päivä selvänä. Elämä alkaa näyttää valoisan puolensa.
Eilinen meni vähän niinkuin pilvissä olisi elänyt. Huippu fiilis jatkuvasti, ehkä hieman sokerihumalainen ja kahvi överitkin tuli vedettyä. Tänään, jos vanhat ennusmerkit pitävät paikkansa, on masentunut olo viimeistä kertaa tämän kahden viikon aikana, jonka jälkeen elämä tasaantuu uomiinsa. Näin siinä on ennenkin käynyt.
Hemmetin hitaasti kulkee aika. Vaikka tässä on vasta pari viikkoa mennyt, niin tuntuu että olisi vähintään puoli vuotta kulunut. Alkoholi tuntuu kiihdyttävän ajan kulumista aika reippaastikin. Tämä on kyllä ihan hyvä juttu, koska onpahan tunne, että elää pidempään ja kerkeää tehdä asioita.
Nyt kävi niin, että se liikuntaharrastus nyt sitten kuitenkin jäi. Sen verran takapakkia tässä nyt tuli. Se on vähän semmoinen juttu, että kun lopetan aina juomisen, niin koska minulla on se skitsoaffektiivinen häiriö, niin minulle puhkeaa hetkeksi maaninen vaihe johon liittyy ahdistusta ja masennusta päällekäin kaikkea. Teen silloin kaiken ihan täysillä. Nyt kun tilanne alkaa tasoittua, niin realiteetit palaavat arkeen ja alan rauhoittua kummasti. Olo muuttuu tasaiseksi ja varmaksi. Ei se toki estä liikkumasta, mutta toistaiseksi olkoon hyllyllä.
Nukuin eilen aivan liian pitkät päiväunet, jonka seurauksena valvoin aamuun asti. Nukuin sitten pitkälle iltapäivään ja entinen tyttöystäväni tuli käymään. Kaikki meni hänen kanssaan ollessa hyvin, mutta kun hän lähti, niin tuli niin yksinäinen ja tyhjä olo. Olen ollut siitä lähtien ahdistunut. Yksinäisyys tietysti itsessään on jo jonkinlainen ahdistuksen aiheuttaja, mutta nyt sen vasta huomaa, että miten yksinäinen sitä onkaan, kun ei juo. Tylsyys vaivaa ja tämä piinaava hiljaisuus. Ahdistuneena on sitäpaisti erittäin haastavaa saada itseään liikkeelle.
No, järkeilin asian nyt niin, että pitää koittaa päästä tästä päivästä nyt yli ja katsoa huomenna uudestaan. Eiköhän se päivä ala pikkuhiljaa tännekin paistaa, kun nyt on kerta muuten tosi hyvä olla. On itsevarma ja jollainlailla “vankka” olo. Ratkeaminen kävi tänään aika kovastikin mielessä, mutta mikäs sen estää paremmin kuin ystäväni Antabus. On aivan loistava homma että tuollainen lääke on keksitty. Muuten olisin pulassa pahemman kerran. Nyt taidan vaan syödä ja painua pehkuihin. Ehkä huominen on jo parempi päivä.
Mä olen nyt ajatellut dokaamisen lopettamista silleen, että siinä menee varmasti n. kuukausi, ehkä kolmekin, että olo oikeasti tasapainottuu. Itse en näe alkoholismia sairautena, mutta tätä vaihetta jota itsekin läpikäyn voisi ajatella sellaisena tosi traumaattisesta asiasta toipumisena. Välillä on huonoja päiviä, välillä parempia, välillä hyviäkin, mutta kehitystä tapahtuu koko ajan. Vaikka olen ihan älytön suorittaja luonteeltani, olen nyt tietoisesti minimoinut kaiken stressaavan elämästäni pois. Ja esim. tänään kun alkoi loma jostain ihan puskista iski aivan älytön retkufiilis. Tutkin ja kuulostelin sitä hetken ja totesin että nyt tuntuu tältä, paskempi homma mutta enpä nyt kuitenkaan juo. Ostin paljon hiilaripitoista safkaa ja vedin sen kitusiini ja otin täysin iisistu loppuillan. Sinne meni se fiilis. Tiesin kyllä mistä se johtui (loma → perseet olalle liskoaivojen mielestä), mutta siinä tilanteessa en edes lähtenyt analysoimaan.
