No yllättävän hyvä kirja on “Minä,Ozzy”.Kertoo Ozzy Osbournen legendaarisen hevimiehen elämästä aina kirjan julkaisu päiviin asti. Lapsuudesta 2000-luvun loppupuolelle… Kertoo kamppailusta alkoholismia ja huumeita vastaan.
Heroiinipäiväkirjat - Nicky Sixx
Pidin siksi, että Nicky kertoi tilastaan kun oli about 30 v muistiinpanojensa pohjalta “livenä” ja kommentoi elämäänsä 20 v myöhemmin miehen iässä. Musiikillisesti mötlin on mulle ihan pohjakuraa, mutta usein biisintekijät hallitsevat myös kirjallisen kertomisen mielekkäästi, paitsi tietenkin ohkaiseksi jäävä otsonikerroksen otsy.
Slash
Hänen näkemyksensä bändin tuhosta ja siihen kiinteesti vaikuttaneista päihdeharrasteista. Ajaa asian ja ehkä on parempi diggailla orkesterista (GnR) ennen lukemista.
It´s so easy (and other lies) Duff McKagan
Saman pumpun basistin totaalikäänteen tekevä elämäntarina, joka oikeestaan alkaa haiman hajoamisesta ja avautuu raittiiseen valintaan, mitä kaikkea voi tehdä miljonäärirokkari, kun dokaus ja kama on pakko jättää taakse, sisältää tärkeän retkahtamisen. Duff hanskaa kirjoittamisen, ei tarvitse olla bändifani, matka on yksityinen yhden lahjakkaan miehen pohdiskelu ja seikkailu - selvinpäin ja rankkaa fyysistä reeniä maailman huippujen kanssa ja mielenkiintoisia valintoja, joista en tiennyt aiemmin itse mitään.
Scar tissue - Anthony Kiedis
On se äijä ja tarinaa riittää, skriivas opuksen 40 veenä ja on kaiketi pysynyt erossa viinasta, kokasta ja herskasta about 14 v, helvetillistä kierrettä, ja poikkeuksellisesti oli raitis ennen RHCP:n megamenestystä 1991 ollut jo vuosia, ja putosi takasin nuoruusaikojen touhuihin muutama vuosi after. Melkoinen panomies myös, mutta toisethan meistä ovat vilkkaampia ja harrastavat ahkerammin. Tavaramerkkinä Anthonylla on kautta linjan ja linjojen takanakin intensiivinen kerronta, sillä taas kerran oivan biisintekijän hyvät kynäominaisuudet istuvat kuin räätälöity hanska handuun ja olen bändistä itse pitänyt kauan, joten vaikuttanee lukemiseen, sehän onkin paljolti myös Red Hot Chilin Peppersin tarinaa ja muidenkin jäsenten ongelmat tulevat framille.
Matkani Doorsin kanssa - Ray Manzarek
Jo keskuudestamme vikalle tripille lähteneen Manzarekin stoori ja näkemys ovien sisäpuolelta, ei-fanin ei kannata vaivautua. Kaikki aineet edustettuna ja Morrison usein keskiössä ja koko bändin touhut ja toki se on myös ajankuva, kun kaikki oli sallittua, mutta moralisoiva ja ahdistava jenkkilä kuristi pillistä toisella kädellä, kun “freedomia” jaettiin Vietnamiin, jonne Morrisonin herraisoherra-isi meni komentamansa laivaston kanssa. Melko erikoista tajunnanvirtamaista ja ajoittain hyvin voimallista hippihenkistä tarinointia, inkarnaatiot tutuksi ja kaikkea ei toki tartte uskoa.
Aerosmith - Walk this way
Steven Tylerin ja kumppaneiden reipashenkiset rokkivuodet ja selkiintyminen. Erittäin hyvin koottu, sillä tyypit puhuvat suurin piirtein nauhalle juttunsa kustakin ajanjaksosta. Tarinat koonneen tyypin onnistunut toimitus kaiken kaikkiaan, kun tätä ei suoraan ole kirjoitettu kenenkään bändiin kuuluvan taholta. Tyleria on helppo ihailla, ja tarinaa todellakin on kertynyt, eikä kaikkea ole mahtunut, bändistoori. Papat on kaikki hengissä ja ilman addiktioita, joita piisasi melko mucho.
