Yksinäisyys

Olen uusi täällä, enkä tiedä olenko oikeassa paikassa, mutta apua en ole muualtakaan saanut. :neutral_face:
Alkoholi on tuhonnut lapsuuteni ja suhteet sukulaisiini. Itse en edes pidä alkoholista mutta ongelmani on, että lopettamalla sen vähänkin juomisen, menetän kaiken sosiaallisen elämäni. Ongelmani on juuri tuo “yksikin kerta”. Minusta tulee järkyttävä riidanhaastaja, räkyttävä rakkikoira, joka suututtaa ihmiset ympärillä. Joudun putkaan ym…
Olen viimeisen 2 vuoden aikana yrittäny heittää tämän vähänkin pois mutta jään aina yksin. Kaikki parisuhteeni olen tuhonnut juomisella ja surullisinta, että sen juomisen ei tarvi tapahtua kuin kerran…olen niin tuhoisa kännissä.
Nyt olen lopettanut kaiken sosiaallisen elämän, koska haluan yrittää lopettamista kokonaan taas kerran. Pelkään viikonloppuja ja sitä, että yksinäisyys ajaa mut juomaan, jotta olisin sosiaallinen, mitä en todellakaan ole juodessani.
Haluankin tietää, onko jossain olemassa “yhteisöä”, jota voi tavata esim viikonloppuisin raittiina? Kaikki ystäväni juovat ja he eivät tule tukemaan mua, onhan heidän “sirkusapinansa” poissa jos en dokaa… :confused:

Hei
Hyvin saman tapaisia asioita mietin myös itse.
Vaikka on minulla ihmisiä, joiden luona aika ajoin käyn ja käyn myös
vertaistukiryhmässä, niin silti yksinäisyys on hyvin tuttu tunne.
Varsinkin kun olen alamaissa, ei tule lähdettyä kovinkaan helposti ihmisten pariin.
Toisaalta en ole lähtenyt usein silloin kun joinkin, vaikka varsinkin silloin olisi mieli
välillä kovastikkin tehnyt.
Ehkä noita raittiita ihmissuhteita ja paikkoja joihin mennä tulee ajan mittaan enemmän.
On itse lähdettävä niitä etsimään. Mikä sattuu itseä kiinnostamaan, niin sitä vaan rohkeasti
kokeilemaan. Kyllähän kuitenkin useimmat harrastukset ja ajanviettokeinot ovat selvin päin
tapahtuvia.
Tulee nyt esimerkkeinä mieleen kansalaisopistot, a-killat, aa-kerhot(se nyt ei ole varsinaisesti
harrastus, tai ei päätarkoitukseltaan ehkä?),kirjastot, erilaiset urheilu-harrastukset.
Nyt on mentävä.
Kirjoittele lisää. Onhan tämä kirjoittaminenkin eräänlainen harrastus.

Niin, lauantaina kun tulee salilta tai lenkiltä sitä miettii illan ohjelmaa ja olisihan se kiva mennä kaveriporukalla keilaamaan, elokuviin ym. Lisäksi käyn itse hyvin paljon katsomassa bändejä ihan autoillen jopa 100km päässä.
Viime viikolla olin mm. autolla katsomassa bändiä ja seuranani oli herrasmies, joka juopui loppujenlopuksi niin, että kyllä sitä oli sellaisilla “äiti-poika”-treffeillä :unamused: eli huolehtijan rooliin sitä joutu. 40 naisena ei enää vaan ole kovin helppoa rakentaa kaveripiiriä uudestaan.

Kyllä se tosiaan on aika vaikea löytää uutta kaveriporukkaa.
Itse olen vielä huonolla itsetunnolla rakennettu, jolloin kaverien
saaminen entisestään hankaloituu.
Bändejä minäkin käyn mielelläni katsomassa vaan niihin en kyllä
seuraa oikeastaan kaipaa. Jos se seura ei ole sellaista, että haluaa laillani
seurata sitä bändiä ja keskittyä mahdollisimman täysin musiikista nauttimiseen.
Mahtaakohan olla olemassa jotain kerhoja tietyn harrastuksen tiimoilta. Luulisin,
että esimerkiksi musiikinkuuntelureissuja haluaisi moni muukin tehdä porukalla?
Eikös vaikka keilaamaan voi alkaa liittymällä johonkin keilailukerhoon ja sieltä
löytää samanhenkisiä kavereita?
Jos oikein muistan eräs tuttavani mainitsi, että hänen käydessään a-killassa
he kävivät ainakin keilaamassa ja muistaakseni ainakin uimahallissa porukalla.
Muitakin paikkoja hän taisi mainita, mutta nuo muistuivat mieleen.Sitä en muista
olivatko nuo viikonloppuna vai arkisin. Hyvin edullisiakin hän sanoi niiden olevan,
mikä on itselleni välttämätöntä. Tuon vähissä rahoissa oleminen haittaa paljon
muutakin harrastamista. Ainakin pienellä paikkakunnalla, jollaisella asun. Bändejä
katsomaan on tosiaan ajettava melkein se 100 km. vähintään.
Varmaan tuo kavereiden löytäminen on kuitenkin suurimmaksi osaksi mahdollista,
kun vaan saan itseni avoimella mielellä etsimään ja kokeilemaan eteen tulevia
vaihtoehtoja.

Tuttu juttu. Siellä juoppoporukassakaan eivät kaikki ole suikaan idiootteja/kusipäitä, joten tuo on oikeasti ongelma. En tiedä miten asioiden oikeasti pitäisi mennä, mutta yksinäisyys se taitaa ainakin aluksi olla vääjäämätön kohtalo. Voinee ollakin parempi joskus ajatella vain Itseään. Ei kyllä helppoa oo sekään…jos on Ihminen.

Takana varmaan yksinäisin viikko koko elämäni aikana, tuntuu oudolta, voisin olla sairastunut vaikka vakavaan tarttuvaan sairauteen. Uskomatonta, että elämä on pyörinyt niin alkoholin ympärillä, mitä tulee sosiaalliseen elämään.
Ystäväni eivät tiedä miten “kohdella” minua, säälittävää. Itselleni oli surullista viettää syntymäpäivä yksin mutta kun vaihtoehtona oli ilta ystävien kanssa baarissa, olin kotona. Nyt kun miettii asiaa, niin lopettaminen on todellakin valtavasti voimia vaativa projekti, joka muuttaa elämän. Vaikka yksinäisyys tuntuu musertavalta välillä, olen onnellinen henkisestä tyytyväisyydestä, joka kasvaa sisälläni päivä päivältä :slight_smile: Kyllä tämä tästä.

Mahdotonta ei ole juuri mikään, jos sen ensimmäisen ‘mahdottomuuden’ yli pääsee, eli raitistuu. Ajatuksena se oli aikanaan täysin mahdoton… tai ainakin mahdotonta oli se, että elämästä saisi jonkinlaista iloakin. Tai että löytäisi uusia ystäviä tai uuden ihmissuhteen.

Aika moni on laittanut elämänsä uusiksi raitistuessaan. Osa on juonut ystävänsä ja perheensä, osa on raitistunut niiden kustannuksella. Ihan ensin ehkä kannattaisi tutustua siihen tyyppiin, jonka kanssa aikoo viettää loppuelämänsä :slight_smile: Jos sen kanssa oppii olemaan, saa kyllä uusia ystäviäkin ennemmin tai myöhemmin.

Onnea matkaasi!