AA:sta voi olla montaa mieltä enkä mä tiedä, onko tää edes ko. organisaation keksintö, mutta mua on auttanut suuresti retkahdusten ehkäisyssä HALTS-menetelmä (hungry, angry, lonely, tired, stressed ). Eli kun napsuttaa, niin käy läpi noita tuntemuksia… Ja omalla kohdallani aina löytyy ainakin pari, joita olen tottunut “lääkitsemään” alkoholilla. Vaikkei juuri siinä tilanteessa voisikaan esim. syödä, ottaa torkkuja tai nähdä kavereita, jo sen tunnetilan tiedostaminen ja hyväksyminen auttaa ainakin itseäni. Ei se toki helppoa aina ole…
selvä päivä lähtee näin joulun kunniaksi käyntiin. Nukkumiset on vähän mitä on, muuten ihan ok.
Alkoholi käy päivä päivältä merkityksettömämmäksi. Tänään kuitenkin on turvauduttava jälleen Antabukseen, sillä joulupöydässä juodaan viiniä ja minä en siihen hommaan meinaa osallistua. Varmuuden vuoksi siis turvaudun lääketieteellisiin keinoihin.
Edit:
Otin tupla annoksen, ettei nyt vaan satu vahinkoja.
Olen taas alkanut pähkäillä tupakoinnin lopetusta. En vielä siihen hommaan lähde, mutta lähiaikoina se voisi olla ajankohtaista. Olen pisimmillään aikoinaan ollut puoli vuotta polttamatta ja olihan se hemmetin hyvä homma. Itsetunnolle se lähinnä teki hyvää, kun sai joskus ihan ääneenkin sanoa ettei polta. Minulla on hieman vielä sähkötupakassa nikotiini litkuja ja lisäksi kaapissa purkkaa, imeskelytabletteja ja laastareita.
No, mutta katsoo sitä nyt sitten.
Itselleni kävi taas eilen retkahdus 2,5kk raittiuden jälkeen. Join yhden ykköslonkeron ja ykköskaljan. Sain antabusreaktion kasvojen ihoa jonkin tovin punoitti. Tänään olen ollut selvinpäin.
päivä selvinpäin. Elämä on vaan niin saatanan tylsää.
Olen tässä kärsinyt jonkinasteisesta masennuksesta ilmeisesti. Jotenkin elämä tuntuu merkityksettömältä ja tylsältä. Tätä on nyt jatkunut jo muutaman päivän ainakin ja vaikka ei minun tee mieli todellakaan ratketa, niin ihmettelen syvästi, mikä tälläkertaa on niin erilailla kuin aiemmilla raitistumiskerroilla. Periaatteessa elämässäni on kaikki muu oikein hyvin, paitsi että olen yksinäinen kuin mikä. Olen toki ollut jo 10 vuotta, mutta tälläkertaa se tuntuu erilaiselta. On vaan jotenkin niin tyhjä ja harmaa olo jatkuvasti. Eihän alkoholi tuo mitään merkitystä elämään, sen tiedän. Se on vaan pakokeino tästä yksinäisyydestä. Jotain konkreettista tälle pitäisi tehdä.
Ehkä tuo kouluun meno (jos siis pääsen sinne) helpottaa tilannetta.
Masennukseni on nyt sitä luokkaa että en pärjännyt ilman lääkkeitä. Lääkäri määräsi alkuun pariksi päiväksi opamoxeja jotta saan edes nukuttua ja sen jälkeen katsotaan arkena tarkemmin. En kyllä millään haluaisi enempää lääkkeitä arsenaaliini, mutta pakko kai se sitten on niitä syödä jos ei muutenkaan tunnu pärjäävän.
Odottaminen oli hirveää siellä sairaalassa, kun väkeä oli älyttömät määrät ja odotin valehtelematta lähemmäs 4 tuntia siellä että pääsen lääkärille. Lisäksi siellä oli hirveän huono ilma, kun paljon porukkaa oli pienessä tilassa. Päänsärkyhän siitä tuli.
Nyt on kuitenkin yö nukuttu paremmin kun aikoihin ja juuri nyt tässä hetkessä tuntuu että elämä alkaa voittamaan. Ehkäpä minä sittenkin selviän tästä ilman masennuslääkitystä.
