Yli vuosi raittiutta ja sitten retkahdin

Heippa,
En ole kirjoitellut tänne plinkkiin pitkään aikaan; tosin olen kyllä välillä aina seurannut täällä käytävää keskustelua. Kun vuosi tuli raitistelua täyteen muutama kuukausi sitten, niin meinasin elvistellä täälläkin saavutustani. Nyt onkin ihan päinvastaista kerrottavaa eli joulupyhinä tuli tissuteltua. Koko homma lähti liikkeelle siitä, että tapasin ennen joulua mukavan naishenkilön ja parit kaljat ja jouluglögit siinä nautittiin tuttavuutta tehdessä. Olisikin jäänyt vaan siihen iltaan, mutta jo viikon päästä viikonloppuna maistui taas, mutta sillä kertaa tuntui jo siltä että kohta on jo vanha meno päällä. Morkkikset olivat kyllä aikamoiset joulun tissuttelun aikana.

Nyt kohta viikko taas raitistelua ja uuden vuoden lupauksella on tällä kertaa tosi vakava sisältö!
Et silleen. Miten olette henkisesti selvinneet retkahduksista?

Hyvää Uutta vuotta toivottaen!

terv, Tosi pönttö

Puhumalla avoimesti, sillä siitä selviää, ei muulla. Ja tämä on tosi.

En oikein osaa sanoa mitään tähän retkahdusasiaan (olen nyt 4,5kk ollut juomatta, ei retkahduksia, joten kokemusta ei pitkälti ole). Mua alkoi kuitenkin kiinnostaa se, että mikä sut sai juomaan? Tai siis… tuliko sulle mieliteko humaltua, vai alkoiko sulla elää ajatus, että pystyisit kohtuukäyttöön, vai mistä oli kyse? Kysyn siksi, että voisi itsessä tunnistaa mahdollisen retkahdusriskin jos alkaa tulla samansuuntaisia ajatuksia. Voimia sinulle, olen ihan varma, että kykenet jälleen pysymään irti alkoholista!

Aloin olla yli vuoden raittiuden jälkeen varma siitä, että olen ‘selvillä vesillä’ eli minkäänlaista mielitekoa ja tarvetta juomiselle ei enää ollut. Oikeastaan elin todella hienoa elämää, olin saanut kaikki asiat järjestykseen, mutta ehkäpä se halu tutustua uusiin ihmisiin ajoi siihen tilanteeseen, että kaljaa tuli tilattua normaalin limpparin/kahvin sijaan. Tiesin etukäteen, että kohtuukäyttöä (esim. kerran kuussa) en edes yritä, sillä pikkuhiljaa homma luisuu entiseen rankkaan käyttöön. Toivoin, että tämä yksi ainut kokeilukerta olisi riittänyt, mutta niin ei käynyt. En oikein osaa paremmin selittää, mutta ehkä liiallinen itsevarmuus omasta järkevyydestä alkon suhteen ja onnellinen olotila sai tekemään kaljan ostamisen helpoksi.

Päihteestä luopumisessa käydään läpi eräänlaista surutyötä. Siinä kerrotaan olevan eri vaiheita:
1.Kieltäminen
2.Vihantunteet
3.Kaupankäynti
4.Masennus
5.Hyväksyminen.

Omaan toipumiseen olen sovittanut noita vaiheita. Kieltäminen liittyi enimmäkseen juovaan aikaan. Sitten lopetin kaikki päihteet. Parin kuukauden lääkkeiden vieroitusoireiden loputtua iski vihavaihe. Retkahdin juomaan yhdeksi illaksi. Tästä kuukauden parin jälkeen tuli kaupankäyntivaihe ja päädyin juomaan taas yhdeksi illaksi. Kun juominen ei vieläkään onnistunut kohtuudella masennuin. Sitä kesti pari kuukautta kunnes tuli hyväksyminen, täydellinen luovuttaminen päihteiden käytön suhteen. Vapaus.

