Loppuukohan jo,oikeesti...?

Hertta
21

Moikka Pelurin vaimo!

Tosi ikävä kuulla, että puolisollesi tuli kohdalle isompi repsahdus ja peliongelma taas nostanut pahemman kerran päätään.

Kuvailet kirjoituksessasi vahvasti omia tuntojasi ja sitä turhautumista, mitä tunnet. Onko puolisosi missään vaiheessa hakenut itelleen apua esimerkiksi vertaisryhmän tai ammattiavun kautta?
Olen itse peliriippuvaisen vaimo ja kirjoituksesi kuulostaa kovin tutulta.
Mieheni pelikierteitä ei voi sanoa repsahduksiksi, koska ne kestivät aina useamman kuukauden minulta salassa. Pelaaminen loppui vasta viime keväänä, kun puolisoni oli niin syvässä suossa, että siitä ei enää selvitty ilman ulosoton alkamista ja luottotietojen menetystä.
Mieheni repsahti pelaamaan elokuussa, mutta sen jälkeen ollut pelaamatta. Minullekin tuo ”pieni” repsahdus oli jotenkin älyttömän vaikea kestää ja ero oli lähempänä kuin koskaan aiemmin. Päätin antaa nyt todella sen viimeisen mahdollisuuden, ja katsotaan, kannattiko.

Pelaamattomuus on onnistunut ainakin siksi, että näen miehen pankkitilit aina omasta verkkopankistani ja puolisoni on käynyt vertaistukiryhmän ja käy terapiassa. Puolisoni puhuu avoimesti esimerkiksi siitä, jos hänen tekee mieli pelata.
Rahasta meillä on välillä erimielisyyksiä, sillä puolisollani harvoin on rahaa ja sen käytössä hänellä on edelleen opettelemista.

Pystytkö puhumaan puolisollesi siitä, mitä häneltä nyt tarvitset? Esimerkiksi käyttöoikeudet tileihin ja avointa keskustelua. Peliriippuvaisen sanoihin repsahduksen jälkeen on vaikea luottaa ja silloin teoilla on enemmän merkitystä.

Olen itse täällä vertaiskeskustelijana ja kirjoittelen yleensä sunnuntaisin Hertassa. Mielelläni juttelen sinun kanssa, jos kaipaat vertaistukea.

-Eveliina

22

Lisäyksenä vielä: tästä etusivulta löytyy monta läheisten aloittamaa ketjua ja olen käynyt niitä kommentoimassa.
Lisäksi olen tehnyt gallupin peliriippuvuuden vaikutuksista omaan elämään, siihenkin voi käydä vastaamassa.

Luottamukseen liittyen, en tiedä palaako se enää koskaan ennalleen tai voiko joskus vielä luottaa peliriippuvaiseen. Omalta osaltani en ainakaan vielä voi sanoa, että luottaisin.
Luotan puolisooni monissa asioissa, mutta esimerkiksi käteinen raha hänellä huolettaa minua aina (repsahti pelaamaan viimeksi juuri käteisenä olleet lomarahat).
Usein kyllä kysynkin puolisolta, jos minulla on epäilyksiä pelaamisesta.
Toinen epäilyksiä aiheuttava asia on se, jos puolisoni on tavallista huonommalla tuulella ilman syytä. Se palauttaa mieleni siihen aikaan, kun hän tietämättäni pelasi.
Oman epäilyksen kanssa on vain elettävä enkä tiedä, pääsenkö koskaan siitä eroon.

-Eveliina

23

Kiitos eveliina vastauksistasi!
Tuon edellisen kirjoitukseni jälkeen en ole pystynyt tänne tulemaan aiemmin. Olen solmussa, niin solmussa. Olen tuskainen. Olen surullinen ja pettynyt. Tunnen itseni pieneksi ja yksinäiseksi. Olen hajalla ja pelottaa.
Miehessäni ollut pelaamisen merkkejä koko tämän alkuvuoden ajan. Hänen kylmä ja etäinen käytös on kertonut pelaamisesta. Kuitenkin aina kun yritin puhua hänelle että mikä vaivaa, syyttelemättä ja yleisellä tasolla, sain aina vain vastauksen että kaikki hyvin ja sain vielä huudot ja haukut päälle. Joka kerta kun koitin puhua, tunsin vajoavani maanrakoon hänen reaktioiden takia. Ja keskustelut jäivät aina sitten siihen…kun en halua riidellä. Haluaisin vain tietää missä mennään ja että pitääkö mun olla huolissani.
No, todellakin olen huolissani. Joko hän on enemmän velkaantunut kuin tiedän, tai sitten on jotain muutakin… Otin huoleni esille pari viikkoa sitten, tällä kertaa koitin eri lähestymistapaa. Kerroin miten huonosti voin ja pyysin häneltä apua…olin järkyttynyt kun hän ei ollut ollenkaan halukas kuuntelemaan mitä yritän sanoa…suuttui, huusi ja alkoi valittamaan minuun liittyvistä asioista. Sattuu niin muistellakkin sitä. Miten toinen ei halua kuulla jos rakkaalla on paha olla? en edes pysty tähän kirjottamaan kaikkea… Hänelle tuntuu riittävän että vaan olen paikalla ja esitän tyytyväistä?
Äksyilee mulle kaikesta ja loukkaantuu ja vääntää mun puheita. Läheisyys ja lämpö on romahtanut, ainoastaan rinnat saa välillä huomiota. Seksi muuttunut radikaalisti, määrä romahtanut ja yhteys kateissa.
Yhteys on muutenki heikko, ei pelkästään makkarissa. Kommunikointi ei pelaa. Tuntuu että on muuri välissämme.
Ja silti hän ei suostu puhumaan pelaamisesta ja rahasta. Ennen puhuimme avoimesti ja rehellisesti, myös pelaamisesta. Silloin meidän yhteys oli vahva ja peliriippuvuudestaan huolimatta luotin häneen täysin ja olin onnellinen.
Nyt olen ihan ulalla mistä on kyse. En tiedä mitä hänen päässä liikkuu. Johtuuko tämä kaikki paska peleistä, vai eikö hän vaan välitä musta enää? Tai ehkä löytänyt jonkun lohduttajan joka ei muistuta ikävistä asioista? Mistäs minä tiedän, kun joudun näitä yksin miettimään.
Joo, päähän tässä hajoo. Ennemmin tai myöhemmin, tätä menoa.
Jos ei ole keskusteluyhteyttä, miten päästä eteenpäin? vai pitääkö mun tulkita, ettei mieheni vaan yksinkertasesti enää välitä ja rakasta? Onko pelit tärkeempää, vai jokin muu?
Tästä paikasta taitaa tulla mulle enemmänkin semmonen “salainen” pohdintapaikka…kun en voi enää parhaalle ystävälleni puhua, eli rakkaalle miehelleni?

