Off topic: Sana-assosiaatio

sitruunapommi, kyynelkaasu, kumiluoti, hajovat luodit, shokkikranaatti, sähkölamautin, kumipatukka, 9 millinen rosvon koulutin, rauhaan pakottava rynkky, kranaatti, heittoistuin, liukumiina, haja-ammus, sirpale, sirpan aamuvuoro,
kun auto ei käynnistynyt ja menikin bussilla, eikä myöhästynyt kuin hoitajapalaverista ja meni sitten ylitöiksi ja päätti mennä suoraan baariin töistä ja jäikin sinne aamukahteen asti, mutta oli seuraavana aamuna ajoissa, vaikkei välttämättä ajokunnossa ja huomasi sen itsekin peruuttaessaan sairaalan johtajan bentleyn kyljestä sisään ja oli varma, että jäi kiinni, mutta sinä päivänä p-talon turvakamerat eivät toimineet ja se tuntui olevan kuin merkki ylempää ja niin sirpa koki velvollisuudekseen lopettaa juomisen ja viiden kuukauden päästä hän tuli tuoreessa uskossaan ja aivoja runteleman juomisen jälkeisissä harhatiloissa tunnontuskiin ja meni tunnustamaan johtajalle tekosensa keväällä ja sai siitä paikasta potkut ilman irtisanomisajan palkkaa ja juttu vietiin oikeuteen ja sirpa hävisi jutun

Yhteiskuntarakenne, väestönsuoja, pommisuoja, suojahaalari. Alkaahan nämä haalarit vituttamaan yllä tuumasi Arska skanskan rakennustelineillä, joissa kävi viiltävän kylmä tuuli sekä räntää satoi vaakasuorassa. Teinimäisellä kapinahengellä viskasi naulapussinsa kahdeksannen kerroksen tasanteelta alas sillä seurauksella, että työkaluvyössä ollut suojakoteloton poratyökalu teki rakennusvalvoja heikkosen otsalohkoon lobotomialeikkauksen, joka saattoi olla siunaus, koska jotakin suurenluokan probleemaa olikin heikkosen aivotyöskentelyssä. Tulityökortti, tulta päin, vapaapalokunta, tulenliekkinä luokses saavun, tulennielijä, hyväksyä tappio nieleskellen, piereskellen, piirimestari, piirimyyjä, tervetuloa länteen andrei, lännenmies, lännenelokuva

Speden kehnot sketsit ja lännenleffat, x-paroni ja iso läjä ere kokkosen ohjaamia, kammottavia turhapuro-leffoja, filkka, elävät kuvat, illan elokuva, elämää suurempi elokuva, elämä kuin leffa fellinin, elämä kuin sarja david lynchin, mutta mieluummin ei, jotta ei joudu hullujenhuoneelle, voi jos meillä ois joulu ainainen, niin eipä kävis katteeksi ja ois ahdistavaa ja pelottavaa, tosin aika harva kävis töissä, pyhät, joulurauha ja kidutuskammio ja kuritushuone odottaa, jos rikkoo hiljaisuuden, yläkerran homoapina odottaa malttamattomana, että pääsee taas mua häiritsemään täysilä, elämän joutava keveys, olemisen sietämätön vointi, olo kuin ruhtinaalla tai taidevarkaalla, euroopanomistaja, kuninkaan klovni

Iänikuiset james bondi uusinnat televisiossa ikäänkuin niitä ei olisi jo riittämiin nähnyt, ehkä kaameinta kuraa ja paskaa myös kansalainen turhapuro-sarjakin toosassa. Kuuropiilo, piilopullo, taskumatti, taskuttaa, askarruttaa, paskarruttaa, toukopouko, tohloppi, toholampi, tohon paikkaan, toho noi, tohottaa, hohottaa, kohottaa mielialaa, mielialan alituiset vaihtelut suuremmasta depressiosta onnen päiviin, poulustusministeri tuuran sitruunan katkera naama, katkeraa kalkkia, kalkkisaostuma, kalkkitehdas, partek, tekoparta.

tekovitsi, tekojärvi, tekojalka, tekemällä tehtyä, keinokuitu, keinotekoinen, luonnoton, teeskennelty saapuminen, liioiteltu tuleminen, ylidramatisointi, vähättely, alimitoitettu reaktio, tukahdutettu, kuristettu, tapettu, seinään paiskattu,
vähillä unen- ja järjenlahjoilla siunattu, saarnattu, nuhdeltu, puhuteltu, huudeltu, pahoiteltu, kiitelty, onniteltu, paheksittu, naurettu, häpäisty, pyhitetty, kohotettu, alennettu, ylennetty, nostettu katonrajaan, jäädytetty, koristeltu, maisteltu, pihistelty, silmäänkustu, silmäänviilattu, korvaankaadettu, korvamerkitty, pahoja selän takana puhuttu, juoruttu, fanitettu, häivytetty, buustattu, pohjustettu, katotettu, tukirakennettu, kaakeloitu, laatoitettu, kivitetty ja vihitty