Itselläni on oikeastaan vain yksi repsahdus, kun muut repsahtamiset siinä parin vuoden aikana olivat vain halua kokeilla voisinko juoda vain vähän, voisinko juoda silloin tällöin, voisinko sittenkin unohtaa jotain ikävää alkoholin avulla, voisinko saada alkoholin avulla jotain mitä kuvittelin tarvitsevani,…

Sitten se yksi repsahdus, joka muutti elämäni suunnan lopullisesti oli niin tervetullut kuin ollajavoi, kun se lopullisesti avasi silmäni sille mitä minun piti oikeasti tehdä, jotta raitistuisin. Pelkäsinhän minä kohdata elämäni ongelmia selvinpäin, kuten tuon repsahtamiseni aiheuttamaa ongelmaakin. Siis miten selitän sen itselleni, tovereille, läheisille yms jotka olivat minua tukeneet. Tottakai totuus pelotti, hävetti, suretti, vitutti, harmitti, mutta jos nyt en tee pesäeroa valehtelemiselle, niin ajaudun takaisin siihen suohon josta olin juuri päässyt ylös.

Minä siis selvisin henkisesti juuri kuten pitääkin, pääsin valehtelemisesta ja peloista yms joita se alkoholistinen kierre aiheutti. Eihän se helppoa ollut puhua kaikille totta, mutta, kun alkuun pääsin, niin sen helpommaksi elämäni muuttui, kun mitään ikävää ei tapahtunutkaan, vaan oikeammin pääsin vain siitä kurjasta olosta jota kannoin mukanani ja jota odotin huomiseltakin.

Sinullakin on mahdollisuus toimia raittiuden puolesta ja vaikka se koskeekin henkisesti, kuten sen pitääkin, niin sen parempi juttu, kun sitten tajuaa mitä ei enää halua kokea.

Vuosi Raittiutta ja sitten Retkahdin .
Harmi :frowning:
Minä olen ehkä turhan kyyninen näiden asioiden suhteen , en kysele enempiä kerrot sitten jos koet tarpeelliseksi.
Hengenvaarallisesta tapahtumasta on kysymys alkoholistin retkahtaessa . Normi immeiset saavat raitistella ja tissutella , se on niiden oikeus. Meille joilla päästä on kontrolli vaurioitunut tai joilla sitä ei siellä ole koskaan ollutkaan , retkahdus on aina vakava asia. Siinä on kysymys enemmästä kuin vain tissuttelusta , tai vähän ottamisesta. Vuoden raittiin jakson aikana elimistö on korjaantunut tietyiltä osin , kuitenkin pää joka ranneliikettä käskee on sama vaatien takaisin siihen mihin olet aiemmin lopettanut. Iliman apuja on vaara ajautua takasin vanhaan suhteeseen missä alkoholi alkaa sinua käyttämään.

Tuo edellä voi Sinulle olla uskonasia tai voit lähestyä tapahtumaa tiedon kautta !
Omassa juomiselossa Aukasin pullon uskoen meneväni aamulla töihin , tässä Raittiissa elämässä tiedän asioiden todellisen laidan. Ei tarvita jumalia kertomaan kui Miu käy pikkupikkupikkasen ottaessa ? Huonosti.

Rohkasen kuitenkin . Älä heitä kirvestä kaivoon . Riemu pintaan vaik syrän märkänis . :slight_smile:

Minusta retkahdukselle pitää löytää perimmäinen syy ja käsitellä se pois eli vaikeudet käsiteltynä vahvistavat.
Tällä menetelmällä olen itse pystynyt kääntämään asian voimavaraksi. Uskon, ettei samaan kuoppaan tarvitse pudota uudestaan.

