Off topic: Sana-assosiaatio

Kylse vois olla tosielämästä ihan hyvin tuo vanhan einarin tunteensiirto pamilääkityksen lakkauttamisen jälkeen ja megluokan viekkareiden alkaessa kuohia taatan hipiää rankemmin muutamien viikkojen jälkeen… ja

[i]einari alkoi tekemään vanhainkodilla todellisia vittumaisuuksia ja aluksi vain laitteli nastoja hoitsujen tuolille ja vyörytti syyn pönttö-pentin niskaan, vaikka tuo syntyjään vajaatäyttöinen astiastohuollon ekspertti oli täysin puolustuskyvytön ja kiltti mieskin jopa, niin täydestähän se meni ja tästäpä einari, vanha kiertokoulukiusaaja ja rintamien häijyin kipinämikko alkoi tosissaan kusettamaan tuota pjenttiä ja niinpä yökasteluiden määrä kasvoi 300 % kun einari kaateli yöaikaan juomalasista toiseen vettä herkästi reagoivan pjentin korvan juuressa ja muutakin haitta-apinointia alkoi ilmenemään:

einari köytti bentsonkaipuussaan pjentin uikkarit ponnariin kiinni ja samalla toki myös pjentinkin, joka joutui kuulusteluihin itsensä riettaasta paljastelusta, mutta olihan noissa vanhoissa suonikohjutantoissa yksi ylitse muiden,
joka olikin tavattoman pitkä irmeli-neiti, oikea munahaukkojen ylin kotka ja hän näki pjentin pitkän letkun valtoimenaan heiluvan liki uima-altaan leveyden mitalta (lasten altaassa) ja alkoi tehdä itseään enempi tykö iltasaikaan, kun nuoruutta uhkuvat vellit ja puurot oli sotkettu naamariin tekareiden ollessa siksi aikaa juomalaseissa pöydällä ja näin kävi, että

irmeli sai haluamansa miehen kypsittyneessä 97 vuoden iässään ekaa kertaa omaan vuoteeseensa yöaikaan, sillä hän neuvoi pjenttiä luopumaan poikuudestaan ja kädestä pitäen ohjasti tuon orien hukkapalan tilavaan talliinsa ja samaan aikaan einari pamahti kyselemättä ovesta sisään ja nosti kauhian metelin ja niin jäi pjentiltä tili avaamatta, laittamatta lihanpala lopullisesti nakkipiiloon ja tuupattua majoneesia lehmänraatoon, jonne se oiskin uponnut kuin vanhaan apuhoitajaan ja tästä viimen rauhan ja tyhmyyden erikoismies pjenttikin sai riittävästi tulen lieskaa lippiksen alle ja tarttui lähintä astalo kiinni, joka olikin

irmelin huoneen lattialla seisoskeleva tornituuletin ja raivon mitta oli tullut täysin yläasentoon tuon miehen 94 vuotiaan epäonnisen ja kiusatun taipaleen mitalta ja einari, joka oli ollut sissisodassa pitelemätön kaukopartiomies, koki elämänsä viimeiset hetket irmelin pitäessä alastomana kiinni tuosta kiusaavasta kappaleesta pjentin hakatessa motintekovimmalla kaikki veri irti einarin kuihtuneesta ropasta ja lopuksi tuo tuore kyyhkyläispari vielä leikkasi einaria pienemmäksi ja paistoivat reisipalat yhteiskeittiössä ja tarjosivat muillekin sitä poropaistina, jota riitti jopa yli talven[/i]

Yli silmittömän talven selviäminen siperiassa, silmittömän raivon vallassa vallan kahvassa, juoden päivät pitkät karjalanpiirakoita kantokahvalla, kantosiipialuksen katoaminen kemijokeen, kadota vähin äänin oltuaan korviaan myöten huume ja viinaveloissa, höristää korviaan, antaa napakka korvapuusti korvatillikassa, antaa persettä alepubin vessassa keskellä päivää, ajella hönössä potkukelkalla keskellä tietä, potkukelkatta ei pitkälle pötkitä, pötkiä pakoon, lähteä käpälämäkeen, mäki täynnä käpäliä, käpälöidä sihteeriänsä, kapaloida vauva siten että luut vaan rutisee, rusinapullan rusinoiden piilottaminen tassin alle eli velipuolikuusketsi taas, veljen puolikas tuli vastaan, veljen alaruumis, ruumiiton veli, veljen yläruumis, velipuoli ruumisautossa, ruumisvankkurit, puhui kuulusteluissa ja katosi meren pohjaan kuin ankkuri

merkkariraha kurkkuun juuttuneena, meripoiju atlantilla poikittain, merikarhu terassilla kontillaan, konttimies pönötti kujalla sepalus auki, eikä tiennyt mistä tuli ja minne piti mennä, joten jäi sinne loppuelämäksi, mäski naamalla, maskit mäkeen, maalit seinään, vatupassi perseeseen, pelimerkit kanveesiin, käsiraha juoksemalla, juoksu- ja huutoraha annettu vastentahtoisesti takaisin, takautuma, takautuva maksu, etuutuva rästi, rästi ennen rastia ja risti viimeisellä rastilla, hotelli rasti, aika paha rasti toi viimenen, toiseksiviimeinen, ekasta seuraava, se keskimmäinen, kolmannes, 1/7

