Tähän aiheeseen on vaikee ja arka palata mutta nyt on pakko saada vertaistukee.
Mun elämä neljä vuotta sitten ja siitä taaksepäin oli ihan hullua, siihen touhuun oli henki lähtee useemman kerran ja viimisillä kuukausilla olin menettää douppiin henkeni, mut hakattiin paskaks, tili tyhjennettin rakkaan ihmisen toimesta ja kaikki meni päin helvettiä. Ihan kirjaimellisesti, kaiken suhteen.
Päätin että tähän on pakko tulla muutos, elin niin syvissä vesissä enkä tiennyt miten nousta ylös. Tein yhtäkkisen käännöksen elämässä ja hankkiuduin vaiston varassa, täysin tietoisesti tietämättömänä kaverin luokse, joka ei käyttänyt mitään kemikaaleja. Hengattiin kavereina kunnes meistä alkoi kehittyä enemmän. Ja se tie vei mut kuiville…rakastuin tohon tyyppiin ja tiesin että siitä ei olis tullut mitään jos kiskoin… se oli tavallaan pelastusrengas tai köysi joka estää hukkumasta… lopulta sitten aloin odottaa esikoista, joka syntyi terveenä 2012 alkuvuodesta. Kaikki ajatukseni muuttui myös miehen ja elämäntyylin muutoksen myötä, aloin ajatella ja elää todella terveellisesti ja rakastaen. Nyt meille syntyi kesällä toinen pieni.
En vaan ymmärrä… koska ajatukset doupista jättää rauhaan? voin sanoa, että lähes päivittäin ne jollain tapaa mieleen tulee, lähinnä lenkillä käydessä. Tulee mieleen asioita, mitä ei koskaan muistanut tapahtuvankaan, tulee mieleen asioita joita katuu tai jotka haluais elää uudestaan… eli katumusta mutta myös kaipuuta.
Ja vaikka voin vannoa, että rakastan perhettäni enemmän kuin MITÄÄN muuta, en voisi koskaan näistä rakkaista luopua, en koskaan voisi jättää tai vaihtaa perhettäni douppiin takaisin… eli se on se mikä mua tiellä pitää.
En voisi koskaan elää itseni kanssa jos lapseni saisivat äidin joka kiskoo… haluan heille parhaan mahdollisen elämän ja tulevaisuuden… parhaan mahdollisen äidin. mutta neljä vuotta oon tässä kelaillut asioita menneistä… ja tuntuu lohduttomalta että eivätkö ne koskaan jätä rauhaan… tiedän että se elämä on hengellä leikkimistä, mutta silti sitä “kaipaa”… kaipaan myös ex-miestäni ja niitä aikoja vaikka olivatkin doupinsekaiset… auttakaa mua, lohduttakaa ja kertokaa hyviä tarinoita… koska välillä tunnen olevani todella ahdistunut näiden tunteiden ja ajatusten kanssa…
Hei, tervetuloa! Ihan aluksi, sinun kannattaa mennä mukaan NA-toimintaan, jos käytät aineita, jos vain
viinaa, AA:han, ainakin sieltä tulee heti apua ja tukea. Jos paikkakunnallasi ei ole NA:ta, voit mennä AA:han ja
sanoa olevasi holisti ja addikti, jos olet siis sekakäyttäjä. Pääasia, että saat apua elämääsi.
Tässä auttavat puhelimet Suomessa:
grape kirjoitti
Nykyään AA-palavereissa käy paljon myös aineitten ja alkoholin sekakäyttäjiä. Kela, avun hakeminen hädän hetkellä on viisasta, ja sitä on tarjolla, on vain ylitettävä omin voimin pärjäämisen halun asettama kynnys.
grapen antama puhelinlista on hyvä pohja aloittaa jostakin.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme