35 vuotta sumussa...

Hei vaan kaikille. Tuo otsikko johtaa juurensa siihen ku aikoinaan koulun yläasteella alettiin jätkien kanssa kokeilemaan viikonloppukännejä. Taisin olla silloin 14-15 vuotias. Aika nopeasti tuli kuvioihin muutkin päihteet ja pillerit, kaikki kelpasi. Kotona tilanne meni niin huonoksi että muutin omaan kämppään jo 17 vuotiaana.
Siitä se elämänmittainen juopottelu, missä ja milloin huvittaa, alkoi todenteolla.

Mahtuu väliin joitakin lyhyitä hetkiä kun en ollut kännissä, mut kyllä mä sen parit join silloinkin.
En tiedä montako omakotitaloa on huuhtoutunut kurkusta alas töppäyksineen ja sekoiluineen. En edes halua miettiä niin syvällisesti.
Monta liittoa olen pilannut juomisellani kuten myös työpaikkoja, niitä on lukuisia.
Olen hokenut itelleni varmaan pari vuotta joka ikinen ilta et huomenna ei yhtään! Kirjoitellut lappuja jääkaapin oveen ja sen sellaista. Mut vasta nyt hetki sitten koettu ero pysäytti. Tajusin ettei mulla ole jäljellä enää kuin juoppokaverini ja sentään asunto.

Tää oli ensimmäinen joulu yksin ja siis ihan omasta tahdosta. En jaksanu lähtee huonovointisena sukulaisiin.
En tiiä mistä sain ajatuksen ja varsinkin voimia siihen, et nyt tää perkele juominen katoaa mun elämästä, pysyvästi!
Tapaninpäivänä join kaikki oluet mitä kaapista löytyi, teki tiukkaa mut viemäriin en alkoholia kaada!
Maanantaina varasin ajan lekurille ja kerroin viimeisimmästä puolivuotisesta parisuhteen masentamana ja murtamana riitoineen ja juomisestani. Sain sitten ison kasan lappuja johon vastailin niin rehellisesti ku vain osasin.
Lääkäri niitä tutkiskeli ja totesi alkoholismin lisäksi vaikean masennuksen josta sain kiireellisen lähetteen aikuispsykiatriselle. Se oli mun onni, nyt pääsen puhumaan et mistä mikäkin johtuu ja miten olen saanut itteni näin työkyvyttömäksi. Saikkua tuli samantien kuukausi vaikken ole edes töissä.

Mutta nyt, kolmatta päivää selvänä olen tehnyt itselleni sellaisen syntymäpäivälahja toivomuksen kun parin kuukauden päästä täytän 50v! Anna Luoja mulle voimia raittiiseen elämään. Mä en halua kuolla alkoholiin ennenaikaisesti niinku monelle pohjalle asti vajonneelle käy.

Sen verran lisään dramatiikkaa tohon mun juomiseen, et kaks kertaa joutunu sairaalaan haimatulehduksen takia. Ensimmäinen kerta oli suunnilleen 20 vuotta sitten. Lekuri sano lähtiessäni ettei mee takuuseen kestääkö se sun haimas edes yhtä olutta, voi olla että kestää enemmänkin muttei suosittele. No aika nopeesti kotiin päästyäni kävin kaljakaupassa ja ajattelin et nyt sit nähdään kuin käy. No ei käyny mitään ja dokaaminen jatkui samaan malliin.
Toinen kerta oli sit tossa 2000-luvun alussa. Silloin jouduin teho-osaston vieressä olevaan tarkkaamoon ja lääkitys oli sellainen etten tienny mikä päivä tai kellonaika on, ei edes kiinnostanut. Nukuin vain.
Kun sitten lopulta sain luvan lähteä kotiin, niin mulle tuli yks hoitaja sanomaan “et luojankiitos selvisit” Hän oli jokaisella työvuorolla halunnu katsoa ensimmäiseks mun tulehdusarvot ja olivat veikanneet et selviänkö vai menetetäänkö potilas. Se oli koskettava hetki.
Muutaman päivän otin iisisti mut sit se himo taas iski. Join vaikka tiesin että olin käynyt jo lähellä kuolemaa.
Näin hullu sairaus voi olla alkoholismi!!

Heips Tuomas.
Luin kirjoituksesi ja mietin mitä vastata.
On jotenkin pysäyttävää lukea tarinaa jonka hyvin tuntee. Oman polkuni olen myös alkoholin kanssa kulkenut. Vuosikymmenet rakensin alkoholista ongelmaa, lopulta onnistuin. :unamused:
Haimatulehduksen oireita itsekin tunsin, en tosin sairaalassa sen takia ollut.
Niin, toivotan suurta sitkeyttä matkallasi raittiuteen.

Putkis 0132

Erinomainen päätös! Tuomas, ei todellakaan ole liian myöhäistä muuttaa elämänsä kurssia. Ja varmasti kun muut huomaavat että olet tosissasi, he tukevat sinua ja palaavat elämääsi.

Kun tekee mieli ottaa, jätä väliin. Tekee tuskaa alkuun, mutta helpottaa ajan kuluessa. Ja palkitse itsesi kun vältät kiusauksen.

Itse tykkään katsoa dokumentteja aiheesta. Löytyy rutosti, kun kirjoitat YouTubeen esim ”alcoholism documentary”.

Voimia. Päivä kerrallaan :heart:

Huomenta ja kiitokset kannustamisesta. En muista ihan heti et koska olen viimeks nukkunut täydet 8 tuntia ja herännyt virkeänä. Olo on hyvin levollinen. Ryypätessä kun illat venyivät ja välillä sammuin sohvalle josta kömmin sänkyyn aamuyöstä, niin saatoin herätä jopa puol kaks tai kolme iltapäivällä mistä melkein suorin tein kaljakauppaan! Se päivä oli siis jo puoliksi menetetty!
Tänään ois tiedossa vähän siivousta ku en oo tainnut koskea imuriinkaan varmaan puoleen vuoteen.
Ei se et asuntoni ois jotenkin läävä vaan se, et kaikki tekeminen on jäänyt puolitiehen, tavaroita ja papereita ym siellä täällä ja noi tiskit, plääh…
Mut päälimmäisenä on nyt tää juomattomuus. Lukuisia kertoja kokeillut ja jo toisena päivänä meinaa hyppiä seinille. Nyt on ihan toisenlainen tunne, vahva usko siihen etten ainakaan ihan helpolla dokaamaan ryhdy. Mietteissä myös se, et joutuu jättämään ainakin joksikin aikaa muutamat hyvät kaverit pois kuvioista, he kun ovat holisteja siinä missä minäkin, mut asioista ei keskustella ääneen. Pikemminkin siitä tehdään naureskellen mustaa huumoria.
Mukavaa päivänjatkoa kaikille.