KUn juoma-aikoina pidin muutaman kuukauden taukoja, kaava oli jotakuinkin sama. Selvänä oli mukavaa, eikä tarkoitukseni ollut aloittaa taas rankkaa ryyppäämistä. Vaikka ensimmäinen kerta raittiin jakson jälkeen olisikin pysynyt käsissä, oli pian jo kova tarve ottaa uudestaan.Viikon kulutta jo nakit silmillä.En oikein ymmärtänyt itsekään, mitä tuossa tapahtui.Uskon siihen, että alkholistilla pienikin määrä (tai pienkin tissuttelu) saa haluamaan lisää, eli kyse on jonkinlaisesta neurokemiallisesta prosessista. Aivojen palautuminen normaaliin tilaan kännin jälkeen vie viikkoja ja siinä ajassa ehtii kyllä toistamaan retkahduksen muutamaan otteeseen ja se voi olla sitten menoa. Eli läskiksi lyöminen retkahduksen jälkeen on oman kokemukseni mukaan enemmänkin kemiaa, kuin psyykeestä johtuva juttu. En minä ainakaan ajatellut koskaan, että “apua, retkahdin, lyödään sitten läskiksi kun olen niin epäonnistunut”… Ota asia niin, että olet sairas seuraavan kuukauden ajan, mutta jos hoidat itsesi hyvin, olet pian taas kunnossa. Tarve juoda lisää katoaa, kun saat aivokemiasi kuntoon.

Alkoholismi ei katoa valitettavasti minnekkään vaikka olisit vuosia juomatta. Sairaudesta voi toipua, mutta tarve juoda lisää on ja pysyy. Alkoholisti voi olla raittiina kymmenen vuotta, mutta alkaessaan uudestaan juoda hän on taas samassa tilanteessa mihin ennen raitistumistaan ja siitä alamäki jatkuu.

Taisit käsittää minut väärin. Alkoholismi, eli kyvyttömyys käyttää alkoholia on ja pysyy. Juuri siitä syystä yksikin retkahdus käynnistää viinanhimon. Ei FYYSINEN viinanhimo kuitenkaan pysyvää ole, vaan se katoaa, kun alkoholin vaikutukset elimistössä lakkaavat. Siihen menee joitakin viikkoja/kuukausia. En puhunut psyykkisestä tarpeesta juoda.Yhden retkahduksen ei tarvitse johtaa alamäkeen.

ite oon kyllä sitä mieltä, ettei retkahtamista pitäs ottaa liian vakavasti vaan koettaa suunnata katse tulevaan.
kokouksissa kuulee usein, että retkahdus on varma kuolemantuomio ja kai se voi sitä jollekkin ollakkin, mutten tuota kyllä usko useimpien kohdalla.
en mitenkään kehota retkahtelemaan, mutta voisiko asian ajatella niin, että tuo kokemus on ollut jostain syystä tarpeen ja voisiko siitä jotain oppia:itsellä on vielä tämänkertainen raittius alkutekijöissä ja joudun aika paljon miettimään tilanteita(ihmissuhteisiin liittyviä lähinnä) joihin en voi mennä ja ainakin olemaan valppaana, koska lähinnä suhteet muihin ihmisiin voivat saada pääni sellaiseen tilaan, etten voi olla ottamatta.
tuo voi kylläkin johtaa ainakin omalla kohdalla liaksikin vetäytymiseen omiin oloihin, mutta koen että vähemmänkin täydellinen raittius on tärkeintä ja vain raittiina pysyminen antaa minulle mahdollisuuden kasvaa ihmisenä(välillä kyllä tuskallisen hitaasti ja vaikeuksien kautta).

Hei ja kiitos kaikille kommenteista!
Tuosta retkahduksestani voin todeta - toivottavasti nyt jo viisaampana, että aika äkkiä se tapa juoda pyrkii palautumaan entisille urille. Se alkoholin vaikutus ei ollut ‘mukavaa’ kuin sen ekan ainoan kerran kun retkahdin eli sitten viikon päästä tissuttelu oli jo taas sitä vanhaa tuttua itkuviina-efektiä ja totaalista v…tusta täynnä (retkahduksen takia). Eli ei kannata!

