Hei,
Miten ajattelette, onko aa:han meneminen koko loppuelämän sitoomus? Voiko jossain vaiheessa toipumista päästää irti?
Myös mietin askeleita, hyvittämistä muille ihmisille. No, ei ole ketään kelle hyvittää, paitsi minä itse. En ole mitään sellaista tehnyt, jota pitäisi kellekään hyvitellä, vaan päin vastoin, uhrautunut.
Tämä on ensimmäinen viestini tälle palstalle 
Jokainen toipuminen on omanlainen, ei voi parantua väärin. Teet juuri kuten itse tunnet. Päihteettömyys ja onnellisuus tai tyytyväisyys omaan elämään on se tavoite jota kohti kuljetaan.
Moi, Jasmina
Ei AAhan tarvitse sitoutua. Käy rohkeasti kuuntelemassa ja katselemassa millaista siellä on.
Tämä on minun noin 2600 viesti tällä “Plinkissä”. Ei tännekään tarvitse sitoutua, mutta saattaa jäädä kivaksi tavaksi kirjoitella silloin tällöin. 
Kuten minua viisaammat on jo täällä maininneet, ei AAhan tai NAhan tarvitse sitoutua millään tavalla. Siinä vaan hyvin nopeasti käy niin, että siitä tulee tapa.
Itse pidän tärkeänä, että erillaisia ryhmiä on todella paljon ja että jos jostakin ryhmästä lähtiessä vituttaa ja ahdistaa paljon enemmän, kuin sinne mennessä. Ei sinne ole pakko mennä uudestaan.
Käy testaamassa eri ryhmiä jos vain mahdollista. Ei kannata mennä ainakaan heti alkuun sellaiseen ryhmään, missä ei ole itselle mitään annettavaa.
Minäkin menin juoppona AA:han ja löysin itselleni parhaalta tuntuvan poppoon NA:n puolelta. Ja siellä on kyllä totuus tullut sen verta silmille, että vaihdoin ammattitittelin addiktiksi, vaikkei nyt juurikaan muita mielenlaajentajia kuin alkoholia ole tullut väärin käytettyä.
Tervetuloa ryhmiin kaffittelemaan ja pelailemaan vaikka bilistä.
Kiitos vastauksista, ehkä mun ennakkoasenne on vähän sellainen kuin olisi menossa naimisiin tms, eli pitänee ottaa vähän rennommin. Tässä mielessä nämä raitistumisasiat pyörinyt kovasti. Täytyy varmaan välillä kans miettiä jotain muuta. Kiitos näkemyksistä!
Jatkan tähän samaan ketjuun..
Mulla on mietinnässä ihmisten motiivit olla selvinpäin ja raittiina. Mulla on suunnitelma raittiuteen kyllä. Mutta motivaatio elää. Tavallaan tässä tekee kaiken itsensä takia ja omilla ehdoilla. Läheisiä on ja heidän kanssa Alkon takia ongelmia ei ole. Terveys ok. Tämmösiä kunnon “paniikkimotivaatiota” ei ole. Mutta olen tehnyt alustavan päätöksen että lopetan. Kumminkin motivaatio elelee ja on hataralla pohjalla. Olen päämäärätön.
Olen lukenut ketjuja, mutta jos on inspiraatiota kirjoitella omista motivaatiotekijöistä niin olisi kiva kuulla, etsiskelin tuolla hakukentällä mutta en ole vielä kunnolla löytänyt. Palaan varmaan tähän myöhemmin jos lähtee jotain ideaa liikkeelle.
Ja tosiaan kyllä se aa on suunnitelmissa kunhan ei nyt ota ihan haudanvakavasti ja saa ryhmäänmenon kynnyksen ylitettyä. Ei siis että ei olisi vakavista asioista kyse mutta siis täysin vapaaehtoinen on aa, ja minulle kyse olisi ennen kaikkea vertaisten kohtaaminen.
