Hienoa että fiilis on parempi! Ymmärrän tavallaan valintasi työttömyydestä, koska eihän se motivoi jos ei mitään jää käteen ja saman rahan saa työttömänä. Mutta oletko miettinyt tulevaisuutta? Eläkettä? Työnteko ja palkka kerryttää sitä eläkettä, sen lisäksi että sillä lyhennetään velkoja ja saattaisit olla velaton ennenkun 20 vuoden määräaika tulee umpeen ja velat viimeistään vanhenevat. Ja joo, eihän sitä tiedä millanen eläkesysteemi tulee tulevaisuudessa olemaan, mutta tällä hetkellä vielä sitä maksetaan palkkatulojen mukaan.
Entä kun on mennyt vuosi tai parikin, uskotko että olet silloinkin vielä onnellisempi työttömänä? Jaksat sitä? Itse uskon, että ihminen tarvitsee työtä jossain määrin, ei ole tervettä eikä tee hyvää, olla vuosikausia työttömänä. Sitten kun velat vanhentuneet niin kuka edes huolii töihin jos ei ole mitään moniin vuosiin tehnyt? Ja onko työ minkä saa, edes mieleistä.
Muokkasin kommenttiani sen verran että poistin vikan osan, jottei sitä nyt pidetä vittuiluna koska se ei ollut tarkoitukseni.