oon lukenu jo jonkin aikaa ja ajattelin että onhan se tänne kirjauduttava
olen siis bipoII ja alkoholin taidon omaava kuntoutuja.
oon ollu nyt 2 ja puol kk juomatta, tosin yksi kerta viel piti todistaa et pystyn ottamaan “sivistyneesti” ja kaikkea kanssa.
itse olen havainnut ryhmät erittäin hyväksi. lukenut olen että on myös paljon näitä vastaan olevia, mutta kaikki omalla tyylillään.
sinkkuna tässä kun olen niin olen kauhistunut koska olen ihastunut yhteen jäseneen. tiedän että se ei ole hyvä asia.
onko mitään neuvoja miten voisin unohtaa tällaisen tunteen?!
Miksi se pitäisi unohtaa, torjua, kieltää? Katos kun nyt voisikin olla elämäsi tilaisuus opetella tuntemaan ihan mitä tahansa tunteita ja samoin tutkimaan niitä. Tunteiden ei tarvitse hallita ja ohjailla miten sattuu, mutta niiden kautta voi päästä jyvälle siitä, mitä tunteiden takana tapahtuu. Sama juttuhan se on juotatuksen kanssa: ei se tunne vielä juomaan pakota, se on vain tunne. Ja voihan olla, että ihastumisesi takana on esimerkiksi jotain niinkin hienoa kuin se, että sinä näet hänessä jotain sellaista, mikä välillänne voisi kasvaa jopa yhteiseksi vastaukseksenne mahdollisesti teitä yhteisesti kutsuvalle kaipaukselle. Tai sitten se voi olla jotain muutakin, en minä voi tietää. Tutki sitä, mutta älä kiellä
2,5 kk on hyvä alku! Siinä on ehtinyt jo kroppa vähän puhdistua, mieli tasoittua jne. Olet tosissasi, kun otat tosiasiat tosiasioina ja teet asioita, jotka auttavat sinua tässä. Huom! Teet siitäkin huolimatta, ettei aina tuntuisi siltä! Silloin on aivan erityisen tärkeää tehdä oikeita asioita, kun ei tunnu siltä, että huvittaisi tjms. Tunteet ovat pikemmin mielen viestejä kuin sen ohjaajia.
kyl tuota on ajatellu juurikin siltä kantilta että ehkä ensi kertaa on niitä -oikeita- tuntemuksia.
hieman jännittävää kylläkin kun ei ole turpa täys tunteinensa.
toisaalta olen sitäkin miettinyt että kun saman asian kanssa painitaan niin on helpompi samaistua.
onko se sitten järkevää en tiedä mutta pirun hyvä fiilis kyl on
ehkäpä annan ajan kulua tässä ja jos vastakaikua on niin sitten teen asialle jotain.
on vähän sekaisin tämä ajattelu puoli viel mutta se on normaalia
Tuossa on minusta se kaiken ydin: tuntea tunteita, olivat ne mitä hyvänsä! Taisi tuo Metsämies juuri jossain pohdiskelussaan muistella, kuinka hänkin on juonut aikoinaan ihan mihin tahansa tunteisiin, ehkä jopa tunteakseen niitä. Minulla on ollut tätä samaa, olen yli kymmenen vuotta sitten ollut alkoholin kanssa aivan emotionaalisen invaliditeetin asteella. Tulee miellyttäviä tunteita ja tulee epämiellyttäviä: et tarvitse siihen muuta kuin rohkeutta tuntea niitä, antaa sen tuntevan sisuksesi vain hissukseen avautua näille. Tunteita ei tarvitse pelätä, koska ne itsessään eivät sinua määrää niin kuin ei esim. mahdollinen juomishimo ole vielä juomista. Sekin voi päästä niskan päälle ehkä vain se tunteen kieltämisen takia: jos annat itsellesi luvan tuntea vaikka myös juomishalua etkä kuitenkaan juo omasta valinnastasi ja pyrkiäksesi kohti jotain paljon tärkeämpää kuin joku satunnainen tunneoikku “käskisi”, pysyt itsellesi uskollisena. Ja se on aika tärkeää!
