Yritys numero 3

Dodiin. Tässä äsken hetken mielijohteesta nakkasin antabuksen naamaani. Tottakai olen asiaa mielessäni pyöritellyt jo pidemmän aikaa ja olin jo päivämäärääkin asetellut milloin juomisen lopettaisin mutta sitten ajattelin, että mitä menetän jos otan sen nyt heti. Tuskin menetän mitään. Mutta uskomattoman vaikeaa se oli. Aloin ihan täristä se vesilasi kädessä minne olin sen antabuksen liuottanut. Tuntui kuin olisin juomassa liuoksen, joka veisi suuren osan elämästäni pois. Niin se tavallaan viekin, jos saan tätä juomattomuutta jatkettua ainakin huhtikuuhun. Absolutistiksi en halua, pidän liikaa päihteilystä. Absolutismi olisi kylläkin minulle paras vaihtoehto… Mietin kovasti mielessäni kykenenkö koskaan siihen, että joisin vaan kerran kuussa… Muutaman kerran vuodessa. Tai ensinnäkin kykenisinkö koskaan käymään YHDELLÄ… No yksillä en kykene koskaan käymään ja se on varmasti koettu ja nähty minun kohdallani.
Aloitin juomaan 16 vuotiaana. Ekat kännit join tosin 13 vuotiaana mutta sen jälkeen en juonut moneen vuoteen. 16 vuotiaana muutin yksin asumaan. aluksi join vain joskus, mutta tutustuin vanhempiin miehiin tai semmosiin 20 vuotiaisiin poikiin, jotka mulle haki kaljaa ja viinaa. Välillä join yksin kotonani kaljaa ja katselin telkkaria ja siitä tuli niin mukavan leppoisa olo. Välillä sekoilin ympäri keskustaa. Teini-iässä juominen pysyi kumminkin suhteellisen aisoissa, tosin taisin juoda enemmän kuin 90% sen ikäisistä nuorista tytöistä. Mielenterveysongelmani olivat alkaneet jo 14 vuotiaana ja alkoholista huomasin löytäneeni lääkkeen jatkuvaan ahdistukseen. Täytin 18 ja siitä alkoi sitten se jatkuva baareissa ravaaminen. Ensin kunnon pohjat kotona ja sitten baariin. Tutustuin kaikennäköisiin ihmisiin… Aloin käyttämään huumeita, erityisesti amfetamiinia jota käytin suoneenkin jonkin aikaa. Samaan aikaan join jatkuvasti ja söin kaikkia mahdollisia pillereitä. Muistaisin, että olin vuoden ajan jonkin aineen vaikutuksen alaisena joka päivä. päälle 19 vuotiaaseen asti tuo jatkuva sekoilu kesti. Sitten tutustuin mieheen, johon rakastuin ja juomiseni väheni hetkellisesti… Kunnes no tietenkin aloin ryypätä hillittömästi tämän miehen kanssa ja lopulta meidän kuvioihin tuli huumeetkin… Amfetamiini ja subutex ja koekemikaalit, psykedeelit… No kaikki mahdollinen. Naimisiinkin mentiin ja lähes samantien erottiin. Se kolmen vuoden suhde oli kamalaa päihdehuuruista väkivaltaa, mustasukkaisuutta… Eron jälkeen kykenin hieman vähentämään juomistani, mutta maniakausina (minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö) lähtee käsistä. ja kun maniassa jaksan ryypätä ja valvoa vuorokauden läpeensä ilman, että voin edes kovinkaan pahoin. Huumeiden käytön olen lopettanut mutta juominen ain jatkuu ja jatkuu. Olen nyt 24 vuotias… . Juon 2-4 kertaa viikossa ja yleensä aina ympäriperseet, koska en osaa lopettaa ajoissa. Viimeaikoina olen alkanut kärsimään kammottavista krapuloista. Ihan mieletöntä ahdistusta, harhoja, kuolemanpelkoa. Käytökseni humalassa on kammottavaa. Olen lukuisia kertoja ollut putkassa. Tämän bibolaarin takia olen ilmeisesti vieläkin herkempi alkoholille ja päihteille kuin “terveet” ihmiset. Kun olen ollut mielisairaalassa minua on varoitettu, että olen altis skitsofrenialle ja että päihdekäyttö voi sen laukaista. Sitä en halua mutta en vaan pysty lopettamaan. Aina kun olen humalassa tapahtuu inhottavia asioita. En osaa suojella itseäni… Olen täysin hyväksikäytettävissä masentuneena. Maniassa varsinkin hypin sängystä sänkyyn. Rahaa palaa baareihin. Juon baareissa, en kotona yksin oikeastaan koskaan. Suurin osa kavereista on alkoholiongelmaisia. Baareihin tulee mentyä koska nousuhumala tuntuu niin hyvältä ja olen tai siis tunnen itseni välillä niin kovin yksinäiseksi.
No niin otsikon mukaan tää on katkaisuyritykseni numero kolme. Ekan kerran olin 20 vuotiaana kuukauden putkeen juomatta. No sen kuukauden vedin kylläkin sitten piriä ja LSD:tä, että olipa päihteetöntä sekin… Voi huokaus… Toisen kerran taisin olla pari viikkoa 21 vuotiaana. No nyt jos olisin edes sen neljä kuukautta!!! Onneksi ei ole enään huumeita elämässä. Mutta on jotenkin tyhjää kun miettii, että mitä teen ilman alkoholia? Ketä tapaan… Siis mitä on normaali elämä? Kun elämä on ollut jatkuvaa juhlaa… Niin miten täällä eletään? Olen nyt sairaslomalla vakavan masennuskauden takia ja on nuo kakssuuntaslääkkeet alkanu jo vähän jeesiin. Liikuntaa lienee olisi hyvä alkaa harrastaa… Alkaa käymään lenkillä tai kävelyillä… Kävellä luonnossa. Ja taiteellinen olen. Jos vaan taas maalaisi ja valokuvaisi. Ja tapaisi ihmisiä kahviloissa… EI BAAREISSA. Ja ne ihmiset joita tapaan vaan baareissa voivat sinne myös jäädä… Koska meitä ilmeisesti on yhdistänyt vain alkoholi.
Ja haluaisin parisuhteen, joka olisi turvallinen ja kestävä. Että en ajaisi miestä pois alkoholipsykooseissani vaikka on niit psykooseja ilman alkoholiakin mutta silti… Mistä niitä miehiä oikein löytää? :confused: Koitan muistaa kirjoittaa tänne viikon välein miten sujuu. Olen kylläkin unohtelevainen ihminen… Mutta rehellisesti raportoida kuinka kulkoo. Leikin että täällä palstalla olijat ovat vahtejani :laughing: Tämmöstä niinku päiväkirjaa. Lukekoon ken kiinnostaa lukea mun jorinoita.

Mä luin! Voimia sulle, ei ole helppoa, mutta psyykataan toisiamme, jooko. Kun sä viikon päästä palaat, kirjota, miten menee. Mä oon täällä, koska mä tarvin teitä muita taistelijoita!!!

Mäkin luin! Ja taiteellinen sielu olen myös:) Alkosta yritän eroon tai ainakin radikaalisti vähentämään.

Tsemppiä sulle, mulle ja kaikille täällä oleville! :slight_smile: