Taas on fiilikset kuin perhosella kotelivaiheessa… arkana, uuden edessä, pelokkaana kohti tuntematonta ja taas addiktiosta seuraavaan, orjana ja takertuneena kuin hirvikärpänen hiuksiin. Näitä vaiheita ja siirtymisiä on elämäni ollut aina. Aallonharjalta syvimpään pohjaan. Henkisesti ja fyysisesti paijattu ja hakattu.
Nyt vuoden kittaamisen ja salatissuttelun jälkeen seinä tuli vastaan. Se tavallaan tuli pakosti kun olin niin huonossa kunnossa kaikin puolin. Elämäni karmeimman viikon krapulan jälkeen katsoin karmeutta peilistä ja se mitä näin oli säälittävä, ahdistunut ja risa ihmisraunio. Kalpea, turvonnut ja hermoraunio.
Sitten se päätös tuli. Tää loppu nyt, taas kerran päätös. Kaadoin loput vinkut viemäriin ja avaamattomat luovutin naapurille. Tämä oli 5 viikkoa sitten. Mutta se että häädin alkoholipirun helvettii, siirryin seuraavaan addiktioon : itseni rääkkäämiseen ruokavaliolla ja liikunnalla. Kuin pyytääkseni itseltäni anteeksi aiheuttamaani pahaa. Kävin verikokeissa ja tulokset oli seisahduttavat. Maksa arvot pilvissä ja lähes kaikki arvot vinksallaan, ultrassa merkittävästi rasvoittunu Maksa.
Nyt kyttään ruokavaliotani. Hoitajana tiedän kuinka syödä oikein ja riittävästi ja kuinka pudottaa painoa. Alkoholikilot noin 20kg lyllyy mukana rasittaen selkää ja polvia. Liikun joka päivä, pakkoliikkuminen on sairasta ja ahdistun ellen sitä tee. Saan hullua nautintoa piiskatessa itseäni veren maku suussa… kävelyä, jumppaa, kuntosalia yms yms. Kunto on huono mutta tätä vauhtia se nousee kohisten. Ruokavalio on tarkkaa täsmäsyömistä, lasken kalorit. Olen orjallinen. Koen olevani tämän velkaa itselleni. Ja kokoajan pelkään että retkahdan… että tulee joku niin iso pettymys itseeni ja suorittamiseen ja käsi on jo Alkon kahvassa. Näen unta juomisesta. Aamulla olen pettynyt itseeni mutta toisaalta helpottunut että se oli vaan unta…
Olen kaiken pystynyt salaamaan kutakuinkin. Puoliso ulkomailla töissä niin en ole tilivelvollinen. Työtäkin tehnyt koko vuoden, muutamia krapula päiviä pois, kokoajan pikku huitikassa, tasotellut ja ollut oma toimelias, positiivinen, iloinen minä. Kukaan ei huomannut. Oman kehoni sisällä huutoja lopettamisesta ja pahasta olosta, ahdistus, paniikkia ja pelkoa etten hallitse itseäni.
Nyt tämä perhonen on murrosvaiheessaan liikunta ja ruoka addiktionsa kanssa mutta irti alkoholista. En katso kauas, elän tätä hetkeä ja päivän kerrallaan.
Huomenna alkaa kuudes viikko. Siitä kiitollisena jaoin tämän tarinani.
Olen siis yli 50v nainen. Hoitoalalla ja pk seudulta. Alkoholisti. Kumpaa löytäisin rauhan ja kultaisen kohtuullisuuden.