Life - Keith Richards
Kaikki olennainen ja tarvittava herran tähän astisen elämän vaiheilta ja moni vuosikymmeniä lehdistössä totena pidetty hurja juttu on paisuteltu, vaan vanha viidakon viisaushan on, että mitäpä suotta niitä kaikkia huhuja korjaamaan, ehkä veret seisahtui ja ne vaihdettiin, sure honey and we do rock and occasionally roll, man. Ihan partiopoika on Keith ja olisi halunnut oikeesti Englannin kansanarmeijaankin, mutta vain ex-basistinsa sinne ehti. Mick Jaggerin kanssa riitelyt ovat usein perinteistä addiktin tajuihin palaamisesta seuraavaa reaktiota, kuten monet taviksetkin eroavat, kun mies lopettaa kaljan imemisen, viimein. Hurjii juttui, hyvin kerrottu, ja jälleen kerran: tämä on biisintekijän synnyinlahja,
suomalaisista musa-alan veijareista tähän pääsee Vexi Salmi, joka ei ihan rokkarista muuten mene, ah ha ahah. Kari Hotakainen on muuten mestari, eikä ole pitkäpiimäinen ja ollaan ytimessä ja muistetaan huumori, Tervo toki joskus ammoin. Yhtä ja samaa ne ovat samoilla kirjailijoilla, sillä kukin kirjoittaa lopulta toistuvaa proosaa uusiksi vain vähän erilailla.
Dan Fantet, Charles Bukowskit kannattaa lukea, sillä ne ovat arkirealismia ja tosia sekä hyviä kaikin puolin, mutta kannattaa laajentaa kenttää, joskus voi löytää yllättävältä taholta jotain merkittävää ja kiehtovaa uutta, muutakin kuin plinkin vuodatuksia, jotka eivät ihan bestsellereinä maailmalla liiku ja kolisevat vain vähän aikaa edes parhaimmillaan…
Viihdyttävyys, johon on siroteltu sopivasti vakavuutta ja elämäntarinaa, joka koskettaa ja kiinnostaa yhdistää näitä valittuja teoksia, mutta makuasioita ovat myöskin. Nämä antoivat mulle mitä pitikin ja siksi nuo kirjat, jos kyseiset taidemuodot ja laulu-ja soitinyhtyeen polut kiinnostavat, muuten jää se lisäbuusti saamatta, mutta menee se sellaisenaankin ja nämä ovat kuitenkin oikeasta elämästä, eivätkä yllä haliwuudin keksittyyn korviketeollisuuteen, jota näissä kyllä aikansa ahnaasti nautitaan ja temppu onkin, kuinka sieltä julkisuudenkin painostavasta kehästä veke,
ja sen alkuonnistumisen jälkeisestä kaiken kattavasta tyhjyydestä jonnekin.
^ No mårjahdus, ja kun olet niin nukkumasafani, voin todeta tuon maskotin päivityksen olevan ketjussani ja samalla raportoidaan alan näkymistä eli nukkumateollisuuden ja samalla koko nukahtamisalan mädän- ja herännäisyydestä.
Helpottaa unen- ja naisensaannissa. Hyvä että on joitain koiranleukoja täälläkin, eikä kaikki vakavan kuun seurannaisia.
Bändikirjallisuuden lisäosiossa kehottaisin halukkaita tutustumaan ripottain pariin teokseen.
Yesterday - Paul McCartney
Tosirokkarit on piitlesfaneja, sillä aikakauden mukaisesti kovimmat sattuivat syntymään aikaan, jolloin altistuivat pakosta ja voimakkaasti Lennon-McCartney-vaikutukselle. Tämä koskee niin Lemmyä, Axl Rosea, kuin hevimpää raskasmetallistia ja kevyempiä klarinesteja, yli kansallisuuden ja ihonvärin. Macca käy piitleshistoriikin hyvin läheltä läpi, sillä oli mukana tiiviisti ja valottaa piisien synnyn ja tämä vaatii musiikillista suuntautuneisuutta mainittuun orkesteriin. Abbafani ei voi olla uskottava rokkari, olen sitäkin, mutta vasta piitlesdiggari on sinut itsensä kanssa. Myös Maccan elinikäkumppanin Lindan poismeno ehti tuohon järkäleeseen, kyseessähän oli todellisen elämän oikea vuosituhannen rakkaustarina, eikä niitä ole kellään, kuin ehkä krokotiili-dundeella ja tietenkin ainoan yönsä erossa olemisen syy eli hjyymepidätys ja Lennonin murhan jälkeiset fiilikset, eri aikakausien kuvauksia ja ensimmäisen massasuosion lieveilmiöt ja pikarikastuminen yms. koukerot. Maccahan on se todellinen rokinlaulaja ja tuotteliaisuus ei katkennut koskaan, eikä lopu stadionkiertäminen.