Tehdä 1/7 silppuduuneja, paperisilppuri, silputa sipulit, pilkkoa vihanneksia, pilkkoa ruumiinjäseniä pizzatäytteeksi, täyttömaa, maan äärissä, ääriolosuhteet, olosuhteiden pakosta syntyi satamatyöläisten lakko, satsasin satamaan satasia, satalappunen, lappuliisan vapaapäivä, vapaapainijan vapaa ruokavalio, vapaapalokuntalaisen ruokkomaksut, ruokoton sunnuntai, pilkkipäivä sunnuntai ja kohta kokopäiväksi jäälle

jääkausi palasi ja ihmiset muuttuivat kalikoiksi, jotka kolisivat toisiaan vasten ja jo ennestään jäätyneet tyypit eivät siitä kauheasti muuttuneet, jääkone, jääapalakone, jäätävä koneellistuminen jäähallissa, jäitä kassiin, jäänkö kanssa ja voithan sä jäädäkin, jäätanssi, jääminenjälkeen, jälkeenpäin mietittynä, miellyttäminen, mieltymyksinänsä, mielitietty, mielistelijä, mitä millekin, miltä näyttää, take a picture it will last longer, kuvauksellinen, veistoksellinen, kuvauspaikka, kuvattavat ilkosillaan, kuvannettava, kuvausoikeudet, kuvaussihteeri, kuvankäsittelytaito, kuva oli päässyt leviämään, levikki, jakelu

Jakeluauton käyttämä poikkeusreitti reitin varrella missä raitilla kylän oli tytöt, raittisen veljekset vähän käymässä raitilla, raittiset pötköttämässä raiteiden alla raittiina odottamassa tulevaa kaukojunaa, kaukoidässä oleva kaukokiito jota ajaa kauko kiitäjä, kaukomatkaajan kaipuu kotitoimiin, matkanjohtajan kotityöt, kotitrippailijan sulassa sovussa oleva sunnuntai, sulassa voissa ja varsinkin sovussa, huumorinvarsia, varsinaisia huumorimiehiä, miesten keskenään käyttämä puujalkavitsihuumori, kehossa kasvaa kamala tuumori

[i]hyvinvoivan näköinen, pahoinvoiva kitukasvi, kasvi päässä ja hauskat jutut, kasvi jalassa ja hidastamenoa, kasvi kikkelissä ja erilainen tuntuma, puun takaa, kolmion takaa, nelisilmän takaa, ruudun takaa, takaajan takaa, vastaaja nouskoon ja vastatkoon, valeoikeudenkäynti, nukkehallitus, kukkahabitus, rauhanmarssi, sotilasparaati, huumoriparaati,

mikin ja akun jouluparaati ja mikki kärähti kovista aineista ja aku työmaajuopottelusta ja oli kähminyt kulisseissa joitain sorsia ja paria naarasankkaa oli lähestynyt aivan törkeillä jutuilla, joista ei jäänyt epäselväksi asianlaatu ja akun paheneva juomisongelma, mutta ymmärtää pitää, sillä myös hän on ollut oudonlaisessa veljenpoikaopissa aikanaan kuten muka veljenpoikansakin, mutta kyllähän aku sen lätkätrion tosiasiallinen isukki on, mutta halusi vain

laistaa elatusmaksuista, jotta voi pitää yllä elämänlaatuaan ja
jotta voisi joskus viedä iineksen baariin irtoseksin epätoivossa [/i]

toivo tapasi epäilyttävän kaverin, epäilyksen polttopiste, polttopullolla heitto ikkunasta sisään ja osuminen bambuverhoihin, verhokiskon lähteminen pois paikoiltaan, leuat lähtee sijoiltaan, sijata vuoteensa sijaisrakastajatarta varten, yökastella vuoteensa, aviovuode, jakaa aviovuode kolmannen valtakunnan ihmisen kanssa, inhimillinen erehdys, oppia erehdyksestään ja toistella vaan lisempää samoja erheitä, lisäaikamaali, aika maalintekijä, vanha hatuntekijä, tavattu itse teossa ompelemassa hattua, ompeluseuran omenavarkauskilpailut orimattilan jymyn kanssa jymynpolttopaussilla, pitää lopullinen paussi elämästään

