Kuulostaa siltä, että olet saanut hyvin asioita eteenpäin ja sinulla on voimaa muuttaa elämääsi. 
Askel askeleelta kuljet kohti pysyvää raittiuttaa ja olet valmis ponnistelemaan selviytymisesi ja toipumisesi eteen.
Voimia ja tsemppiä, hienosti olet jaksanut vaikka olosuhteet ovat hankalat.
Mukavaa ja raitista viikonloppua!
Rotta ja rukous
Päiväkirja 16.3.2026
29. päivää ilman alkoholia ja 7. päivä ilman kannabista. Tänään iltapäivällä on aika päihdehoitajalle. Olin jo odottanut sitä. Tuntui, ettei oikein kukaan perheestä oikein kunnolla ymmärrä addiktio sairautta. Olin henkisesti niin rikki korusta ja valehtelusta. Kipu ja väsymys ei ole helpottanut. Olo on kuin jyrä olisi ajanut yli. Pahoinvointi on helpottanut, kun jätin Antabuksen pois. Eli se todellakin johtui siitä, niin kuin ajattelin.
Poliisi soitti aamupäivällä. Ajattelin, että onpa erikoista kun näin nopeasti tavoittelee. Asia ei kuitenkaan liittynyt tekemääni rikosilmoitukseen. Vaan poliisi halusi kuulustella minua virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta ja pahoinpitelystä. En saanut tapahtumaa heti mieleen, mutta se liittyi viime syksyn tapahtumiin. Suostuin kuulusteluun puhelimitse. Kaivoin Kanta-palvelusta tiedot ja asia palasi osittain mieleen. Olin soittanut kovassa humalassa hätänumeroon itsetuhoisuuden vuoksi. Olin kuukausi aikaisemmin tavannut isän kuuden vuoden tauon jälkeen. Isä oli muuttanut ympärivuorokautiseen palvelutaloon muistisairauden vuoksi. Hänen vaimonsa on estänyt näkemästä isää. Nyt hän enää voinut estää. Siihen aikaan keskimmäinen lapseni oli muuttanu pois minun päihdeongelman vuoksi. Ambulanssin saapuessa olin alkanut käyttäytymään aggressiivisesti ja poliisi oli kutsuttu paikalle. En muista tapahtumista paljon. Minut oli laitettu käsi- ja jalkarautoihin ambulanssissa. Olin kuulemma potkaissut poliisia päähän. Reissu oli päätynyt psykiatrisen päivystyksen eristykseen. Neljä poliisia ja kaksi vartijaa olivat kantaneet minut säilöön. Ajattelin puhelun jälkeen, että taidan joutua vankilaan, kun on alla tuo hiljattain saatu 7 kuukauden ehdollinen vastaavista rikoksista. Taas olisi yksi syy ryypätä, ajattelin. Miksi tätä paskaa sataa nyt, kun yritän pidättäytyä alkoholista. Olen niin loppu. “Niin kauan kun kuljen tätä tietä, minulla ei ole mitään pelättävää”, ajattelin. Rukoilin Jumalalta armoa. Voimat loppuvat pian.
Päihdehoitajalle mentäessä olin ylpeä raittiista ajasta. Kerroin kaikista tapahtumista. Varmaan ihmetteli, miten olen selvinnyt. Huomasin puhuessani, että aika paljon kuormaa kannettavana. Tässä on menty nyt aika kauan pakene-taistele tilassa, selvinpäin. Hoitaja kehotti keskittymään omaan vointiin. Sanoi, että korua tuskin enää löytyy. Raittius olisi parasta lääkettä haasteisiin. Sovimme reilu viikon päähän seuraavan tapaamisen.
Äiti oli alkanut pelkäämään miehen kostotoimenpiteitä pikkusiskolle. Vannoin, ettei mitään tapahdu. Kyse on vaan kännisen höpinöistä. Lohdutin äitiä, joka oli hyvin hermostunut ja peloissaan. Olin kieltänyt kertomaan pikkusiskolle miehen kiukusta, koska hän on melko nuori ja muutenkin aika pelokas ihminen. En halunnut, että hän turhaa alkaisi pohtia moista uhkaa, mihin en usko. Illalla soitin miehelle. Janosin tietää totuuden. Mies vaihtoi puheenaihetta, hänellä oli kiire tiskaamaan kesken puhelun. Puhelu loppui, kun hän löi luurin lopuksi korvaan. Suutuin ja suljin hänen liittymänsä. Pikkusisko oli silloin äidin luona. Sanoin, että nyt mennään hakemaan loput tavarat. Kello oli jo puoli kymmenen illalla. Tarvitsin apua, että saisin muutaman huonekalun mukaan tavaroiden lisäksi. Siskolla oli farmariauto. He lähtivät mukaan. En taaskaan ilmoittanut, että olen tulossa. Kun avasin oven, mies oli jo nukkumassa. Kiukkuisena aloin kantaa tavaroita pois. Mies oli hämmästynyt kun oli herännyt tulooni. Lopuksi annoin hänelle avaimen. Sanoin, että voi pitää sohvan ja sängyn. Menin rappukäytävään ja huusin kuuluvalla äänellä “Rotta mikä rotta!”, ja paiskasin oven kiinni. Ahdisti paljon. En saanut tuona yönä unta. Valvoin aamuviiteen. Pää kävi niin ylikierroksilla. Luin päihdelinkin keskusteluja ja kirjoitin omaa tarinaani blogiin. Viimein nukahdin, kun otin tuplamäärän rauhoittavaa.