Otsyllekin on joku yöhoitsu lukenut tämän kirjan ja loput on soitettu hälle kasettikelamankalta.
Lemmy - omaelämäkerta
Harmikseni tämän kanssa on käynyt niin, etten liikoja muista, enää. Pääpointti on kuitenkin Lemmyn rehellisyys ja basson vimmainen näpellys sekä ennen kaikkea kaikkien heroinistien dissaus ja pirin puolestapuhuminen. Lemmyhän ei kuulu raitistelijoihin. Näkisin tässä äijässä niin paljon hyvää, sillä hänen tyylinsä on lyömätön, charminsa rokinrepalainen ja uskottavuutensa ja uskollisuutensa ehdoton ajalta, jolloin vanhaliitto arvosti perinteitä. siksi.
Hanoi Rocks - all those wasted years
Bändin taival melkein huipulle, vajariksihan se jäi monella tapaa, gunnarit otti vaikutteet ja vei all the way.
Remu - poika varjoiselta kujalta
Samalta vuodelta kun Hurriganes viimein lopetti. Henryn tuore muistelo likeltä ja perusteet logiikalleen. Tämä se on, sillä sittemmin tehdyt pökkelöt dokumentaashit sivuuttaisin mieluiten, niihin on tarttunut liikaa jotain muuta schaibaa, eivät ole enää mielenkiintoisia. Remun tapa on omintakeinen ja menestystä härmässä tuli, mutta ei sittenkään riittänyt rahkeet isoon maailmaan. Kaikesta huolimatta ja kaiken muun arvoisen takia ainutlaatuinen äijä, epäilemättä lahjakas ja luova laiskana lutvimaan asioita, pääsi lopulta varjoiselta kujalta kuitenkin parrasvaloihin, vaikka välillä ruskettuikin kalteritangon takia.
Albert Järvinen
Mun kaverivainaa oli Albertin kaa solukämppäkamuna molempien vikassa hoitopleisissä. Alberttihan on siunattu bluestaiteilija ja ehkä oli liiankin kiltti jossain määrin. Olin kuitenkin yllättynyt, kuinka paljon juttuja meni ohi dokauksen takia. Remun kaa riitelykin alkoi jo riepoa ja tämä talonmies vaan vahaa rappusia öisin, kun voisi olla minkä vaan oikean ja ison bändin keppistara. Vähän valjuksi jää, kun postuumi on vähän sitä ja nyt ne jutut kerrottaisiin eri tavalla.
Remuhan kommentoi Alberttia suurin piirtein näin, että “kaikki mikä oli siinä hyvää, oli hyvääkin hyvempää, mutta kaikki mikä siinä oli pahaa, oli pahaakin pahempaa”.
Musakriitikko-kustannustoimittaja"kirjailijoiden" kokoomat yksiuloisteiset “bändikirjat”
Ei kannata käyttää, ovat valjuja lehtijutuista tekaistuja seiskaläpykkä-tason (sk)riivauksia.
Ehdin nielaista koko W.A.R-tiiliskiven, kun huomasin saaneeni propaganda-allergian. Stingistä ja rollareista näitä on kans kirjoitettu jo aikaa sitten. Tavattaessa heitä mäkeen tai ojaan. Varmista, että pändikirjan takana on se alkuperäinen ryhmä.
Odotetaan myös matin ja tepon ja k-kaupan kaija koon paljastavia rokkenrolltarinoita ja iskelmämaailmasta lea levee ja pula koivuniemi rundilla ja sepikumpulainen goes gospel.
