulkopuolinen taho muuttaa SUN elämän suuntaan tai toiseen. Vaikka se sen tekisinkin, että mies saisi sieltä ennenpitkää apua, niin vierestä seuranneena siihen voi mennä vuosia että joku heebo tajuaa, ettei kalja hänelle sovi. Jos hän voi aina a-klinikalta juosta vaimon helmoihin, ja vaimoa pakoon a-klinikalle, ja siinä välissä vetää lärvit, niin miehen kuviohan on ihanteellinen juomisen kannalta. Mutta ei kannata odottaa että a-klinikka tekisi ihmeitä. Mitä ne voi tehdä? Sanoa miehelle että takaisin ei ole asiaa jos juot? Nyt soosoo? Vaimo voi tehdä sen, mutta ei mikään hoitopaikka ole paikka jossa pakotetaan joku juomattomaksi.
Turvakoti on hyvä paikka, jos sinne pääsee ja jos siellä pysyy, mutta kukaan ei voi vapaata ihmistä vasten tahtoa pakottaa irtautumaan itselleen epäedullisesta suhteesta, samoten kun ei se a-klinikkakaan sua ja sun elämää paranna mitenkään automaationa.
Mistähän ihmiselle tulee se käsitys, että mies vaan menee jonnekin klinikalle, ja sitten aletaan kädet ristissä odottelemaan tuloksia ja mies raitistuu ja tulee unelmapuolisona kotiin.
JA vaikka mies raitistuisikin, niin mitä on ex-juopon kanssa odotettavissa. Hidas toipuminen, retkahduksineen ja sekavinen tunne-elämineen, unilääkkeineen, kaikenmaailman villityksineen…Minäkin joskus vissiin luulin, että paatunut juoppo yhtäkkiä kykenee perhe-elämään ja normaaliin parisuhteeseen, jo muutaman klinikkakäynnin jälkeen?
Ihmeparanemista ei mun kokemuksen mukaan ole.
Sain raittiin miehen takaisin aikanaan sieltä klinikalta ja katkolta ja mitä näitä on, eikä parisuhde silti lähtenyt toimimaan. Niin ajoissa vaan jos montakin vuotta on joutunut taistelemaan ihan perusasioiden tähden parisuhteessa, niin ei kannata jäädä odottelamaan ja laittaa omaa elämää seis. Antaa miehen tulla sitten vaikka viiden vuoden päästä raittiina miehenä takaisin jos on tullakseen…Mutta mä kattelin kolmisen vuotta ja ei se raitistuminenkaan ollut pelkkänään ihme paraneminen suhteelle.
Kun alkoholiongelma on niin suuri ja näkyvä ongelma, nin en ihmettele tietenkään itseänikään vastaavassa tilanteessa, miten herkästi tulee käsitys että jos sen kaljan ja viinan ottaa pois niin asiat olisi hyvin. Mutta todellakaan ei mun elämä ainakaan ole/ollut ihan nii yksinkertaista.

Olen ymmärtänyt niin, että A-klinikan toimintaperiaate on vuosien mittaan muuttunut. Onnekseni sain käydä siellä parikymmentä vuotta sitten, jolloin rahaa ja voimavaroja vielä oli raittiuden tukemiseen. Nyt toiminta tuntuu olevan nykymuodin mukaan “asiakaslähtöistä”, ts. asiakas saa itse päättää haluaako vähentää vai ei, joka alkkiksen kohdalla ei ole välttämättä paras vaihtoehto ollenkaan… Jos alkkis pystyisi päättämään alkoholinkäytöstään hän ei olisi alkkis :slight_smile:

“Kemiat ei toimi” on hyvin yleinen argumentti, koska alkkis ei oikeastaan halua lopettaa: hän vain haluaisi ettei juomisesta syntyisi ongelmia.

“Se joka ei halua, keksii selitykset, se joka haluaa, keksii keinot”.

Mitä ne muuten sitten menneisyydessä siellä on alkkikselle tehneet? Pakottaneet olemaan juomatta? Mun logiiikkaan mahtuu kyllä hienosti toimintaperiaate, jossa ihminen päättää itse ottaako avun vastaan.
Ei se a-klinikan vika ole, jos vaimo hyysää kotona niin että miehelle jää liikaa vaihtoehtoja:D
Henkinen ahdinko ajaa hakemaan apua, niinkauan kun perhe ja arki pyörii ja vaatteet on kaapissa silitettyinä valmiina, niin kukapa sen jepen saa juomisen lopettamaan?