Alkoholi on tässä vaiheessa muuttunut lähes merkityksettömäksi. En tunne kaipuuta sitä kohtaan, enkä usko että kovin herkästi sitä alan kaipaamaankaan, kunhan opettelen ensin selviämään elämän montuista ilman sitä. Siinä on vielä opettelemista, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa.
Olen saanut levättyä, mutta nukun nykyään vähän liikaakin. Liekkö sitten aivoissa jonkinlainen palautumisprosessi meneillään, joka vaatii paljon unta. Luulen että tämä tästä helpottaa ajan kanssa. Väsymyksen usein sekoittaa masennukseen, koska nykyään kaikki väsymys ja uupumus luokitellaan masennukseksi, vaikka ne ovat kehon luontaisia puolustusmekanismeja. Ne kertovat, että jokin elämässä ei ole kunnossa. Minulla se on yksinäisyys ja tekemisen puute. Kouluun pääseminen olisi siis tilanteessani enemmän kuin tarpeen.
No, tytär tulee minua huomenna piristämään, niin saan hetkeksi valoa tähän harmauteen.
Mietin tässä elämäni vaiheita, ja on ihme että olen ylipäätään elossa. Olen monta kertaa raivokännissä meinannut tappaa itseni ja monesti kuoleman uhka on tullut ulkopuolelta. On ollut tappeluita, kolareita ja ties mitä kaatuiluja. Kuolemaa en kuitenkaan osaa pelätä, sillä lapsena koettu kuolemanpelko karaisti minut olemaan pelkäämättä. Siksi varmaan olenkin ajautunut niin moniin hurjiin tilanteisiin. Nykyään kuolema on läsnä vain silloin kun olen lopen kyllästynyt elämääni ja väsyneenä. Pinnalla minua pitää ajatus siitä, etten voisi koskaan tehdä sitä tyttärelleni. Hän on elämäni valo.
Nyt on varmaan viisain rueta nukkumaan. Alkaa ajatus olla niin synkkä.
Näihin minulla on kestänyt viimeaikoina vastata, kun jotenkin on mielenkiinto kaikkea kohtaan muutenkin vähissä, mutta nyt kun on jaksamista niin otan tehtäväkseni, niin saadaan tähänkin ketjuun ehkä muutakin keskustelua kuin minun hölöpötykset.
Itsekään en alkoholismia näe sairautena. On jotenkin vaikea iskostaa itselleni että siinä olisi edes mitään sairauteen viittaavaa, koska minusta se on lähinnä vain riippuvuus, kuten tupakkariippuvuuskin. Se ei ole sairautta, enkä halua itseäni sairaaksi luokitella. Huonot ja hyvät päivät kuuluvat meidän jokaisen elämään, vaikkakin nykyään koitetaan tavoitella täydellisyyttä niin että kaikki päivät olisivat ihanaa pilvissä leijailemista. Normaaliahan se ei toki ole sellainen robottimainen täydellisyyden tavoittelu.
Lomat ja rahapäivät ovat itsellenikin niitä haastavimpia, sillä jos olen esimerkiksi opiskelemassa ja sattuu etäpäivä, niin normaali reaktioni on siihen että nyt on vapaapäivä, nyt saa ryypätä! Rahapäivät ovat sama homma, eli aina kun on rahaa tilillä niin tuntuu että nyt on varaakin ryypätä.
Antabusreaktio ei ole koskaan mukava tunne. Tosin tuota sinun retkahdustasi en pitäisi mitenkään järisyttävänä raittiuttasi ajatellen, kunhan vaan sinnikkäästi jatkat nyt niitä Antabuksia etkä anna tilanteen luisua käsistä! Tiedät itsekin varmasti miten nopeasti se liukumäki vie sinne pohjalle takaisin. Nyt sinnikkyyttä ja tsemppiä!
päivä selvinpäin. Alkaa tuntua etten tarvitse enää Antabusta.
En ole käyttänyt sitä pitkiin aikoihin muutakuin satunnaisiin tilanteisiin, jolloin tiedän että riski ratkeamiselle olisi olemassa. Alkoholi on, kuten aikaisemmin mainittua, muuttunut niin merkityksettömäksi, että ajatuskin siitä lähinnä kuvottaa. Jostain syystä minulla on vaan sellainen tunne että nyt se on vihdoin ohi, että minun ei tarvitse enää juoda.
