Kyllä siis ahdistaa. Mieheni jäi viikko sitten kiinni, että on pelannut n. kolme vuotta mun selän takana. Pelannut siis meidän yhteisiä “ruoka- ja laskurahoja”. Olen vuosien mittaan miettinyt, että kuinka ne rahat ei vain riitä ja monena kuuna on joutunut kääntymään visan puoleen ruokaostoksille mennessä. Velkaa ei ole onneksi tehnyt, mutta tiukilla ollaan oltu. Kaiken kaikkiaan kovin juttu tässä on ollut se, että miehen persoona on muuttunut hyvin itsekeskeiseksi. On koko ajan hermo kireällä, mikään ei kiinnosta ja mitään ei huvita tehdä. Perhe ei todellakaan ole ollut ykkösasia. Ollaan lasten kanssa “saatu” kärsiä tästä piirteestä aivan liikaa. Nyt kyllä ymmärän syyn.
Sanoi siis pystyvänsä lopettamaan pelaamisen tältä seisomalta ja oli onnellinen että jäi kiinni. Seuraavana aamuna totesi, että voisinko viedä loton, koska itse ei enää pelaa??? En todellakaan vienyt.
Pitääkö mun järjestää mies hoitoon? Miksi hän ei yhtään ole kiinnostunut siitä miltä musta tuntuu? Tuleeko asia edes koskaan muuttumaan vai onko hän todella niin itserakas, ettei näe enää koskaan kuin itsensä? Auttakaa mua. En yhtään tiedä mitä pitäisi tehdä. Yritän tehdä töitä, mutta en pysty yhtään keskittymään. Miehen kanssa asiasta puhuttaessa mulle tulee tunne, ettei sitä kiinnosta koko asia. Toivottavasti joku peluri, tai lähiomainen kertoisi jotain vinkkejä mitä mahdollisesti olisi hyvä tehdä… Toivon että joku vastaisi.
“Sinä olet niin kaukana, toisessa maassa se repii mieleni…montako elämää meillä vielä jäljellä on, mene vaan minä jään, en pysty selittämään ja kuitenkin jossain on maa jossa sinua odotetaan, mene vaan minä jään…”
Hei Näpsy,
ymmärrän hyvin, miltä sinusta tuntuu. Miehesi muuttuminen itsekeskeiseksi ja ärtyisäksi on peliriippuvuuteen kuuluva oire, hän keskittää kaikki ajatuksensa ja tarmonsa pelaamiseen tai sen ajatteluun ja kaikki muu tuntuu häiritsevältä. - Sanoit, ettei miehesi ole tehnyt onneksi velkaa. Se on hieno asia, mutta jos sairautta ei aleta hoitaa, yleensä velkaantuminen alkaa. Neuvoisin turvaamaan oman taloutesi ensimmäiseksi ja ohjaamaan miehesi työterveyslääkärille tai A-klinikalle, siellä osataan auttaa. Miehesi ei ehkä koe vielä olevansa tarpeeksi koukussa, jos suhtautuu asiaan välinpitämättömästi. Parasta kuitenkin tarttua asioihin heti lujasti. Ongelma koskee läheisiä yhtä lailla kuin sairastunutta itseään, niin kuin jo olet saanut huomata. Tsemppiä. Kirjoittele!
Hei
Pelivaimo antoi kaikki oikeat neuvot miten tulee toimia.Nyt on korkea aika selvittää asiat.Ehkä miehelläsi onkin velkaa vaikket tiedä siitä mitään.Ärtyneisyys saattaa viitata siihen.Jos syytät miehesi liika niin ehkä hän ei uskalla kertoa koko totuuden sinulle.Itsekkyydestä ei titenkään ole kyse koska peluri tuhoaa loppujen lopuksi kaikkea itselleen.
Isäni on peluri ja lapsena sain kokea miten se vaikutti minun lapsuuteni.Isäsnä hän ei koskaan ollut läsnä ja oli semmoinen tunne ettei häntä kiinnostanut mikään muu kun pelaaminen ja sitten velkoien takaisinmaksu ja tämä kierre jatkoi 12 vuotta ennen kun äiti ei enää minun takiani halunnut onneksi jatkaa suhdetta.
Toivon ettei teillä ole mikään mahdoton tilanne selvitä asioista ja toivon mukkaan miehesi pystyy myöntämään ongelmansa ,se on se ensimmäinen tärkein askel kohti pelaamattomuutta …
Se mkä on omaisille vaikeinta on ettei voi luottaa mitä peluri kertoo pelaamisesta.Hän voi hyvinkin sanoa ettei ole pelannut sen kiinnijäämisen jälkeen vaiika on ehkä juuri pelannut pois enemmän rahaa.
Tämä on niin vaikea sairaus että omaisille se voi olla liikaa varsinkin kun muutkin perheenjäsenet vedetään kuoppaan mukaan.
Voit antaa miehellesi tukea nyt kun hän jäi kiinni ja yrittää auttaa muttei niin että joudut myöhemmin kantamaan vastuuta liika hänestä varsinkin kun lapset ovat osaa tätä kuviota.