Minulle annettiin mahdollisuus päästä terapeutin vastaanotolle kerran viikossa keskustelemaan ja sitten lähete lääkkeettömään hoitopaikkaan, nk. Myllyhoitoon. Avokatkosta en osaa varmaksi sanoa, mutta veikkaan että se on lääkkeiden jakoa aamulla klinikalta.

Vaatteiden pesua ja huoltoa tms. eivät tarjonneet, ihan itse hoidin perheessäni sen puolen :slight_smile:

Hah, no kylhän läheinen tietää parhaiten miten se juoppo raitistetaan, “ei ne aaklinikalla varmaan mitään osaa”:=)
Onhan läheisellä siitä aiheesta jopa vuosien kokemus, ja tulokset…no, ne nyt on mitä on, mutta läheinen tietää silti miten juopon saa raittiiksi, kukaan hoitotaho ei ole koskaan oikeassa. Varsinkin kun ketääne i voi pakolla raitistaa, niin se on sitten kaikkien hoitojen vika kun jeppe juo :smiley:

Omat kokemukset on molemmista - juoppona ja läheisenä olemisesta :slight_smile:
Mutta oikeassa olet, ei kukaan muu juovaa raitista kuin juova itse.

Joo. Mäkin opettelen pitämään puoliani nyt 40-vuotiaana… useamman epäsuhtaisen ihmissuhteen jälkeen, pari- ja ystävyyssuhteita. Oivalsin aivan äskettäin vasta tämän:

Missään ei seiso ylituomaria, joka puuttuisi asioihin “älkääpä kiusatko X:ää”, jos en itse opi pitämään puoliani ja vetämään rajat, mitä siedän ja mitä en ja ilmaisemaan sen selkeästi kanssaihmisille.

Tämä on helvetin karu asia, mutta niin totta. Oman elämänsä suhteen on turha luulla, että joku tulee ja “pelastaa”… Niin kauan kun kynnysmatoksi suostun, niin kauan kynnysmatto olen. Ihmiset nyt vaan ei ole kaikki reiluja ja oikeudenmukaisia ja osaa otta huomioon toista ja toisen tarpeita. Ja kovapintaiset ihmiset suorastaa haistaa kenet saa marionettina tanssimaan ja kenestä hyötyy… Ite oon jopa aivan “työntynyt” tämmösiin ihmissuhteisiin, kun erinäisistä syistä käsikirjoitus tuntuu niin tutulle. Mulla ei oo lapsia, mutta miettikää hitsi vie, minkä mallin parisuhteesta, perhe-elämästä ja toisen kohtelemisesta annatte äidit lapsille jäämällä inhottavaan ihmissuhteeseen. Tyttäret oppii, mikä naisen rooli on ja pojat miten puolisoa saa kohdella…

Irrottautuminen ei oo helppoa ja toivon sydämestäni voimaa kaikille siinä vielä rimpuileville.

Nössön kanssa samoilla linjoilla. Ja ehkä ne hoidot tehoaisi jossain perheessä paremmin, kun ei katkera puoliso vesittäisi toisesta päästä saman tien kaiken, mitä miehen hyväksi yritetään tehdä milloin missäkin.
SIitä ongelmasta pitää irrottautua, se on toiminut elämässäni kaikista parhaiten. Ei munkaan päätä kukaan ole silittäny ja auttanut jaksamaan juoppoa. En olisi kyllä jaksanut vaikka ois autettukin. Kukaan ei käske jäämään.