Johdoton näppäimistö ja hiiri, kissa ja hiiri, poliisi ja rosvo, aino ja reino, tohvelit, tohvelisankari, pyssysankari, hyvät hyssykät, hyvät herrat, uuno armeijassa konekirjoituksenlukukohtaus, kohokas, kas sehän kohoaa, pullataikina, lettutaikina, pettuleipä, pulaaika, ajatollah, lentävä hollantilainen, lentävät luupäät, datsun luupää, datsun 100a, sata amppeeria, sata salamaa, salamapartio z.

äksä ja tseta, y:n mysteeri äksän kaavassa, ruottalainen å, turhapartio, tuhkat uunista, tuhkalapio, kevyet mullat, kestilän mullat, koiranputki, ruohonjuuritaso, viiksenkasvatus, viikseenveto, leuanveto, punnerrus, aamukyykky, yökylä,
kälysen kylän käpynen kyläkauppa, kivenkylän pyörittäjän kivirinkipisenes, kivenpyörittäjän kivirekipisnes, tyhjänpyristäjän pyydyskauppa, tuhlaajapojan menopaluu, maailman meret ja laiturit, ovi auki - laituri tulee, tyttö joka kainalossa, tyttö joka satamassa ei ole matemaattisesti ja logistisesti mitenkään mahdollisesti, ei vaikka eläis kuinka kauan

Leoeläin, elää kuin pellossa. elää kuin viimeistä päivää, elä ja anna toisten kuolla, eläköön elämä, kolme kertainen eläköönhuuto, laps suomen ällös huoli, ellos, postimyyntikuvasto, alusvaatekuvasto, kuvainnollinen, kuvankaunis, kaunistella totuutta, totuuden nimessä, nimikirjaimet, kirjaimien vaikeus alkuun opettaa kun ovatkin kyrillisiä, kirjaisinmerkki, lopuajanmerkit ilmoilla.

pahanilmanlintu, hyvänhuomenentoivotukset, jos ei lähde tervalla, viinalla ja saunalla, se on kuolemaksi, heinänuha, ummetus, kusilukko, kihti, sapetus, kusisukka, nyt tuli kusiset paikat, paskanmarjat, punertaa marjat pihlajat kuin niissä verta ois, heijaa ruusut tulipunaiset, miljoona miljoona miljoona ruusua, vyöruusu, ruusun piikit, en ruvenna elliä rienoomaan, pois matkustin kihloja tienoomaan, samalla reissulla tääl olen viel, toisen eukkona elli on siel ja on ellillä mies sekä lapset, no mikäs sen kaanimpoo ois, meikäläisellä harveni hapset ja haaveilut haihtuivat pois

Hopeinen kuuluu merelle siltaa, merenkurkku, kurkkupastilli, karkee kurkku, voi taas mikä mulukku, punatulkku, kun puhut hiljaa rakkaudesta kuiskaten vai miten sen suomalaiset sanovatkaan, tehty mikä sanottu, elämäni sankarit, on elämä joskus ankaraa kun turkin ankarassa, turkkilainen tupakoi keskimäärin enemmän kun taas naapurikansalainen, mutta turkkilaisella siihen selitys oli, oli mikä oli selitys on vaan selitys, seljättää, syödä seljankaa venäjällä, selän huonovointisuus ja särky

kipupotilas, kipuna kiivaan suruna sielussain, valona yössä vain, olet kalleimpani sinä saatana kone älä hyydy, aapiina orkesteri aarniometsän suojassa harjoitteli, mä olen juopon poika, lähes mestaridenso siis itsekin, vielä dokaisin enemmän kuin muut, vielä isäänikin enemmän, uraani halkeaa ja tuottaa lopun valkeaa, hän ei oo oikea comboy, kun ei saa veistä seljästään, ankkurinaaappi vain puserosta jäi, minun piti viedä, mutta doris veikin minut ja hetken aikaa sain kuin mies konsanaan, minkä ilta toi, sen aina aamu vei, musta aurinko nousee ja on pitkä kuuma kesä, ehkä aion elää sen