Toivon, että hiljaa hyvä tulee
Eilen illalla tuli mieleen tämmönen ajatus, että 1x4 olisi motivaatiota, 1x4 taktiikkaa, 1 X4 aikalisää pahoissa paikoissa ja 1x4 sosiaalista tukea päihteettömyyteen pyrkiessä
Ehkä mun pitää pistää paukkuni ulkoiseen motivaatioon eli rahaan. Joskus kai se ulkoinen motivaatio kannattelee alkuun. Tavallaan tavoitteita on elämän suhteen, mutta en osaa sanoa mikä minulle on elämässä oikeasti tärkeää. Vuosikaudet elänyt hyväksyntää muilta hakien ja enää ei niin mitäs sitten? Itseään miellyttäen? Mutta miten?
Tervetuloa kirjoittelemaan. Tämäkin on yksi askel kohti raittiutta. Ja jos on mietinnässä täysraittius niin silloinhan alkoholi, huumeet ym.päihteet kait jollain tavoin hallitsee mieltä?
Minä käyn ryhmissä nykyään, kun siltä tuntuu. alussa tosin päivittäin koska vieroitusoireet, henkinen hätä oli suuri ja tarvitsin toisten tukea enemmän, mutta tarvitsin kyllä sitten ihan terapiaakin että sain selvitettyä menneisyyteni traumat. Tosin ne traumat kyllä taitaa pysyä ihmisessä lopun ikää, niitä oppii vain käsittelemään, eikä ne sillälailla valtaa mieltä että mieli synkkenisi ja haluaisin juoda vaientaakseni hädän joka joskus mielessä on. Kaikki on hyvin, kaikki on hyvin niinkauan kun en ota ekaa ryyppyä. kaikki järjestyy, ei ehkä niin kuin itse haluan mutta hyvin kuitenkin, siihen on pakko uskoa ja uskoa johonkin Korkeimpaan myös, ihan omalla tavallani.
raitista päivää kaikille!
Toi on hyvin kirjoitettu, sanoitettu. Mulla on tässä raittiusmatkalla ollut aikoja kun on pitänyt palata menneisiin ikäviin ja synkkiin asioihin, kelata niitä, vähän piehtaroidakin niissä, käsitellä ja pohtia. Täälläkin kirjoitin joistakin aiheista ja sain tukea sekä neuvoja, jotka olivat tarpeen. Helpotti. Selvin päin on ollut paljon rakentavampaa kerrata elettyä elämää ja mielestäni olen päässyt eteenpäin, kevyempänä. Mutta uskon, että palaan ‘elämäni traumoihin’ vielä useaan otteeseen ja joka kerta saan käsiteltyä taas pikkuriikkisen asiaa.
Musta tuntuu, että jonkinlainen pohjakosketus voisi auttaa motivaatioon. Kai se alkoholi kuitenkin muuttaa sitä aivokemiaa toisinaan niin että se dopamiinin määrä mitä käytöstä tulee vaikuttaa joskus aika paljon, haluaa saman tunteen aina uudestaan. Toisaalta raittiudessa voisi käydä niinkin päin, että nälkä kasvaa syödessä, eli alkaa kokea sen raittiuden palkitsevaksi.
Niin toisinaanhan ihmiset pakenevat vaikeita asioita, kuka minnekin. Lueskelin ketjuasi, onnea paljon kun olet päässyt eteenpäin
Hyviä pointteja
Tunnistan pohdinnoistasi paljon yhtäläisyyksiä oman polkuni alkupuoleen, jolloin nimesin ketjunikin “toimiviksi taktiikoiksi”.
Raittius on oikea ratkaisu. Aamut, ihmissuhteet, jaksaminen, talous, terveys, mielenterveys, elämän vakaus, elämän pituus.. kaikkiin näihin raittius antaa ja enemmänkin. Motivaatiota voi aluksi hakea sieltä mistä tulee nopeimmat varmat vaikutukset, olisiko vaikka nuo aamut ja talous.
Herääminen raittiina on alkuun suorastaan huumaavan mahtavaa. Riittääkö se kuinka pitkälle? Riippuu yksilöstä. Jos ns. taputtelee raittiuden valmiiksi sillä, että kiva herätä ilman krapulaa, niin jonkin ajan kuluttua raittiisiin aamuihinkin kasvaa tavallaan toleranssi. Aamuista tulee itsestään selviä ja niiden arvo haalistuu. Samaan aikaan kuvioon hiipii niinkin hölmö asia kuin tylsyys. Kun tähän yhdistää uskon siitä, että homma on nyt hallussa, aurinko paistaa ja kavereilla on terassilla kivaa, niin aamujen tai muun yksittäisen motivaattorin voima on koetuksella.
