Minulle on vuosien saatossa kehittynyt huono tapa ottaa iltaisin muutama ryyppy tiukkoja. Kaksi ehkä olisi hyväksyttävissä rajoissa, mutta monesti tulee otettua ennemminkin kuusi.
Tätä on jatkunut niin pitkään, että siitä on tullut yhtä luonnollista kuin hengittäminen.
Päivällä ei ikinä tee mieli alkoholia – juon mieluummin mehua tai menen kahville ennemmin kuin oluelle. Minua inhottaa ajatus, että olisin edes ”pienessä”, koska silloin en ole skarppi.
Triggeri on ilta kun olen tullut kotiin ja ei ole enää mitään menoja. Käsi hamuaa baarikaapille ja kaataa ryypyn. Luulen tiedostavani, että jonkinlaista henkistä nollausta sillä haen – ihan vaan pientä, mutta koska tuollaisia ryyppyjä on niin helppo ottaa, ja niiden juomiseen ei montaa hetkeä mene, niin määrä lipsahtaa tarkoittamattani liian suureksi. Tämä tietysti tuo lisää henkistä pahoinvointia, kun voi taas pettyä itseensä.
Fyysistä riippuvuus ei ole eikä välttämättä kovin vahvaa. Jouduin lähiaikoina olemaan sairaalassa toista viikkoa, ja yhtenäkään iltana ei tullut mielitekoa alkoholiin. Kyseessä on siis ”vain” hankala itselleni opettamani ehdollistuma.
Ensimmäinen vaihe, jota ajattelin kokeilla, olisi kieltämisen sijaan joutavien määrien saaminen kontrolliin. Suunnitelmani on ensimmäisessä vaiheessa vaihtaa nuo ryypyt kahteen olueen. Niitä olisi helpompi laskea ja pitää itse itselleni määrittelemistäni toivotuista rajoista kiinni.
Samalla koetan muistuttaa itseäni, että alkoholi on liuotinta nimeltään etanoli. Tuota liuotin-termiä itselleni hokemalla voisin saada rakennettua inhoa väkeviä kohtaan.
En tiedä miten muutostoiveelleni käy, mutta ehkä tämäkin auttaisi jotain, että kirjoitin sen auki.