Sohvien miehet, remonttireiska, remonttireiskasta aikanaan väännetty humalayuotubevideo, ullakkoremontti, ullanlinna, ullan pullat ja dullaresepti, rullaatirullaa, hyvin rullaa, rullamittanauha, nauha pystyssä, velkapiikki, laskut hoitamatta, lasketella mäkeä, mäkikotka ja häkkilintu, taivaanlintu, taivaan sini, sini siivousvälineet, sokevan pensselit, pensselit santaan ja rukkaset naulaan, protestilaulut

pornolaulut, lemmenlaulut, suvivirsi, aina sama virsi, virsikirjapiirit, virseistä viis, viis veisataan, kirkkolaulut, kirkonpolttohevi, vitsikirjat, väkisin väännetty, sekundäärinen, tertiaarinen, muka-hyvä, kelpo, kehno, köyhä, valikoiva, aivan oiva, suunnitelma, toteutus, hajautus, lopetus, tuskailu, hätäily, pähkäily, säkäily, kärräily, määräily, järjestely, asettelu, asetteillelaitto, asetteillelaittaja, asentaja, suuntaaja, lataaja, ampuja, sala-ampujankatu, hutiloivat häslärit, hanslankari, lanka ja neula, neuloja, neuloa ehjäksi, parsia kasaan, palapelin kokosin paksuin rukkasin ihmetellen minne kaikki palat hukkasin

putkinotko, notkua toimettomana, toivelevykonsertti, tuulensuojalevy, levyraati se oli poikaa aikanaan, korkeaarvoinen arvosteluraati, arvostelutaulukko, arvostella keskeneräistä työtä, hyvää yötä hanna ja lapset, piparkakkutalo, kakkukumuotti, rakennusmuotti, asua ja elää muotin mukaan, samasta muotista tehty, sitä samaa taas, sama se, samariini, laupias samarias, sammakkomies

lepakkomies, omituinen mies, miehen puolikas, tonnistain on puolet sinun, puolivaloilla, puolittainen heijari, heiluttava veturimies, känninen konduktööri, ingenjööri, inga, pingviini, hieno viini, rapulaton viini, hapan viini, katkera kuu, laivahytti, pyörätuolimies, nolosti sönkkäävä hugh grantti, omena, puolikas omena, madoitettu omena, bad apples, pahalta näyttää, pahaksi mennyt, pahka, pahkavuori, vuorensola, vuorinen, takin vuori, paha puoli, iso huoli, huuli

Lapsiparkki, lastentarha, tarhapöllö, tarhuri, sarjamurhaaja, sarjoittaa lukot uusiksi, uusivuosi, uuden kujeet, kurjenmiekka, haikaraseisonta, karate kid, itsepuolustus, itsepetos, itsekusetus, elämäntapakusettaja, kusihätä, hätäillä turhia, turhamainen, kotimainen, hömötiainen, sinitiainen, sininen pilleri, sininen uni, siirtomaa, siirtolava, lavaauto, lavetti

lampetti, kultainen, hopeinen, metallinen, kuparinen, neljäs sija, pistesija, jota lähdettiin hakemaan turistireissulta olympialaisissa, mm-tason tapaus, varma tapaus, varma nakki, vakuutusyhtiö varma, varmaankin, varmasti, varmuudella, varmuusväline, välinehuolto, turvaväli, turpaväli, välistä tuntuu, välillä tuntuu, etäisyydet välillä, etäisyyden välinen matka, niin väliä siitä etäisyydestä, etäältä katsoen, ottaen etäisyyttä, etäällä toisistaan, toispuoleinen etäisyys

Nikkelihalvaus, unihalvaus, neliraajahalvaantuminen, rajattomat raajat rajan takana, rajaton riemu, riemurasia, soittorasia, konvehtirasia, konservatiivinen, konserttisali, jehovien todistajien sali, saletti, saletisti natsaa, armeijan natsat, natsaa vaille korpraali, korpiklaani, klanipää, kalju, kelju

mulju, höljy, melju, jelku, telekkuaminen, takkuaminen, huilaaminen, huijaaminen, takku, jekku, tuija sua huijaa, takkutukka, jerkku, takkatuli, takku meni, tiku ja taku, takun takkuava tukka, tikun kutiseva takki, untuva, pumpuli, tuntuva, kumpuava, lumpela, lammella, lungina, vankina, laminaatti, lumeutuneena, sokeutuneena, sakea, lumisokeus, sakkana, sakeana, sakaristi, salahanke, sakramoitu, salamoitu, salaoja, saapuvana, taakse jäänyt vana, jäätynyt kana, jää nyt omana, jäille sana, suulaana, häihin kama, kuulaana, muodikkaana ja laakeena, muumaa ja muumilaakso

Laskusilta, pino laskuja hoidettavana, lehmien lasku kesällä pellolle, pyhä lehmä, lehmipaimen, lehtokoto, kotoinen, mistäs sie oot kotoisin, kotoista, kotiolot, kotiläksyt, läksytys, läksiäiset, läksyttää, länkyttää, ränkyttää, renkuttaa, renkaan vaihtaja, rengasrikko, rikkonaisesta kodista, rikkoa muna, rikkoa lupaus, luvanvarainen, poistumislupa, poistua paikalta