Minusta on ehdottoman tärkeää laittaa se korkki kiinni millä tahansa motivaattorilla. Se on paras mahdollinen alku. Kiinni vaan, loput viemäriin, tietyn seuran välttämistä, mässyä tilalle, AA:han ja mitä ikinä alkuun itse tarvitsee. Hyvä alku riittää hyvään alkuun, mutta se on vasta hyvä alku. Tästä huolimatta hyvä alku on erinomaisen oikea tapa aloittaa.
Kun ensimmäisen riman on ylittänyt, niin eteen tulee sen ymmärtäminen, että pitkänmatkanjuoksu tarvitsee täysin eri treeniä kuin korkeushyppy. Edessä on itsetutkiskelua, matkaa sisimpään, ympäristön ymmärtämistä, kyseenalaistamista ja kaikkea pahuksen vatvomista, vellomista, ehkä yilanalysointiakin ja myös vääriä johtopäätöksiä. Esim. itsellä ihan perustyhmyyksinä, että ketään ei kiinnosta raittiuteni, ei huvita vieläkään urheilla ja elämästä löytää raittiina ihan uudenlaisia ongelmiakin vatvottavaksi. En kuitenkaan missään tapauksessa mene takaisin alkuun tönimään rimaa alas. Miksi en, no se on tätä pitkänmatkanjuoksua, eli jatkuvaa työstöä pitää houkutus etäällä. Ei tämä raskasta ole, vaan hyvinkin kiinnostavaa ja motivoivaa itsetutkiskelua, mutta kuitenkin ikävästi sanottuna tietynlaista vatvomista.
Motivaattoreihin voi suhtautua niinkin päin, että raittius on varmasti aina hyvä ja paras vaihtoehto, mutta se ilmenee eri tilanteissa eri tavoilla. Viikonloppuaamu, läheisen suhtautuminen, tilin saldo pari päivää ennen palkkapäivää, jaksaminen, veriarvot.. mitään näistä ei näe ellei katso ja punnitse. Se on sitten sitä vatvomista, että kaikille löytyy arvo ja sellainen yhteys toisiin motivaattoreihin, että motivaattoreiden kokonaisuus säilyy korkin avaamista vahvempana.
Raittiudessa on muuten huima korkoa korolle ilmiö. Laita viisikymppiä kuussa korkorahastoon, niin tuottoa on vuodessa kymppi. kannattaako? Jatka samaa 10v, niin tuottoa kertyy 1200€. Onko mitään kuivempaa kuin avata rahastosäästötili? Raittiuden edut kertyvät samalla tavalla tylsästi, mutta varmasti. Alussa ollaan samojen kysymysten äärellä. “Miksi en käyttäisi tätä viisikymppistä nyt johonkin jota “tarvitsen”? Siksi, että olisi jouluna kymppi enemmän? Vuosikymmenen päästä olen eri syistä paljon paremmassa tilanteessa, eikä tonni tunnu missään?” Haaste näiden motivaattoreiden kanssa on vaikutusten hitaus. Raittiuden hyödyt kertyvät yhtä hitaasti kuin juomisen haitat, mutta suunta on varma.
Viime kädessä ensimmäinen rima on kaikille sama. Korkki kiinni siinä tilanteessa jossa viimeksi sen avasi. Jotkut ylittävät riman vasemmalla jalalla, toiset toisella ja jotkut trampoliinilta. Tyylipisteitä ei jaeta, kunhan rima ylittyy korkki kiinni. En näe syytä sulkea mitään motivaattoria tai keinoa pois. Jos AA ei tunnu hyvältä, niin ei siitä tarvitse seurata juominen, vaan nojaaminen muihin keinoihin. Ja vaikka tähän matkaan kuuluu olennaisena osana kaiken analysointi, niin tähän kuuluu myös se, että etukäteen ei tiedä itsestäkään miten eri tilanteita ja omia uusia ajatuksiaan raittiina näkee ja käsittelee. Alku voi olla myös kärvistelyä ja keino yhtä irvistelyä. Jos korkki pysyy noin kiinni, niin se on pääasia ja helpompina hetkinä voi sitten rakentaa motivaattoreita ja keinoja seuraavia koettelemuksia varten.
