Olen puolitoista vuotta räpiköinyt riippuvuuden kanssa ja tuloksia alkaa vihdoin tulla. 2 kk raittius on tämän ajan ennätykseni. Viime vuonna pisin raitis jakso oli 6 viikkoa, jolloin siis söin Antabusta mutta piti lopettaa maksa-arvojen nousun takia. Tällä kertaa otin pienen murun Antabusta kriittisimpinä aikoina, siinä 2-3 viikon kohdalla, mutta kuukauden jälkeen tämä alkoi tuntua helpolta ja luonnolliselta.
Motivaattoreinani ovat ihana mies ja unelmatyöpaikka, joita en halua mokailulla menettää. Toivon myös, että saisin sijaisperheessä asuvan lapseni kanssa pidemmät tapaamiset. Terveys on hyvä, ei masennusta eikä paniikkikohtauksia. Muutama kilo ja senttejä vyötäröltä on myös lähtenyt Eräs ystäväni on tuurijuoppo ja hänen toilailujaan kuunnellessa olen iloinen, että minun ei enää tarvitse hölmöillä. Ei tule kuuloonkaan, että enää lähtisin riskeeraamaan hyviä asioita joita olen elämässäni saanut.
Hyvä Sointu!
Perhe ja työ on hienoja asioita, joita kaikilla ei tänä päivänä aina ole, niistä kannattaa pitää kiinni ja jatkaa raittiina. Koheneva terveys ja mielen parantuminen tietysti on hienoja asioita myös.
Katsoin eilen Areenasta Inhillisen tekijän jakson, joka taas avasi silmiä alkoholismiin, syitä juomiseen ja etenkin syitä olla juomatta. Jakson nimi oli “Viinan kiroista nousseet”. Suosittelen lämpimästi katsomaan.
Itsellä myös kaksi raitista kuukautta takana. Välillä on ollut heikompia hetkiä, joista on sitten sinnitelty. Henkinen muutos on ollut valtava mun pään sisällä. Nyt olen viime päivät jopa välillä ollut herkistynyt tästä raittiuden ihmeestä. Siis ihmeeltä ja jopa lahjalta tämä tuntuu. Kuin uudelleen syntymiseltä. (Melkein nolottaa jo tällainen herkistely ) Mutta jatketaan samaan malliiin. Tänään ollaan juomatta.
Onnittelut Sointu. Perässä tullaan, mutta ei vielä kuukauttakaan, mutta ehdottomasti pisin jakso kymmeneen vuoteen. Aivan samoin kuin heinäkuulla, on kyllä paljon loksahdellut päässä. Ihan erilaisin silmin katsoo asioita. Yksi tuttava juuri löi pahasti päänsä kännissä ja yksi riitaantui veljensä kanssa, kun kännissä ‘keskusteltiin’.
Jotenkin alkoholi on kaikkialla, vitseissä miten ryypättiin tai ryypätään, ja kyllä nyt korkataan, ennen en huomannut, nyt kuuntelen ihmeissäni.
Istuin nyt lauantaina kaveriporukassa, ryypättiin, tai siis minä en, muut kyllä ja reilusti. Katselin, että niin tuollaista. Illan mittaan kasvoi huoli, ettei mitään satu. Ennen oli yksi porukasta (en ole tuossa porukassa koskaan vielä ennen ollut selvinpäin vaan yleensä ympäripäissäni), eikä silloin tullut mieleenkään että jotain voisi sattua. Seuraava aamuna, siis tänä aamuna, olinpa iloinen että olin kiskonut vaan reippaasti vettä.
Hyvä olo oli niin hyvä, siis mieleltä varsinkin, että kannustaa kyllä lisää kirkkaisiin selviin viikonloppuihin.
Vähän samoin, että vaan tuntuu ihanalta olla ilman viinaa.
Kyllä hetken kävin lauantaina kamppailua, mutta totesin, että nyt vaan koitetaan miltä tuntuu olla selvinpäin, kun kaikki muut ryyppää.
Hyvältä tuntui ja hyvältä tuntuu nyt!
Minä en ole enää aikoihin viitsinyt mennä tilaisuuksiin, missä alkoholin käyttö on hyvin runsasta. En siksi, että pelkäisin retkahtavani juomaan, vaan sen vuoksi, että jossain vaiheessa iltaa juopuneiden ( ei edes kovin juopuneiden) jutut alkavat olla sillä tasolla ettei oikein pysy kärryillä ja samalla tasolla olevaa keskustelijaa ei tahdo löytyä.
Olen kyllä oikeastaan aika sosiaalinen ihminen; onneksi ystävä piirissä on henkilöitä, joiden kanssa voi käydä kahvilla tai syömässä ja puhua aivan tavallisista asioista.
Kyllä näin jälkeenpäin ajatellen, ne känniporukoissa pyöriminen oli aivan järjetöntä hommaa. Itse olin aivan samanlainen sössöttäjä kuin muutkin. Mutta onneksi ne ajat ovat jo kaukana takanapäin.
En nyt tällä kirjoituksella halua nostaa itseäni muiden yläpuolelle: alkoholisti mikä alkoholisti. Tämä raittiina oleminen on vain niin mahtavaa.