hidastuskuva, taaksepäinkelaus elämässä, ylinopeudella menevä tiistaipäivä, mateleva perjantaiaamu, hikisen tuskallinen viekkarikertymä, karmea tosielämän painajainen, josta ei vain voi herätä mitenkään, unessatapahtuva päällekarkaus, joka kääntyy sankariteoksi, lemmintää scarlett johanssonin kanssa oikeassa elämässä yo-talon jatkojen jälkeen omalla kämpällä, EIKÄ KUKAAN USKO ! kauhea möläytys yleisessä saunassa, sopimaton ehdotus feministien kahvilajonossa, sovinistinen ja hauska vitsi, jolle tavisnainen nauroi estottomasti, herkkä taitelijasielu, jota kriitikko ahdistaa

kriittisen ahdistuksen ilmaantuminen sunnuntai-iltaisin, ilmaantua sovitulle paikalle jo tunteja etuajassa, ilmaantua treffipaikalle ihan hirveessä etukenossa, pelailla pelkää kenoa kesken treffien, treffikumppani olikin kenokaulainen huuhkaja, huhkia työtä saadakseen pelata kenoa, koko talo on aivan kenollaan, kenottaa ojan pohjalla, pohjakosketus elämään ojan pientareella, ajella pitkin pientareita, matkustella ympäri mantereita, mannerten välinen aikaero, ottaa oma-aloitteinen lopputili sekä ero puolisostaan, puolivillainen puolisoehdokas

Pulkkinen Porilainen taparikollinen - youtu.be/I270Xmop0IY
Ihmebantu - Iskuvinkit - youtu.be/ZLB6CBhokcs
Treffit -https://youtu.be/Dx9EBDMnedk
Moikkaaminen - youtu.be/yjBH0vMq8MY
Mummot - youtu.be/SO1pt64egk8

puolihintaan, puolittain, puolittaen, puoliksi meni, sadastatonnistain on puolet minun, puoleen väliin, puolileikillään, puolitosissaan, puoleksi ihminen, puoleksi mennyttä, menovesi, menohalut, kalutaju, tajunta, kajuutta, katuvalo, kaunis valo, kova valo, kiinteä valo, esiintymisvalo, pihavalo, pahavalo, ville valo, valoisuus on lisäätynyt useampia %-yksikköjä,
yksitellen, paritellen, joukkovoima, ryhmäsessio, gangbang, big band, band aid, farmer aid, aikomus, aie, tae ja tuki, tullimaksu luonnossa, luontokuvaaja pusikossa perse pystyssä, pistää pystyyn yhen, yheltä alkaa ja pelataan hyvin yhteen tai puoli kahteen

puolikas kahden litran bensakanisteri, turha ministeri, kalliolainen hipsteri, kalliolle kukkulalle raahaan minä luuni, rahtarin terveellinen ruokatunti, rahdata huumeita rajan yli ihan vaan työkseen ja elääkseen, elätellä turhia toiveita, toivon tuolla puolen, toispuoleinen joulukuusi, kuusenkoristelurituaali, murha brutaali, turhan banaali, ostaa uusi penaali, polkea pohjaan saakka pedali, saada hopemitali, saada ansiomitali, saada ansionsa mukaan, saada toosaa ja tuheroa ylenaikaa, ylenaikainen ahmatti

ylellinen kattaus, ylen iltalähetys, yleistävä ohjelma, yleisiä asioita esiintuova, perusteluna juopon irtisanomiseen oli yleiset syyt, syittä ja muitta mutkitta, mutka kainalossa, mutka matkalaukussa, mutka matkakassassa,
mutka matkalla mukaan otettuna, ottaja ja jättäjä, rikas rakas köyhä varas, parasta ennen ja jälkeen
ja sekoitetaan aikana tai käyttöjen välillä, lisätään tarvittaessa, kaadetaan pois ylimääräinen tai
se osa voidaan pakastaa, parhaimmillaan huoneenlämpöön tuotuna ja voidaan annostella
sellaisenaan, jahka on ensin pahimmat paakut taottu sängyn päätyyn tai tanssitankoon

kärttyinen kanelitankotanssija, tangotanssija, lauantaitanssit ja povitaskussa pullollinen viunan perkelettä juotavaksi liiterin takana, veneliiteri, puuliiterissä odottava halkosavotta, elämäni savotat, elämäni sankaritarinat, tarinankertoja, pitää tarinan kerrontaa yllä, pitää vaatteita yllä, matkustaa munasiltaan lähikauppaan, saada lähikaupan likellä olevasta ulkopuistobaarista erittäin vihainen virolainen kuppa ja kylkeen latvialainen visvasyyläkin, kylkimyyry, kylkiäisiksi kyllin kaikkea, kaiken pahan alku, alussa oli paha maku suussa, puhutaampa suut puhtaaksi, puhtaanapitolaitoksen vakituinen työntekijä, pitää itsensä puhtaana

