25v tarina

Moikka kaikille!

Ekaa kertaa olen tällä palstalla käynyt lueskelemassa juttuja joku 10v sitten, tai ainakin näin muistelen. Nyt ois aika antaa oma panos tälle palstalle ja purkaa 25v historia sekä omaa oloa tänne.

Olen tällä hetkellä 35v mies, eronnut ja lapsia löytyy useampi. Pelivelkaa on tällä hetkellä vain 1700€ mutta tämän jutun aikana selvinnee kuinka paljon sitä onkaan mennyt. En ole koskaan uskaltanut laskea tarkemmin mutta rahassa mitattuna varmaan luokkaa 125-150.000€ + tietenkin se kallein eli perhe :cry:

Tarina osaltani aika perinteinen: 8-9 ikäisenä ihastuin pelikoneisiin ekaa kertaa kun mummoni miehen kanssa olimme tankkaamaassa autoa ja laskun maksettuaan hän sanojensa mukaan tienasi rahat takaisin koneesta, n. 200 mk. Olin myyty siitä kolikkomäärästä ja kilinästä, joskus minullakin olisi yhtä paljon rahaa.

Tämä on ensimmäisiä muistikuvia josta sitten ajauduttiin pikku hiljaa pullonpalautusrahojen pelaamiseen ja satunnaisiin voittoihin. Sinällään en tuntenut vielä tällöin että pelimaailma olisi vienyt mennessään millään tavalla koska rahaa pelaamiseen ei vain ollut.

Joitain muistoja kuvastaa hyvin seuraava: Olin kyläkaupassa pyörällä ostamassa karkkia ja pelasin itselleni valtavan summan, jotain 15-20mk ja viimeisellä pyörätyksellä minulle jäi lukituspaikka 25 mk voitolle mutta rahat loppuivat. Ajoin siitä 1km päähän kotia pyörällä niin lujaa kuin pääsin ja kerroin äidille homman nimen ja sain jostain syystä 10mk. Kun saavuin paikalle uudelleen, eli lukituspaikka jo pelattu. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä ettenkö omaa 10 mk olisi pelannut, eli jo tuolloin tappioita tuli haettua takaisin. Aika hurjaa…

Tätä samaa rataa homma jatkui kunnes yläasteella sain viikkorahaa ja pelikoneita oli useampia eri paikoissa joita en ollut koskaan pelannut. Oli kiehtovaa käydä jokainen marketti lävitse ja nähdä mikä kone on missäkin. Ja tietenkin pelata niitä kaikkia. Tässä vaiheessa summat luonnollisesti hyvin pieniä mutta kaikki mitä oli tuli myös pelattua.

Kun ekaa kertaa pääsin kesätöihin niin ja sain kunnolla rahaa niin summat alkoivat nopeasti kasvamaan ja oleellisinta oli toleranssin kasvu, mikään ei riittänyt. On edelleen sydäntä särkevää muistella hetkiä kun kaikki muut ostelivat kesätyörahoillaan mitä kukakin ja itse en saanut hankittua juuri mitään.

Tätä samaa rataa homma jatkui myös lukion ajan. Tärkein huomio tai oppi noilta ajoilta on se et ellei rahaa ollut, työtä tekemällä sitä sai lisää. Eli mitä enemmän pelasin, sitä enemmän tein töitä tai toisin päin…

Normaalisti töitä noina aikoina tehdään vain kesäisin mutta lukiossa löysin paikan jossa pystyin käymään aamulla kun koulu alkoi esim klo 11 tai menemään töihin kun koulu päättyi aikaisin.

Jatketaan tästä ens kerralla…

Jatketaas taas tarinointia.

Tällä palstalla tuli käytyä lukemassa juttuja lävitse suht usein kun meni “hyvin”. Sen tarkoitus oli olla itselle muistutus siitä mikä on aina vaarana ja et miten hyvin asiat aina siinä hetkessä olivatkaan, joten tsemppiä, tästä tulee hyvä ja kiva päivä.

Löysin nämä sivut aikoinaan n. 22-23v ikäisenä kun kävin ekaa kertaa pelipoikki ohjelman lävitse. Se meni ihan läpällä läpi koko homma, en ollut valmis itse lopettamaan pelejä. Pahimmillaan kun terapeutin kanssa keskusteltiin puhelimitse niin koneella pelasin pokeria taustalla… Aika surullista näin jälkikäteen miettiä missä jamassa sitä on ollut.

Vuosien aikana moni ihminen sanoi sanoja jotka sinällään tajusin ja ymmärsin mutteivat ne saaneet hommaa poikki. “Luuletko nappeja painelemalla tienaavasi rahaa” oli aikoinaan tyttökaverin kommentti.

Hassu ajatusketju sinällään. Jos näin olisi, kaikki maailmassa painelisivat nappeja eikä töitä tarttis tehdä, eikös vain?

Samoihin aikoihin useampi kaveri ja ystävä olivat mukana jossain pyramidi vakuutus setissä, mikä lie ollutkaan. He rekrysivät porukkaa mukaan, lähinnä siinä vaiheessa meitä muita ystäviä. Itse en mukaan koskaan lähtenyt. Se olisi vaatinut 1000€ sijoittamisen heti alussa, moni otti opintolainaa jotta pääsi mukaan, tuottojen luvattiin olevan todella huimia. Yksi silloinen hyvä ystäväni jonka kanssa olin paljon tekemisissä oli täysin myyty asian suhteen, rahaa ei vain ollut. Keskusteltuaan isänsä kanssa oli kommentti sama kuin tyttökaverini pelejeni suhteen: “jos tuo toimisi, kenenkään ei tarvitsisi tehdä enää töitä”. Olin tismalleen samaa mieltä ja iloinen että juttu oli ystäväni osalta viimeinen ohitse.

Monta kertaa olen miettinyt miksi en kuitenkaan tätä ajatusta osannut viedä konkreettisiksi teoiksi pelaamisen suhteen vaikka usealta taholta tätä samaa viestiä tulvi. Olin koulussa matikassa 10 oppilas ja ymmärsin todennäköisyyslaskelmat ja siinä oli yksi suurimpia syitä miksi en ajautunut casinoille juurikaan pelaamaan. Silti pelikoneet veivät vahvasti mennessään.

Tässä hetkessä pelaaminen käy mielessä päivittäin mutta en koe asian suhteen mitään paineita tai ongelmia. On hyvin seesteinen ja rauhallinen olo jota on kaivannut kauan aikaa.

Tsemppiä kaikille!