Mutta eikö ole hienoa voida taas tuntea jotain! Siinähän suorastaan löytää itsestään jonkin sellaisen osan, joka on tervehtymässä ja jolle nyt on tilaa. Mulle tuli sellainen fiilis äsken sanomastasi, että sinulle tärkeää on voida tuntea, että jollain tavalla sinuakin voisi ymmärtää syvemmältä, jos olisi saman tyyppistä elämänkokemusta. Sinä varmaan haluaisit ymmärtää myös toista, kyetä oman elämänkokemuksesi rikastamana eläytymään toisen kokemukseen. Minusta ei ole liikaa pyydetty, että joku ymmärtäisi, että näkisi minut, että joku voisi tajuta minut itseni ja jollain tavalla käsittää, mitä koen. Tällä tavoin ajatellen tuo ihastumisesi voisi viestiä myös terveen itsekunnioituksesi ja omanarvontuntosi heräämisestä. Mutta sitten on tietysti asian sekin puoli, että haluatko yhtä lailla nähdä tuon toisen, vetääkö ihastuksesi sinua puoleensa näkemään ja ymmärtämään toista? Sitä voi tutkia siltäkin kantilta: haluanko itse nähdä tuon toisen yhtä lailla kuin haluan tulla nähdyksi jne.
on hyvin mahdollista että kun tarinat on suht samanlaiset niin osaa ymmärtää toistakin kun tietää mitä itse on käynyt läpi
tuosta itsetunnosta tuli mieleen kysely jonka kävin läpi kuntoutuksessa viime viikolla ja vetäjä sanoi että itsetuntoni on normaali nyt, aiemmin ei ollut läheskään
huomasin äsken kävellessäni ulkona että en enää tuijota maahan niin kuin ennen vaan reipaasti eteenpäin
elämän pieniä iloja
tässä on hienoa pohtia näitä omia tuntemuksiaan nyt kun siihen ensi kertaa pystyy.
valehtelematta itselleen ja puhtaalta pöydältä.
aloitin jo 13v juomisen ja nyt siitä on 20v
hyvä aika lopettaa ja alkaa elämään sitä elämää mihin en aiemmin kyennyt.
nuorihan sitä vieläkin on mutta että ihan 2/3 elämästä mennyt johonkin turhaan, huh huh.
ihana ilma ulkona kyllä ja päätin pitää tänää siivous päivän
no, kyllä se ilma hyvänä pysyy varmasti huomennakin :mrgreen:
Hyvin on alku raittius pitänyt. Lopetin siis 5.2.14 ja kompastuin 29.3. Siis kohta kuukausi siitä.
on ollut hieno lukea kun muilla on Se puoliso tukena ollut.
itseäni harmittaa suuresti kun ei sitä suhdetta ole lainkaan.
olisi niin ihana olla jonkun kanssa nyt kun itsellä pyyhkii paremmin.
tosi asian olen myöntänyt että nyt on hankalaa löytää itselleen ketään tähän kun ei baareissakaan enää käy
olen kuitenkin ihastunut salaa, Se minulle suotakoon.
Tultiin jotakuinkin samaan aikaan tänne palstoille.
Välillä tuntuu aika toivottomalta, mutta eiköhän me tsempata.
Onnea matkaan, minä pidän peukkuja sulle!
Hienoa afa, että olet päässyt jengiin mukaan ja että olet ottanut hoitaaksesi palvelutehtäviä!
Kahvinkeitolla on alkanut monen alkoholistin pitkä raittius ja tyytyväinen elämänasenne.
Tänään sitten keräsin rohkeutta pyytää yhtä miestä kahville ja tietenkin munasin itseni täysin
nyt kun joutuu opettelemaan tekemään asioita selvin päin ja on muutenkin huomannu olevani ujo nykyään niin olo on kuin joku ois motannu päin pläsii.
sekin olis täl hetkel helpompi käsitellä kuin tämä henkinen olo.
voi hitto kun tunnen olevani täys ääliö
ego sai tuosta aikamoisen kolhun…
täytynee unohtaa se toive että ketään lähestyisin enää.
kännissä kun on se aina ollut niin pirun helppoa.
nyt särkee päätä, paleltaa (vituttaa nii et veri ei kierrä)
ja väsyttää…
Voit olla ylpeä kun olit rohkea vaikka hän kieltäytyikin. Mulle yksi psykologi sanoi niin, että ethän sinäkään kelpuuta kaikkia tyyppejä kun surkuttelin ettei yksi ollutkaan musta kiinnostunut… Luonnollista kuulemma???