Hei,
ja kiitos että vastasitte. Soitin eilen auttavaan pelipuhelimeen ja kysyin tästä “yhden loton viemisestä”, sanoivat siellä että hän haluaa pitää edes vielä yhden pienen oljenkorren käsissään, että voittoa voisi vielä mahdollisesti tulla…ja pelaaminen jatkua. Sanoin illalla tästä miehelleni ja myönsi asian tätä kuitenkaan kokonaan tajuamatta. Ihmetteli, että mitä siinä on niin pahaa jos yhen loton vie. Sanoi, että vieväthän normaalit perheetkin loton, kun on iso potti jaossa. Ei ymmärrä että me ei enää lukeuduta tämän johdosta niihin normaaleihin perheisiin.
Pyysin häntä tulemaan tänne sivuille, että lukisi kohtalotovereiden tarinoita tai soittamaan tuohon auttavaan puhelimeen, mutta sanoi että tästä koko ajan puhuminen ja vatvominen pahentaa asiaa… Haluaisi että annettais asian hetken aikaa olla, että voisi itse mietiskellä asiaa. Minulla on tunne, että asiaa vain lakaistaan maton alle ja jatketaan niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja luulen myös, että ei tule koskaan minulle myöntämään jos pelaaminen tulee jatkumaan, koska siitä seuraisi mitä ilmeisimmin avioero. Sanoi ihan suoraan että ei pysty ajattelmaan meidän muiden tunteita vielä, koska on itse niin lujilla asian kanssa. Mikä on aivan tottakin, mutta kyllä se hirveältä tuntuu, kun on tunne että se ei välitä.
Pelivaimo: onko miehesi lopettanut pelaamisen kokonaan? Ja onko kauan ollut “kuivilla”? Onko luottamus palannut ja kannattiko suhteeseen jäädä?
Isän tytär: onko isäsi nykyään pelaamatta? Ja oletteko väleissä nykyään? Oletko pystynyt antamaan anteeksi?
Mutta näihin mietteisiin, palataan 
Hei Näpsy
Isäni ei koskaan lopettanut pelaamista.Luulen että panokset vain kasvoivat pikkuhiljaa koska eihän muuten “pystyis voittamaan takaisin” kaikkea mitä on hävinnyt.
Isälle annettiin paljon mahdollisuuksia mutta hän ei ottanut opikseen.
Tapasin hänet viimeisen kerran 5 vuotta sitten,kun hän oli pelannut pois vanhempiensa perinnön ja tuli vielä “lainamaan” minulta rahaa kun olin 4.kuukaudella raskaana.Perintö oli ollut hänelle kun lottovoitto mutta sekään ei riittänyt.Sitten tuli tietenkin alkoholi mukaan kuvioon eli näitäkin tarinoita on olemassa.
Kävin vakoilemassa häntä kasinolla ja kyllä hän siellä heitteli niitä 100e kerroksia.Silloin kun ainoa lapsi odottaa ensimmäistä omaa lasta niin tällaista se on se peliriippuvuus pahimmillaan.
Olen tietenkin antanut anteeksi mutta en enää jaksa.Olen nyt kahden lasten äiti ja elään nyt heitä varten.
En koskaan tule sallimaan heille mitään hedelmäpeliä edes risteilyillä tullaan pitämään 0 toleranssia kaikki.
Toivon toivon toivon ettei sinun miehelläsi nole yhtä vakava peliriippuvuus kun mun isällä niinette voitte vielä pärjätä tästä eteen päin
kaikkea hyvää
Hei Näpsy,
meillä tilanne on edelleen akuutti. Vuosien pelaamisen tulos on nähtävillä, miehen velat menossa ulosottoon, velkajärjestely mahdollisesti tulossa ym., hoito alkamassa (byrokratian rattaat pyörivät todella hitaasti) jossain muodossa, olemme keskellä henkistä ja taloudellista kaaosta. - Aika näyttää, kannattiko kaikki tämä, enkä osaa sitä niin ajatella - olen pysynyt tässä liitossa todella kauan, en siis ole helposti halunnut antaa periksi.
Olen myös ollut kaikissa käänteissä hyvin sinisilmäinen ja aina valmis uskomaan, että tällä kertaa asiat paranevat. Jotain olen oppinutkin. En enää pelastaisi toista ensimmäisestäkään pienestä taloudellisesta ahdingosta. Olen kaikella avullani vain mahdollistanut pelaamisen jatkumisen! Peliriippuvuus on vielä salakavalampi sairaus kuin vaikka alkoholismi, koska siinä julkisivu pysyy vaivattomammin yllä ja vastuullisenkin työn pystyy pitkään hoitamaan hyvin sairaudesta huolimatta.
Tiedän, millaisten kysymysten äärellä olet.Hyvä, että asia on tullut esille ennen velkaantumista, koska silloin olisi moni seikka vielä mutkikkaampi. Toivon, että saat miehesi pian puhumaan asiasta jonkun ammattilaisen kanssa. Ongelman vähättely ei poista sitä.