Onhan niitä muitakin, ladatkaa tulemaan, niin mäkin löydän jotain uutta ja parhaathan voi olla kokonaan kirjoittamatta, huomataan myös mieltymys eri aloihin, kunhan raksa- ja rekkaäijät alkaa kertoa tarinoitaan, muukalaislegioonassa 28 vuotta könynnyt Kyösti Pietiläisen kirjoja on saatavilla mistävaan nykyisin, sama äijähän oli myös merillä ja nekin tarinat löytyvät tuon nimen hakuhistoriasta, melekosta kertomaa, vaikkei olekaan huipputekstiä ja
kun on lämpösempikin keli, lukeminen kannattaa aina ja lämpösen kelin vaaroista etenkin. nyt hyvää loppukesää.
Rentoa kesä lukemista ja vaikka Vuorisen pokkarit juoppiksien lisäksi.
Painajainen piparkakku talossa.
Kirjan päähenkilö palkataan taas turvamieheksi ja menossa mukana händi&käppers ,jupikit sekä iloinen lauma enempi tai vähempi hulluja huumepomoja ja heidän alaisiaan.
Viimeinen suuri seikkailu .
Kirjan alussa Kontulalainen Niku on juuri vetänyt kunnon pirivedot ja bongaa lehti-ilmoituksen ja lähtee puhutuksien jälkeen järjestämään Lapin massimiehelle suurta seikkailua kaikille kilpailijoille ,jotka majottaa kontulan/Mellunmäen lähimetsään .Snobi kasvissyöjille vain ja ainoastaan makkaraa ja bon Apetit sekametelisoppa on valmis-toki saadaanhan siihen mausteeksi mahan täydeltä psykedeelisiä sieniä(silokkeja ja kapteenin yrttiä(hasaa) kilpailijoiden sekä lukijan iloksi. Unohtamatta muita kivoja kisailuja -katkaistulla haulikolla tikkataulun ammuntaa,sekä muuta mukavaa.
Suosittelen kesäistä kisailua Kontulan lähimetsässä.
Mickin sanoin lukeminen kannattaa aina.
Kesän jatkoja
kirjoja Ja joskus ruokaakin Ahmiva Iso-pieni Mikko
Kaksi kirjaa lisää
Pertti Purhonen: On se niin väärin, Kirjapaja 1989
Mildred Newman ja Bernard Berkowitz: Ole sovussa itsesi kanssa, Weilin + Göös 1974
Karl Enqvist - Monimutkaisuus
Kirjassa Enqvist pyrkii esittelemään todellisuuden rakennetta tutkivaa fysiikkaa. Aihe on tunnetusti mielettömän vaikea, mutta kirja etenee mukavasti lähtien kaikkein yksinkertaisimmista kysymyksistä. Mitä pidemmälle kirja etenee, sen vaikeammaksi asiat muuttuvat, mutta Enqvist on mielestäni onnistunut esittelemään näitäkin edes jokseenkin ymmärrettävästi. Kirjassa on myös paljon vauhdikkaita näkökulmia asioihin (miksi halkaistu leipä on painavampi kuin kokonainen?). Kirja ei ole vain mikään kuiva opas.
Betonijumalia on hyvä kirja 
Augusten Burroughs: Kuivilla, 2003
Teemu Suominen,
Soberismia, Kalliosta kukkulalle
Alkoholista eroon päässeen Soberismia -blogin kirjoittajan esikoiskirja.
Myös blogi on loistavaa luettavaa.
T. Juu Ei
Hei plinkkiläiset!
Kerätään tähän ketjuun omia ja muita kiinnostavia blogeja Päihdelinkin aihepiireihin liittyen.
Tässä alkua…
alkoholistinelamaa.blogspot.fi/
vesilinjalla.blogspot.fi/
terv. toimitus
^ On se hurja ja aikamoinen sekä melekonen…
Lukasin pari opusta.
Johnny Cash, omin sanoin
Johnny maksoi aina käteisellä pirinsä, joka melkein tuhosi äijän. Oli neljä vuotta ilmavoimissa Länsi-Saksassa 1950-luvulla ja siitä varmaan Elviskin sai lähtökipinänsä solttua leikkimään. Monia mestareita vilisee etenkin 1960-luvun tarinoissa, kuten Roy Orbison, joka oli varsin murheellisen tragedian ytimessä ja Elviksestäkin on näkemyksiä. Lepposaa tarinointia, muttei Cash itseään ruoskimatta päästä. Onneksi uskonnon tyrkytystä ei esiinny, maltillinen saarnaus on hienoeleistä ja marginaalissa.