Mitä täällä ihmiset yrittää sanoa on, että ei kannata jäädä odottaan että a-klinkka tai mikään muukaan taho miestäsi raitistaa. On hyvin tyypillistä päihderiippuvaisen läheisille, että he odottavat että joku ulkopuolinen ratkaisee vaikean tilanteen. Tärkeintä on, että SINÄ päihderiippuvaisen läheisenä haet ITSELLESI apua. Toista ei voi muuttaa (lue raitistaa), mutta omaa suhtautumistaan toisen ongelmaan suhteessa voi, jos haluaa alkaa tekeen töitä sen eteen (toinen vaihtoehto on sitten irrotautua suhteesta kokonaan). Yleensä sitä on niin kiinni toisen ongelmissa että ei pysty säätelemään omaa pahaa oloaan millään tavalla ja pitkän päälle sillä voi olla ikävä seuraamukset itselle ja lapsille. Yleensä irrotautumiseen tarvitaan ulkopuolisen apua. Ero ei siis ole välttämätön, mutta jotta päihdeongelmaisen kanssa pystyy elämään niin että ahdistus ei kasva liian suureksi, on ihan välttämätöntä ymmärtää oman avun tarve.

Eli suosittelen että otat itse yhteyttä A-klinikkkaan (uudestaan jos olet sen jo tehnyt) ja pyydät apua itsellesi. Heidän on tarjottava apua myös läheisille. Yleensä se tarkoittaa että menet ensin keskustelemaan sosiaaliterapeutin kanssa ja siellä voit kysyä myös mahdollisuuksiasi eri terapiamuotoihin. Siellä on hyvä sitten miettiä eri vaihtoehtoja, ero yhtenä ja yhdessäelämisen jatkaminen toisena. Kun omista voimavaroistaan ja mahdollisuuksistaan tulee tietoiseksi olet tiellä eroon ahdistuksesta josta kärsit.

Jos ei a-klinikka kiinnosta hoitomuotona niin on esim. Al-Anon joka toimii enemmän ideologiselta pohjalta. Myös oman kunnan terveyspalveluista voi kysyä apua.

Mä kirjoitin tuon ensimmäisen viestin ja kiitän sen lukeneita ja niitä, jotka asiaa kommentoivat. Kyllä, mä tiedän että alkkiksen on itse haluttava, tehtävä, toimittava, jaksettava taistella himoa ja tottumusta vastaan jne. Ettei raitistuminen tai matkakaan siihen tapahdu nopeasti. Ja sitten on tää Mutta.

Mutta mitä mä voin tehdä vielä enemmän? Mä aiemmin olin yhteydessä eri tahoihin mieheni puolesta/ miehen kanssa yhdessä/ mieheni tietämättä. Olen hakenut apua siis itselleni ja perheelleni miehelle avun hakemisen lisäksi neuvolasta, neuvolapsykologilta, perhetyöstä, sosiaaliohjaajalta, sosiaalitoimesta, lastensuojelusta, parisuhdeterapiasta, työterveydestäni lääkäriltä ja psykologilta, isompien lasten kouluterveydenhoitajilta lapsille, olen puhunut tilanteesta pienimmän päiväkodissa työntekijöille, lapsen harrastuksessa valmentajalle, omissa opinnoissani opiskelijakollegoilleni ja joillekin opettajille sekä joillekin työkavereilleni ja esimiehelle. Al-anonissa on olemassa hlö, kenen kanssa olen yhteydessä, koska tapaamisiin en vielä ole päässyt.

Olen puhunut asiasta myös vanhemmilleni, siskolleni, mieheni vanhemmille ja sukulaisille, hänen työterveyslääkärille ja psykologille, ystävilleni ja jopa muutamalle naapurille. En salaile asiaa keneltäkään. Mutta silti jään hyvin yksin tilanteiden kanssa, mitä arjessa saan miehen juomisen takia kestää. Koska kuulemma mä jaksan niin hyvin eikä lapsillakaan ole mitään hätää. Välillä miltei pakokauhun vallassa odotan sitä hetkeä, etten jaksa.

Mä pesen kyllä miehen pyykkejä, jos ne on tiensä löytänyt pyykkikoppaan. En keräile niitä mistään. Jätän narulle, kunnes hän itse laittaa ne mihin laittaakaan. En rahoita juomista, en anna juoda kotona, en anna tulla kotiin kännissä. En soittele perän, en vastaa soittoihin, en lähetä rahaa taksiin tms. (tein ja sallin näitä joskus, tyhmä minä). Silti niinä öinä, kun hän on juomassa, nukun huonosti ja tahtomattanikin mietin tulevaa päivää. Kuinka vittumainen käytös, väsymys, laiskuus, saamattomuus taas saa aikaseks mulle mielipahaa.

