Off topic: Sana-assosiaatio

[i]päätäaukovat patologit, joka ainoasta ruumiista jotain kaunista lausuva hautausurakoitsija, joka ainoan ratsiassa puhallutettavan kuskin takapenkille hjyymenyssäkän heittävä konstaapeli, kovia vetoja välittävän erotuomarin vilunki tärkeiden matsien puhaltelussa,

jarrua kansanarmeijan keitoksiin ja kiisseleihin annosteleva keittiöllä heikossa maineessa ilkeytensä vuoksi oleva pahanilman kokki, jolle keittäjät järkkäsivät tuhdin erikoisannoksen kyseistä mysteerituotetta ja niin lakkasi kiisselikokin mela enää koskaan näyttäytymästä kehon ulkopuolella, vaan pakeni sisäelimiin ja aiheutti siellä vaaratilanteita, kunnes jorma ui aivoihin ja hänestä tuli virallisesti molopää piireissä,

mutta eipä hätää sillä erittäin pätevä ja ansioitunut kuolinsyyntutkija sen sieltä poimi ja nyt se on hänellä kätevänä kenkälusikkana mökillä, jossa hällä on tapana myös lätkiä tennispalloja sillä koiralle, kunnes karvatessu kerran söi sen koko joistikin ja pääsi näin mulkkuruston makuun ja eräänä yönä nappasi nukkuvan isäntänsä miehuudesta kiinni ja onneksi hän oli kylmähermoinen mies ja ompeli vehkeen pimeässä takaisin, tosin pahaksi onneksi se tuli väärinpäin, mutta hätäkös siinä jos sitten hieman häiritsi vaimoa ja heidän harvoin antauduttua samalle hetekalle samaan aikaan[/i]

natisutin hetekaani josta alakerran naapuri raivostui ja kaivoi tiensä makkariini lekan avulla mutta painoin kutsumattoman vieraan päälaesta takaisin omaan karsinaansa, karsiintua ratkaisevassa karsinnassa, karsia puusta oksia että voi nähdä metsän puilta, puilla paljailla ei ole oksia, oksanreijjän bongaaminen uimakopista ja siitä tirkistely sisäpuolelle, en tiedä miksi kutsutaan reikäleivän sitä osaa joka on poissa ja jossa on se reikä liekö ihan nimetön pala, nimettömän sormen puuttuva rengastus, rangaista puhjenneesta renkaasta rankoin, rankkasateen aikana koittaa rankat ajat, rankka päivä jota jo sivusitkin tuolla aiemman ja on mahtava raina kyllä, sivuluisun kutsuessa siirryn sivummalle

luistava kytkin, loistavat bakerin pojat, pokella pokkaa ja kyllä teki poikaa, poljentoa vanhan parkettien partavaahdon, valtoimenaan ja hallinnasta lähtenyt tilaisuus, jossa ei alaikärajaa ollutkaan ja toiset täysikäiset vain on hieman nuoria, kovaa luuta ja samaa maata, toista puuta ja karsittua luuta, naama pelkkänä suuna, hiippaillen aivan muuna, muusa ja sen monet opetuspojat, lopetus on vaikeinta, aloittaminen käy kuin itsestään, vähentäminen on mystiikkaa, mystifoitu, okkultismia, järkiperäistä, hyvin etäistä, eteisen kautta makkariin, parveke mallia ranskalainen, jota kautta rakastajat aikanaan pakenivat pariisin yöhön varsin vikkelään sittenkin

bar-vikkelä keskustassa keräsi sekalaista sekakäyttäjien seurakuntaa, seurakuntatalon betonianturan pettäminen ja rakennuksen putoaminen aina kiinaan saakka jonne kuntalaiset nyt joutuvat matkaamaan kalliisti lentämällä kun ammottava reikä kiinan puolella muurattiin umpeen, peruskiven muuraaminen tolkuttomassa kunnossa olevan muurarin kanssa, muurarin erikoinen, lahden erikoinen, lyhyiden erikoisten esikoiset, esileikin kestäminen vuorokausia edes pyrkimättä sukupuoliyhteyteen, tele-yhteyksien pitäjä, teletappien paluu teinien elämään, tappituntumassa olevat telen työntekijät tulevissa pikkujouluissa, viettää joulua ainostaan pikkuisen, pikkurillin katkeaminen ja toteaminen käyttökelvottomaksi ja päätös tehdä siitä kello kahden eväs leivän väliin tulevalle duunipäivälle, olla puun ja kuoren välissä, välimallijätkät, välimallin ford