En oikein tiedä pitäisikö ajatella niin, että olen taas lähtökuopissa, sillä ainakin fyysisesti olen tosi hyvässä kunnossa. Maraton on tähtäimessä kunhan lumet sulaa eli kilometrejä kertyy viikottain aikalailla. Eli addiktiosta toiseen, voisi joku ajatella? Yritän tässä kuitenkin näin löytää positiivista kuluneesta vuodesta.

Allekirjoitan edellisen.
Kiitoksia tuesta vielä kerran!

En usko että olet lähtökuopissa, vaan entistä viisaampi. Ensimmäinen vuosi ei ehkä ollut aivan täydellinen toipumisen osalta, mutta nyt tiedät sen. Ei kai tuota olankohautuksella voi ohittaa, vaan pohtia tuntemuksia ja syitä perusteellisesti. Mutta muuten jatkaisin vanhaa hyvää linjaa.

Kuka on sanonut että alkoholismi olisi helppo sairaus? :confused: Tsemppiä jatkoon ja maratonille. Nimim. kolme sellaista juossut :slight_smile:

Ainakin kokemusta viisaampi, jos et muuta hyvän kunnon lisäksi löydä. Kokemuksemme on se joka pitää meidät raittiina ja sinulla on nyt sitä enemmän, kuin ennen repsahdusta. Tottakai me tarvitsemme myös muiden kokemuksia, jotta niille omille tulee lisää painoarvoa. Onhan se näin, ettei kukaan alkoholisti tiettävästi ole raitistunut ennenkuin on omat kokemuksensa hankkinut. Jos sinusta tuntuu nyt siltä, että tämä riittää, niin eikö siitä voi olla oikeastaan tyytyväinen, eikä suinkaan harmissaan.

Itseäni jäyti pitkään viimeinen rattijuopumukseni, kun kortti meni niin pitkäksi ajaksi kuivahtelemaan, mutta se mikä ei silloin tappanut on minulle vain voima, etten halua enää sitä. Olihan sitä paljon muutakin, mutta ne on asioita joita kovinkaan moni viitsii lukea, kun on ne omatkin jutut tallessa, jos on.

Minulle kävi ‘ensimmäisen raittiuteni’ kanssa vähän samoin. Reilu vuosi meni hyvin, sitten kävi huonosti. Tosin jo sen vuoden aikana ehdin pähkäilemään moneen kertaan onnistumistani, sillä puolisoni ei oikein sulattanut raittiuttani. Kun sitten retkahdin, en päässytkään enää niin helposti takaisin kiinni raittiiseen elämään ja se tuntui todella pelottavalta. Kolme viikkoa pärjäsin, neljättä en. Koska tunsin itseni (en kykene lopettamaan itsekseni) hakeuduin katkolle heti ensimmäisen juodun päivän jälkeen. Olin sitkeä ja kristallinkirkkaana tavoitteenani oli raittius kaikesta tuosta kompastelusta huolimatta, mutta tahkottuani tuota jonkun kuukauden ymmärsin ettei sitkeys enää auta - olin onnellisempi katkolla kuin kotonani.

Minun piti muuttaa kaikki asiat elämässäni raittiuden saadakseni ja sen teinkin. Tämä ‘toinen raittius’ on Luojan kiitos kantanut paljon pitemmälle ja paremmin :slight_smile: Olen kiitollinen näistä kokemuksista - siitä ensimmäisestä ‘tynkäraittiudestakin’. Sen aikana pääsin irti läheisriippuvuudestani ja ymmärsin haluavani raittiutta ihan tosissani. Niissä olosuhteissa se vain oli mahdotonta.

Käytä viisaasti retkahduksesi antama tieto. Onnea matkaan!