pitää itsensä miehenä tai naisena tai poikana tai tyttönä, vaikkei niitä sanoja saa enää käyttää julkisesti, julkisoikeudenkäynti, julkkis karussa kuuluisuuden kiroja, kirota mennyt elämänsä alimpaan helevettiin, helvata sentään,
turkanen ja tuhannen tulimmaista, sata paukkuvaa pakkasastetta, paistopiste, kriittinen piste, kipupiste, kipusiskon nautintopiste, pisteet naapurille, pisteet himaan, pistesijoja lähettiin hakemaan ja katotaan sitten mihin lentopisteet riittää, pisteytys, pisteriipunta, antaa pisteitä missikisoissa, siirtyä pisteentekijästä isojen lukujen pariin wall streetille

rahan ja vallan katu, valtava katu, kadulla tuulee, tuu tuu tupakkarulla, kääriä käsineen semmoin miehekkäästi sätkätupenki, poltella karvapersekamelia tahi vihreää norttia, etsiä kadonnutta elämän valttikorttia, suunnistaa kohti jorvia, löydä pitkin sormia, syödä lihapiirakka kahdella etusormella nakkien sijaan, jälkkäriksi silmämunasoppaa parahultaisessa lämpötilassa, rouva hulda huolellinen ja armoton stressaaja ja stressikimppujen kruunaamaton prinsessa, kruununkorkin avaaminen hampailla

[i]hampihoitola, porauspaine, poraaminen vahingossa ikenen läpi aivohin ja pikainen lobotomiatoimenpide, josta vielä joutuisi maksamaan ja lopulta se menisi ulosottoon ja päätyisi kadulle ja asemalle nukkumaan muiden hampaattomien seuraan ja aamulla aina joukolla alepupiin istuksimaan päiväksi ja keksimään nerokkaita pankkiryöstökeikkoja,

pystyryöstäjä, joka ei pitänyt ihmisistä, elämäänähnyt keskushyökkääjä, jonka kengät eivät olleet nähneet maalin maalia,
maalikaupan mainosmies takissaan alkon tunnus, sisäänheittäjien aateli, arvo arvaamaton ja jekku lkeä, jägerin mestari[/i]

Kankkuseen litra jäkkistä että lähtee se pahin slaagin pelko pois, slaagin pelko on viisauden alku, ja alussa luoja loi slaagin, voi luoja olipas se kova viinaslaagi, benzodiatsepiinislaagi, pumppuslaagi, polkupyörän pumpun toteaminen toimimattomaksi reissussa ja totaalinen hermojen menetys, totaalikieltäytyjän vapaapäivä, kieltäytyä tarjouksesta josta kuulemma ei voi kieltäytyä, kieltäydyn kantamasta asetta, aseenkatolupa, hirvankaatolupa, pitkän naisen kaatamiseen tarvitsemme hirvenkaatoluvan, luvanvarainen asia, varata lupa kaikkeen, kaikkien aikojen lupa

yleislupien taukotupa, lakisääteisen viettopaikka, tupakan mittainen keuhkosyöpä, kilometrien mittainen jono vessaan ja yrityksenä vikkelä punttikakka, joka kuitenkin lipsahtaa matkalla roiskeeksi ja leviää liemisen naamaan, joka ehtii nuolasta aimo satsin perseeltä maistuvaa lientä ja palan kiinteää palaa, jonka nielasee ja pitää mausta ja haluaa lisää, joten kahmii paskantajan housut itselleen ja tämä yllättävä käänne saa paikallaolevat pois tolaltaan, eivätkä tiedä miten reagoida

reagoida tulistuneesti harkinnanvaraisen toimeentulotukihakemuksen eväämiseen ja mennä sosiaalitoimistoon panssarivaunulla korkealla profiililla ja osoittaa tykin piiput kohti pääpirun konttoria ja ampua koko putka maantasalle ihan kivijalkaan saakka sekä sitten viimeistellä sosiaalityöntekijän päivät ihan raskaalla singolla, ja sitten vielä ottaa konepistooli povarista ja sillä tehdä reikäjuusto virkailijan lopusta ruhosta jonka jälkeen ramboveitsellä skalpeerataan negatiivisen päätöksen tekijä sitten se tuikataan tuleen annetaan hiillostua hetkinen ja ihan lopuksi vielä panohetki kakkoseen löysällä sukupuolielimellä jonka jälkeen on hyvä pitää kolmenvartin ruokatunti kaupungintalon kahviossa joka vielä jäi osittain ehyeksi