täyden mallin saapuminen myyntiin, täyden kuun valaistus, täyden oravan kesä, kuivan kesän orava, kuivatun ja silppurin läpi ajetun tikun ja takun sirottelu metukkaleivän päälle ja juustosta vielä siihen näpsäkkä peite ja kahvilan pöytiintarjoilu ja asiakkaan videointi ja viimeinen tili kassan kautta, lähtiessä oikein roima tarraaminen nuoren naiskokin suuriin d-kuppeihin ja perseeseen niin lujaa, että naikkonen sai hepulin ja kiljui loppupäivän, muttei muistanut käyttää karatetaitojaan ja siitäkin videosta tuli juutuupissa legenda ja jälleen koitti rankempi tilanne kun kokkinaisen painijamies selvitti jekkuilijan kotiosoitteen ja teholta pääsi jo seuraavan vuoden syksyllä

Syksyllä siemaillen sieninektariinia, sienirihmaston kasvaminen kainaloihin maatessa vaan sohvanpohjalla, pohjan putoaminen elämältä ja alkaakin tuijottelu pullonpohjiin ja myrkkyviinaa juotuaan ei auta pullonpohjalasitkaan silmillä, sokeankirjoitus, viittomakieliset luutijat, luutia curlingkiekon edestä pois roskia, roskakuskin rengasrikko, kodinrikkojan rikkinäinen kritiikki, kriitikon yltiöpositiivinen palautetulva, tietosuojatulvan patoaminen, hiljainen on patotie, pakonsanelema pakko buutata moppiili kun jäätyi täysin

hiljaakuiskattu paljastus, otsikoissahuutava totuudentorvi, seinänkokoisilla kirjaimilla, kissankokoinen koira, etsitty koirien ja kissojen kanssa, löydetty aamutuimaan koirien ja kissojen syömänä, syöttiläs, kunniasyötti, kunniakonsuli, kunniansa kautta, kautta pohjanmaan, kautta kaupan, kautta rantain ja tonttien ohkasen raja-aidan yli, halki preerian, piipahdus pieni talo persiassa tai preerialla sarjaan, piipahdus naisten tai miesten huoneessa riippuen täysin värkeistä,
jos sellaset on ja varustus vapaa mutta pakollinen, kolpakollinen kolehtijuomaa, tuokaa tuoppi, siinä kaljaa ja lantti on

lutin latin lantti kellahti klaavapuolelle ja osku hävisi vedonlyönnin ja joutuikin ampumaan itsensä katkaistulla haulikolla, katkenneet raajat, raajojen repeämisvaara, perseen repeämisestä johtuva särmikäås ääni, särmääjän vapaapudotus, pudota yhteiskunnan rattaistosta, tukiverkoston lopullinen pettäminen, pettää puolisoaan, pettävällä jäällä kevätkävelyllä, happihyppely avaruuden kamaralla, iltakävely kuukengissä auringossa aurinkorasvan suojakertoimen ollessa miljuunabiljuunaa, biljardikepin särkeminen verkaan kisan hävitessä, hävitä koko elämänsä, pelata koko elämänsä, peliautomaatin kutsuva valaistus eläkeläiserkille

[i]himmeän huikee valon taittuminen huoneeseen, jossa jo korttiporukka oli käynnistämässä pokeri-iltaansa

ja vielä puuttui jake ja sen pari kaveria, jotka tulivat tuotapikaa ja sinä iltana peli kulki ja rahaa lensi pöytään ja aamuyöstä taas samat kuviot toistuivat, sillä väsyneet äijät alkoivat saada taas tarpeekseen toistensa tasokkaasta seurasta ja jaskalla oli ollut hieman vaikeuksia siviilielämässä ja hän oli ollut aina hiljainen, mutta tuona aamuyönä jaska oli puhelias ja hällä tuntui olevan jotain merkittävää tapahtumassa elämässään ja muut tukivat jaskaa ja nauroivat sen melko-hyville-jutuille,

kunnes jaska rynnisti putkilaukullensa ja tuli nurkasta päin taittoperäisen rynkyn kanssa ja sanomatta yhtään mitään alkoi tyhjentää ekaa lipasta paikallaoleviin ja vaihtoi lennosta toisen lippaan, kun make yritti juosta pakoon ja kohta oli ruumiita puolen tusinaa ja jaska koki elämänsä senastisen henkisen huipentuman ja katsoi kaikki tarkkaan, jotta muistaisi tämän kaiken ja tapahtuneen verilöylyn todella pitkän tovin, jonka hän tuli viettämään avolouhoksella kuntoillen[/i]