Jimi Hendrix - Sharon Lawrence
Likeltä ja livenä eletty ja nähty toimittajanaisen näkemys. Oon yllättynyt, kuin paljon henkkaa käytettiin hyväksi. Myöskin päätyi Amerikan vapautusarmeijaan, mutta vain 13 kk heitti henkka kenttäkeikkaa ja mursi kantapäänsä taivaista varjolla laskeuduttuaan. Sieltä Jimin soitto varmaan maapallolle saapuikin, mutta etsikkoaikaa kesti vain nelisen vuotta. Todella suuri tappio musiikille aikainen poistumisensa. Ja oli itsemurha tämän naisen käsityksen mukaan, enkä toisaalta epäile, kun käydään läpi sitä prässiä, joka jauhoi omistusoikeuksia ja muuta shittisälää ja mestarin jatkuvaa häirintää. Hahmona liian kiltti, mutta timanttinen soitantansa on onneksi ikuista, vähintään.
Kurt Cobain - päiväkirjat
En tiiä, onko näissä järkeä, siis julkaisussa. Melekosta sossupornoilua, tavallaan. Liekkö ees aidot, mutta puolustuksekseni en rynnännyt näitä ensimmäisenä ostamaan, vaan hiippailivat vastaan antiksen keltsusta. Jonkin verran turhaa tekstiä, kuten “kävin ostamassa siwasta sätkäpaperia, lissu oli kassalla, maksalodju oli alennuksessa”, mutta kylton selailee, mukana taiteeellista söherrystä ja sekoluontoista piirrosraapustelua. Voi olla, että Kurtilla todella oli erittäin pahoja vatsanväänteitä, joihin vain opiaatit purivat, toisaalta mäkin dokasin ihan vaan turruuttakseni erinäisesti syistä kupolini ja monenlaisia syitä on bentsoille ja monen “tilapäiseen” laajaan “viihdekäyttöön” ynnä muihin täsmärokotteisiin, joten… osaa se sanailla ajoittain mielenkiinnon herättäen, kun katsotaan laajempaa merkitystä. pessimismiä en silti näe suurimpana vaikuttimena, ehkä se kuuluisuus sinällään ei tosiaan sovi joka rokkarille.
Alfred Hitchcock - elämä ja elokuvat
Hitch ei ollut rokkari, ja sen kyllä 1920-luvun alkuaikojen kuvauksesta huomaa, mutta leppoisa ja pyylevä nero hän oli. Itse asiassa teos on yöpöydällä kesken ja saattaa jäädäkin, harmittavan vähän vedetään kamaa tai yleensä mitään, ainoon naisensakin sai ihan nuorena, vaan
Clint Eastwood - elämä ja elokuvat
on eri kaliiperin ohjaaja, joka on ehkä khuulein tyyppi ever lived, vaikea pistää paremmaksi, paitsi ehkä
Jack Nicoholsonin irvistyksellä ja Dennis Hopperin hulluudella. Ei ole vielä ehtinyt jakeluuni asti, mutta hankittu on ja samoin Jerry Lee Lewiksen kuumottava stoori, mutta kirjoitustyyli saattaa olla hieman liian eläytyväinen, ans katto sit ja metallicasta on valitettavasti pelkkä toimittajan vessassa ja laiturilla kirjoitettu näkemys, jonka korvasi viime vuotinen aito kirja.
Niitä, joiden elämäkerran on halukas lukemaan, on melkosen vähän ja vähemmän niitä on tuleva viihdemaailmaan, sillä omasta ikäluokastani en tiedä ketään, jonka teot ja tekemättömyydet jaksaisi kiinnosta, ellei sitten halua tosiaan lukea jotain akuhirvikeittoa tai mikkonousiaista tai edelmannia tai pamelatolaa, haliwuudissakaan ei ole kuin… siellon… ketä siellon… siellon paljon samanlaisia naamoja ja valmiiksi editoituja tarinoita ja särmättömiä keissejä,
mutta aina voipi jotain lukemisen arvoista takertua liiveihin, ja kannatan siis kassan kautta siirtymistä, oli pyhä tai ei, niin tasainen lukemistahti ja mielekkäät valinnat skulaavat parhaiten,
ja avotakalla, henaisilla ja erotiikan maailmallakin on paikkansa pysyvä tahrainen ja
tulevana jouluna lahjattomat reenaa, siitä huolimatta parempaan päin, kyllon näin a y e.