Olen nähnyt tosi värikkäitä unia, niin pahoja, kuin hyviäkin. Lähinnä yöhön kuuluu ensin paha painajainen ja sitten joku oikein rentouttava uni, kuten viimekin yönä. Pahat unet ovat sitten tosissaan pahoja ja pelottavia, vaikka minäkään en ihan helposti hätkähdä.
Tyttären kanssa ollaan nyt loppuvuosi täällä, vaikka eihän tätä ole kuin muutama päivä enää jäljellä.
Terve kolmeviikkoinen
Kolme viikkoa on jo ihan kivasti, kun sun historiaa katsoo, mutta lyhyt aikahan se sinällään on, kun sullakin historiaa on monen vuoden ajalta. Musta tuntuu, että mä alan toistaa itseäni sulle vastaamisessa, mutta mulla on vaan yhä pelko persiissä, että milloin tulee ratkeaminen. Mun korvaan nimittäin kuulostaa taas siltä, että sulla alkaa vähitellen mennä “liian hyvin”.
Aiheuttaako Antabus sulle jotain sivuoireita vai miksi et sitä käyttäisi muuten kuin silloin, kun uskot, että on tulossa tilanne, jossa retkahdus olisi mahdollista? Jos on Antabusta purkissa ja siitä ei ainakaan isompia sivuoireita tule, niin eikö sitä voisi ihan varmuuden varalta käyttää pidemmänkin aikaa? Kunnon muutokset psyykkeessä ottaa kuitenkin aika lailla aikaa, mikä lasketaan mieluummin kuukausissa kuin päivissä (siis jos on tullut ihan holistisesti kupiteltua).
Tästä olisin kysynyt vielä, että mitä tarkoitat tuolla täydellisyyden tavoittelemisella? Itse en nimittäin koe, että juuri kukaan mitään pilvissä leijumista tavoittelisi. Se, että tekee parhaansa siinä mitä on tekemässä, tai ainakin yrittää tehdä, ei mielestäni ainakaan ole täydellisyyden tavoittelua.
Hyvää ja raitista jatkoa joka tapauksessa, ja mukavia päiviä tyttären kanssa
Kolme viikkoa selvinpäin on hieno saavutus. Toisaalta juuri silloin juomiseen on tullut sen verran eroa, että alkaa helposti unohtua, miksi korkin pisti kiinni. Alkoholistin mieli on kimurantti ja kiero kun addiktio yrittää nousta pintaan hallitsemaan ihmistä. Suora kysymys: petaatko retkahdusta? Sinun ei tarvitse vastata täällä, mutta toivon sinun miettivän itseksesi. Monella retkahdus on alkanut ‘tuntuu etten tarvitse Antabusta’ -ajatuksista. En sano, että juuri sinulla olisi näin asian laita.
En nyt jaksa puhelimella alkaa noita lainauksia tekemään kun on niin pieni näyttö, mutta ei, en todellakaan petaa ratkeamista. Tänäänkin kun huomasin että eilen viivähti pari pientä hetkeä kaljanhaku mielessä, otin reippaasti vaan Antabuksen, ihan vaan varuilta. En usko että olisin siltikään ratkennut vaikken olisikaan ottanut, mutta paras olla varma. Nämäkin ajatukset kun kerkeää kaikota viimeistään muutamassa päivässä.
Yorulle, täydellisyyden tavoittelulla tarkoitan lähinnä sitä, kun olen lueskellut monia muitakin nettifoorumeita, joissa aina tuntuu olevan niitä valittajia siitä kuinka elämä on kurjaa ja vaikeaa, että nyt on kyllä lähdettävä lääkäriin hakemaan mielialalääkkeet kun olen vissiin masentunut. Sellaista täydellisyyttä että kaikki on kepeää ja helppoa kemiallisesti tuotettuna, vaikka elämä voi muuten ollakin rempallaan, vaikkapa sitten alkoholin liiallisen käytön takia.
No, mikäpä minä olen siihen sanomaan. Itse juuri eilen sain mielialalääkkeet. :mrgreen:
päivä selvinpäin meni aivan yhtä helposti kuin jo pitkän aikaa on mennyt. Ei ongelmia.