avolouhoksen louhija louhii mielipidelääkkeitä suuhunsa työvuoron alussa ja luonnollisestikkin on monttu auki kuin louhos konsanaan, louhoksen luonnoton sortumavaara, alavilla taivailla hallan vaara, hallankorjausryhmä, rytmiryhmän siirtyminen lähiojuottolaan pahat mielessä, kovat piipussa, löysät slutat housuissa, slutapöksyjen paluu menneisyyteen, menneen elämän slutataakka, kantaa raskasta taakkaa päälaellaan, kantaa kiljupönttöä päälaellaan kuin afrikassa ikään, tehdä tuhti annos paellaa

palella untuvatakissa, kissa untuvatakissa, laittaa koira untuvatakkiin ja undulaatti, lantti onnea, onnenlantti, latinki, lataus, laastilasti, ladattu, laminoitu, lateksi, laardia täysvatsa ja kottikärryt omastatakaa, omppuvaras hirtettynä puuhun, puusta pudonnut taatelivaras, maksaa luumuilla koko elämä, kaikki kulut ja vuokrat ja muut ja onnistua siinä, onneton mies ja miehellä onneton nainen, onnettomat yhdessä, onnistuminen, oletettu onni, onnenonkijoiden kevätkokous, nyyttikesti-ihmisten syysistunto, syyllisyys, syyttömyys ja näiden julkinen ratkaiseminen puolueettomasti, kivuton kipu

kivunalaiselle kilpikonnalle mielialalääkettä, kilpipanssarin tuhoutuminen kun siihen osuu meteoriitti joka tippuu kuin salama kirkkaalta taivaalta sen päälle, kirkkaan viunan jälkikäteiskirot, kiroilla jälkikäteen, melkoisia jälkiä kädet täynnä, kädet täynnä työttömyyttä, kämppä täynnä sekavaa kelan lappua, kelata vakavasti asioista, kelata rullatuolilla maineeseen, rullatuolin juuttuminen rullaportaisiin siten että rullaportaat imevät rullatuoli-ihmisen näkymättömiin eikä koskaan enää palaa maankamaralle, porsaan kamaran maistaminen, sianlihan liiallinen paistaminen

kukonliha ja kananliha kohtasivat ja kana nyki päätään innostuksissaan, mutta kokemus ei ollutkaan niin järisyttävä ja kukon hammastikun paksuinen vehje ei avannut nautintojen vyöryä paratiisin niityllä, vaan tökkiminen oli ilkeentuntuista ja teki häijyä paskasella kanalan lattialla, joten tuo kana päätti ihan omilla kananaivoillaan olla tarjoomatta itseään enää munanvalmistustalkoisiin, ellei kukko ensin näytä kukkojormaansa valmiissa työtilassa ja sitten vasta arvioidaan kananpillun leikkiintuominen ja siitä eteenpän hyvin moni kukko saikin tyytyä omaan lihaansa ja muutkin kanat tiedostivat paremmin itsemääräämisoikeutensa ja näin oli kanojen uusi äärifeminismiliike saanut ekan kananjalansijansa paristosuhteellisessa kanssakäymisessä ja kukkojen kananlihalle meno kärsi pahoin tulevaisuudessa

tulevaisuuden suunnitelmien lopullinen kariutuminen kun tulikin vankeusrangaistus joka vietetäänkin suurin osin eristyksissä, eristää erikeepperillä ikkunanpokat jotka eivät enää koskaan tule aukeaman, perseen aukeamisen kiva tuulahdus arkiaamuina, tuulastaja tuulettautumassa taavetissa, tuulettaa ummehtunutta lasol ja spurqu kämppää kahdeksan kuukautta, lasolin avaava vaikutus elimistössä, lasolin ensipuraisu, käsidesin kiprakka jälkimaku, makuhermoja hivelevä lamppusprii, piin likiarvon tietäminen aivan tarkalleen

