Mun tilanne tämä.
Olen nippanappa 30v kolmen alle kouluikäisen lapsen äiti. Mieheni on vähän minua vanhempi ja ns. viikonloppujuoppo. Miehen työ on liikkuvaa ja viikot olen ns.yhäiti tai no olen sitä viikonloputkin koska mieheni juo lähes kaikki viikonloput.Rahaa menee aivan järkyttäviä summia sillä taksilla ajetaan ja kavereita riittää. Selvinpäin aivan ihana mies ja hyvä isä mutta kännissä täysi idiootti. Viime aikoina krapulapäivät eli sunnuntait ovat ihan yhtä helvettiä. Saa varoa mitä sanoo ja tekee. Mies vetää herneet niin helposti nenään. Minuun hän ei ole kajonnut eikä lapsiin mutta lähes aina jotain särkyy. Sanan ruoska on kyllä kovaa ja käytös pelottavaa.
Järki käskee lähtemään tässä perhehelvetistä mutta tunteet sanoo muuta. Aina sitä jotenkin haluaa uskoa toisesta hyvää ja uskoa muutokseen. Jota luvataan aina alkuviikosta.
Mies käy A-klinikalla keskustelemassa ja kaapissa on antabus tabletit. Tosin ei ne siellä kaapissa auta.
Ihana huomata etten ole näitten asioitten kanssa yksin. Näistä asioista en kehtaa puhua kenellekkään läheiselleni ja pahimmillaan soruun peittelemään mieheni jälkiä.
Rankkaa tämä on olla hyvä äiti lapsille ja hoitaa sinä sivussa kaikki muu.
Jännä miten tulee pahaolo kun luen täällä näitä muiden juttuja. En tiedä onko se sit hyvästä.