Lääkityksen saatuani, alkaa elämä pikkuhiljaa taas hymyilemään. Tiedän syyt miksi oikeasti olen masentunut ja ahdistunut ilman lääkkeitä, mutta niiden asioiden käsitteleminen terapiassa on vielä kesken, niin nyt on paras tukeutua tähän keppiin.
Tämä lääke mitä käytän on nimeltään Strattera. Se on AD/HD lääke, joka toimii minulla keskittymistä lisäävänä, joten minulla lienee ADD, eli sama tauti ilman hyperaktiivisuutta. Lisäksi lääke piristää minua, joten en tarvitse enää pitkiä päiväunia ja yöunetkin rajoittuvat sinne normaali rajoille. Tämän uskon johtuvan siitä, että lääke on alunperin suunniteltu masennuslääkkeeksi ja siitä, että aivoni eivät kuormitu erilaisista ärsykkeistä päivän aikana liikaa. Pystyin jopa tänään käymään jo lenkillä vaivatta, vaikka se vielä toissapäivänä olisi ollut mahdotonta.
Minulla on ollut tämä lääke aiemminkin käytössä, mutta silloin join aika rankasti, joten lääkkeen vaikutus oli aika sekava tottakai. Silloinkin kuitenkin jäi enemmän positiivista sanottavaa kuin negatiivista. Nyt kun en juo, niin lääke varmasti toimii oletetulla tavalla.
Tarkoitukseni ei ole tällä viestillä nyt leimata itseäni lääkkeiden väärinkäyttäjäksi tai mitään, koska tällä lääkkeellä ei ole viihdearvoa. Käytän sitä ainoastaan päästäkseni täältä helvetistä ylös. Ja kieltämättä, hyvältä näyttää! :mrgreen:
En siksi että juotattaisi, vaan ihan varuilta ettei alakaan juotattamaan huomenna kun vuosi vaihtuu. On mukava aloittaa uusi vuosi selvinpäin. Tavoitteita en ensi vuodelle aseta, mutta toivomus olisi että se olisi ensimmäinen selvä vuoteni sitten lapsuusvuosien.
Vuosi vaihtuu tyttären seurassa. Tarkoituksenamme on käydä katsomassa kaupungin ilotulitusta, jos vaan tytössä potkua riittää niin myöhälle. Entinen tyttöystäväni tulee todennäköisesti mukaan myös, mutta uskallan veikata että hän tissuttelee, koska kuinkas muutenkaan.
No, mitkäs fiilikset? No ihan ok. Heräsin vähän epätodelliseen oloon mutta ehkä vaan nousin sängystä liian aikaisin. Nousin nimittäin samalla hetkellä kun silmät rävähtivät auki, vaikka normaalisti minun pitää vähän fiilistellä ennenkuin nousen. Meni kuitenkin ohi kahvin kanssa. Tosin unihiekkaa on vielä vähän silmissä.
En malta odottaa ensi viikkoa. Pääsen taas terapiaan kokeilemaan josko saisin sieltä jotain oivalluksia elämään. Aletaan olla siinä vaiheessa terapiaa että siitä on todellista hyötyä.
päivä selvinpäin alkaa. Eurojackpotista ei tullut miljoonia.
Lääkityksen takia / ansiosta unentarpeeni on selvästi vähentynyt. Saatan joutua nukkumaan päiväunet, mutta yöunet jäävät melko lyhyiksi. Päiväuniksikin riittää kun torkahtaa hetkeksi.
Nyt kun uusi vuosi alkaa on tottakai tehtävä elämänmuutos. Tälläkertaa, kun alkoholi tuntuu olevan jo taaksejäänyttä elämää, on jo aika keskittyä tupakoinnin lopettamiseen. Teimme kaverin kanssa eilen rituaalin, jossa yhdessä poltimme viimeiset tupakkamme ja heitimme loput K-kaupan roskiin. Tässä sitä nyt sitten ollaan, aamukahvilla ja tuskissaan.
Ei tämä niin paha ole kuin kuvittelin, mutta nyt on pidettävä maltti mukana tässäkin hommassa, nimittäin huomasin jo ajattelevani miten tuskissani olen illalla ja ajatuskin alkoi ahdistamaan. On siis kuulosteltava ja elettävä tasan tarkkaan tätä hetkeä.