kohtaloonsa uskominen, tietämiseen panostava, tieteeseen rakastunut, ajopuuteorian oppeja kannattava ja noudattava, tänään täällä-tyyppinen filosofia, hälläväliä-meininki, suunnitelmataloudellinen lähestymistapa omaanfinanssiin, tehdä kaupat, joita ei tarvitse kauaa katua, joutua jymäytetyksi, kusta suurella kaarella kaveria silmään,
kantaa vastuu siitäkin, lupailla mitävaan ja toteuttaa kaikki ajallaan, ensin tehdään ekat asiat ja sitten tokat asiat-tyyli, tyylittömästi, täynnä iloa, pursuten pahaatahtoa, kiemurrellen totuuden saapuessa saliin, heittää kolikkoa kaikesta

heittää kaikki toivo ja alkaa ammentaa viunan perkelettä kaksin käsin, kädet munissa, käret munissa, käet munissa, katkojankäret munissa, käjet munissa, kyllä siellä munissa saattaa pienillä murre-eroilla olla mikä tahansa, pääsiäismunien ylensyöminen ja kuoleminen tuskalliseen tukehtumiseen, tupakkalakkolaisen tuskaiset ajat, tuskaa vaan ois tiemme yhteinen, yhteisellä asialla, kaikki täällä on yhteistä, yhdenmukaiset selitykset poliisin ristikuulusteluissa, juppe puputti, ristiturpa, ristijätjä, shakki ja matti

pekka ja matti, köyhästä rikkaaksi joissakin öissä, kun löysi rikkaita rakkaita, ratkaisija vailla vertaa, vertaus vailla vertaa, veriryhmät ja siniverisyys, veri taisi olla vettä sakeampaa, eikä sitä sanontaa auta epäillä, empivät erikssonit, erimaata olevat, samaapataa, saman padan äärellä kokkaavat eripuraiset keitonlämmittelijät, sopantekijä, lihaspesialisti ja lihanleikkaaja, jonka vaimo ei tykkää kun mies tuo töitä kotiin, eihän hän viihdyttäjänä tuo pokiansa himaan ja makkariin, täydellinen asunto, jossa asuminen ilmaista ja mun lempisafka on ilmane, mun lempijuoma on ilmane eli hyvän hintane

ompas hinnoissa ilmaa totesi jakke kun ketola hashista maksoikin jo neljäsataakahdeksankymmentäneljä euroa, 506 ikkunaa, ikkunaruudun tippuminen alempaan kerrokseen ja siitä alakerran saamat raamit kaulaan ja toki valtimoverenvuodon ja siihen menehtymisen, menehdyin jo männä vuonna mutta heräilinkin henkiin uujemman kerran, uusi henki päällä, rengin uudet henget, pahan hengen tuntema renki, viunapullon henki, tämä on nyt pelin henki, hengitellä hämäräperäistä ilmaa, saada aivan kammottavia ilmavaivoja ja piereskellä niin että oikeasti koko perse repeää ja kutsua paikalle lääkintähenkilökunta sekä kunnanjohtaja toteamaan asian laita, kunnanjohtajana laitapuolikulkija, nostaa mies kylmästi laidoille

maailmankuulun laitahyökkääjän vapaapäivä, onko tässä nyt laitaakaan, laidasta päätyyn pomppasi hyökkääjän märät sopimusneuvottelut, joista kukaan ei muista mitään, mutta pian löytyi aivan pätevä ja laillisesti oikeudessa kestävä asiapaperi sopimuksesta, jossa pelaaja suostuu myymään persettä venäjän takahikiässä loppuiänsä kiinan vastaisella rajalla ja toimimaan sikalassa ja navetassa ilmaistyövoimana n. 50 vuotta tai niin kauan kuin elämää riittää ja kerran vuodessa pääsee katsomaan junnujen kiekollista pelaamista niiden rikkaiden lapsien yhteen viikkoharjoitukseen

harjoitella viikkoharjoitteena katumusharjoitteita, katua syvästi katuharjalla harjaamaa curlingkenttä osuutta kun kivi kimposikin katsomoon ja kimmokkeitten kera tappoi kolmetoista maksanutta katsojaa, kolmentoista maksansiirron jälkeen hän oli viikon juomatta, käyttää vuoroviikoin varamaksaa ja turmella se täysin, turmeluksien tieosuus, tavat ovat turmiolla ja rappiolla, illalla tapasi hän rappiomiehen, talon raunioilla rappioitumassa, raparperitaivas, taivaalla on raparperin värit, ilmalaiva, veturi, taksi, valtamerilaiva, tulla laivalla valtasairaaksi, vallata merisairaus, verraton mielisairaus, sairastaa mielellään ja ottaa lääkettä oikein porvoon mitalla, mitata porvoon ympäryysmitta