Sattuu vaan niin. Mieli ja ruumis huutaa miestäni, mutta hän ei kuule. Tai ei kuuntele. Rakastan häntä niin, ilman häntä en ole minä… en ole mitään.

24

Kiitos pelurin vaimo kirjoituksestasi.

Tuli itselleni paha olo lukea siitä, miten sinä tällä hetkellä kärsit. Osittain myöskin siksi koska siihen liittyy niin vahvasti se minun oma kokemus ja tuska, mitä olen käynyt läpi.

Pystytkö kenellekään muulle puhumaan tunteistasi ja ajatuksistasi? Oletko hakenut keskusteluapua esimerkiksi terveyskeskuksesta tai työterveydestä?

Tuo puolisosi käytös kertoo kyllä juurikin siitä, että kaikki ei ole hyvin. Oletettavasti hänellä on taas pelit päällä tai jotain muuta salattavaa.
Olisiko puolisosi myöntyväinen hakemaan teille yhdessä keskusteluapua vai kokeeko hän, ettei hänellä ja teillä ole mitään ongelmia?
Meillä tilanne oli aika samanlainen siinä mielessä, että ei ollut oikein minkäänlaista yhteyttä ja tunsin että ollaan molemmat todella yksin. Puolisoni myönsi kyllä peliongelman, mutta ei halunnut siihen mitään yksilöapua ja lopultahan hän sitten kuitenkin taas pelaili.
Suostui kuitenkin siihen, että käymme juttelemassa asioistamme perheneuvojalla, koska emme kotona oikein pystyneet keskustelemaan.
Niinpä kävimme perheneuvojalla muutaman kuukauden ajan noin kerran kahdessa viikossa juttelemassa tilanteestamme ja suhteestamme. Siitä oli meille paljon apua kommunikaatioon ja samalla pohdittiin esimerkiksi omia tarpeita ja arvoja.
Käsitän, ettet tule kuulluksi suhteessanne. Voisitko yrittää kirjoittaa puolisollesi kirjeen? Jos hän pystyisi siihen suhtautumaan paremmin eikä kimmastuisi heti kun yrität kysellä kuulumisia.

Kuvaat tosi hyvin sitä yksinäisyyden tunnetta, kun on parisuhteessa, mutta puoliso on sellaisessa omassa ”kuplassa” eikä päästä sinua sinne. Ei ymmärrä, että olette suhteessa yhdessä. Tai juuri niin kuin sanoit, välissä on muuri etkä pääse siitä läpi.
Mä uskon, että puolisosi pelaa jälleen ja hän ei vaan pysty myöntämään sitä, koska se häpeä on niin suuri. Pelaaminen aiheuttaa juuri tuota ärtyneisyyttä ja puolustautumista, jopa jonkinlaista manipulointia ja toisen syyttämistä. Ja juuri siksi, että olet siinä lähellä ja rakas.
Puolisosi varmasti edelleen välittää sinusta, mutta hän on sairas. Peliriippuvaiselle pelaaminen menee kaiken muun edelle.

Sinä et voi saada puolisoasi hajottamaan välissänne olevaa muuria etkä ymmärtämään tunteitasi. Voit yrittää saada hänet kuulemaan, mutta et pakottaa.
Siksi mä suosittelen, että pidä nyt erityisen hyvä huoli itsestäsi ja keskity itseesi.
Kukaan muu ei sitä tee jos et sinä itse.
Keskity asioihin, joihin sinä voit vaikuttaa ja yritä hyväksyä ne, joihin et voi vaikuttaa.
Se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta auttaa sinua jaksamaan.

Mieti, miten voisit elää hyvää elämää siitä huolimatta, että puolisosi on peliriippuvainen?

Toivotan sinulle todella paljon voimia ja jaksamista ?!

-Eveliina