Tämä pätee myös juomisen lopettamiseen, jos joku vinkin haluaa. Se että asettaa tavoitteensa liian pitkälle, vaikkapa viikon päähän, on jo niin iso urakka suoritettavaksi, ja painotan sanaa suoritettavaksi, koska silloin se on sitä. Tämä hetki on se mikä merkitsee ja ne teot mitä tekee tässä hetkessä. Jos on pelkoa ja tuskaa siitä, että illalla iskee juomishimot, niin varmasti iskee kun sitä on koko päivän psyykannut itselleen. Sama pätee kaikkeen tekemiseen, teki sitä tietoisesti tai ei.
Pysähtyminen tähän hetkeen on se pelastus monelta ongelmalta. Tulevaisuutta ei voi ennustaa eikä menneisyyttä muuttaa, mutta tähän hetkeen voi vaikuttaa. Siksi minäkään en nyt pelkää iltaa, koska vieroitusoireet tulee jos on tullakseen. Ei minun tarvitse niitä etukäteen murehtia koko päivää. Vittumainen päivähän tämä olisi jos semmoisesta stressaisin.
Sulla on nyt aika paljon isoja muutoksia pienen ajan sisään… Juomisen lopettaminen, lääkityksen aloitus ja nyt röökin lopettaminen. Kaikki hienoja päätöksiä ja sellaisia jotka varmasti pidemmän päälle parantavat elämänlaatua mutta kyllä sulla on tosi kova tahti… Itse en käy terapiassa että voi olla että sulla on enemmän työkaluja lopettamiseen kuin mulla mutta vähän pelottaa sun puolesta että ootko haukannut liian ison palan? Todellakin toivon että onnistut, ei ole missään nimessä tarkoitus lannistaa. Jäin vaan miettimään että itsestäni ei ehkä olisi tohon, mutta meitä on moneen junaan.
Hyvää ja raitista uutta vuotta sinulle!
Hyvää uutta vuotta kaikesta huolimatta. On aika karmaiseva olo kun tekee niin saatanasti tupakkaa mieli. Tai ei edes tee vaan kiristää jotenkin. En jaksa kirjoittaa nyt pidempään.
päivä selvinpäin. On kyllä ihana aloittaa uusi vuosi selvänä.
Nyt siitä on päästy. Siitä ikuisesta hömpötyksestä ja joulun pyhistä. Nyt saa reippaana keskittyä uuteen vuoteen ja siihen mitä mahdollisuuksia se tarjoaa. No, ensimmäiset 2 päivää savuttomuutta ainakin tarjoaa tänä päivänä. Mielitekoja on tottakai vielä, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä. Jotenkin tuntuu aika helpolta nyt tämä lopettaminen kun on päässyt tuosta viinan pahimmasta ikeestä pois.
Joo, totta, mutta teen tottakai kaiken omien voimien mukaan. En minä mihinkään lähtisi jos en uskoisi olevani siihen valmis. Olen kasvanut vahvemmaksi ja kasvan joka päivä, mitä pidemmälle raittiutta etenee.
Olen muuten kohta ollut kuukauden juomatta, ja se on ollut pisin kuukaus ikinä. Varmasti lapsena oli näin hidasta aika, kun odotti joulua. Minä nyt en varsinaisesti odota mitään, mutta aika menee niiiin hitaasti. Ei siinä, ihan hyvä vaan, saa fiilistellä enemmän. :mrgreen:
Kohta on siis 1 / 12 osa vuodesta oltu selvänä ja kieltämättä alkaa tuntua siltä, että tästähän voi kohta ihan oikeasti rueta jo nauttimaankin tästä elämästä. Nyt kun olen terapiassa oppinut, että vastoinkäymiset pitää ottaa avosylin vastaan ja käsitellä ne ilman viinaa, niin on jotenkin lohdullisempaa ajatella elämäänsä tästä eteenpäin. Enkä minä yksin ole jos jotain tapahtuu, kyllä minä aina jonkun saan kuuntelukaveriksi.
Jatketaan tästä vielä yksi hidas viikko ja katsotaan sitten mitenkä tätä juhlistetaan.