Itku, murtuminen ja raivo
Päiväkirja 17.3.2026
Olin hyvin väsynyt, kun en ollut nukkunut kuin muutaman tunnin. Päätin silti nousta patjalta. Olo oli kaikkiaan hyvin huono, oksettava, ahdistunut, surullinen, kipua kropassa. En voinut vieläkään käsittää mitä oli tapahtunut. Epätietoisuus vaivasi minua. Puhuimme paljon korun katoamisesta äidin kanssa. Huomasin, että jossain kohtaa keskustelua alkoi taas vaivata, että lähti puolustuslinjalle. “Ei hän tekisi niin”, “Sen täytyy olla joku muu”. Joku selitys täytyy olla, koska mies ei ole koskaan tehnyt mitään vastaava, myös äidin ja hänen miehensä olivat hämillään ja erityisesti äiti pohti muita vaihtoehtoja. Itsesyytös oli kova. Olenko itse laittanut sen johonkin, vaikka tiesin etten ole. Katsoin taas korulaatikon sisälle. Joka kerran odotin, että se olisi vaan ilmaantunut sinne. Näin ei kuitenkaan käynyt. Mies oli saanut minut epäilemään omaa mielenterveyttä manipulaatiolla. Ajattelin, että nyt on pakko antaa pölyn laskeutua ja välttää yhteydenpitoa häneen.
Minun teki mieli alkoholia, kun mieli maassa. Semmonen “vittu ihan sama” fiilis. Se on minulle se pahin fiilis. Kun millään ei ole enää mitään väliä, haluan unohtaa kaiken päihteillä. Ruokkisin pahaa oloa kuuntelemalla nauhaa jossa hän “myöntää” teon. Mielessäni soi päihdehoitajan sanat, tuskin sitä enää löytyy. Mitä vaan muuta kuin juoma. Tunteet oli sekavat, laidasta laitaan ahdistuksen, epätoivon, vihan ja surun välillä. Päätin lähteä ajelulla uudella autolla, vaikka olin hyvin väsynyt ja pää “sekaisin”. Laitoin Radio Rockin soimaan. Sieltä tuli aluksi joku menevä biisi, sen jälkeen alkoi soimaan yksi lempibiiseistä, The Cranberries Zombie. Liikutuin, kyyneleet vierivät poskea pitkin. Aito itku ja tunteiden purkaus. Isä tuli mieleen. Hengittelin syvään, yritin vaihtaa ajatusta ja sanoa itselleni, että asiat järjestyy kyllä. Olin kääntymässä moottoritielle. Takana oli pakettiauto. Pysähdyin käännöksessä, enkä mennyt heti ensimmäiseen mahdolliseen väliin, koska vastaantuleva auto tuli mielestäni lujaa. Takana oleva pakettiauto soitti torvea. Suutuin ja nostin keskisormea. Lähdin kiihdyttämään helvetisti moottoritielle. Ajoin lujaa. Musiikki vaihtui. Tunteet vaihtuivat nauruksi kun mietin tilannetta. Kaasu pohjassa lauloin ja lopuksi karjuin niin lujaa kuin pystyin. Huusin raivoa ulos. Se oli vapauttavaa. Ajoin jonkin matkaa kunnes eksyin. Etsisin hautausmaata, johon äidin puoleiset isovanhemmat ja täti on haudattu. En ollut käynyt siellä tädin kuoleman jälkeen, kun hän kuoli 10 kuukautta sitten. En yksinkertaisesti löytänyt sinne, vaikka tiesin missä se. Pää ei toiminut ja päätin luovuttaa. Ajoin takaisin äidin luo. Olin ihan väsynyt ajon jälkeen. Kuuntelin kehoa ja menin lepäämään kaikkeni antaneena. Sain hetken levättyä ennen kuin ajatus taas kietoutui korun ja miehen ympärille.
Lähetin tekstiviestin miehen sisko puolelle, jossa kysyin uskooko hän, että mies kykenisi tekemään jotain tällaista. Hän ei vastannut viestiini, joten soitin hänelle. Sisko sanoi, ettei hän halua kommentoida asiaa. Tiesin kyllä hänen velipuolensa menneisyyden rikoksista, joihin mies osittain liittyi, vaikka ei tuomiota ollutkaan. Tiesin paljon asioita perheestä. Sisko oli tämän lauman ainut, kenen elämä mennyt paremmin. Muilla ollut paljon haasteita elämässä. Kolme veljeä ja sisko ovat asuneet kasvatti perheessä ja kaikilla oli rankka tausta. Ymmärsin, ettei sisko halunnut puhua ja hyväksyin tämän. Kuulin hänen äänestä, ettei hän pitänyt sitä mahdottomana asiana.