Mä olen saanut mieheni laittamaan osoitteensa meidän luota pois, mutta miten mä saan sen meidän kodista pois??? Kuinka te sen ootte tehnyt, jotka sen ootte tehnyt?? Mä en ymmärrä miks mun pitäis ihan kokonaan pistää mun ja lasten elämä uusiks lähtemällä turvakotiin? Mun ja lasten kodista. Miten mä en saa tuota ihmistä tajuamaan, että pysyis jossain muualla. Miten kukaan ei saa sen päähän sitä ajatusta, että meidän on parempi olla ilman sitä?? Miten mun pitää se sille sanoa, kun se ei tajua vaikka pakkaan tavarat ja pistän ne ulos?

Sit mä en tajua, että miten tän sairauden hoitaminen on näin monimutkaista? Miks tän sairauden hoitamisessa ihmisellä itsellä on niin suuri päätäntävalta, kun tiedetään sairauden vaikutuksesta ihmiseen psyykkisesti, henkisesti ja sosiaalisesti? Miten henkilöllä itsellä on varaa päättää, hoitaako itseään vai ei? Mä oon ehkä naiivi miettiessäni tätä(kin), mutta mietin kuitenkin.

Se turvakoti oli vain vertaus, että se on sama mitä yhteiskunta järjestää ja laittaa, niin ihminen itse sinne hoitoon kävelee tai sieltä pois.

Toi on tosi tyypillinen ajatus. Kun mietit mitä voisit tehdä enemmän, niin sensijaan kokeile: Mitä voisin tehdä vähemmän.
Miten voisin olla sidottu mielialoiltani mieheen vähemmän. Miten tosiaan saa sen kämpästä ulos.
Miten saan mielenrauhan niin, että tietoisuus toisen juomisesta ei vaikuttaisi minun sen hetkiseen mielentilaani.

Kaikki pitää sitä yllä. Kun yksi juo, niin mitä enemmän ihmisiä “menee mukana” alas, niin sitä suuremman vaikutuksen se juominen tekee. Juoppo pitää jäädä henkisesti yksi niin, ettei sillä ole ketään “Kenelle” juoda.
Ei ketään, kenen takia pitää vähän näyttää, ketä pitää paeta, kuka on huolissaan ja sitten kärsii hänen juomisensa vuoksi.
Kaikki tällainen on sidos sinun ja hänen välillä, ja koska hän koostuu alkoholiriippuvuusesta, niin sinä olet linkki siihen riippuvuuteen jokaisella teolla ja ajatuksella, joka sinua itseäsi häiritsee ja piinaa.

Kaikki nuo käytännön toimet auttavat, ja ovat hyödyllisiä sinun irtautumisessa, et päästä kännissä, et soita ,et kysele, et lainaa rahaa. NE on hyviä toimintoja. Mutta ne on vasta ulkoisia. Vielä kun löytäisit sen sisäisen rauhan.
Ja miten puhut hänestä. Auttaako puhuminen?
Riippuu miten puhuu. Jos alkaisitkin puhua itsestäsi, ilman että sen juopon nimi edes mainitaan ääneen?
Mitä jää…
Otan itseni esimerkiksi:
Jos puhun minun ja juopon suhteesta, ilman että mainitsen sitä toista.
Tulee rankkaa tekstiä.
Minä voin huonosti. Minulla on tyhjä olo sisältä. Olen kurkkuani myöten täynnä. Olen vihainen. Olen surullinen. Olen ahdistunut. En meinaa jaksaa pyörittää omaa arkea ja hoitaa omia asioita.
Kun sitä juoppoa ei mainitse, mitä jää. OMAT ongelmat. NE ovat ne mitkä ansaitsevat tulla ratkaistuksi, huomioiduksi ja mietityksi. EI juopon juominen.

Ja vieras, mielestäni et ole naiivi eikä sussa ole mitään vikaa. Olet ihan parhaasi tehnyt mutta nyt en sano “se ei riitä” vaan sanon, kaikki mitä olet tehnyt miehesi hyväksi, se on liikaa, ei sun ole pakko jos et taho:) Tottakai olet itsellesi varmaan yritttänt saada sen miehen takaisin. Ja lapsille. Mutta lainaa kaikki on vaan…joka tapauksessa.