Kukka-Maaria Karjalainen: Isä
Kirja piirtää henkilökuvan aikansa “valtakunnanjuoposta” Ahti Karjalaisesta, tämän urasta ja inhmillisistä puolista. Suosittelen lämpimästi kaikille karjalaisvitseille joskus nauraneille. Ja muillekin lähihistoriasta kiinnostuneille.
Tuula-Liina Varis: Kilpikonna ja olkimarsalkka
Kirjalijaneron (P.Saarikoski) puolison realistinen, samalla kuitenkin kaunis ja rakastava kuvaus taiteilijan syöksykierteestä kuningas alkoholin ottaessa ohjat.
Kiitos vinkeistä ! Suosittelen “Soberismia” ja “Selväksi” -blogeja.
L:tar
Minäkin tosiaan luin tuon Duff McKaganin omaelämänkerran, jota voin myös suositella.
Basistit taitavat olla muusikoista kaikkein kovimpia juomareita ja seuraavana olikin vuorossa Honey Aaltosen kirjoittama teos Cisse Häkkisen elämästä ja kuolemasta.
Siinä missä Duff kävi brenkun vuoksi kuoleman porteilla, niin Cisse selkokielellä joi itsensä hengiltä.
Kirja oli sikäli pettymys, että keskiössä oli alkoholismin sijaan rocktähteys ja naisten kaataminen, ja vasta loppua kohden päästiin “asiaan”.
Cisse marssi haimatulehduksesta aiheutuneesta sairalareissusta päästyään apteekin sijaan Alkoon ja osti 7 pulloa viinaa. Viimeisellä sairaalareissulla lääkärit ihmettelivät, että miten ukko ylipäätään voi olla vielä hengissä.
Minkäköhän juopon elämänkerran sitä seuraavaksi lukisi. 
http://hulttiotytto.blogspot.fi
oma blogini joka kertoo avoimesti narkomaanin arjesta,ajatuksista ja kokemuksista. suosittelen lukemaan ja kommentoimaan blogiani jos vaan ketään kiinnostaa! ja tämän blogin tarkoitus ei ole kehuskella,vaan kertoa todellisuus.
Doku-mentti
Vuorinen Juha
Vuorinen on mielestäni tehnyt erittäin hyvän juoppiksen parantamalla tarinankerrontaa ja kieli-asua . Hyvänä lisänä,että dokussa palataan taas takaisin asiaan juopottelun vaaroista ja haitoista,eikä enää pelkkää oman tai lasten paskan analysointia.
Tämän opuksen Vuorinen on tehnyt- Äitinsä muistolle ja tälläinen teksti löytyy takakannesta.
Ojennettuani keväällä 1998 äidilleni ensimmäiset liuskat -juoppohullun päiväkirjasta- hänen erittäin aito reaktionsa kuului “et kai sä aio tälläistä paskaa kirjoittaa”
Kolmetoista vuotta myöhemmin saattohoitokodissa hän otti minua kädestä ja esitti yhden pyynnön . Kirjoitathan sen viidennen juoppiksen . Täytin vain toisen äitini toiveista.
Kevyttä luettavaa ,jonka selaa parissa illassa läpi.
Suosittelen tätä Järvenpään sosiaalisairaalan matskua! Analysoi hyvin retkahdusprosessin eri vaiheita ja ulottuu tavallaan jo aikaan ennen “petaamisen” alkua. Harmi vain, että editointi on jäänyt tekemättä, joten tekstiin on jäänyt paljon kirjoitus- ja kielioppivirheitä, ja mm. listojen ja tehtävien asettelu on kömpelöä. Mutta eipä tuo lukemista haittaa! Antoisa 59-sivuinen paketti sisältää myös eläviä esimerkkitarinoita ja hyödyllisiä tehtäviä. Ei kannatta pelästyä laajuutta, harppoenkin voi lukea.
Retkahduksen ehkäisyn käsikirja 2008
Nils Holmberg & Marjo Aura
© Järvenpään sosiaalisairaala 2008
http://www.sosiaalisairaala.fi/koulutusmateriaalia/Retkahduksen_ehkaisy_4.pdf
Katso Christer Lybäckin tarina
Christerin tarina myös kirjana: Arno Kotro-Christer Lybäck: Veitsen terällä, Otava