Itse voin kertoa retkahduksestani tasan 4,5 kuukauden kohdalla seuraavaa: aloin olla kovin tympääntynyt ja pettynyt siihen, ettei raittius ollut tehnyt elämästäni mitenkään mahtavampaa, kova työ ja mikä palkinto? Olin ajoittain jopa masentuneempi ja ahdistuneempi kuin juovana, painoa oli tullut 4 kiloa lisää ja elämä tuntui tavallaan tylsältä. Olin varma että tarvitsin rauhoittavia lääkkeitä (mainitaan usein retkahdusta edeltävänä seikkana-rauhoittavien aloittaminen) koska ahdistukseni ja levottomuuteni vain lisääntyi, oli vaikea tuntea onnellisuutta. Odotukseni raittiuden suhteen eivät siis täyttyneet. Ajatusta kohtuukäytön mahdollisuudesta ei päähän kyllä ilmaantunut, tiesin kutakuinkin että siitä se sitten lähtee, säännöllinen käyttö. Tosin sellainen ajatus oli ettei ihan nyt övereitä sentään heti seuraisi…Mieliteko humaltua? Vastaus kyllä. Mutta suurin syy oli se, ettei pikapalkintoja sittenkään jaeltu. Tämän vuoden puolella en ole enää juonut enkä halua juoda. Mutta se, että retkahdus olisi jotenkin kuolenmantuomio ja varma alamäen alku, sitä en allekirjoita jos juoppous ei ole ehtinyt ihan pahaan jamaan :smiley: Itse otan retkahdukseni silmiä avaavana kokemuksena ja olen taas varmempi siitä että selvinpäin on sittenkin mukavampaa. Antaa ajan kulua ja varmaan se palkintokin siellä jossain odottaa :slight_smile:

“Miten selvisitte henkisesti retkahduksesta?”, ketjun aloittaja kysyi. Suuntaamalla katse tiukasti eteenpäin.
Et todellakaan ole takaisin lähtöpisteessä, vuoden aikana olet oppinut hyvin paljon raittiina elämisestä, olet selvinnyt monesta kiusauksesta ja tiukasta paikasta. Ei se tieto ja taito hukkaan ole mennyt. Ja nyt olet saanut yhden uuden tiedon palikan/opetuksen: meikäläisillä ne “viattomat” glögit tuppaavat saamaan seuraa…
Kuten vanhassa laulussa sanotaan: Eespäin, eespäin tiellä taistojen, rinta rinnan siskot veikot

Nimenomaan: “eespäin,eespäin…”, ei “eestaas,eestaas…”. hehhee

Sitä paitsi nuo retkahdusjutut antaa eväitä ja valmiuksia kaikille muillekin; koulutusta,kuivaharjoittelua.
Raitis elo on “tylsää” ja kivaa.En ainakaan jaksaisi enkä kaipaa entistä sahanreunaelämää.

100 pv raittiina.Sain töissä vain vaimeita taputuksia kun oikein kerjäsin.1kk kohdalla olivat ihan kiitettävästi ilossa mukana.
Kyllä me pärjätään.

Minä taas en ole saanut sitäkään, enkä vuosipäiväkakkuja, vaikka ne voisivat maistua hyvälle kaikkien suussa. Olkaamme siis elämämme sankareita ilman noita kehuja ja kakkuja. Tänäänkin nostetaan hattua kaikille niille joilla elämä alkoi heti aamusta raittiina ja myös niille, jotka tulevat ryhmään, hoitoon, ensiapuun/ensihätään plinkkiin,… etsimään omaa tietään kohti raittiutta. Syödään varmuuden vuoksi loput joulun suklaat kaiken kunniaksi, jos kakkuja eikä kiitoksia muuten satele. Kiitoksia tulee siten varmasti, jos ei muualta, niin vyö ja vaatekauppiaalta. :smiley:

Raitista päivänjatkoa…