Kiitos paljon näkemyksestä, palaan tähän varmasti myöhemminkin.
Noh, nyt on ainakin rahat loppu. 
Toivoisin että raittiudessa fiilikset nousee ja alkaa elämä tuntuu vähän paremmalta. Meinaan, että alkoholi kai koukuttaa juuri sillä, että se on iso mielihyväntuoja ja kaikki normaali jää paitsiolle. Mutta alkoholin kanssa on tosi vaikea tehdä pitkäaikaisiasitoomuksia ynnä muuta eli se alkoholi vaan tulee elämän keskeisimmäksi sisällöksi. Ja se just liittyy siihen motivaatiojärjestelmään aivoissa, että alkoholista tulee se kaikista suurin. Itseään syövä oravanpyörä. Koska kyllä sitä on näkynyt kun se alkoholi vie kaiken. Sitten ei oo enää millään mitään väliä 
Moikka jasmina ja lämmin tervetulotoivotus palstalle.
Ei aa tosiaan ole mikään loppuelämän sitoutumista vaativa asia. Eihän sitä ole myöskään raittius. Itse asiassa minua kantoi alussa aika pitkäänkin ajatus, että kokeilen raittiutta. Kyllähän sitä viinaa ympärillä riittää, jos sitten myöhemmin niikseen on. Loppuelämän päätös olisi todennäköisesti vain ahdistanut. Olisi varmaan tullut niitä kuuluisia “vähän vielä ja sitten kyllä lopetan” -junnailuja. En itse asiassa vieläkään ole mitään pyhiä päätöksiä asian suhteen tehnyt. Jos joskus katson paremmaksi taas juoda, pakotan itseni kyllä miettimään useampaan kertaan, mutta jos olen edelleen varma, ei kait siinä sitten. Nyt olen tilanteessa, jossa aidosti en halua juoda, koska tiedän ettei se tunnu hyvältä kuin hetken. Ja sen hetkenkin hyvyys on vähän niin ja näin.
Eli tämä hetki, päivä ja viikko kerrallaan raittiina eteenpäin riittää. Vaikka sitten loppuelämän.
Mitä motivaatioon tulee, harvassa ovat aivan takuulla he, joille on tullut aito äkillinen sisäinen palo lopettaa. Jotkut siitä välillä puhuvat, ettei vain enää tehnyt mieli, mutta kyllä se on tooodella harvinaista. Ja esim. itsekin olen joillekin sanonut niin, vaikkei se tietenkään ole totta. Väitän siis, että ihan häviävän pienelle osalle se sisäinen motivaatio jostain vain pulpahtaa. Sitä odottelemalla pettää vain itseään, ja parempi olisi myöntää, että sisäisen motivaation sijaan puuttuu tahto ja itsekuri. Kuulostaahan se pahemmalta, mutta ei se mikään häpeä ole. Kaikillahan meillä noissa puutteita on, millä elämän osa-alueella milloinkin. Alkoholinkin osalta se on jossain vaiheessa melko varmasti vaivannut meitä kaikkia täällä Plinkissä.
Apnea sanoitti minunkin mietteitäni tosi hyvin, joten mitä sitä toistamaan. Korkki kiinni keinolla millä hyvänsä. Vaikka polkumme eroavat suurestikin, tuo rima on jokaisen lopettajan ylitettävä. Aika yksinkertaista, vaikkakaan ei helppoa. Siinä on ihan sallittua yrittää, epäonnistua ja etsiä uusia apuja. Pidempää seivästä, korkeampia tikkaita tai vaikka helikopterikyyti. Mihin ikinä resurssit milloinkin riittävät.
Antti Holman sanoin: “Jos mä menisin salille sen takia, että mä haluan, mä en menisi ikinä.”
Kaikkea hyvää ja tsemppiä! Olet oikealla tiellä. 
